Jutussa mainittu kirja Aivoblues saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
”Palautumisen aikana on tarkoitus priorisoida nukkuminen, lepo ja rentoutuminen sekä minimoida velvollisuudet.” Näin kirjoittaa ruotsalaispsykiatri Anders Hansen uutuuskirjassaan Aivoblues. Lihavoinnit ovat allekirjoittaneen.
Luin Aivoblues-kirjan viikon kestäneellä Ylläksen lomalla, jota vietin perheeni eli mieheni ja kolmen lapsemme kanssa. Kirjasta on tulossa myöhemmin laajempi arvostelu blogiin.
Lue täältä arvio Anders Hansenin aikaisemmasta kirjasta Aivovoimaa.
Anders Hansenin mukaan stressin aiheuttaa jokin uhka, kun taas ahdistuksen taustalla on ajatus mahdollisesta uhasta. Toiset ovat alttiimpia ahdistumaan kuin toiset (ja tätä Hansen kuvaa aivan normaaliksi aivojen toiminnaksi), mutta stressiltä ei varmasti kukaan voi välttyä.
Alkuvuoteni on ollut jokseenkin stressaava. Tammikuussa oli aika peitellä isänmaan multiin jälleen yksi lähipiiriin kuulunut henkilö. Sitten alkoivat kaivuutyöt omassa pihassa ja vasaroiden pauke.
Olemme eläneet remontin keskellä yli kaksi kuukautta. Omien perheenjäsenten lisäksi olen aamuisin huikannut hyvät huomenet myös rakennusmiehille, kun he ovat lampsineet ovesta sisään.
Olen yrittänyt kestää kaaosta, epäjärjestystä ja venyviä aikatauluja muistuttamalla itseäni siitä, että lopputuloksena on yksi uusi makuuhuone lisää taloomme.
Laajennusosan ansiosta meidän ei tarvitse muuttaa, vaan saamme asua samassa asunnossa toivattavasti ainakin saman verran kuin nyt olemme asuneet eli 17 vuotta. Koska uusi makuuhuone on minua ja miestäni varten, pääsemme myös 17 vuoden jälkeen ”muuttamaan” uusiin tiloihin.
Jouluna tapahtunut lähipiirin kuolemantapaus muutti monta asiaa. Kotona olevaa remonttia ei meinaa unohtaa öisinkään. Lisäksi muu elämä on pyörinyt siinä ohella. Se mikä ei pyöri, vaatii pyörittämistä: omat työt, lasten menot, kodin pitäminen puhtaana rakennuspölystä ja ulkoa kenkien mukana kantautuvasta hiekasta.
Omat maratontreenini ovat nekin stressi elimistölle, mutta myös tapa purkaa stressiä. Juuri lukemani Aivoblues-kirjan mukaan liikunta rauhoittaa stressijärjestelmää. ”Olo on rauhallinen, huolet hälvenevät ja satunnaisten huolenaiheiden ilmaantuessa luottamus omiin kykyihin on parempi”, kirjailija kynäilee.
Kun mietin omaa elämääni, voin allekirjoittaa monet ruotsalaispsykiatrin väitteet. Juuri kuluneella viikolla ystäväni lähetti minulle linkin uutiseen, jossa kerrottiin, miten pyöräilijä oli läpsäissyt lenkillä ollutta naista ja ajanut pois.
Ikävä tapahtuma, jota en kenellekään toivo. Vastasin ystäväni viestiin, että olisin juossut häiriköitsijän kiinni. ”Ai pyörän?” oli ystäväni reaktio parilla epäuskoa kuvaavalla hymiöllä täydennettynä.
Toden totta, saatoin luottaa omiin kykyihini hieman liikaa, kun vastasin niin ystävälleni. Toisaalta kuulin aikaisemmin tänä vuonna itseni sanovan työkavereilleni, että saisinpa joskus juosta varkaan kiinni. Tällaiseksi muuttuu ylisuojeleva perheenäiti juoksuharrastuksen myötä, eli varokaapa vain.
Kyse ei tietenkään ole siitä, että olisin muuttunut supernaiseksi vaan siitä, että liikuntaharrastus on tuonut lisää uskomusta itseeni ja mahdollisuuksiini. Jo luottavainen asenne vähentää uhkien – todellisten ja kuvitteellisten – liiallista pohtimista.
Lappi ja Ylläs kutsuivat perhettämme jo seitsemättä kertaa. Kevättalvella 2020 laskettelumatkamme peruuntui koronapandemian vuoksi, mutta pääsimme ottamaan vahingon takaisin heti saman vuoden kesänä.
Lappiin ja Pohjois-Norjaan suuntautuneesta matkasta pääsee lukemaan lisää täältä.
Nyt, kun kaikki lapset voi tuupata alas tunturin laelta alas vaikka mustaa rinnettä pitkin, on laskettelu Lappiin suuntautuvien talvisten matkojen ykkösharrastus. Otin mukaan myös maastojuoksukengät ja perinteisen tyylin sukset.
Nukkumisen priorisoiminen
Viikon mittaisen loman aikana puhelimeni herätti vain kahdesti: kun lähdimme pitkäperjantaita seuranneena lauantaiaamuna ajamaan Espoosta kohti Yllästä ja viikon kuluttua, kun oli aika palata kotiin.
Muina loma-aamuina nukuin niin pitkään kuin nukutti. Suunnon urheilukellon mukaan syvää unta kertyi joka yö hieman alle tai yli neljä tuntia.
Kahtena päivänä lähdin hieman rivakammin liikkeelle, sillä aamu oli parasta aikaa hiihtää. Öisin lämpötila kävi pakkasen puolella, mutta nousi päivisin lähelle +10 astetta.
Lumet sulattava ja pään pehmittävä auringonpaiste on mukava, kun pitelee käsissään viileää oluttuoppia rinneravintolassa, mutta perinteisen latu on parempi nauttia jäisenä. Yön jäljiltä ladut olivat erinomaisessa kunnossa.
Tiistaina hiihdin 21 kilometriä hieman päälle kahdessa tunnissa. Torstaiaamuna meno oli vielä lennokkaampaa, sillä hiihdin 30 kilometriä alle kolmessa tunnissa. Pidemmällä lenkillä pysähdyin kolme kertaa ottamaan energiageelin ja juomaan vettä mukanani olleesta puolen litran lötköpullosta.
Hiihtopäivinäkin lähdin vielä muun perheen kanssa rinteeseen laskettelemaan. Monen tunnin ulkona olon, ruokailun ja saunomisen jälkeen nukkuminen oli helppoa priorisoida.
Lepo
Lepo on eri asia kuin nukkuminen. Juoksijana olen tottunut puhumaan lepopäivistä. Ne ovat päiviä, jolloin en juokse, pyöräile, käy salilla tai muuten harjoittele. Lepopäivinä saatan käydä kävelyllä, tehdä kotitöitä tai mitä milloinkin on tehtävä.
Olin ottanut matkalle mukaan maastojuoksukengät, sillä olin kahta vuotta aiemmin käynyt tutustumassa Ylläksen polkujuoksumahdollisuuksiin. Kotiin paluuta edeltävänä iltana pakkasin juoksukenkäni takaisin matkalaukkuun. En juossut viikon lomalla metriäkään.
Olin autuaan tietämätön juoksuohjelmani sisällöstä, joten en tiedä, mistä jäin paitsi. Lähes kolmen tunnin perinteisellä tyylillä tehty hiihtolenkki korvasi pitkän lenkin. 21 kilometrin hiihtolenkki vastasi rasittavuudeltaan lyhyempää peruskuntolenkkiä.
Olen jälleen suhtautunut melko rennolla otteella toukokuussa koittavaan maratoniin. Paria flunssaa lukuun ottamatta olen pystynyt harjoittelemaan terveenä. Siitä huolimatta täysipainoinen harjoittelu ei vain ole muiden kiireiden vuoksi onnistunut.
Näin se on mennyt, enkä lomalla alkanut asiasta sen enempää stressata. Sehän se vasta on myrkkyä elimistölle.
Laskettelua pidän melko kevyenä liikuntana. Laskettelimme kaikkina kuutena päivänä, jotka vietimme perillä. Keskellä viikkoa vietimme yhden päivän Pallaksella, jossa kävivät samat hissiliput kuin Ylläkselläkin.
Pallaksella on vähemmän hissejä, rinteitä ja yleisesti palveluja kuin Ylläksellä. Lounas kulki mukana repussa. Söimme eväät sopivan suojaisassa paikassa hieman sivussa laskettelurinteestä. Eipä ole hetkeen sämpylä, juusto, meetvursti ja mieheni kanssa jaettu tölkki olutta maistuneet niin herkulliselta!
Rentoutuminen
Perjantaiaamuna luin kirjaa pyjamassa yli puolen päivän. Kotona sellaista tapahtuu vain silloin, kun olen kipeänä. Nyt en ollut flunssassa tai vatsataudissa vaan lomalla, eikä sinä hetkenä ollut tärkeämpääkään tekemistä.
Lukeminen vaatii omanlaisensa olotilan. Usein se löytyy, kun vain alkaa lukea, mutta alkuvuoden aikana kirjankin avaaminen on ollut haasteellista. Olen lukenut hyvin kevyttä kirjallisuutta vastapainona stressaavalle arjelle.
Tänä vuonna lukemieni kirjojen joukosta löytyy muun muassa kaksi Tiktokista maailmanmaineeseen nousseen Colleen Hooverin teosta: Regretting You (täältä kirja-arvioon) ja Ugly Love. Lisäksi tutustuin suomalaiseen versioon hömppäromaaneista, kun luin Maija Kajannon Korvapuustikesän.
Ylläksen matkalla mukanani oli jo aiemmin mainitsemani Anders Hansenin uutuuskirja Aivoblues. Populääritieteellisenä teoksena sekin oli kevyttä luettavaa. Lisäksi kirjan sivut olivat paksuja ja teksti isoa. Asia oli siitä huolimatta painavaa. Luin kirjaa pala kerrallaan ja sulattelin lukemaani.
Velvollisuuksien minimoiminen
Anders Hansenin kirjassa palautumisen yhtenä osatekijänä ja stressin karkottajana mainitaan velvollisuuksien minimoiminen. Lomallani suurin velvollisuus, jota ei tarvinnut miettiä, oli työnteko.
Valtion virkamiehenä minulle kertyy 30 lomapäivää vuodessa. Ensi vuonna olen ollut valtion palveluksessa jo niin kauan, että lomapäiviä on vuodessa 38. Olen lomani ansainnut, ja vapaalla saan unohtaa työvelvollisuudet.
Yövyimme mökissä, jossa oli siivottava omat päivittäiset sotkunsa, täytettävä ja tyhjennettävä astianpesukone ja pestävä muutaman kerran pyykkiä. Silti olo oli rennompi kuin kotona. Suurimmaksi osaksi varmasti siksi, että ei tarvinnut katsella keskeneräistä remonttia.
Muutamia kertoja söimme lounasta rinneravintolan terassilla. Ulkona auringonpaisteessa kelpasi syödä ja juoda olut – sellaista kun ei ole ollut mahdollista vielä tänä keväänä tehdä Etelä-Suomessa. Enimmäkseen teimme ruokaa mökissä kaupasta ostamistamme aineksista.
Olisin voinut jäädä vielä toiseksi viikoksi Lappiin. Olisin hiihtänyt lisää, käynyt juoksemassa, lukenut toisenkin mukanani olleen kirjan… En kuitenkaan halua tehdä lomasta suoritusta ja vielä vähemmän ottaa paineita palautumisesta.
Lomasta tekee erityisen juuri se, että se ei ole arkea. Lomaa ei myöskään voi olla ilman arkea. Joten tervetuloa taas arki kaikkine velvollisuuksineen!
LENKILLÄ 