Ajatuksia ennen maratonia

Osallistuminen Espoo Rantamaratonille saatu.

Alkaa helpottaa. Seuraavaan maratoniini on aikaa yhdeksän yötä. Tästä eteenpäin juoksuharjoitukseni ovat lyhennettyjä ja kevennettyjä. Juoksen tulevana viikonloppuna vielä kymmenen kilometriä Midnight Runissa Helsingissä, mutta maratoniin verrattuna se on pikamatka.

Viikonloppuja ovat tähän asti rytmittäneet pitkät lenkit. Arki-iltojen ilona ovat olleet lyhyemmät peruskestävyysharjoitukset. Viikon ponnistus on aina ollut vauhtikestävyystreeni, joka on tarkoittanut 400 metrin tai tonnin vetoja tai juoksemista mäkisellä kuntoradalla. Hiki on virrannut.

Kesälomalla meni enintään viikko, että en juossut lainkaan, mutta muuten juokseminen on ollut viimeiset kuukaudet erottamaton osa arkeani. Tahtomattomat tauot juoksemissa ovat harmittaneet, mutta toisaalta olen saanut taas juosta yhden kesän ilman vammoja. Muu elämä pitää juoksuharrastukseni oikeissa mittasuhteissa.

Juoksin viime sunnuntaina viimeisen pitkän lenkin ennen maratonia. Vaikka tähän kohtaa juoksijan harjoituskautta kuuluu epäilys omia kykyjään kohtaan, panin iloisena merkille, että puolimaratonin mittainen pitkä lenkki ei tuntunut seuraavana päivänä jaloissa.

Olen vapaaehtoisesti menossa juoksemaan noin neljäksi tunniksi jaksamiseni äärirajoilla. Ennen kuin tosiasia jysähtää kunnolla tajuntaani, nautin ajatuksesta, että kaikki harjoittelu on nyt tehty. Viimeisinä päivinä ennen maratonia on harjoittelulla enää mahdollisuus pilata valmistautuminen.

Midnight Runin jälkeen saatan vielä tehdä pidemmän rauhallisen peruskestävyyslenkin. Voin tehdä sen tarvittaessa kävellenkin, sillä kevyt liikunta palauttaa paremmin kuin täydellinen paikoillaan olo.

Kisaviikolla ennen Espoo Rantamaratonia juoksuohjelmassani on kaksi kolmen kilometrin lenkkiä ja yksi shake out run, jossa juoksen muutaman 200-400 metrin vedon maratonvauhtia. Vetojen on tarkoitus vain muistutella jalkoja siitä, millaista maratonilla on juosta. Niitä ei missään nimessä saa juosta ”täysillä”.

Maraton tulee jälleen kerran olemaan äärimmäisen rankka suoritus. Helpottava olo tulee siitä, että sen jälkeen saa levätä. Voin keskittyä muihin asioihin kuin juoksemiseen tai vain olla. Kaverini siirsi 50-vuotisjuhlintaansa minun maratonini vuoksi. Huomaatteko, miten myös lähipiirini omistautuu maratonharrastukselleni?

Juoksin edellisen maratonini toukokuussa tasan neljässä tunnissa. Tarkka aika oli 4:00:27 tuntia. Loppuaika oli seitsemän minuuttia huonompi kuin ennätykseni. Siitä huolimatta pidän toukokuun maratonia onnistuneimpana tähän asti juoksemistani seitsemästä maratonista.

Onnistumisen tunne tuli siitä, että koin koko ajan olevani tilanteen herrana. En selvästikään ollut niin hyvässä kunnossa kuin parhaimmillani, mutta tiesin, mitä pitää tehdä. Keskityin vain kilometriin, jota juoksin. Muistan, miten jalkani alkoivat painaa jo matkan puolivälissä, mutta en jäänyt murehtimaan asiaa.

Toukokuussa jalkani kantoivat minua 42 kilometriä. Matkantekoa rytmittivät juomapisteet. Olin varannut omat juomani, ja oli turvallista napata itse merkitsemäni juomapullo tuttua urheilujuomaa pöydältä mukaan.

Maraton on myös henkinen suoritus. Vaikka jälleen toivon, että olisin harjoitellut enemmän ja tehnyt pidempiä lenkkejä ja kovempia vauhtitreenejä, tiedän, että pääni kestää.

Maratonilla on siedettävä kipua. Siellä on oltava välittämättä kilometrikylteistä, jotka kertovat karua kieltään. Kun on ohittanut kymmenen kilometrin kyltin, on jäljellä vielä 32 kilometriä. Ymmärrätte varmaan, miksi sanon tulevaa kymmenen kilometrin katukisaa pikamatkaksi.

Maratonilla on hiljennettävä sisäinen ääni, joka alkaa ilkkua, että hiljennä vauhtia, lopeta tämä hullutus ja myönnä, mikä surkimus olet. On siedettävä kanssajuoksijat, jotka menevät ohi oikealta ja vasemmalta, ja ääliömäiset kannustukset ennen puoliväliä, että ”Ei enää pitkä matka!”.

Ennakoitavissa olevien vaikeuksien vuoksi on varauduttava siihen, että eteen tulee myös jotain yllättävää. Saattaa huomata valinneensa väärät sukat, liian paksun paidan tai pudottaa energiageelin tavoittamattomiin. Eräällä maratonilla en löytänyt juomapisteeltä omaa juomapulloani. Tyhjästä on paha nyhjäistä, joten kippasin kurkkuuni järjestäjän tarjoamaa juomaa.

Mikä minut saa juoksemaan maratoneja, jos odotan vain niiden jälkeistä helpotusta ja maalaan kauhuskenaarioita siitä, mitä ikävyyksiä matkan varrelle saattaa osua?

Jokainen maratonin juossut tietää, että se on pitkä matka. Ultrajuoksijalle maraton ei sitä ole, mutta on hyvä muistaa, että kaikesta ultrajuoksun viime vuosina saamasta hypetyksestä huolimatta se on marginaalilaji. Isoimmat massat juoksevat huomattavasti lyhyempiä matkoja ilman tavoitteellista urheilua.

Vaikka maratonilla pysyisi hymy huulilla puolimaratoniin asti, alkaa juoksu tosissaan vasta 30 kilometrin jälkeen. Tiedän, että jalat alkavat painaa kuin lyijy. Tiedän myös, että se on vain tunne. Raskaan tuntuisilla jaloilla pystyy juoksemaan.

Juoksen maratoneja, koska tunnen niillä ylittäväni itseni. En anna periksi kivulle ja väsymykselle, vaan painan niiden yli ja ohi. Löydän kehostani voimavaroja vielä silloin, kun luulen, että kaikki on jo käytetty.

Juoksen myös henkisten voittojen vuoksi. Kaikki kipu unohtuu, kun ylitän maaliviivan. Maaliin tulemiset ovat maratonien huippuhetkiä. Unohdan nälän, janon, kylmän ja kuuman.

Maratonin jälkeisinä päivinä ja viikkoina voin köllötellä hyvässä olossa, joka tulee siitä, että olen tehnyt jotain isoa. Isoa on ollut juosta 42,2 kilometriä, mutta isoa on ollut myös määrätietoinen harjoittelu, joka siihen on johtanut. Siinä kohtaa voin taputtaa itseäni olkapäälle.

Espoo Rantamaraton 16.9.2023 on kahdeksas maratonini. Maratonin alla oloni ei ole epätietoinen tai epätoivoinen, sillä tiedän jo, miten maratonille pitää valmistautua. Osaan keventää harjoittelua, tankata kunnolla ja miettiä sopivat varusteet.

Jollain tapaa pidän tulevasta kisaviikosta, vaikka jännitys nousee kohti lauantaiaamua. Maratonin lähestyminen tekee tavallisesta viikosta erityisen.

Kisassa lähden viimevuotiseen tapaan neljän tunnin jänisten matkaan ja katson, miten pitkään siinä jaksan roikkua. Tavoitteenani on tasavauhtinen juoksu ja noin neljän tunnin loppuaika.

En tässä kuitenkaan mene vielä tarkempiin suunnitelmiin ja kisavalmisteluihin. Niistä lisää ensi viikolla!