Uncategorized

Vauhtikestävyystreeni

Harjoituksissa on niin pimeää, että en edes kovin tarkkaan tiedä, minkä näköistä porukkaa siellä käy. Pipo syvällä päässä. Sellaista se on, kunnes valkeus koittaa. Reijo Mäen sanoin, keväällä kiljahtaa riemusta, kun ei talven aikana tullut ammuttua itseään (kirjailijan luoman fiktiivisen hahmon mielipide, ei minun). Ennen kevättä Juoksuklubi siirtyy sisäkauteen ja keinovalon alle. Laktaattitestitkin tulossa. Pelkkää kivaa siis edessä(?).

Viime keskiviikkona Espoon Tapioiden Juoksuklubi2 kokoontui taas Otaniemessä. Asfaltilla oli paikoitellen mustaa jäätä, ja osa juoksijoista oli laittanut nastakengät jalkaan. Minulla oli jalassa tavalliset lenkkarit ja pärjäsin niillä hyvin, sillä enimmäkseen maa oli sula. Juoksimme noin puolet ajasta hiekkapohjaisilla ulkoilureiteillä, joilla suurin ongelma oli muta. Mietinkin siinä mutavellissä liukastellessani, että polkujuoksukenkäni olisivat voineet olla myös hyvä valinta.

Päivän treenin teema oli vauhtikestävyys. Lämmittelylenkkinä juoksimme Otaniemestä Lehtisaareen päin noin 2,5 km. Loppumatkasta otimme taas pari kiihdytystä samaan tapaan kuin viime viikolla. Tällä kertaa kaksi juoksijaa lähti aina vuorollaan ohittamaan jonossa juoksevia muita ryhmäläisiä ja meni letkan kärkeen. Harjoitus oli viime viikkoa helpompi, sillä osanottajia oli vähemmän ja tällä kertaa meitä muistutettiin, että letkan kulloinenkin johtaja pitäisi vauhdin mal-til-li-se-na.

Lämmittelyn jälkeen oli taas tiukka setti koordinaatioliikkeitä. Niiden teko onneksi helpottuu kerta kerralta. Edelleen silti pitää keskittyä jokaisen liikkeen tekemiseen huolella, jotta muistaisin oikean asennon ja liikeradat: ei balettitanssijan ojennettua nilkkaa tai koomisen takakenoa asentoa esimerkiksi saksijuoksussa. Olen saanut aikaisemmin palautetta siitä, että juoksuasentoni on liian pysty ja ylävartaloni saisi nojata enemmän eteenpäin. Oikeanlaisen juoksuasennon hakeminen on aloitettava jo näistä koordinaatioharjoituksista.

Lämmittelyn ja koordinaatioliikkeiden jälkeen oli varsinaisen vauhtikestävyysharjoituksen aika. Ohje oli juosta kaksi kertaa 10 minuuttia vauhtikestävyysalueella. Ne, jotka pystyvät juoksemaan 10 kilometriä aikaan 40 minuuttia, saivat ohjeen juosta kymmenminuuttisen vauhdilla 4:30 min/km ja 10 kilometriä aikaan 50 minuuttia juoksevat ottivat vauhdikseen 5:30 min/km. Minä kuuluin jälkimmäiseen sakkiin.

vk2

Kymmenessä minuutissa ehti juosta vajaa kaksi kilometriä. Vauhti tahtoi kivuta tavoitevauhtia korkeammalle, kun juoksimme noin viiden hengen ryhmässä. Ensimmäisen vedon 5:17 min/km vauhti tuntui jo jossain, mutta ei liian rankalta. Ohjaaja sanoikin, että tässä vaiheessa kautta ei kannata juosta liian kovaa. Hän jopa kehotti hieman hidastamaan. Vetojen välissä oli kolmen minuutin palautus, jonka jälkeen juoksimme toisen 10 minuutin vedon. Se kulki itseltä vauhdilla 5:20 min/km.

Viimeisenä vuorossa oli alamäkirullaukset. Niiden tekoon alun perin suunniteltu silta oli jäässä. Seuraava vaihtoehto oli ulkoilureitti, jota pitkin olimme pidemmissä vedoissa juosseet, mutta se taasen oli liian pimeä. Päädyimme tien vierustalla olleeseen mäkeen, joka ei ehkä ihan ollut tarpeeksi jyrkkä alamäkirullauksiin, mutta sai kelvata. Mieluummin siinä kuin liukkaalla sillalla tai pimeässä rämpiessä. Ei ihme, että Suomesta ei suuria juoksulupauksia tule, kun osa vuotta olosuhteet ovat mitkä ovat. Voi tätä pimeydessä vaeltavaa kansaa.

Loppuverryttely tuli luonnollisesti, kun hölkkäsimme takaisin lähtöpaikalle Otaniemeen. Pari tuntia taas tiukkaa settiä. Treenit ovat haastavia, mutta sopivalla tavalla. Itseään on haastettava, jotta kehitystä tapahtuu. Uskon, että jokainen syksyn pimeydessä hikoiltu kilometri auttaa kevään tultua parempiin tuloksiin. Lisäksi liikunnan voimaa piristävänä tekijänä kaamoksen keskellä ei voi väheksyä. Ja raikas ilma! Sitä sai taas hengitellä kahden tunnin ajan. Tekee hyvää kaltaiselleni toimistotyöliselle. Seuraavina päivänä treeni väsytti ja tuntui joka lihaksessa. Hetkellisestä uupumisesta huolimatta väitän, että kaiken kaikkiaan liikunta on paras tapa rämpiä pimeyden läpi ja odotella (kisa)kalenteri kädessä seuraavaa kevättä.

IMG_7840
Valoisempia aikoja odotellessa. Kuva: Jenni Somervalli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s