Helsinki Spring Marathon on pienehkö juoksutapahtuma, joka järjestetään Helsingin Pukinmäessä. Tänä vuonna Helsinki Spring Marathonilla maratonille osallistui 65 juoksijaa, puolimaratonille pari sataa ja lyhyemmille matkoille joitain kymmeniä. Olin yksi maratonin juosseista.
Olin juossut Helsinki Spring Marathonin kerran aiemmin vuonna 2016. Lisäksi olin osallistunut kaksi kertaa kymmenen kilometrin kisaan. Tapahtuma oli tuttu, ja olin kiertänyt reitin monesti.
Sukulaiseni asuu aivan lähtöalueen vieressä. Lisäksi ajankohta 27.5.2023 sopi kalenteriini paremmin kuin muut tänä vuonna Helsingissä järjestetyt maratonit. Ilmoittauduin Helsinki Spring Marathonille uudenvuodenaattona ja maksoin edullisen 45 euron osallistumismaksun.
Viisi muuta maratoniani olen juossut suurissa massatapahtumissa kuten Helsinki City Running Dayssa ja Espoo Rantamaratonilla. Mitä isompi tapahtuma on, sitä kattavammat tiedot tapahtumasta löytyvät tapahtuman internetsivuilta. Helsinki Spring Marathonin aattona minulle selvisi, että juomapisteet sijaitsevat eri paikassa kuin mitä etukäteistiedoissa mainittiin.
Voin jo nyt kertoa, että ongelmat jäivät siihen. Seitsemännestä maratonistani tuli upea kokemus. Kaunis reitti, täydellisyyttä hipova juoksusää ja oma varma tekemiseni olivat kaikki onnistuneen maratonpäivän osatekijöitä.
Maratonin lähtö oli lauantaina puoli yhdeltä iltapäivällä. Sovittelin numerolappuani t-paidan etumukseen sukulaiseni luona vielä hieman kahdentoista jälkeen. Kerrankin sain tehdä operaation peilin edessä ja varmistaa, että lappu on oikealla korkeudella ja suorassa. Lappu menee pahimmillaan ylösalaisin rintaan, kun sitä kiinnittää vasta lähtöpaikalla.
Kello 12:15 kävelin lähtöpaikalle, joka oli Pukinmäen liikuntapuistossa. Maratoonarit lähtivät omassa lähdössään. Osanottajia saapui lähtöalueelle aivan viime hetkiin saakka. Pienen tapahtuman etuja on se, että ei tarvitse olla missään omassa ”lähtökarsinassa” tiettyyn aikaan. Riittää, että on starttipistoolin paukahtaessa lähtöviivalla.
Valmistautumiseni maratonille oli tällä kertaa mennyt esimerkinomaisesti. Odotin vain, että pääsen juoksemaan. Kuului starttipistoolin kova pamaus, napsautin kelloni päälle ja lähdin juoksemaan.
Lähdön jälkeen helposti ampaisee liian kovaa vauhtia matkaan, kun vihdoin saa mennä. Aloin katsoa heti kellosta kilometriaikojani, jotta en juoksisi liian kovaa. Tavoitevauhtini oli 5:40 min/km. 42 kilometriä on pitkä matka. Ensimmäiset kymmenen kilometriä pitäisivät mennä melkein huomaamatta ja puolimaratonkin vielä helposti.
Juoksin shortseissa ja t-paidassa. Minulla ei ollut taskuja, joten kannoin ensimmäistä energiageeliä kädessäni. Loput geelit odottivat huoltopisteellä. Helsinki Spring Marathon juostiin neljänä kierroksena, joten ohitin saman huoltopisteen kolmesti noin 10, 21 ja 31 kilometrin kohdalla. Toinen huoltopiste oli jokaisen kierroksen puolivälissä.
Juoksin ensimmäiset kilometrit 5:33, 5:37, 5:36, 5:36 ja 5:39 minuutissa. Ennen kierroksen puoliväliä ollutta huoltopistettä otin kädessäni olleen geelin. Kävelin huoltopisteen ohitse ja join kaksi mukillista vettä. Juoksutapahtumissa kävelen juomapisteillä lähes poikkeuksetta, sillä juostessa ei pysty keskittymään huterasta mukista juomiseen. Turhan sähläyksen välttämiseksi kävelen. Kuudennen kilometrin keskivauhti laski ja oli 5:51 min/km.
Ensimmäisen kierroksen muut kilometrit kulkivat ajassa 5:22, 5:34, 5:31 ja 5:34 min. Ajoista näkee, että kierroksen loppupuoli oli helpompi juosta. Se kulki enemmän varjossa, tuuli puhalsi selän takaa ja sisälsi yhden jyrkän alamäen, jota oli mukava rullailla alas. 10,6 kilometrin tarkistuspisteellä olin ajassa 59:44 minuuttia.
Olin juossut koko ajan aiottua kovempaa vauhtia. Toisen kierroksen alkuun asti olin juossut muutaman miehen kanssa samassa porukassa, kunnes heidän vauhtinsa hidastui. Menin ohi, vaikka hieman pelkäsin, että tulen heitä vielä myöhemmin selkä edellä vastaan. Niin ei koskaan käynyt, vaan jatkoin omaa hyvää vauhtiani.
Olin ottanut kymmenen kilometrin kohdalla sijainneelta huoltopisteeltä oman juomapulloni ja energiageelin. Pullossa oli yksi geeli teipattuna kiinni, joten lähdin toiselle kierrokselle kahden geelin kanssa. Kannoin pulloa mukanani vajaan kahden kilometrin matkan ja hörpin urheilujuomaa. Irrotin geelin pullosta ja heitin pullon roskikseen.
Shortsit ja t-paita olivat nappivalinta. Lämpötila oli +15 asteen paremmalla puolella. Aurinko lämmitti tehokkaasti. Vastatuuli Vantaanjoen varrella hidasti hieman vauhtia, mutta viilensi mukavasti hikistä ihoa.
Toisen kierroksen kilometriajat olivat välillä 5:46-5:23 min/km. Enimmäkseen juoksin alle 5:40 min/km -aikoja. Syke pysyi alle 150 lyönnissä/minuutti. En ollut erityisen hengästynyt, ja happi tuntui kulkevan hyvin. Aloin tuntea jaloissa hieman raskasta oloa jo toisella kierroksella. Tiesin, että jalat alkaisivat joka tapauksessa jossain kohtaa painaa, joten en huolestunut.
Muutoinkin päätin olla miettimättä turhia. Jäljellä olevien kilometrien, kuuman, kylmän, janon tai muun märehtiminen ei auttaisi matkan tekoa yhtään. Haistelin syreenin tuoksua ja Pukinmäen McDonald’sista leijaillutta rasvan lemua. Katselin pääskysiä taivaalla ja katsoin ruskeana virtaavaa Vantaanjokea. Vesi ei houkutellut uimaan ja silti houkutteli. Hiki kuivui karheaksi kerrokseksi ohimoille.
Ulkoapäin mikään muu kuin numerolappu rinnassani ei paljastanut, että olin juoksemassa maratonia. Ennen kuin puolimaratonin juoksijat tulivat samalle reitille viimeisen kierrokseni aikana, juoksin yksin. Kuuntelin musiikkia ja vaivuin omiin maailmoihini.
Kerran pudotin toisen kuulokkeeni. Ostin aikaisemmin keväällä uudet kuulokkeet, jotka ovat pelkät korviin tulevat napit. Ne eivät olleet kertaakaan aikaisemmin pudonneet korvistani. Onneksi kuuloke hetken maassa kierittyään pysähtyi paikoilleen, ja sain vain noukkia sen ylös ja laittaa takaisin korvaani.
Puolimaratonin väliaikani oli 1:58 tuntia. Olin edelleen hyvässä vauhdissa. Kolmannen kierroksen kilometriaikani olivat vähän yli tai alle 5:40 min. Olin tullut ensimmäisen puolikkaan niin hyvää vauhtia, että oli tarvittaessa varaa hieman hidastaa. Tähtäsin noin neljän tunnin aikaan.
Uimarannan luona reitti ylitti Vantaanjoen. Joku vietti syntymäpäiväpiknikiä rannalla. Näin seurueen aikanakin kahden kierroksen aikana. En tiedä, huomasivatko juhlijat ohi kulkeneita juoksijoita. Jos huomasivat, näytti ympyrän juokseminen varmaan jokseenkin sekopäiseltä.
Vaikka juoksin yksin, ei ollut vaaraa eksyä. Reitti oli hyvin merkitty nuolin ja nauhoin. Risteyksissä seisoi liikenteenohjaajia. Sekä he että juomapisteillä ollut henkilöstö jaksoivat alusta loppuun asti kannustaa iloisesti.
Neljä kierrosta samoja maisemia ei alkanut kyllästyttää. Ihmettelin, miten hyvävoimaisena jatkoin matkaani, vaikka olin juossut pian 30 kilometriä. En alkanut tehdä ongelmia, kun niitä ei yksinkertaisesti ollut. Päätin, että viimeinen kierros on murehtimisen aika, jos jotain tarvitsee murehtia. Sitä ennen kannatti vain juosta eteenpäin.
31,5 kilometrin tarkistuspisteellä väliaikani oli 2:58:03 tuntia. Jälkeenpäin näin tuloksista, että olin tuossa kohtaa siirtynyt Naiset40-sarjan johtoon. Osallistujia sarjassa oli 4.
Viimeisen kierroksen alussa nappasin huoltopisteeltä vielä yhden juomapullon ja geelin. Söin koko maratonin aikana yhteensä kuusi geeliä. Omaa urheilujuomaa join reilun litran. Reitin puolivälissä olleelta pisteeltä otin vettä, paitsi viimeisellä kierroksella myös urheilujuomaa. En osaa arvioida nauttimani nesteen määrää. Ehkä se liikkui jossain hieman yli kahdessa litrassa. Se oli minimi viileänä kesäpäivänä. Kertaakaan ei tarvinnut mennä vessaan, vaikka bajamajoja oli kiitettävästi reitin varrella.
Tuomarinkylän kartanon luona alkoi ohitseni mennä puolimaratonin juoksijoita. Olin niin tottunut juoksemaan yksin, että en huomannut aina väistää heitä. Useimpien lähestymistä en edes kuullut, kun kuuntelin musiikkia. Hymyilin kiitokseksi tien varressa kannustavalle katsojalle, kunnes tajusin, että hän kannusti takaani ohi pyyhältäviä puolimaratonin juoksijoita.
Kelloni näytti koko ajan noin 300 metriä enemmän kuin viralliset kilometritolpat reitin varrella. Niihin oli kuitenkin uskominen, kun aloin viimeisellä kierroksella laskea loppuaikaani. Sitä ennen en ollut vilkuillut kellostani kuin vauhtiani ja sykettäni, joka edelleen pysyi hieman alle 150:ssä.
Viimeisellä kierroksella pystyin enää kolmella kilometrillä pitämään vauhtini tavoitteessa 5:40 min/km. Kävelin rauhassa läpi viimeisen huoltopisteen. Sen kilometrin keskivauhti laski 6:11 minuuttiin, mutta muuten juoksin edelleen vitosella alkavia kilometriaikoja.
Olin hyvävointinen, vaikka vauhtia piti jo pakottaa. Nesteet ja energiat olivat imeytyneet hyvin. Sen suhteen meni paremmin kuin viime syksyn Espoo Rantamaratonilla, jossa näillä main nousivat sappinesteet suuhun. Olin tullut kivuttomasti viimeisille kilometreille asti. En ollut törmännyt yhteenkään seinään. En varmaankaan koskaan ollut juossut näin hyvävoimaisena maratonin viimeisiä kilometrejä.
Olin juossut vauhdilla, jonka nykyinen kuntoni vielä kesti, mutta jossa ei ollut enää kirimisen varaa. En löytänyt enää voimia lisätä vauhtia. Tein päässäni laskutoimituksia, joiden mukaan neljä tuntia voisi juuri ja juuri alittua, mutta vauhti ei missään nimessä saisi hidastua.
Pukinmäen aseman kohdalla alkoi varpaaseen sattua. Luulin, että varpaankynsi oli mennyt viereisen varpaan ihosta läpi. Matkaa maaliin oli enää kaksi kilometriä, eikä kipua voinut nyt alkaa miettiä. Myös vasemmassa polvessani ja päkiässäni tuntui epämukavuutta. Aivan sama, enää 12 minuuttia, ja sitten helpottaisi.
Jos matkanteko oli tähän asti ollut helppoa, viimeiset kaksi kilometriä olivat tuskaisia. Muuten tasaisen reitin kaikki pienet nyppylät tuntuivat osuvan loppumatkaan. Kellon mukaan olin tullut viimeisen kilometrit aikaan 5:42, 5:41 ja 5:29 min/km. Juostessa tuntui, kuin laahaisin kahta lyijypainoa jaloissani.
Oli helpotus kääntyä neljännen kierroksen jälkeen pois reitiltä ja lähteä juoksemaan maalisuoraa. Näin kyltin ”200 m”. Vilkaisin kelloani. En ehtisi enää alle neljän tunnin. Se ei haitannut. Urakka olisi ihan pian ohi, ja se olisi suurin palkinto.
Perheenjäseniäni oli vastassa maalissa. Samoin yksi juoksukaverini. Nojasin hetken polviini, mutta pääsin pian takaisin pystyasentoon. Loppuaikani oli 4:00:27 tuntia. Olin kaikista naisista neljäs ja oman ikäsarjani Naiset40 ykkönen. Kaikista maratonjuoksijoista olin 26:s. Sain mitalin kaulaani ja otin maalihuollosta monta mukillista vettä ja urheilujuomaa sekä banaanin.
En osannut olla pettynyt aikaani. Seitsemästä maratonistani aika sijoittuu kolmanneksi nopeimmaksi. Vuonna 2016 juoksin ensimmäisen maratonini Helsinki Spring Marathonilla. Tuosta aikani parani 39 minuuttia.
Vuorokausi maaliintulon jälkeen tuntuu, että Helsinki Spring Marathon 2023 oli tähänastisista maratoneistani paras. Aika jäi reilut kuusi minuuttia ennätyksestä, mutta en ole koskaan juossut näin tasaisen varmaa maratonia. Tunsin koko ajan, että hallitsin tilanteen. Kehoni teki työtään ja mieleni pysyi vakaana ja rauhallisena.
Kävelin maalialueelta lyhyen matkan sukulaiseni luokse. Jalat tuntuivat kankeilta. Olen yleensä porukan nopein kävelijä, mutta nyt sain tehdä töitä, että pysyin muiden mukana. Perillä vaihdoin kuivat lämpöiset vaatteet ja tarkistin varpaan vauriot. Sukan alta paljastuikin muhkea rakko. Samassa varpaassa ja samassa kohtaa kuin monen muunkin maratonin jälkeen.
Vakuutuin taas kerran, että ultramatkat eivät ole minua varten. Kehoni kestää juuri ja juuri maratonin. Se on minun matkani. Loppumatkan tuntemukset polvessa ja päkiässä olivat onneksi hävinneet.
Maratonilta palautuminen on eri kirjoituksen aihe. Nyt nautin maratonin jälkeisestä ylipirteästä olotilasta ja ihmettelen, mitä taas tuli tehtyä. Vaikka olen juossut ”jo” seitsemän maratonia, on maaliin pääseminen aina yhtä ylitsevuotavan ihanaa. 42,2 kilometriä ei ole aikojen saatossa lyhentynyt, mutta saan matkasta kerta kerralta paremman otteen. Hallitsin maratonia paremmin kuin kertaakaan aiemmin, eikä se hallinnut minua.
LENKILLÄ 