Kutsu tapahtumaan, t-paita ja juoksukengät saatu.
”Itämeri on sielunmaisemani”. Näin vastasin italialaiselle Federicalle, joka haastatteli minua Baltic Sea -juoksutapahtuman yhteydessä lauantaina. Keskustelu käytiin englanniksi, mihin olin onneksi ehtinyt varautua. Matkalla lauantain juoksutapahtumaan, jonka vilkkaana keskipisteenä toimi Karhu Concept Store Helsingin Lasipalatsissa, olin tarkistanut, miten sielunmaisema taipuu englanniksi.
Koska maailma on pieni, totesin juuri viime kesänä käyneeni Federican kotiseudulla Bibionessa. Se sijaitsee Välimeren rannalla. Paikka oli niin tasainen, että yli 20 kilometrin lenkillä nousumetrejä kertyi kellooni pyöreä nolla. Lisää Bibionen lomastani pääset lukemaan täältä.
Minä sen sijaan olen kotoisin kivikkoisilta Pohjanlahden rannoilta. Tasaista on sielläkin, mutta maisemat kovin erilaisia kuin monta tuhatta kilometriä etelämpänä Italiassa. Meri on minulle ainoa oikea vesi, jonka maalaisserkkuja sisämaan järvet ovat. Meri vetää magneetin lailla puoleensa ja sen äärellä on hyvä olla.
Olin saanut kutsun osallistua Baltic Sea -tapahtumaan jo aiemmin talvella. Sen järjestivät yhdessä kenkä- ja vaatevalmistaja Karhu sekä John Nurmisen Säätiö. Viimeksi mainittu on profiloitunut Itämeren suojelijana jo 30 vuoden ajan. Nyt Karhu ja John Nurmisen Säätiö ovat aloittaneet yhteistyön.
Valkoisen osin kierrätysmateriaalista valmistetun T-paidan koko tuotto menee John Nurmisen Säätiölle. Karhu on myös tuonut markkinoille Itämeren väreistä innoituksensa saaneen kenkämalliston. Sain ennen lauantain tapahtumaa käyttööni kyseisen T-paidan ja Baltic Sea -malliston kengät. Paketti saapui minulle viime hetkessä, sillä ups… kuriirifirma ei ollut ilmoittanut, että paketti oli jo tovin odottanut läheisessä hakupisteessä.
Karhun ja John Nurmisen Säätiön yhteistyön tavoitteena on lisätä tietämystä Itämeren tilasta, säätiön nettisivuilla todetaan. Itämeren rehevöityminen, luontokato ja meren saastuminen ovat ensisijaisia huolia. John Nurmisen Säätiön varainhankintajohtaja Erkki Salo kertoi tarkemmin mitä on jo tehty, ja mitä toimia vielä tarvitaan.
Baltic Sea -juoksutapahtuman reitti kulki Töölönlahden ympäri. Reittiä lähtivät kiertämään juoksijoiden ja kävelijöiden ryhmät. Menin luonnollisesti juoksijoiden ryhmään, joka tällaisissa tapahtumissa yleensä etenee mukavaa hölkkävauhtia. Alle kuuden minuutin kilometrit, joita lopulta juoksimme, olivat minulle jo vauhdikasta menoa, mutta pysyin mukana.
Eläintarhanlahti on tuttua seutua niiltä ajoilta, kun olin töissä Hakaniemessä. Pyöräilin usein pääradan vartta, nousin jyrkän mäen päälle ja laskettelin sieltä Helsingin kaupunginteatterin ohitse työpaikalleni Siltasaareen. Alkukevään päivänä Eläintarhanlahden rannalla näytti kauniilta. Viime vuosien aikana fosforipitoisuudet ovat pienentyneet, ja Töölönlahdella kykenee jo uimaan.
Kelloni näytti juostuksi matkaksi 6,35 km, kun saavuimme takaisin Karhun liikkeeseen Lasipalatsiin. Lenkin jälkeen juttelin tutuille, kuten ensimmäistä kertaa kasvokkain tapaamalleni Kaisu Paulannolle. Hän pitää suosittua Roskajuoksijan päiväkirja -tiliä Twitterissä. Kaisu oli muistellut, että olemme ennekin tavanneet, mutta kyllä se oli ensimmäinen kerta, kun nyt näimme toisemme niin sanotusti oikeassa elämässä.
Tilaisuuden lopuksi annoin lyhyen haastattelun Federicalle. Hän kyseli suhdettani Itämereen ja mielipidettäni siitä, tekeekö Suomen hallitus riittävästi töitä Itämeren suojelemiseksi. Haluan usein lenkeilläni juoksemaan merenrantaan, jolloin myös näen sen tilan. Aina ei tee mieli mennä uimaan ja usein kesällä ei sinilevän vuoksi edes voi.
Hallitusta kiittelin, vaikka en tarkalleen tiedä, mitä toimia se on Itämeren hyväksi tehnyt. Kuitenkin verrattuna joihinkin muiden Itämerta reunustavien valtioiden toimintaan, on Suomi havahtunut saastumiseen ehkäisyyn.
Omista konkreettisista toimistani luonnon ja Itämeren hyväksi ei kysytty, mutta olin saman päivän aamuna juuri kerännyt lapseni kanssa lumen alta esiin tulleita roskia ja tyhjiä tölkkejä. Sillä tavoin pystyn ainakin vähentämään ympäristöön päätyvää muovia. Ne ovat pieniä tekoja, mutta jos riittävän moni kerää juoksu- tai kävelylenkeillään aina muutamia roskia, puhdistuu luonto jo paljon.
Baltic Sea -juoksutapahtuma oli hyvä muistutus Itämeren suojelun tärkeydestä, mutta myös lämminhenkinen juoksuharrastajien kokoontuminen. Kuulin kahdestakin eri suusta, että näytän luonnossa samalta kuin somekuvissani – minut oli helppo tunnistaa. Se tuntui jotenkin hauskalta.
Kummallinen korona-aika jätti sosiaalisen kanssakäymisen tyhjiön, jota moni haluaa nyt täyttää ja kohdata muita ihmisiä. Olen aina pitänyt juoksuharrastuksen yhteisöllisyydestä. Käyn yhteislenkeillä ja osallistun massajuoksutapahtumiin. Kun sosiaalinen kanssakäyminen ja juokseminen yhdistetään, on niiden yhteissumma suurempi kuin nämä kaksi asiaa erikseen.
LENKILLÄ 