Palautuminen Midnight Runilta

Lauantai-iltana juoksin Midnight Runilla kymmenen kilometriä. Se oli pisin lenkki sitten huhtikuussa juoksemani Helsinki10:n. Pitkät lenkit olen tänä kesänä ”joutunut” tekemään pyörällä. Ei siinä tosin paljon ole pakottamista tarvittu, kun on saanut lähteä parin tunnin lenkille kesäaamuun. Ja pyöräilykelit sen kuin jatkuvat.

Hitaasta palautumisesta huomaan, että juoksulenkkejä ei ennen lauantaita ollut juuri alla. Midnight Run vaati kaksi lepopäivää. Aivan kuten muutkin ”yöjuoksut” nykyään. Kaukana ovat ne päivät, kun parin tunnin yöunien jälkeen oli taas valmis seuraavaan päivään.

Kyse ei ole ollut siitä, ettenkö olisi pystynyt lähtemään pyörälenkille, kuntosalille tai jopa rauhalliselle juoksulenkille. Vuosien saatossa on onneksi tullut vähän järkeä päähän: jos väsyttää, pitää levätä. Ei yrittää piristää itseään ylenmääräisellä liikunnalla.

Kävely on parempaa lihasten palautumiselle kuin paikoillaan olo. Siksi en jämähtänyt niille sijoilleni kahdeksi päiväksi vaan sunnuntaina esimerkiksi kävin kävellen kaupassa ja maanantaina kävelyllä lähimetsässä.

Syödäkin piti. Garmin näytti, että Midnight Runilla kulutin noin 600 kcal. Se oli nopeasti kulutettu maalihuollon eväillä: banaani, pullollinen suklaapirtelöä, kookosmaitoa, proteiinipatukka… Syöminen jatkui vielä seuraavana päivänä, kun anoppilassa maistui jäätelö Formula1:stä katsoessa ja kotona irtokarkit. Liikkuminen lisää ruokahaluani niin paljon, että painonhallinnan kannalta juoksulenkeillä ei ole paljon merkitystä.

Onnistuneen juoksutapahtuman jälkeen leijuin tyytyväisessä olotilassa. Olin kuin päivittäisen annoksensa saanut aineiden käyttäjä. Niin monen peruuntuneen juoksutapahtuman jälkeen oli ollut suorastaan painetta sisällä. Annoin itseni köllötellä tuossa hyvänolon tunteessa pari päivää, kunnes oli palattava pilvilinnoista maan kamaralle. Tiistaina lenkille mars!

Käytin hyväkseni ajan, jonka nuorin lapseni vietti harrastuksessaan. Vajaassa tunnissa ehtii tehdä jo ihan mukavan iltalenkin. Juoksin rauhallisesti Espoon Rantaraitin maisemista nauttien. Meri liplatti vieressä ja minä etenin tyynenä rannan myötäisesti. Tunsin jaloissani vielä väsymystä lauantain Midnight Runilta, mutta muuten juoksu kulki leppoisasti musiikkia kuunnellen.

Ehdin juosta 7,5 kilometriä keskinopeudella 6:51 min/km. Tällä hetkellä lenkkien pituuksilla ja vauhdeilla ei ole niin paljon väliä. Ihanaa, jos pääsee pikku hiljaa kiinni säännöllisiin juoksulenkkeihin ilman kipuja. Suurinta iloa tuo tällä hetkellä se, että ylipäänsä pääsee juoksemaan rasitusvamman jälkeen. Kesäkin tuntuu jatkuvan vain. Tiistai-iltana pärjäsi mainiosti t-paidalla.

Katse alkaa siirtyä jo ensi vuoteen. Suunnittelen juoksevani tänä vuonna vielä ns. varttimaratonin Pääkaupunkijuoksussa. Muuten aion monipuolistaa harjoittelua ja lisätä siihen lihaskuntoharjoittelua. Tavoitteena on saada ehjä juoksukesä ensi vuonna. Tämä kesä on ollut kaikkea muuta, mutta hyvin opettavainen.

Pitää myös löytää uudet lenkkarit. Tiistaina minulla oli jalassa 1,5 vuotta vanhat Adidas Supernovat, joilla juostessa ei ole ollut jalkavaivoja. Keväällä ostin Adidaksen Bostonit, jotka ovat hyvät nopeilla lenkeillä ja kisoissa. Juoksin niillä Midnight Runilla. Rauhalliselle lenkille tarvitsin vaimennetummat kengät, joten valitsin tiistaina vanhat Supernovat.

Keväällä ostin myös Hoka One One Clifton 4:t vaimennetuimmaksi kengiksi. Ne vaikuttavat olleen virheostos. Kengät eivät sopineet jalkaani, vaikka alkutuntuma olikin hyvä. Ne mahdollisesti muuttivat liikaa askellusta ja olivat edesauttamassa lonkkavaivan syntyä.

Taidan kääntyä keväällä taas Adidaksen malliston puoleen kun alan etsiä uusia kenkiä. Talveksi pitäisi saada myös uudet Icebugit vanhojen tilalle. Mutta eletään nyt tämä kesä ensin loppuun ja syksy, ennen kuin aletaan talvesta, lumesta ja jäästä puhua.

Follow my blog with Bloglovin