Kohtaamisia
Tänä vuonna en osallistunut Helsinki City Running Dayhin. Lähdin äitienpäiväviikonlopuksi maalle. Kevätmaratonin aika on vasta kaksi viikkoa myöhemmin Helsinki Spring Marathonilla.
Pääsin mukaan Helsinki City Running Dayn tunnelmaan, kun olin perjantaina Helsinki City Running Dayn Expossa Olympiastadionilla. Olin siellä Espoo Rantamaratonin lähettilään ominaisuudessa.
Osallistuin ensimmäistä kertaa Helsinki City Runille tasan kymmenen vuotta sitten. Se oli samalla ensimmäinen kokemukseni juoksutapahtumista.
Päätös siitä, että en tänä vuonna juokse Helsinki City Running Dayssä, oli tehty jo vuodenvaihteessa. Siihen ei liittynyt loukkaantumista tai muuta, joten lopulta ei edes harmittanut, että en ollut mukana Suomen suurimmassa juoksutapahtumassa. Yli 14 500 muuta juoksijaa oli.
Helsinki City Running Dayn aattona Expossa tapasin paljon juoksupiireistä tuttuja ihmisiä. He kävivät hakemassa oman juoksunumeronsa ja tervehtivät Espoo Rantamaratonin pisteen ohi kulkiessaan.
Huomasin, miten paljon sitä onkin ehtinyt tutustua uusiin ihmisiin juoksun kautta. Joidenkin kanssa todettiin, että edeltävän päivän numeron haku ja muu Expossa haahuilu ovat olennainen osa kisaviikonlopun tapahtumia.
Perjantaina oli huomattavan paljon liikkeellä muista maista tulleita osallistujia. Ojentelin ohikulkijoille Espoo Rantamaratonin esitteitä ja puhuin suomea. Jotkut heistä totesivat, että ”English, please.”
Heiltä, jotka eivät puhuneet suomea, saatoin kysäistä, asuuko kyseinen henkilö Suomessa vai onko vain käymässä. Osa oli tullut Helsinkiin vain osallistuakseen Helsinki City Running Dayhin.
Jotkut heistä jäivät pidemmäksi aikaa juttelemaan. Parille brittituristille menin kehumaan, että ensi vuonna on sitten Euroviisutkin Suomessa.
Näin jälkikäteen ajateltuna se oli toiveikasta ajattelua. He ymmärsivät vitsin, eivätkä oitis olleet varaamassa seuraavaa matkaa Pohjolaan.
Viikonloppuna juoksin aamulenkkiä maalla. Siellä saa juoksennella melko rauhassa, eikä ohi sujahtele kuin satunnaisesti autoja.
Lenkkeilijöitä en tapaa juuri koskaan, mutta välillä joku tulee kävellen vastaan. Kaupungissa ohitan muut kulkijat tervehtimättä, mutta maalla on toisin.
Olisi outoa juosta ohitse ja jättää metsän keskellä toinen ihminen täysin huomioimatta. Niinpä otin toisen kuulokkeen pois korvasta, hiljensin vauhtia ja tervehdin, kun vastaani käveli sauvojen kanssa vanhempi herrasmies.
”Onpa mukava katsoa noin kevyttä menoa”, hän sanoi. Mies kertoi, että on hänen 75-vuotissyntymäpäivänsä, jonka kunniaksi hän oli päättänyt kävellä kymmenen kilometriä. ”Se on paras lahja, jonka voin antaa itselleni”, vastaantulija totesi.
Ilahduin hänen asenteestaan. Jäin myös miettimään sitä, miten hän kommentoi juoksuani. Tiedän, että olen keskimääräistä nelikymppistä perheenäitiä vauhdikkaampi menijä.
Juoksuharrastajien keskuudessa suoritukseni ovat keskitasoisia. Jos minun itseni pitäisi kuvata, millaiselta juoksuni näyttää, en käyttäisi sanaa ”kevyt”. Monet juoksutapahtumissa otetut kuvat todistavat, että askel on usein raskas.
Olen harrastanut juoksua yli 11 vuotta ja haalinut ympärilleni muita hurahtaneita. Se, jos mikä, on omiaan vieraannuttamaan itseään arkiajattelusta. On tervettä tavata välillä ihmisiä juoksukuplan ulkopuolelta ja kuulla, miltä oma meno näyttää.
Lenkkejä
Viikko sitten, eli kolme viikkoa ennen tulevaa maratoniani, juoksin harjoittelukauden pisimmän lenkkini. Se oli tasan 30 kilometrin mittainen.
”Ylipitkä” harjoitus oli merkitty harjoitusohjelmaani. Ohjelmaa ei ole tehty minulle henkilökohtaisesti, vaan olen tänä vuonna käyttänyt maratonoppaasta ottamaani yleistä ohjelmaa.
Epäröin lenkin tekemistä, sillä mielestäni tällaisilla ”ylipitkillä” lenkeillä on enemmän huonoja kuin hyviä puolia. Niiltä kestää palautua ja ne altistavat rasitusvammoille.
Juoksin 30 kilometrin lenkin, ja kävi, kuten ajattelinkin. Jalat tuntuivat normaaleilta jo parin päivän kuluttua, mutta väsymys painoi. En palautunut lenkiltä niin nopeasti kuin tavallisilta viikonloppupitkiksiltä.
Juoksin keskiviikkona pitkää lenkkiä seuraavan lenkin. Olo on ollut kevyempikin kuin keskiviikkona vajaan tunnin iltalenkillä. Lenkki meni sinänsä hyvin, ja sen aikana keho alkoi muistaa, mistä on kyse.
Pitkät lenkit sekoittavat helposti seuraavaa harjoitusviikkoa, joten on parempi pitää harjoituslenkit hieman lyhyempinä. Olen juossut ennätykseni siten, että harjoituslenkit ovat korkeintaan 25 kilometriä. Isoimmat paukut kannattaa jättää maratonpäivään.
Perjantai kului Helsinki City Running Dayn Expossa. Sen jälkeen ajoin maalle äitienpäivän viettoon. Pakkasin tietenkin kaikki juoksuvarusteet mukaan, sillä ohjelmassani oli viimeinen pitkä lenkki ennen omaa maratoniani 27.5.2023.
Lähdin lauantaiaamuna juoksemaan jo ennen puoli kahdeksaa. Päivästä oli tulossa lämmin, mutta aamulla oli vielä alle kymmenen astetta. Täydellinen juoksusää.
Ennen lähtöä join ison kupillisen kahvia ja söin yhden voileivän. Lenkille varasin puoli litraa vettä ja kolme energiageeliä. Niitä otin puolen tunnin välein.
Osa lenkistä oli tarkoitus juosta tavoiteltua maratonvauhtia. Jos pyrin maratonilla neljän tunnin aikaan tai hieman sen ali, on vauhdin oltava vähintään 5:40 min/km.
Päätin juosta hieman rennommin kymmenen kilometriä yhteen suuntaan ja palata maratonvauhdilla takaisin. Näin matkan varrella paljon tyhjiä tölkkejä ja pulloja. Nostin niitä ojasta tien viereen, että voisin takaisin tullessani ottaa pullot ja tölkit mukaani.
Maalla ei paljon muita kulkijoita tiellä liiku, joten pullot ja tölkit todennäköisesti vielä odottaisivat minua, kun palaisin takaisin.
Panttipulloja ja -tölkkejä löytyikin lopulta melko paljon. Onneksi löysin myös pussin, johon aloin niitä keräillä.
Jo menomatkalla ”rento” vauhtini oli melko reipasta. Välissä oli ollut kaksi lepopäivää, ja olin energinen. Paluumatkalla tavoittelin maratonvauhtia, mutta juoksin välillä myös nopeampaa.
Pullojen ja tölkkien kerääminen hidasti ajoittain vauhtiani, mutta lopulta 20 kilometrin lenkkiin kului aikaa vain hieman yli kaksi tuntia. Keskivauhtini oli 6:01 min/km. Kun myöhemmin päivällä palautin tölkit kauppaan, sain niistä 3,20 euroa rahaa.
Maratonvauhti 5:40 min/km tuntui melko helpolta. Se on vauhti, jonka pitämiseksi ei tarvitse hirvittävästi tehdä töitä. En silti tiedä, miten kauan jaksan tässä kunnossa sillä vauhdilla juosta.
Kuten todettua, harjoituslenkit ovat harjoituslenkkejä. Kunto mitataan vasta maratonpäivänä. Kisassa tilanne on aivan eri kuin silloin, kun juoksee itsekseen maantien laitaa pitkin.
Valmistautumista
Maratonista ei tule helppo. En usko, että olen samanlaisessa kunnossa kuin syksyllä 2021, jolloin juoksin ennätykseni 3:53 tuntia.
Kaikesta huolimatta lähden mielenkiinnolla katsomaan, miten maraton tänä vuonna sujuu. Pelkään ainoastaan liian kuumaa keliä. Luulen, että helteellä en pysty juoksemaan 42,2 kilometriä.
En juokse enää pitkiä lenkkejä ennen maratonia. Ensi viikko on muuten melko tavallinen harjoitusviikko, mutta viikonlopun lenkki on enimmillään 15 kilometriä.
Viikon päästä saan aloittaa keventelyn ja tankkaamisen. Silloin en säästele hiilihydraateissa ja juon runsaasti vettä ja urheilujuomaa.
Toukokuussa sää voi olla melkein mitä vain, joten vaatevalinta selviää vasta lähempänä. Juoksin tämän viikon pitkän lenkin kuvissa näkyvillä New Balance FuelCell Propel -kengillä. Ne tuntuivat niin hyviltä, että saatan juosta niillä myös maratonin.
Lähempänä maratonia teen juoma- ja energiageelisuunnitelman. Juomisen suunnittelu on sitä tärkeämpää, mitä lämpöisempi on. Nestettä saa varata vähintään puoli litraa tuntia kohden. Energiageelejä otan 30-45 minuutin välein.
Juominen ja syöminen maratonin aikana menee vanhalla kaavalla. Suurempi kysymysmerkki on juoksukuntoni. Mutta sitäpä sinne ollaan menossa mittamaan. Kyseessä ei ensi sijassa ole eväsretki.
Ajatus karkailee hieman jo maratonin jälkeiseen aikaan. Maratonilta toipuminen kestää kaiken kaikkiaan noin kuukauden päivät. Kesäkuu tulee menemään rennoissa tunnelmissa harjoittelun suhteen.
Aloitan kesälomani juhannuksena. Aion tänä vuonna lomailla ruhtinaalliset viisi viikkoa. Samalla voin aloittaa harjoittelun kohti syysmaratonia. Se on tänä vuonna 16.9. juostava Espoo Rantamaraton. (Osallistuminen saatu.)
Maratonit toimivat harjoittelun motivaattoreina, ne rytmittävät vuotta ja tietenkin mittaavat kuntoa. En osaa nostaa noista asioista mitään toistensa yläpuolelle. Kaikilla on oma merkityksensä.
Juuri nyt maraton aiheuttaa jännitystä. Matka ei jännittäisi, ellei sen tietäisi olevan riittävän haastava. Sitä maratonien juokseminen minulle merkitsee: juuri sopivaa itsensä haastamista. Tunnen olevani viittä vaille valmis.
LENKILLÄ 