Osallistuminen Helsinki Marathonin puolimaratonille lauantaina 24.8.2024 oli nopea päähänpisto. Ilmoittauduin tapahtumaan vain viikkoa aikaisemmin.
Olin ennen elokuista Helsinki Marathonia juossut kevään ja kesän aikana kaksi puolimaratonia. Lisäksi tämän vuoden saldo on kaksi kymmenen kilometrin mittaista juoksutapahtumaa.
Maratonin juoksen vasta myöhemmin syksyllä. Lyhyemmät kisat ovat hyviä vauhtikestävyyssykkeillä tehtyjä harjoituksia matkalla maratonille.
Juoksutapahtumiin muodostuu rutiini, kun niissä käy paljon. Tiedän, että ei kannata liikaa panikoida tai stressata, mutta toisaalta on hyvä olla realisti ja varata riittävästi aikaa vessa- ja varustesäilytysjonoissa seisomiseen.
Olin Helsinki Marathonia edeltävänä viikonloppuna juossut lauantaina kymmenen kilometrin kisan ja sunnuntaina 24 kilometrin mittaisen pitkän lenkin.
Kisaviikolla juoksin vain kerran, kun osallistuin juoksuryhmän harjoituksiin. Pyöräilin harjoituksista kotiin reilun kymmenen kilometrin matkan, mutta siinä olivat viikon muut hikiliikunnat.
Hain perjantaina töiden jälkeen osallistujapaketin Helsingin Meripuistosta. Se sisälsi oranssin tapahtumapaidan, ajanottosirulla varustetun numerolapun ja kuitukankaisen säilytyspussin.
Kotona lakkasin itselleni tapahtumapaidan väriset kisakynnet ja lepäsin. Olin työviikosta väsynyt, enkä nähnyt järkeä siinä, että olisin enää lähtenyt juoksemaan edes pientä verryttelylenkkiä.
Olin ennen yhtätoista ja jo syvässä unessa. Kun puhelimeni herätys aamuviideltä soi, tunsin oloni virkeäksi ja levänneeksi. Osa pirteydestäni saattoi johtua kisajännityksestä.
Kotona join kahvia, otin pienen aamupalan ja nautin nesteitä. Helsinki Marathonilla sekä puolimaraton että kokonainen maraton lähtivät puoli yhdeksältä.
Päivä ei ollut superkuuma, mutta juoksuvarusteiksi riittivät lyhyet trikoot ja t-paita. Laitoin puhelimen juoksuvyöhön ja otin kuulokkeet mukaani.
Kävelin kotoa bussipysäkille ennen aamuseitsemää. En tarvinnut hupparia kummempaa varustusta juoksuvaatteitteni päälle. Kesä on kaikin puolin vuoden parasta aikaa.
Vaihdoin bussista junaan ja katselin aikani kuluksi muita matkustajia.
Tunnistin varustekasseista juoksutapahtumaan menijät. Toisella puolen käytävää joku kuorsasi äänekkäästi. Levottoman oloinen nuori nainen verkkosukkahousuissaan jäi pois Pasilassa.
Helsingin keskustassa vaihdoin vielä raitiovaunuun ja sain seuraa. Juttelin Rovaniemeltä kotoisin olleen naisen kanssa. Emme tunteneet entuudestaan, mutta koska me molemmat olimme menossa juoksemaan, puhuttavaa riitti.
Minulla oli noin tunti aikaa ennen lähtöä. Sitä ennen piti ehtiä käydä vessassa, syödä eväänä ollut suklaapatukka, juoda vielä vähän vettä ja viedä kassi varustesäilytykseen.
Helsinki Marathonin eri matkoille osallistui tuhansia juoksijoita, mitä ei voinut olla huomaamatta. Jonoja kertyi sinne tänne. Etsin lähtökarsinoista omalle vauhdilleni sopivan sopen.
Olin juossut vuoden kaksi muuta puolimaratonia ajassa 1:55 tuntia. Sellaiseen aikaa pystyn nykyisessä kunnossani, kun lähden alusta asti määrätietoisesti juoksemaan vauhdikasta juoksua.
Ennätykseni puolimaratonilla on kolmen vuoden takaa. Taitoin silloin matkan ajassa 1:46 tuntia.
Asetuin lähtöalueelle, jossa olivat puolimaratonilla 1:41-1:55 tunnin loppuaikaan tähtäävät juoksijat.
1:55 tunnin loppuaikaan tähtäävää jänistä ei ollut luvattu, mutta jänikset, jotka tähtäsivät 1:52:30 tunnin loppuaikaan, piti löytyä.
Näin vain edessäni 1:50 tunnin aikaa juosseet jänikset, mutta en hitaampia missään. Täytyi siis yrittää itse pitää vauhdista huoli.
Laitoin nappikuulokkeista musiikin soimaan ja valitsin urheilukelloni lajivalikoimasta juoksun. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin huomata, että kuulokkeet eivät yhdisty puhelimeen tai kello ei löydä satelliitteja.
Ensin mainittu vahinko minulle tapahtui maratonilla syksyllä 2021. Lopputulos oli yllättäen erittäin onnistunut. Juoksin ilman musiikkia maratonin edelleen voimassa olevan ennetykseni kolme tuntia ja 53 minuuttia.
Kun lähtökäsky Helsinki Marathonilla tuli, lähdin muun joukon mukana hivuttautumaan kohti lähtöviivaa.
Juoksijamassa aaltoili. Se otti muutamia juoksuaskelia ja pysähtyi sitten itse muodostamaansa seinään.
Kesti yli minuutin ajan, ennen kuin pääsin ylittämään lähtöviivan. Laitoin urheilukelloni ottamaan aikaa.
Seurasin vauhtia omasta kellostani ja yritin olla välittämättä sivuilta ohi sinkoilevista juoksijoista. Matkaa oli runsaasti edessä, vaikka rehellisyyden nimissä on todettava, että puolimaraton on alkanut tuntua pikamatkalta.
Juoksuvyössäni oli kännykän lisäksi kolme energiageeliä. Reitillä oli useita juomapisteitä, ja olin suunnitellut ottavani geelin noin kahdeksan ja 15 kilometrin kohdalla ja juoda vettä päälle.
Ensimmäinen juomapiste tuli mutkan jälkeen näkyviin neljän kilometrin kohdalla. Vesimukeja ei ollut jäljellä enää yhtään. Mieleni palasi hetkessä kesään 2019, jolloin sama oli tapahtunut Helsinki Half Marathonilla. Jouduin silloin jonottamaan juotavaa.
Juomapisteellä ollut nainen täytti isosta vesikanisterista minulle vesimukin ja nappasin sen heti käteeni.
Join veden ja laitoin paikoilleen aurinkolasien puoliksi irronneen nenätyynyn. Se oli siihen asti heilunut näkökenttäni edessä, mutta olin antanut sen olla.
Kävelen lähes poikkeuksetta juomapisteillä. Vesi valui oikeasta rööristä alas ja nenätyyny painui paikoilleen. Jatkoin matkaani.
Kelloni näytti, että juoksin alle 5:20 minuutin kilometrejä. Mietin, miten kauan vauhtia jaksan.
Puolimaratonilla juokseminen vaatii usein monenlaisia laskutoimituksia juoksijan päässä. Ainakin, jos tähtää johonkin loppuaikaan.
Onneksi katselin myös muualle kuin kellooni, sillä huomasin tasavallan presidentin seisoskelevan yleisön joukossa Katajanokalta tullessani.
Viiden kilometrin väliaikani oli 27:57 minuuttia. Se tarkoitti hitaampaa keskivauhtia kuin mitä kelloni näytti. Ehkä korkeat rakennukset häiritsivät GPS-signaaleja.
Reitillä oli paljon enemmän pieniä mäkiä, kuin alkukesän Helsinki Half Marathonilla. Olin jotenkin ajatellut reitin olevan lähes sama, mutta olin väärässä.
Koska en ollut juoksemassa ennätysjuoksua, hidastin ylämäissä, jotta jalkani eivät menneet maitohapoille. Vastapainona rullasin alamäet mahdollisimmat vauhdikkaasti.
Kahdeksan kilometrin kohdalla imaisin ensimmäisen energiageelin suuhuni ja otin juomista noin 8,5 kilometrin kohdalla olleelta juomapisteeltä.
Kelloni näytti edelleen, että juoksin vauhdikkaammin, kuin mitä oikeasti etenin. Olin matkan puolivälissä ajassa 58:48 minuuttia.
Oma kelloni näytti tuossa kohtaa hieman vähemmän, sillä olin laittanut sen päälle vasta, kun ylitin lähtöviivan. Järjestäjät mittasivat bruttoaikaa, eli sitä, joka kuluu lähtölaukauksesta maaliviivan ylittämiseen.
Kummallakin tavoin laskettuna etenin melko samaa vauhtia kuin kahdella tämän vuoden muulla puolimaratonilla. En todellakaan juossut ennätysvauhtia.
Siltä minusta ei tuntunutkaan. Jouduin tekemään töitä, että vauhti pysyi yllä, mutta en hoiperrellut jaksamiseni äärirajoilla. Sykkeeni pysytteli noin 160:ssä.
Minut ohitti useampi ihminen kuin minä ohitin, mutta muita juoksijoita oli koko ajan ympärilläni.
Reitin puolivälin paikkeilla juoksijat pääsivät takaisin Helsingin keskustaan. Mannerheimintiellä ohitin muiden kanssa Finlandia-talon. Kaisantunnelin päässä näkyi valoa ja Eduskuntatalo.
Reitin tarkempi mieleen painaminen olisi voinut tehdä terää, sillä pohdin, minne vielä pitää juosta, että loput kilometrit tulevat varmasti kerättyä.
Baanalla aloin katsella, että pian on aika ottaa toinen energiageeli. Avasin tuubin jo tuulisessa Ruoholahdessa. Sieltä siirryin siltaa pitkin Jätkäsaaren puolelle, jossa vihdoin oli juomapiste noin 15 kilometrin kohdalla.
Jos olin manannut ylämäkiä, oli Jätkäsaaressa edessä yllättäviä alamäkiä. Yritin valita juoksulinjani niin, etten jäisi pussiin alamäissä jarruttavien juoksijoiden sekaan. Onnistuin hyvin.
Pysähdyin viimeisen kerran juomaan noin 18 kilometrin kohdalla. Vauhtini oli pysynyt melko lailla tasaisena ja olin jaksanut hyvin.
Mitä vähemmän juostavaa oli jäljellä, sitä pidemmiltä kilometrit alkoivat tuntua. Hernesaarenranta tuntui aivan loputtomalta.
Kun tarkistin kartasta, oli matka kääntöpaikalle tasan kilometrin mittainen. Tuulinen suora siinä vaiheessa, kun on juossut jo lähes 20 kilometriä, tuntuu pitkältä.
Yritin juosta vanerisen työmaa-aidan vieressä, jotta tuuli ei osuisi minuun.
Kääntöpaikalla oli kuin keskisormea osoittaen iso vesilammikko, jonka yli loikin siinä vaiheessa jo hieman kankeilla jaloillani.
Alkoi viimeinen puristus ennen maalia. Yritin nojata eteenpäin, nostaa polvia ja pitää samalla juoksuasennon ylväänä. Tuntui, että niin pääsin kuin pääsinkin etenemään hieman nopeammin.
Olin sadan metrin päässä maalista, kun joku edelläni pysähtyi. Hän luuli saavuttaneensa maalin. Joku aitojen toisella puolella kehotti vielä jatkamaan.
Toivoin itsekin, että olisin jo maalissa. Juoksin niin kovaa kuin jaksoin. Se ei ollut kovin paljon. En jaksanut ottaa edes kunnon loppukiriä.
Näin maalin lähettyvillä olevasta näytöstä, että bruttoaikani ylittäisi 1:56 minuuttia. Tulossa oli kuntoni mukainen tulos, jossa en jaksanut edes poseerata maalissa olleelle kuvaajalle, vaikka hänet näinkin.
Sammutin vain oman kelloni, kun pääsin maaliin. Se näytti 1:55:11 tuntia.
Vaikka puolimaratonin loppu oli ollut haastava ja olin juossut tosissani, olin maaliin päästyäni hyvävoimainen. Maaliin tuli koko ajan lisää juoksijoita, joiden alta jatkoin matkaani kohti maalihuoltoa.
Käteeni työnnettiin mitali ja sen jälkeen jos jonkin laista juomapulloa, tölkkiä, patukkaa ja pussia. Sylini oli ääriään myöten täynnä.
Näin yhden tutun, joka oli tullut katsomaan juoksua. Vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan ja jatkoin sitten matkaani kohti varustesäilytystä.
En tiedä, miksi olin halunnut maksaa 70 euroa siitä, että sain juosta 21,1 kilometriä lauantaiaamuna. Virallinen bruttoaikana oli 1:56:16 tuntia ja nettoaikani 1:55:07 tuntia.
Ne olivat aika lailla tarkalleen samat kuin kahdella muulla tämän vuoden puolimaratonilla.
Ei siis mikään huikea suoritus, mutta sitäkin varmempi. Juoksin lähes koko matkan melko samaa vauhtia, olin koko ajan tilanteen päällä ja oloni oli aivan viimeisiä satoja metrejä lukuun ottamatta hyvä.
Valmistautumiseni tapahtumaan käsitti lähinnä kynsien lakkaamisen. Toki valmistautumista on tapahtunut kaikki ne 12 vuotta, jotka olen juossut.
Kai senkin voi ottaa jonkinlaisena onnistumisena, että pystyy pienellä valmistautumisella juoksemaan varman ja onnistuneen juoksun.
Kisatilanteessa sain itsestäni enemmän irti kuin jos olisin vain käynyt juoksemassa yksin. Onhan tapahtumissa myös aina aivan oma tunnelmansa.
En jäänyt pidemmäksi aikaa tunnelmaa aistimaan. Kun olin saanut varustekassini, kävin vessassa ja lähdin kävelemään kaupungin halki kohti keskustaa.
Olen aina aivan liian hyvävoimainen juoksutapahtumien jälkeen. Minun ei sentään tehnyt mieli juosta, mutta kävely ei tuottanut ongelmia.
On toki mukava kävellä maalialueelta omin jaloin pois ja vielä osan kotimatkaa, mutta millaista olisikaan, jos antaisi aivan kaikkensa? Helsinki Marathonilla ei ollut sen aika.
LENKILLÄ 