Lenkillä-blogi testaa

Melontaa ja läskipyöräilyä Vuosaaressa

Tuotteet ja palvelut saatu blogin kautta.

Ennen tämän viikon tiistaita olin melonut kerran kaksikkokajakilla ja kerran inkkarikanootilla. En ollut koskaan pyöräillyt läskipyörällä eli fatbikella. Pyörän selässä on toki tullut vietettyä aikaa. Kuluneena kesänä vieläpä normaalia enemmän, koska en ole rasitusvamman vuoksi päässyt juoksemaan niin paljon kuin olisin halunnut.

Tilaisuuden kokeilla sekä melontaa että läskipyörällä ajoa tarjosi Lidl ja puitteet Vuosaaren melontakeskus Natura Viva Helsingissä. Samalla minä ja noin 30 muuta pääsimme testaamaan Lidlin uusia syysulkoiluvaatteita ja -kenkiä. Saimme myös värikkäät reput.

lidlin reppu
Kuva http://www.marsaana.com

Minulla on ollut jo aikaisemmin käytössä Lidlin vaatteita ja muita urheilutarvikkeita. Sukkia, paitoja, talvikerrasto, takki, juoksureppu ja olkavarsikotelo. Juoksurepun ostin keväällä 2014 ja se on edelleen käytössä ja ainoa juoksureppu, joka minulla on. Edelleen käytössä oleva olkavarsikotelo on vielä vanhempaa perua – en edes muista, koska sen ostin. Minulla on ehtinyt olla aika monta puhelinta sinä aikana. Niitä on hukattu, pudotettu ja varastettu, mutta kotelo on ja pysyy.

Syksy, talvi ja kylmät ilmat ovat tulossa halusi tai ei. Niinpä puin tyytyväisenä jalkaani paksut urheilutrikoot ja puin päälleni pitkän ulkoilutakin Lidlin syysvaatevalikoimasta. Takissa on irrotettava fleece-vuori, jota pystyy käyttämään erikseen fleece-takkina. Todellinen 3-in-1 -takki siis. Elokuun lopun ilma oli vielä lämmin, joten irrotin suosiolla vuorin ja käärin sen reppuun.

fat bike
Kuva Susanna / Healthy Style of Living

Lyhyen opastuksen jälkeen kypärät päähän ja läskipyörällä metsään. Opastukseen kuuluivat mm. hyvät neuvot pitää välimatkaa edellä ajavaan, kallistaa alamäissä painopistettä taakse ja ajaa puiden välistä – ei puita päin.

Olen omassa pyörässäni tottunut siihen, että jalkajarrua ei ole. Myös vaihteisto ja sen käyttäminen oli tuttua, sillä fatbiken vaihteisto oli lähes samanlainen kuin omassa fitnesshybridissäni. Niinpä vaihteiden napsutteluun ja jarruttamiseen ei tarvinnut uhrata ajatuksia, sillä ne menivät automaattisesti. Maastoon piti reagoida nopeasti, ja se on asia, jonka varmasti oppii vain tekemällä.

ryhma rama
Kuva Natura Viva

Alkumatkassa ajoimme puunrunkojen ja kivien yli ja ohi. Sen jälkeen meitä armahdettiin ja pääsimme loppumatkan ajamaan helppoja reittejä. Otimme silti ylimääräistä ilmaa renkaista pois, jotta ajotuntuma olisi mahdollisimman pehmeä epätasaisessa maastossa.

Pysähdyspaikka niemen kärjessä reitin puolivälissä tarjosi kauniit näkymät Vuosaarenselälle. Itä-Helsingin ulkoilumaastot eivät ole niin tuttuja kuin länsipuolen ja Espoon. Pyöräily- ja juoksulenkkini suuntautuvat luonnollisesti Kuusisaari-Lehtisaari-Kaskisaari-Lauttasaari -akselille. Miten hienoa, että vain kivenheiton päässä kaupungin keskustasta on näin hienoja ulkoilupaikkoja. Ja meri. Minun rakkauteni.

vuosaarenselka
Kuva Susanna / Healthy Style of Living

Seuraavaksi vuoronvaihto: pyöräilijät rannalla rivissä odottaviin kajakkeihin ja ne, jotka jo kävivät melomassa, pyörän satulaan. Vuosia sitten meloin kaksikkokajakilla ranteeni niin kipeäksi, että lääkäri diagnosoi siinä jännetuppitulehduksen. Tällä kertaa sain melan heiluttelusta hiertymän peukalooni. Mieheni on melontaseuran jäsen ja käy vuosittain melontavaelluksilla. Häneltä kysyin, miten ihmeessä hän estää hiertymät päivien melontaretkillä. Ei mitenkään. Urheiluteippi auttaa vähän.

Lipuminen vedenrajassa on rauhoittavaa. Kajakkia on helppo ohjata. Mela on suunniteltu niin, että sen käyttöä ei juuri tarvitse miettiä. Kunhan vetää melalla vuorotellen molemmilta puolilta, liikkuu kajakki sinne, minne haluaa sen menevän. Inkkarikanootista minulla on toisenlainen tuore kokemus viime kesältä. Ellei osaa tekniikkaa, kanoottia on vaikea saada pysymään kurssissa.

kajakki
Kuva Natura Viva

Tuntui, kuin olisimme meloneet pitkänkin matkan, mutta urheilukellon mukaan meloimme porukalla kilometrin merelle päin. Pysähdyimme ryhmäkuvaan ja käännyimme kajakkeinemme takaisin. Menomatkalla en uskaltanut juuri taakseni kurkkia, sillä pelkäsin kaatavani kajakin. Pelko oli turha, vakuutteli opas. Vain muutama on ohjatuilla melontaretkillä saanut kajakin kaatumaan ja joutunut veden varaan. Kun käännyin paluumatkalle ja näin melontakeskuksen rannalla, huvitti ajatukseni siitä, että olisimme pitkällekin ehtineet. Siinähän se nökötti turvallisen matkan päässä.

melonta
Kuva Natura Viva

Melonta kesti vain puolisen tuntia, mutta kanootista noustessa oli vähän hutera olo. Vähän samanlainen kuin veneestä noustessa, kun maa alla onkin jykevä eikä heilu. Pysyin kuitenkin tukevasti pystyssä, sillä aamulla oli valinnut jalkaani Lidlin vaelluskengät. Miesten mallistosta ja kokoa 42. Antaa syksyn tuulten tulla, nyt olen hyvin varustautunut!

Follow my blog with Bloglovin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s