Oli tammikuinen perjantai vuonna 2013, kun hain lapsiani kaverisynttäreiltä. Kaaduin jäisellä pihalla ja kolautin polveni (myös pääni ja käteni, mutta näitä en heti huomannut, sillä polveeni sattui eniten). Olin suunnitellut samalle illalle 15 kilometrin lenkkiä, joka olisi tuolloin ollut minulle ”pitkä lenkki”. Ilta päättyi Jorvin ensiapuun. Nauroin, kun ei itkeäkään voinut, kun minua sairaalaan viemään lähtenyt tuttavani työnsi minua pyörätuolilla röntgeniin.
Ei murtumaa, mutta myöhemmin magneettikuvissa löytyi luumustelma. Olin siis lyönyt polveni oikein kunnolla. Hoitaja sanoi jo magneettikuvauslaitteesta noustessani, että nivelsiteet ja muut näyttäisivät olevan kunnossa. Diagnoosi vahvistui vielä myöhemmin lääkärinlausunnosta. Toiselta lääkäriltä sain lähetteen fysioterapiaan.
Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin: Fysioterapeutti laati minulle kuntosalia varten jalkalihaksia vahvistavan ohjelman. Hän iskosti minulle, miten polvikin pysyy oikeassa linjassa, kun lihakset ympärillä ovat vahvat. Hän kertoi myös keskimmäisen pakaralihaksen tärkeydestä, sillä se auttaa lantion asennon hallinnassa. Fysioterapeutin laatima ohjelma sisälsi myös etu- ja takareisien ja lähentäjä- ja loitontajalihasten vahvistamiseen tarvittavia liikkeitä.
Teen edelleen silloin tällöin fysioterapeutin laatiman ohjelman mukaisia liikkeitä. Olin jo ennen alkuvuotta 2013 käynyt salilla. Ensimmäistä lasta odottaessani 2005/2006 kävin mieheni kanssa salilla, koska silloinhan ei nykymittapuilla katsottuna ollut muuta kuin aikaa. Toista lasta odottaessani vierailin todistettavasti ainakin kerran kuntosalilla, sillä muistan erään vanhemman miehen onnitelleen minua erityisesti, kun kuuli, että odotan poikaa. Tähän voisi laittaa sellaisen tympääntyneen hymiön. Kolmatta lasta odottaessani kävin joitain kertoja body pumpissa, sillä muistan kysyneeni ohjaajalta, mitä liikkeitä tulisi välttää. Kolme lasta reilussa neljässä vuodessa häiritsee mitä tahansa harrastusta. Ellei harrastus sitten ole lasten hankkiminen. Lopetin kolmannen kohdalla.
Ennen kaatumisepisodia olin jo palannut satunnaiseen saliharjoitteluun ja innostunut juoksusta. Juoksin tuona samana keväänä vielä ensimmäisen puolimaratonini (polvi tuli siis kuntoon eikä ole vaivannut sen koommin). Kuntosaliharjoittelun merkityksen juoksijalle tajusin tuolloin. Ja uskoni siihen, että juoksijan kannattaa käydä myös kuntosalilla, on tuon jälkeen vain vahvistunut. Vahva keskivartalo auttaa pitämään juoksuasennon hyvänä ja vahvan ylävartalon avulla ryhti pysyy pystynä. Jalkojen lihasvoimaa ei tarvinne perustella. Tällaisen kuntojuoksijan ei mielestäni kannata pelätä, että kasvaa liikaa lihasmassaa, sillä liikkeellä ei olla ihan niin tosissaan. Sitä paitsi, vaikka kaikenlaisia vahinkoja sattuu, naiselle ei vahingossa voi kasvaa liian isoja lihaksia.
Kaikkea harjoitteluani – oli se sitten juoksua, kuntosalia tai jotain muuta – kuvaa se, että koskaan minun ei tarvitse pakottaa itseäni liikkumaan. Päinvastoin, pääsen harvemmin liikkumaan kuin haluaisin. Tällä viikolla olin ajatellut käydä kuntosalilla torstaiaamuna, kun nuorimmaisen koulu alkoi poikkeuksellisesti jo klo 7:30. Siinä ehtisi tehdä treenin ennen työkoneen avaamista. Kävikin niin, että yksi lapsista heräsi kovassa kuumeessa, ja jäin häntä hoitamaan kotiin. Seuraava mahdollisuus olisi illalla, mutta silloin piti ottaa pari matsia Afrikan tähteä. Ja keittää lapsien toivomaa riisipuuroa. Siinä sitten hämmentelin välillä puuroa, ettei se palaisi pohjaan ja liikuin Afrikan mantereella vältellen Afrikan tähteä. Huomasin nimittäin, että Afrikan tähden pelinappula oli rapsuteltu reunasta siten, että ainakin minä sen huomasin. Tiesikö lapseni, sitä en tiedä.
Pääsin käymään kuntosalilla lopulta perjantaina. Otin mukaani yhden ohjelmista, joita kuntosalini personal trainer on minulle laatinut. Ohjelmani ovat ns. 1-jakoisia, joissa käydään läpi jokainen kehon lihasryhmä. Olen kyllä ajatellut pyytää personal traineriani laatimaan 2-jakoisen ohjelman, eli omat ohjelmat ylävartalolle ja jaloille.
Varsinkin viimeisen puolen vuoden aikana salikäynnit harvenivat entisestään, kun Midnight Runin tapahtumalähettilään tehtävä piti kiireisenä ja fokus oli juoksussa. Aikaisemmin kävin 1-2 kertaa viikossa salilla, nyt tahti on ollut 1-2 kertaa kuukaudessa. On tullut kalliita käyntejä, kun kuukausimaksu on mennyt koko ajan tililtäni.
Nyt minulla kuitenkin on vakaa aikomus käydä useammin salilla. Perjantai-illan vajaan tunnin treeni teki ihmeitä keholle ja mielelle. Hieman harmitti heikentynyt suoritustasoni, mutta toisaalta tästä suunta ei voi olla kuin ylöspäin. Lämmittely ja loppuverryttely tapahtui pyöräillessä salille ja takaisin kotiin salilta, ja varsinaiseen treeniin meni alle tunti. Tein seuraavanlaiset liikkeet:
- ”tähtikyykkyjä” 6 kg:n kahvakuulan kanssa kaksi 12 toiston sarjaa molemmille jaloille (askel eteen, taakse ja sivulle)
- reiden loitontajat ja lähentäjät molemmat 3×12 toistoa
- ylätalja myötäotteella 3×12 toistoa
- yhden käden soutuliike 10 kg:n kahvakuulalla 3×12 kertaa molemmille käsille
- pystypunnerrus 3×12 toistoa 5 kg:n käsipainoilla
- coreharjoitus jumppapallon kanssa (kuva alla)
Viimeisenä olisi ollut vielä maastavetoa, mutta skippasin sen. Tuntui, että tauon jälkeen coretreeni haastoi ihan riittävästi syvät vatsalihakset ja myös alaselän lihaksia.
Käykö teistä joku ahkerasti salilla? Vai lähdettekö mieluummin lenkille?
LENKILLÄ 