Juoksisinko maratonin?

Muistan edelleen pohdintani ennen ensimmäistä maratonia vuonna 2016. Olin aloittanut juoksemisen neljä vuotta aiemmin ja juossut heti seuraavana vuonna puolimaratonin. Uudesta harrastuksestani innostuneena tiesin, että joskus vielä juoksisin maratonin. Se oli selvä jatkumo ja toisaalta jotain suurta ja tuntematonta.

Vaikka tavoite oli selvä, pelkäsin ryhtyä toimiin sen saavuttamiseksi. Jälkeenpäin katsottuna minulla oli aivan hassu ajatus siitä, milloin ensimmäisen maratonin voisi juosta. Maraton on reilu 42 kilometriä pitkä, ja pohdin, että 42-vuotiaana olisi hyvä aika. Onneksi en jäänyt ajatukseen kiinni, sillä nyt 40-vuotiaana olen juossut jo neljä maratonia.

En voi sanoa, että päätös maratonin juoksemisesta oli puhtaasti uudenvuodenlupaus, mutta jotain sinne päin. Tammikuussa 2016 ilmoittauduin Helsinki Spring Marathonille, kaivoin netistä harjoitusohjelman ja ryhdyin töihin. Huhtikuussa 2016 juoksin ensimmäisen maratonini ajassa 4:39. Valmistautuminen ei mennyt ihan näin suoraviivaisesti, sillä koin isoja ongelmia aivan harjoittelun loppuvaiheessa, mutta ei niistä tällä kertaa enempää.

Mitkä ovat tärkeimmät neuvoni hänelle, joka miettii, juoksisiko maratonin vai ei? Tässä niitä tulee, olkaa hyvät:

Älä enää mieti

Jos mielesi tekee ilmoittautua maratonille, tee se! Sillä siitä pääsee. Itse olen erittäin tyytyväinen, että en jäänyt enempää odottamaan, vaan neljän vuoden juoksuharrastuksen jälkeen uskaltauduin kokeilemaan maratonia. Yksi varoituksen sana minulla on: niihin voi jäädä koukkuun.

Maratonin juokseminen ei vaadi ylivoimaisia kykyjä. Harjoittelu vaatii pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä. Molempia ominaisuuksia tulet tarvitsemaan myös itse maratonjuoksussa, sillä viimeiset kilometrit ovat tahtojen taistelua. Jalat eivät enää jaksaisi, mutta pää pakottaa menemään eteenpäin.

Jos maratonista haluaa edes jokseenkin miellyttävän kokemuksen, pitää harjoitteluun löytyä aikaa. Oikeasti kannattaa miettiä, onko elämäntilanne sellainen, että voi viikonloppuisin juosta 1,5-2 tunnin lenkkejä ja lyhyempiä pyrähdyksiä viikolla.

Maratonilta palautuminen ottaa myös aikansa – kaikkinensa jopa kuukauden. Maratonia seuraavina päivinä kalenterin tulisi olla vapaa isommista menoista. Saatat olla todella väsynyt ja pahimmassa tapauksessa et pysty kävelemään tai nousemaan tuolilta normaalisti. Kuulostaa pahemmalta kuin onkaan. Yleensä nämä jutut maratonin jälkimainingeissa naurattavat, vaikka jokainen lihas kehossa muistuttaa olemassaolostaan.

Maratonille harjoitellessa ei tarvitse juosta maratonin mittaisia lenkkejä

Ennen ensimmäistä maratonia pisin juoksemani lenkki oli 25,5 kilometriä. Myöhemmillä kerroilla olen juossut ehkä yhden noin 30 kilometrin lenkin, mutta enimmäkseen olen harjoitellut juoksemalla maksimissaan 25 kilometrin lenkkejä.

30 kilometrin lenkki rauhoittaa lähinnä mieltä. Jos sen jaksaa, tietää, että 12 kilometriä menee vielä päälle. Vähempikin riittää maratonille valmistautumiseen, ja siihen on kaksi syytä: pitkät lenkit altistavat rasitusvammoille ja niiltä palautuminen kestää kauan. Kun pitkät harjoituslenkit pitää kohtuullisen mittaisina (20-25 kilometriä), jalat kestävät paremmin ja voi lenkkiä seuraavana tai sitä seuraavana päivänä lähteä uudestaan juoksemaan.

Pitkä lenkki on maratonharjoittelun kulmakivi. Sen lisäksi kannattaa juosta viikossa pari-kolme lyhyempää rauhallista lenkkiä ja tehdä välillä vauhdikkaampia treenejä. Harjoittelun monipuolisuus säästää kehoa ja kehittää eri ominaisuuksia.

Kunnioita matkaa, mutta älä pelkää

42,2 kilometriä ON pitkä matka. Siitä ei pääse mihinkään. Varsinkin, kun harjoituslenkit kannattaa edellä mainituista syistä pitää maltillisen mittaisina, alkaa jossain 30 kilometrin kohdalla varmasti tuntua. Ensimmäinen puolikas saattaa mennä ajatellessa, että tämähän on helppoa, mutta kyllä vaikeus sieltä vielä tulee. Tämän vuoksi juoksutapahtumassa ei kannata lähteä liian nopeasti juoksemaan. Kannattaa säästää voimia, vaikka se hassulta tuntuisikin, kun alkumatkasta olo on energinen ja innostunut.

Kun matkaa kunnioittaa, eikä ole ylimielinen, tulee koko reissusta mukavampi. Tämän vuoksi maratonille kannattaa harjoitella, vaikka aika ajoin kuulee sanottavan, että kyllä terve ihminen aina maratonin jaksaa juosta. No, saattaa juostakin, mutta se voi olla pelkkää kärsimystä alusta loppuun ja vielä kauan sen jälkeenkin.

Pelkäämään ei kannata ruveta. Ei maratonille valmistautuessa tai sitä juostessa. Kun viimeisellä kymmenellä kilometrillä jalat alkavat tuntua kankeilta ja juoksusta on kadonnut hauskuus, on vain pakotettava itsensä eteenpäin. Omaa mieltään voi alkaa valmistella jo maratonille harjoitellessa. Hankalia paikkoja tulee, mutta niistä selviää. Jos ei selviä, on sallittua tarvittaessa myöntää, että ei enää jaksa ja lopettaa kisa siihen.

Jokainen maratoonari on kova tyyppi

Sanoi kuka mitä tahansa, kaikki maratonin mittaisen matkan juosseet ovat kovia tyyppejä. Olen saanut kuulla, että olen ”neljän tunnin läpsyttelijä”, eikä minun sen vuoksi kannattaisi neuvoa muita. Tällainen kommentoija on kadottanut jo aikoja sitten suhteellisuudentajunsa. Maailmassa on monta sellaista, joka olisi oikein tyytyväinen neljän tunnin maratonaikaan. Mutta kukin tyylillään.

Juoksussa vertailukohdat eivät lopu koskaan: aina on joku parempi ja nopeampi. Siksi vertailuun ei kannata lähteä vaan nauttia omista saavutuksistaan. Mikä hienointa, saavutus – eli tässä tapauksessa maratonin juokseminen – on ja pysyy. Sitä ei kukaan voi ottaa pois eikä hohtoa himmentää typerillä kommenteilla. Ensimmäinen maraton on erityinen, joten älä enää mieti vaan ilmoittaudu rohkeasti mukaan.