1 Viikon treenit
Harjoituksia listatessani huomaan, että onhan sitä kaikkea tullut taas tällä viikolla tehtyä, vaikka jälleen tuntui, että en ehdi harjoitella riittävästi. Kotonamme on tehty kaksi kuukautta remonttia, joka alkaa olla loppusuoralla. Se tarkoittaa lamppujen valitsemista, tarjousten pyytämistä terassilaudoituksesta ja vielä kerran rautakaupassa käymistä.
Olin edeltävän viikon flunssassa. En petiin kaataneessa kuumetaudissa, mutta sen verran yskäinen ja nuhainen, että tein vain etätöitä kotona. Se oli jo toinen flunssa tänä vuonna, mikä ei ole minulle normaalia. Parin vuoden eristäytyminen koronaa väistellessä kostautuu nyt. Kun keho ei pitkään aikaan kohdannut viruksia, riemastuu se nyt milloin mistäkin taudinaiheuttajasta.
Koronarokotteilla en usko asiaan olevan vaikutusta. Jotkut väittävät, että ne olisivat heikentäneet vastustuskykyä, mutta selityksen täytyy olla arkisempi. Perheessämme on yksi täysin rokottamaton, mutta samalla tavalla taudit ovat häneen iskeneet. Se, mikä vastustuskykyäni myös heikentää, on runsas harjoittelu. Sen vaikutuksesta helpompaan sairastumiseen on ymmärtääkseni jopa tutkimusnäyttöä.
Viikon tauon jälkeen pääsin maanantaina juoksemaan. Olin ollut muutaman päivän oireeton, ja juokseminen tuntui helpolta ja mukavalta. Juoksin 45 minuuttia peruskestävyysalueella. Tuon kaltaisilla lenkeillä tuntee pelkkää riemua siitä, että on harjoitellut itsensä kuntoon, jossa yli seitsemän kilometrin jälkeen ei edes tunne juosseensa. En voi riemuita liiaksi, sillä maratonilla pitää juosta kuusi kertaa seitsemän kilometriä. Kuuden juostun maratonin perusteella voin sanoa, että siellä ei aina ole niin riemukasta.
Tiistaina lähdin hakemaan vauhtia juoksuun tonnin vedoista. Tein harjoituksen juoksumatolla. Päivät ovat olleet aurinkoisen keväisiä, mutta illat viileitä. Keuhkojen raastaminen tuntui miellyttävämmältä sisätiloissa. Juoksin matolla 15 minuutin verryttelyn, jonka jälkeen tein viisi 1 000 metrin vauhdikkaampaa vetoa 400 metrin hölkkäpalautuksin. Katsoin matkan maton mittarilta ja sykkeen kellostani. Nostin vauhtia hieman joka vedossa, ja syke nousi ensimmäisen vedon noin 150:stä viimeisen vedon yli 160:en lyöntiin minuutissa. Lopuksi verryttelin kymmenen minuuttia.
Keskiviikkona huolsin kehoani joogan merkeissä. Lempeä liikunta on tervetullutta vaihtelua repivälle juoksulle. Jooga tasapainottaa mieltä ja rauhoittaa, kun ruoka- ja rautakauppaan sinkoilun välissä on pakko olla vain paikoillaan. Joogassa hengittäminen on isossa osassa, minkä olen pitkään tiennyt, mutta viime aikoina vasta sisäistänyt. Olen yrittänyt siirtää joogan hengitystekniikkaa kuntosaliharjoitteluun ja juoksuun, vaikka palleahengitys juostessa tuntuu haastavalta. On vaikeaa samanaikaisesti pitää lantio niin sanosti alhaalla ja vatsa rentona, että voi vetää ilmaa keuhkojen alaosaan asti.
Torstaina oli salipäivä, sillä elättelin toiveita ehtiä juosta perjantaina viikon pitkä lenkki. Tein ylävartalon treenin, joka ei häiritsisi mahdollisia juoksusuunnitelmia. Käyn mielelläni kuntosalilla, vaikka kerrat ovat aina pois juoksusta. Omalla kohdallani ajankäyttö salilla on myös tehotonta, kun tykkään käydä painojen nostelun jälkeen saunassa ja hierovassa tuolissa. Aloitin torstaina yli viikon kestävän loman, joten salikäynti rentoutuksineen kaikkineen maistui yhtä makealta kuin suklaapupu pääsiäisenä.
Pitkäperjantaiaamuna heräsin kuuden jälkeen ja totesin, että ehdin käydä juoksemassa. Olin varannut iltapäiväksi itselleni ja lapsille parturin. Lisäksi piti pakata lauantaina starttaavalle Lapin reissulle. Olohuoneen kello näytti kymmenen yli kuusi, kun kömmin ylös sängystäni. Tunnin kuluttua laukkasin jo kohti Leppävaaraa juomaliivi ladattuna energiageeleillä ja lötköpullolla. Oli hiljaista, kuten pyhäaamuisin usein on. Tilanne oli minulle tuttu: aurinko paistoi vielä viistosti, mutta lupaili jo lämmintä päivää. Mieleeni tulivat ne monet kerrat, kun ole Italiassa tai Espanjassa noussut yhtä aikaa auringon kanssa ja lähtenyt kuluttamaan tossunpohjia rantabulevardeilla.
Juoksin lenkillä Espoon Pitkäjärven rannan tuntumassa. Siellä en unohtanut, mikä vuodenaika oli ja missä juoksin. Reitti oli vielä osin lumessa ja jäässä. Kesälenkkareilla juostessa piti etsiä vähiten liukkaita kohtia ja välillä vaihtaa kävelyksi. Järvi oli vielä jäässä, mutta vuodenajan vaihtumisesta kielivät toisaalla näkyneet joutsenet ja toisaalla yksinäinen jäällä kulkija.
Joka kerta tuntuu, että maratonpäivä koittaa nopeammin kuin luulikaan. Samoin tällä kertaa, kun toukokuun 27:nteen päivään on enää seitsemän viikkoa aikaa. Aina ajattelen, että juoksen kunnon pitkän lenkin sitten kun lumet ovat sulaneet/flunssa ohi/ilmat lämmenneet. Tälläkin kertaa lenkki jäi 20 kilometriin ja noin kahteen tuntiin 15 minuuttiin. Maratonia varten ei tarvitse juosta maratonin mittaisia lenkkejä, mutta enemmän pitäisi juosta yli kahden ja puolen tunnin mittaisia lenkkejä ja totuttaa elimistöään pitkäkestoiseen rasitukseen. Tällä kertaa kotona odottivat lapsille ja itselle varattu parturiaika, Lapin matkaa varten pakkaaminen ja viimeiset remonttivalmistelut ennen loman aloittamista.
Vaikka olisi ollut hyvä juosta pidempään, tunsin pitkäperjantaina kotiin palattuani samaa iloa kuin maanantain lenkin jälkeen. On niin hienoa olla kunnossa, jossa jaksaa milloin vain juosta puolimaratonin mittaisen lenkin. Tavoitteidensa kanssa helposti sokeutuu sille, mitä on hyvä kunto. Perjantaina istahdin kunnolla vasta hieman ennen iltakymmentä, kun kaikki oli valmista lomalle lähtöä varten. Päiväni oli kuitenkin alkanut jo kuuden jälkeen, olin juossut reilu pari tuntia, pakannut, kuljettanut lapsia parturoitavaksi ja muun muassa kantanut mieheni kanssa uuden takan kivet ulkoa sisälle. Viimeisimmässä hommassa satutin sormeni, mutta selvisin ilmeisesti säikähdyksellä.
2 Somettuminen
Jatkan muilla kuin treeniasioilla. Lukemisen voi jättää tähän, jos luet blogiani vain treenikuulumisten vuoksi. Blogi on mieluisin julkaisukanavani, sillä täällä voin käsitellä asioita laajasti ja syvällisesti. Se tosin tuntuu olevan aina vain haasteellisempaa, sillä nykypäivän ihmisille jopa kuva on liian hidas. Instagramin keloissa kuvia on optimaalisesti 30 sekunnissa. 30 kuvaa sekunnissa lävähtää silmille 15-30 sekunnin ajan, tai mikä nyt tällä hetkellä onkaan kelojen suosituin pituus. Yksittäinen pysähtynyt kuva ei kiinnosta samalla tavalla kuin videot. Oli elävä kuva sitten Instagram Story, Reels tai TikTok-julkaisu.
Ennen taiteilijat maalasivat muotokuvia viikkoja ja kuukausia – jopa vuosia. Nykyihminen ei jaksaisi seurata kuvan muodostumista edes siihen asti, kun taiteilija on saanut välineensä esille. Puhumattakaan siitä, että ensimmäinen siveltimenveto olisi levittänyt väriä kankaalle. Kirjoitin 24 vuotta sitten ylioppilaskirjoituksissa laudaturin arvoisen aineen siitä, miten ihmisistä on tullut kiireisiä ja he haluavat pikapuuroa ja nopeasti kuivuvaa kynsilakkaa. Samassa aineessa pohdin, miten toisaalta ajan kulkua halutaan hidastaa. Kirjoitin plastiikkakirurgia-sanan väärin, mutta se ei arvosanaani laskenut. Kaikki on sittemmin mennyt vain kiivaammaksi: niin ihmisten tarve päästä nopeasti asiasta toiseen kuin halu näyttää ikuisesti nuorilta.
”Kuvien takana maailmaa hallitaan aina sanoilla.” kirjoitti Riku Rantala ansiokkaassa kolumnissaan Helsingin Sanomissa 5.4.2023. Hän oli huolissaan suomen kielen tulevaisuudesta ja suomenkielisten kirjojen riittävyyestä myös tulevaisuudessa. Olen vahvasti sosiaalisessa mediassa läsnä, mutta miten tärkeänä pidän myös sitä, että ihmisten vapaa-ajan kulutus ei ole pelkkiä kuvia verkkokalvolle 30 kuvan sekuntivauhdilla. Se on oltava myös sanoja, joita voi lukea, ja sisältöä, jota pitää hieman pureksia ennen nielemistä.
Sosiaalisessa mediassa kuvilla ja videoilla saa näkyvyyttä. Ajoittain mietin, mitä lopulta saan siitä, että julkaisen taas yhden kuvan naamastani. Huolestun, paljastanko liikaa ja tyrkytänkö itseäni. Sosiaalinen media ylipäänsä saa miettimään liikaa itseään, vaikka siellä moni muukin kertoo paljon omista asioistaan. Huomaan tämän, kun kokoonnun kaveriporukoissa oikeassa elämässä. Jutut sinkoilevat sinne ja tuonne ja kunkin naamavärkki näyttää juuri siltä kuin se sinä päivänä sattuu näyttämään. Somepresenssin miettiminen unohtuu oikeassa läsnäolossa.
TikTokista mennään nykyään jopa eduskuntaan, mutta minä en ole menossä TikTokiin. En erityisemmin ole palvelua vastaan, ja jouduin jopa jälleen pohtimaan, pitäisikö siellä olla, kun siellä ovat ”kaikki”. En myöskään ole sitä vastaan, että joku tekee vaalikampanjansa TikTokissa. Palvelu on kaikkien saatavilla. Sinne vain, ja tehköön perässä hän, joka tällaista TikTok-julkisuutta kadehtii. En vain halua kuluttaa aikaani videoiden parissa yhtään enempää kuin nyt satunnaisten Instagram-vidoiden lisäksi kulutan. Kirjoittaminen on minun juttuni ja Riku Rantalaa myötäillen haluan hallita maailmaani sanoin.
LENKILLÄ 