Juoksin kymmenen päivän mittaisella Italian matkallani viisi lenkkiä ja noin 56 kilometriä. Lähes niin kauan kuin olen harrastanut juoksua, olen pakannut matkoille mukaan lenkkarit ja juoksuvaatteet. Juoksuharrastus kulkee mukanani siellä, missä itsekin kuljen.
Sen jälkeen, kun aloin kuljettaa matkoilla juomaliiviä, johon saa mukaan juomista ja lisäenergiaa, olen voinut juosta etelän lämmössä myös pitkiä lenkkejä. Kohdallani pitkä lenkki tarkoittaa puoltatoista tuntia pidempää lenkkiä.
Juoksen matkoilla usein aamuisin, jolloin ei ole kovin kuuma, eikä keho väsynyt muista päivän puuhista. Silti ainakin etelän auringossa jo aamulla kaipaa juotavaa yli tunnin mittaisilla lenkeillä. Hellelenkit ovat olleet hyvää harjoitusta myös kuuman ilman juoksuihin kotimaan kesässä.
Lähdin juoksemaan heti ensimmäisenä aamuna eli torstaina. Olimme edellisenä päivänä saapuneet perheen kanssa Venetsian koillispuolella olevaan rantakohteeseen Lido di Jesoloon. Viimeksi olin ollut siellä kesällä 2018 ja sitä ennen kesällä 2007. Neljä vuotta sitten olin osin juoksutelakalla ja aikaisemmalla reissulla en vielä harrastanut juoksua.
Olin odottanut, että pääsen juoksemaan pitkin rantakatua ja katselemaan rantahiekkaa huuhtovaa Välimerta. Lido di Jesolossa on yksi Euroopan pisimpiä ellei pisin rantakatu. Sain huomata sen, sillä juoksin yhteen suuntaan viisi kilometriä ja sen jälkeen saman matkan takaisin. Ranta jatkui muuttumattomana vielä silmän kantamattomiin.
Maisemat eivät silti missään vaiheessa tylsistyttäneet. Olin liikkeellä jo ennen aamuseitsemää, jolloin rannalla oltiin vasta valmistautumassa tulevaan päivään: kadunlakaisijat puhdistivat kivetystä hiekasta ja roskakuskit tyhjensivät roskiksia. Meri oli laskuveden myötä karannut hieman kauemmaksi. Muita lenkkeilijöitä – kävelijöitä ja juoksijoita – oli jo paljon liikkeellä.
Olin ottanut matkalle kopion juoksuohjelmastani. Päätin, että en ala matkalla tehdä vetotreenejä vaan keskityn peruskestävyyslenkkeihin. Olin matkalle lähtöä edeltävänä iltana tehnyt 200 metrin vetoja, joten taukoa vetotreenien tekemiseen ei tulisi paljon, kunhan heti kotiin palattuani palaisin myös kovempien harjoitusten pariin.
Ensimmäinen lenkkini oli 10,07 kilometriä pitkä ja kulutin siihen aikaa hieman yli tunnin. Keskivauhtini oli 6:07 min/km. Aamulenkki Välimeren rannalla tuntui juuri niin hienolta kuin olin muistanut. Suuntasin hotellille suihkuun, minkä jälkeen lähdimme etsimään aamupalapaikkaa. Hotellillamme aamupalaa ei tarjoiltu.
Juoksemisesta ja etenkin aamulenkeistä tulee hyvä olo koko päiväksi, enkä koe, että lomalla ”pitäisi” juosta. Enemmän kärsin siitä, jos en pääse juoksemaan. Lomalla tulee usein syötyä suurempia määriä ja energiapitoisempaa ruokaa. Se tekee helposti olon tukalaksi, ellei sen vastapainoksi liiku.
Lähdin lenkille myös lauantaiaamuna, vaikka tiesin, että päivä olisi täynnä tekemistä. Majoituimme Lido di Jesolossa kolmen yön ajan, jonka jälkeen olimme menossa vielä viikoksi hieman idemmäksi pieneen Bibionen lomakaupunkiin. Lauantaina olimme päättäneet käydä päiväretkellä Venetsiassa, kun aamulla piti luovuttaa hotellihuone ja seuraavaan paikkaan pääsisi vasta myöhään iltapäivällä.
Juoksin hotellilta läheisellä majakalle. Lähdin lenkille jo kuudelta, jolloin oli liikkeellä myös yön viimeisiä kulkijoita ja baareista palaavia ihmisiä. En muista, että olisin aikaisemmin lomakohteissa juostessani törmännyt samaan ilmiöön.
Joko en ole ollut paikoissa, joissa juhlitaan läpi yön, tai sitten italialaisten juomatapoihin on tullut muutos. Lido di Jesolossa oli enimmäkseen italialaisia lomanviettäjiä, joten muita kansallisuuksia ei voi syyttää. ”Buona corsa!” joku huusi perääni.
Kuten keskiviikkonakin, myös lauantaina liikkeellä oli muita juoksijoita, kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia. Aurinko nousi selkäni takana ja lämmitti jo mukavasti. Majakalle päästyäni otin muutaman kuvan ja lähdin juoksemaan samaa reittiä takaisin. Hotellilla odotti tavaroiden pakkaaminen, huoneen luovutus ja jostain olisi saatava aamupalaa sinäkin päivänä.
Palatessa juoksin vastavaloon ja -tuuleen, mutta kevyt 45 minuutin lenkki kulki helposti. Venetsiassa askelia tulisi vielä rutkasti lisää, joten se riitti. Kilometrejä kertyi 7,37 ja keskivauhti oli 6:10 min/km.
Seuraava majapaikkamme Bibione ei ollut minulle ennestään tuttu. Sain maanantaiaamuna seurakseni mieheni, jonka kanssa lähdimme juoksemaan pitkin rantakatua. Bibione on huomattavasti pienempi paikka kuin Lido di Jesolo, mutta melko pitkään saimme juosta rantakadulla, ennen kuin se päättyi ja piti kääntyä sisämaahan päin.
Bibionessa pyöräilijöille on erotettu omat kaistat ja tiet. Pyöräilijöitä olikin paljon. Pyörä on kohteessa ennen kaikkea liikkumisväline paikasta toiseen, ja moni näytti pyöräilevän rannalle, kauppaan, muille asioille tai vain vilvoitellakseen kuumassa ilmassa. Maantiepyöräilijöitä näkyi vain, kun ajoi autolla kauemmas.
Rannan jälkeen oli vuorossa hieman tylsää asfalttitietä, mutta sitten yllättäen löysimme kauniin mäntymetsän läpi kulkevan polun. Erilainen alusta ja maisemat toivat kaivattua vaihtelua. Olin päättänyt juosta pitkän lenkin, joten matkanteko sai metsässä uutta pontta.
Bibionessa on hyvin tasaista, mikä tekee juoksemisesta (ja pyöräilystä) helppoa. Kelloni näytti nousumetreiksi tasan nollaa. Jalkoja piti kuitenkin nostella sen verran, ettei kompastunut juurakoihin tai epätasaisiin lautoihin niissä kohdissa, joissa alusta oli tehty lankuista.
Olin ottanut mukaani puoli litraa vettä ja kaksi energiageeliä. Otin ensimmäisen geelin noin seitsemän kilometrin kohdalla. Olin lähtenyt liikkeelle yhden mehulasillisen ja kahden taatelin voimin, joten kaipasin jo energiaa.
Lomilla myöhäisempi ateriarytmi helpottaa aamulenkkejä. Emme syö etelän kohteisiin suuntautuvilla matkoilla iltapalaa vaan kunnon illallisen päivän viimeisenä ateriana. Sen ansiosta aamulla ei ole vielä kiljuva nälkä, vaan jaksaa lähteä ensimmäisenä juoksemaan. Juoksen lenkit lähes poikkeuksetta ennen aamupalaa, mitä taas kotimaassa en tee.
Mieheni jäi kyydistäni 12,5 kilometrin kohdalla, jonka jälkeen jatkoin yksin matkaa. Otin toisen energiageelin ja join vettä päälle. Lomahuoneistomme sijaitsi melko keskellä Bibionea. Olimme lähteneet juoksemaan rantaa länttä kohti ja tulleet takaisin lähtöpaikkaan sisämaan puolelta. Jatkoin matkaani kohti itää ja rannan toista päätyä.
Aivan rantakadun itäisimmässä päässä näin kyltin, joka osoitti kohti majakkaa. Sinne näytti johtavan kaunis aidattu hiekkatie aivan rannan tuntumassa. Olin juossut jo sen verran, että päätin jättää majakalla käymisen toiseen kertaan. Painoin paikan kuitenkin mieleeni.
Juoksin pitkin rantakatua, jossa aamulla puoli yhdeksän jälkeen oli jo melko paljon ihmisiä liikkeellä. Tunsin hengenheimolaisuutta jokaisen vastaan juosseen kanssa. Osa näytti juoksevan melko vauhdikkaasti ja selvästi hengästyneenä: ehkä he tekivät vetotreenejä, joista olin itse päättänyt lomalla luistaa.
Jotta sain kauniin 20 kilometrin luvun kellooni, jouduin juoksemaan hieman lomahuoneistomme ohi. Tarkalleen kilometrejä kertyi 20,19. Aikaa kului 2:08 tuntia ja keskivauhti oli 6:20 min/km.
Aamuinen pitkä lenkki oli mennyt kevyesti ilman suurempia ponnisteluja. Olen monesti pohtinut, miksi lomalla on helppo juosta, ja olen päätellyt ainakin seuraavaa:
- keho on tankattu hiilihydraateilla, kun jokapäiväiseen ruokavalioon kuuluu yhtäkkiä jäätelö, vaalea leipä ja muu ruoka, jota ei kotona tule paljon syötyä
- loma itsessään: ei tarvitse tehdä töitä ja saa nukkua
- meren ja uima-altaan vesi hellii ja palauttaa jalkojen lihaksia (viileys ja vedenpaine)
Kiinteistössä, jossa lomahuoneistomme sijaitsi, oli uima-allas. Se aukesi aamuisin yhdeksältä. Koska pitkä lenkkini oli venynyt yli kahteen tuntiin, saavuin huoneistolle juuri parahiksi, että pääsin uimaan. Vaihdoin bikinit päälle, huuhtelin hiet pois suihkussa altaan vierellä ja menin uimaan. Paras aloitus päivälle.
Pidin maanantain jälkeen välipäivän ja menin seuraavalle lenkille keskiviikkoaamuna. Silloin olimme olleet viikon reissussa. Pesin mukanani olleita samoja lenkkivaatteita: t-paitaa, lyhyitä juoksushortseja ja alusvaatteita. Matkalle pakatessani oli tunkenut osan varusteista lenkkarieni sisään. Niin ne veivät matkalaukussa mahdollisimman vähän tilaa.
Pyysin jälleen miestäni mukaan ja suuntasimme kohti majakkaa. Se sijaitsi Bibionen itäpuolella. Löysin paikan, josta hiekkatie lähti niemen kärkeen. Tie oli juoksijoiden ja pyöräilijöiden yhteisessä käytössä, joten osan matkaa piti juosta peräkkäin. Pyöräilijät antoivat kiitettävästi äänimerkkejä, kun lähestyivät.
Olin ennen matkalle lähtemistä katsellut kuvia Bibionesta. Mieleeni oli jäänyt mäntyjen lomassa kulkeva ulkoilureitti. Luulen, että näkemäni kuvat oli otettu juuri täällä. Meri lainehti toisella puolellani ja toisella kasvoi matalia mäntyjä. Maisemat olivat todella kauniit.
Majakka ei ollut kovin näyttävä, mutta pysähdyimme kuitenkin hetkeksi sen edustalle. Aallonmurtajilla oli kalastajia pitkine vapoineen. Kiipesin mieheni kanssa myös aallonmurtajan päälle ottamaan kuvia. Nyt on se hetki, kun voi sattua turistille vahinko Instagram-kuvien takia, mietin. Onneksi pääsimme kumpikin ehjin nahoin alas.
Matka majakalle oli ollut viiden kilometrin mittainen. Alkuperäinen ajatus oli juosta takaisin samaa reittiä, josta olisi saanut kymmenen kilometrin aamulenkin. Mäntymetsään johti kuitenkin houkutteleva polku, jota pitkin päätimme lähteä suunnistamaan takaisin lomahuoneistollemme.
Suomalaisesta metsästä ja metsästä, joka majakalta alkoi, ei voi edes puhua samana päivänä. Reitti oli hyvin merkitty, tie leveä ja puita harvassa. Varjossa oli mukava juosta. Kun pääsimme metsästä pellon reunaan, odotti meitä seuraava yllätys: juomapiste.
En ollut ottanut tälle aamulenkille juomista mukaan. Kun se venyi hieman aiottua pidemmäksi, teki juominen hyvää. Vesi virkisti. Katselin maissipeltoja ja haikaroita, jotka seisoivat niityllä valkoisina pylväinä. Kääntyilevät päät ja silloin tällöin joku lentoon lehahtanut yksilö paljastivat ne ylväiksi linnuiksi.
Maalais- ja metsämaisemien jälkeen piti palata asfaltille. Aurinko porotti ja olin tyytyväinen, että kuumaa tummaa tietä ei tarvinnut juosta pitkään. Kevyenliikenteen väylä oli erotettu matalalla kaiteella ajotiestä, mutta ohi pyyhältävien autojen vieressä ei silti ollut paras paikka juosta. Samaa väylää käyttäneet pyöräilijät ja jopa yksi sähköpotkulautailija pirauttivat ajoissa kelloa, ennen kuin menivät ohitse. Olipa huomaavaista, ajattelin.
Keskiviikon aamulenkille tuli pituutta 12,05 kilometriä, aikaa kului 1:17 tuntia ja keskivauhti oli 6:23 min/km. Uima-allas oli juuri aukeamassa, kun palasimme asunnolle. Kylmä suihku ja altaan viileä vesi hellivät jälleen lihaksia ja virkistivät kuuman lenkin päätteeksi. Söimme aamupalaa terassilla, kun lapset yksi toisensa jälkeen heräilivät.
Perjantai oli loman viimeinen kokonainen päivä ja myös syntymäpäiväni. Kirjoitin ajatuksiani tuosta päivästä edellisessä blogikirjoituksessani. Päätin pyhittää aamun toiseen lempipuuhaani eli kahvin juomiseen yöpuvussa. Lenkille ehtisi myöhemminkin.
En tarvinnut herätyskelloa yhtenäkään aamuna, vaan heräsin itsekseni kuuden-seitsemän aikoihin. Italiassa tunti on kellon jäljessä, joten Suomen aikaan se tarkoitti sängystä nousemista seitsemän-kahdeksan aikoihin. Niihin aikoihin yleensä herään loma-aikoina myös Suomessa. Aamuvirkku ei voi itselleen mitään – edes lomalla.
Vietimme syntymäpäivääni vierailemalle läheisissä Portogruaron ja Caorlen kaupungeissa. Jälkimmäisessä söimme lounaan ja otin jälkiruoksi ison annoksen jäätelöä. Se sai vastata syntymäpäiväkakkuani.
Juoksin syntymäpäivälenkkini iltaseitsemän aikaan. Päiväretkeltä palatessamme olimme nähneet jo kaukaa, että Bibionen suunnalla paloi. Majakan luona oli syttynyt maastopalo. En juossut palopaikalle päin vaan suuntasin rantaa toiseen suuntaan. Näin, miten pienlentokoneet lensivät matalalla mereltä kohti palopaikkaa. Tulipaloa sammutettiin myös maalta käsin.
Juokseminen oli aluksi hyvin kevyttä, mutta aika pian tunsin, että helteessä vietetty päivä ja hiostava ilta tekivät juoksemisesta tavallista rankempaa. Olin päättänyt juosta symbolisen 42 minuutin pituisen lenkin – täytinhän 42 vuotta.
Se, että askel alkoi loppumetreillä jo painaa, ei haitannut. Kyseessä oli vain pieni verryttely, kun seuraava päivä olisi matkustuspäivä ja olisi istuttava paljon paikoillaan. Pysäytin kellon 42 minuutin kohdalle, jolloin kilometrejä oli ehtinyt kertyä 6,67. Keskivauhti oli 6:17 min/km.
Kylmän suihkun ja uimisen sijaan palkitsin itseni kylmällä oluella. Katselimme mieheni kanssa terassilla pimenevää iltaa ja muistelimme, että oli myös kihlajaispäivämme. Ei hassumpi tapa viettää sitä(kään).
Yöllä satoi, joka toivottavasti auttoi myös maastopaloa sammuttamassa olleita henkilöitä. Sosiaalisesta mediasta luin, että palo ainakin oli saatu sammutettua, mutta osa majakan luona olleesta metsästä pysyi vielä suljettuna kulkijoilta.
Loma Italiassa oli kaikin puolin onnistunut. Koko viisihenkinen perheemme pysyi terveenä, eikä mitään kommelluksia sattunut. Kun on isommalla porukalla liikkeellä, aina yleensä sattuu ja tapahtuu. Olemme joutuneet matkoilla vierailemaan niin sairaalassa kuin poliisiasemalla ja myöhästyneen paluulennolta.
Juosten pääsin paikkoihin, joihin ei ehkä muuten olisi tullut mentyä. Aamuihmisenä nautin myös suuresti, kun sain nousta lähes yhtä aikaa auringon kanssa ja seurata uuden päivän alkua. Oli matkalla sitten Suomessa tai muualla, kannattaa uudet maisemat ottaa haltuun juoksemalla. Varusteeksi riittävät lenkkarit ja vaatteet sään mukaan.
LENKILLÄ 