Helsinki Spring Marathonin sivuilla raksuttaa armoton laskuri, joka näyttää, miten monta päivää tapahtumaan on vielä jäljellä. Tänään sunnuntaina laskuri näyttää 75 päivää. Helsinki Spring Marathon järjestetään 27.5.2023. Aion juosta siellä seitsemännen maratonini.
Helsingin Pukinmäessä järjestettävä Helsinki Spring Marathon valikoitui kevään maratonikseni hyvin käytännönläheisistä syistä. Ajankohta on parempi kuin kahta viikkoa aiemmin juostavan Helsinki City Running Dayn. Suosikkitapahtumani HCRD järjestetään tänä vuonna äitienpäiväviikonloppuna, jonka vietän muualla kuin pääkaupunkiseudulla.
Eräs sukulaiseni asuu näköyhteyden päässä Helsinki Spring Marathonin lähtöpaikasta, joten voin perustaa oman henkilökohtaisen kisakeskukseni hänen luokseen. Voin jättää auton pihaan, vaihtovaatteet sisälle ja pääsen maratonin jälkeen heti lämpöiseen suihkuun.
Vuonna 2016 juoksin ensimmäisen maratonini Pukinmäessä. Sen jälkeen olen osallistunut myös kahteen kymmenen kilometrin juoksuun samassa tapahtumassa. Reitti on tuttu, ja saan ehkä perhettäni kannustamaan sen varrelle. Sitä ei ole tapahtunut sitten vuoden 2016.
Kunpa osaisin tässä vaiheessa kevättä ja harjoittelua sanoa jotain järkevää. Kuten vaikka siitä, miltä tällä hetkellä pitäisi maratonille valmistautuvan tuntea, mitä pitäisi olla jo tehtynä ja mitä ehdottomasti pitäisi vielä tehdä. Tuntuu, että maraton on aina suuri tuntematon ja siihen liittyy paljon epävarmuuksia. Sekä valmistautumiseen että tapahtumassa juoksemiseen itseensä.
Motivaation puutetta harjoitella minulla ei ole, se on selvä. Ajanpuute vaivaa ajoittain. Kotonamme on menossa iso remontti, jossa laajennamme asuntoamme yhdellä makuuhuoneella. Nykymittapuulla me vanhemmat ja kolme lastamme muodostamme suurperheen, jolla oli nykyisessä asunnossa valittavanaan remppa tai muutto. Valitsimme ensimmäisen, ja tässä ollaan. Piha, seinä ja lompakko auki.
Kuuden juostun maratonin jälkeen voin sanoa, että epäröinnistä ja haparoinnista huolimatta ne ovat aina loppuun ja maaliin menneet. Nyt myös useamman maratonin jälkeen ei haittaa, vaikka joka kerta ei tule uutta ennätystä. Maratonin läpi juokseminen on jo saavutus sinänsä.
Jos maraton pysyy suosikkimatkanani myös tulevaisuudessa, on selvää, että paremman ajan tavoittelu ei voi olla (ainoa) tavoite. Maratonien juoksemiselle pitää olla jokin muu syy. Osin olen sen jo löytänyt. 42,2 kilometrin varrelle mahtuu epätoivoa ja itsensä ylittämisen riemukasta oloa, jota ei voi muille kuvata vaan se pitää itse kunkin kokea. Nämä asiat tekevät maratonin juoksemisesta elämyksen ja jotain, mitä kannattaa tavoitella ennätysten ohella tai niiden sijaan.
Tunne siitä, että ei harjoittele riittävästi, on aina mukana. Kuten edellä kirjoitin, maraton on joka kerta mennyt läpi, enkä ole vielä kertaakaan joutunut keskeyttämään. Olen myös muissa blogikirjoituksissani maininnut, että maraton on matka, jota ei saa pelätä, mutta jota pitää kunnioittaa. Maratonharjoittelu on muuta kuin peruslenkkeilyä. Maratonille on valmistauduttava kunnolla, mutta jos tapahtumassa ei jaksa juosta koko matkaa, siellä voi välillä vaihtaa kävelyksi.
Olen tänä vuonna ottanut juoksuohjelmani englanninkielisestä maratonoppaasta ”Master the Marathon”. Valitsin siitä ohjelman, joka on tarkoitettu juoksijoille, jotka ovat juosseet enemmän kuin kaksi maratonia ja alittaneet niillä neljä tuntia. Check!
Totuus on se, että ohjelmastani on usein pudonnut pois joitain lyhyempiä peruskuntolenkkejä. Ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa tai muut asiat ovat menneet juoksun edelle. Juokseminen on tärkeää, mutta niin on esimerkiksi muiden ihmisten tapaaminenkin. Maratonharjoittelu tekee helposti epäsosiaaliseksi ja eristäytyneeksi, vaikka osan harjoituksista teenkin muiden kanssa.
Tällä viikolla palauduin maanantaina vielä sunnuntai-illan pitkältä lenkiltä. Töiden jälkeen osallistuin Helsingin Olympiastadionilla järjestettyyn pr-tapahtumaan, jossa pääsi kokeilemaan urheilukentän radalle tehtyä latua. Tiistai-iltana joogasin kavereiden kanssa.
Keskiviikkona tein ohjelman mukaisen maratontreenin: 24 x 200 metrin vedot 200 metrin kävelypalautuksilla. Nopeuden harjoittelu on ainoa tapa tulla nopeammaksi juoksijaksi. Lisäksi tekee hyvää niin sanotusti irrotella peruskuntolenkkeilyn ohella. Huomaan, että askeleenikin uhkaa mennä laahaavaksi, jos aina juoksen samalla vauhdilla. Intervallit herättelivät myös nopeita lihassoluja.
Torstaina verryttelin jalkojani vajaan kahdeksan kilometrin hitaalla peruskestävyyslenkillä. Edellisen päivän vauhtikestävyystreeni tuntui väsymyksenä jaloissa, mutta kun lähdin juoksemaan, kone käynnistyi ja olisin voinut jatkaa pidempäänkin. Tunne siitä, kun jaksaa ja pystyy, on huikea. Aloitin juoksun 11 vuotta sitten, ja palkinnon tuosta päätöksestä saan vastaanottaa jokaisella lenkillä.
Aloitin perjantain aamusalilla. Tein ylävartalon treenin, vaikka sellaista ei varsinaisesti ohjelmassani ollutkaan. Soutu- ja ylätaljaliikkeet tai pystypunnerrukset eivät juoksijaa paljon auta, vaikka juoksussa käsiä käytetäänkin. Sen sijaan ne helpottavat tietokoneen äärellä työskentelevää jaksamaan. Haaveistani ja hallusinaatioistani huolimatta en ole täysipäiväinen urheilija, vaan 5-päiväistä työviikkoa tekevä valtion virkamies.
Tein tällä viikolla vain yhden kolmesta ohjelmaani merkityistä peruskuntolenkeistä. Siinä on parantamisen varaa, mutta tärkeimmät harjoitukset eli vauhtikestävyystreeni ja pitkä lenkki sen sijaan tulivat tehtyä. Jos vauhtikestävyys on minulle pakollinen paha, on pitkä lenkki viikon timantti ja huippuhetki. Sen jätin aurinkoiseen sunnuntaipäivään.
En laittanut herätystä aamuksi, ja jätin puhelimeni yöksi toiseen huoneeseen lataukseen. Urheilukellonikaan ei ollut ranteessa, joten en aamulla tiennyt, mitä aikaa elettiin. Kun heräsin, oli jo hieman valoisaa, mistä päättelin, ettei enää ole aamuyö. Olohuoneen kello näytti 6:40. Sopiva aika aloittaa uusi päivä.
Join rauhassa kahvia, söin aamupalaa ja etsin lenkkivaatteet. Kahden tunnin kuluttua heräämisestä astuin ovesta ulos ja napsautin kellon päälle. En pitänyt kiirettä juostessakaan, sillä halusin tehdä oikeasti rauhallisen pitkän lenkin.
Vauhti pysyi aisoissa jo senkin ansiosta, että edellisenä päivänä oli satanut lunta. Sitä ei ollut ehditty vielä aurata. Pitkospuilla Laajalahden luonnonsuojelualueella vauhti hidastui paikoin lähes kävelyksi, kun pitkospuut olivat paksun jään ja lumen alla. Mietin, että nyt ei kannata kiirehtiä, etten liukastu ja katkaise kinttujani. Se ei ole sen arvoista, että saan tietyn kilometrivauhdin kelloni näyttöön.
Kiersin Laajalahden kauniissa aurinkoisessa säässä. Kun kello alkoi olla enemmän, tuli ihmisiä vastaan enenevissä määrin. Jotain juoksuporukkaa tervehdinkin Otaniemessä ja kiitin koiranulkoiluttajia, jotka antoivat tietä. Ventovieraiden tervehtiminen ei ole kovin suomalaista, mutta en jäänyt vastausta vaille.
22 kilometrin sunnuntaipitkikseen kului aikaa reilu 2,5 tuntia ja keskivauhti oli 7:01 min/km. Syke pysyi enimmäkseen alle 140:n. Pitkän lenkin merkitystä maratonharjoittelussa ei voi korostaa liikaa. Niillä keho tottuu pitkäaikaiseen rasitukseen. Koska aion viettää maratonilla noin neljä tuntia, pitää minun 11 viikon kuluttua jaksaa painaa vielä 1,5 tuntia pidempään ja kovemmalla vauhdilla.
Väsyin pitkän lenkin edetessä, mutta en hätääntynyt. Ennen maratonia harjoittelu kevenee sekä levon ja ruoan määrä lisääntyvät. Sen ansiosta tapahtumapäivänä on niin sanotusti ulosmitattavissa paras mahdollinen kunto ja suoritus. Nyt saikin hieman tuntua raskaalta, koska en ollut edeltävästi keventänyt harjoittelua, levännyt tai tankannut.
Seuraavien 11:n viikon toivon menevän kuntoa kohottaen, jotta on jotain, mitä ulosmitata toukokuun lopulla. Tavoitteiden asettaminen ja niitä kohti valmistautuminen ovat juoksun suola, mutta jokaiseen harjoitukseen kannattaa silti keskittyä ja miettiä, mitä juuri se kerta juoksijalle antaa.
Itselläni usein ajatussolmut ratkeavat ja asiat kirkastuvat mielessä, kun juoksen. Tällä viikolla mieleeni kesken lenkin tupsahti, että blogissani ja muilla sosiaalisen median tileilläni en niinkään halua antaa ohjeita muille juoksijoille vaan tarjota mahdollisuuden itse oivaltaa jotain. Valmiiksi pureskeltu sisältö ranskalaisin viivoin ei ole juttuni, vaan laaja-alaisempi lähestyminen aiheeseen. Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti ja mukavia lenkkejä!
LENKILLÄ 