Tuolla se taas juoksee, pyöräilee, hikoilee. Malttaako levätä koskaan? Tietääkö se, että urheilija ei tervettä päivää näe. Kun ei vain rasittaisi itseään liikaa. Väärin. Saan liikunnasta enemmän kuin annan sille. Se tuottaa hyvää oloa, tuo vastapainoa näyttöpäätetyölle ja auttaa pitämään fyysisesti kunnossa.
Kun työ on toimistossa tietokoneen ääressä istumista/seisomista, on jo pelkästään kansalliset liikuntasuositukset täyttääkseen liikuttava viikossa vähintään 2 tuntia ja 30 minuuttia reippaasti tai tunnin ja 15 minuuttia rasittavalla tasolla. (Lähde: Yle)
Miten olen tällä viikolla tähän mennessä liikkunut? Tiistaina juoksin rauhallisen lenkin lapsen harrastuksen aikana. Matkaa sille kertyi 7,5 kilometriä ja aikaa kului 51 minuuttia. Keskiviikkona pyöräilin työmatkat yhteensä 26 kilometriä. Junassa tai autossa istumisen sijaan istuin päivän aikana pyörän selässä tunnin ja 20 minuuttia.
Työviikon päätteeksi kävin vielä perjantai-iltana Training for Warriors -salilla Helsingin puolella. Tunti, jolle osallistuin, oli HIIT-tyylinen. Hiki vain virtasi ja syke viisti pilviä, kun teimme kymmenen minuutin tiukkoja settejä lihaskuntoa kiertoharjoitteluna. Pyöräilin vajaan viiden kilometrin matkan salille ja takaisin, mistä sain vielä vähän extra-liikuntaa.
Rasittavaksi liikunnaksi lasken TFW-treenin, reippaaksi ainakin työmatkapyöräilyn reilulla 19 kilometrin tuntivauhdilla ja rento lenkki menee kai reippailun puolelle. Suositukset täyttyivät, mutta liikun liikunnan vuoksi – en täyttääkseni jonkun asettamia määriä. Silloin koko motivaatio liikkumiseen tulisi aivan väärästä paikasta eikä olisi kestävällä pohjalla. Halun on tultava sisältä.
Totuus on, että muutamat jumppatunnit viikossa eivät pelasta tilannetta, jos on muun ajan paikoillaan. Nykyelämä mahdollistaa sen. Monessa työssä enimmäkseen istutaan paikoillaan. Syödessä istutaan, ja ruoan eteenhän ei tarvitse tehdä mitään. Käy kaupassa ja syö. Vaikka kävisin lähikaupassa kävellen tai pyörällä, niin en laske sitä kummoiseksi ponnistukseksi.
Jos tekee fyysistä työtä, on tilanne toki eri. Myös monet kotityöt kuten lumenluonti talvella ovat hyvää liikuntaa. Olen aikoinani kesätöissä kuurannut kaakelilattioita, nostellut juomakoreja ja harjannut katuharjalla kivetyksiä. Sittemmin olen päätynyt työhön, joka rasittaa lähinnä aivoja. Niille liikunta tekee erityisen hyvää.
Aloitin työmatkapyöräilyn kolmisen vuotta sitten. Huomasin, että olen niinä päivinä, kun pyöräilen töihin, erityisen pirteä vähintään puoleen päivään asti. Huomaan eron siihen, jos tulen työpaikalle junalla tai bussilla. Saati etätöissä, kun työmatkani on keittiöstä työhuoneeseen. Ahtaasti pääkaupunkiseudulla asuvalle se tarkoittaa muutamaa askelta. Matka ei paljon piristä. Vahvistusta empiiriselle havainnolleni sain luettuani Anders Hansenin kirjan Aivovoimaa. Liikunnan edut aivoille ovat kiistattomat.
Lue lisää: Anders Hansen – Aivovoimaa
Fyysistä haastetta työhön tuo staattinen työasento. Hieman helpotusta on tuonut sähköpöytä, jonka ääressä osan päivästä voi työskennellä seisten. Sain maaliskuussa sähköpöydän töihin ja aluksi innostuin käyttämään sitä vähän liian kanssa. Seisoin liian pitkiä aikoja, jolloin alaselkä rasittui. Se oli taatusti edesauttamassa lonkan rasitusvamman syntyä.
Lue lisää: Paluu juoksun pariin
Lehdissä on hehkutettu sähköpöydän tuomia etuja, kuten että seisoaltaan työtä tekevä kuluttaa päivässä 87 kilokaloria enemmän kuin pelkästään istualtaan työskentelevä. (Lähde: Helsingin Sanomat) Sittemmin on havahduttu, että yksi ainoa muutos ei korjaa toimistolaisen kolottavia hartioita, olkapäitä tai ranteita. Parasta olisi vaihdella työasentoa ja tauottaa työtä. Vaikka tämän tiedänkin, liian usein tulee jämähdettyä C-asentoon tietokoneen ääreen ja toivottaa toimistokyttyrä tervetulleeksi. Ihminen on laiska eläin.
Juoksu ja muu kestävyysliikunta pitävät kuntoa ja vireyttä yllä. Lihaskuntoa ei pidä yllä muu kuin lihaskuntoharjoittelu. Olen entinen ahkera salilla kävijä, mutta viimeisen 1,5 vuoden aikana juoksu on vienyt niin paljon aikaani, että olen laiminlyönyt voimatreenit. Tähän tulee parannus, kun aion jatkaa treenejä TFW-salilla loppuvuoden.
Ideaalina viikkona ehdin liikkua, kuten olen tällä viikolla liikkunut. Tähän viikonloppuun mahtuu vielä yksi lenkki tai muu kevyt harjoitus, mutta en ota siitä paineita. Aika on aina vähissä ja joinain viikkoina niin vähissä, että liikuntakerrat jäävät pariin hassuun kertaan. Ehdin keskimäärin liikkua vähemmän kuin haluan, joten motivaatiopulasta en kärsi.
Ihmisen aivot ovat kehittyneet palkitsemaan fyysisestä rasituksesta, koska se on taannut eloonjäämisen savannilla. Ajasta, kun esi-isämme vielä elivät savannilla, ei ole kuin muutama kymmenen tuhatta vuotta. Aivomme ole siitä kovin paljon muuttuneet. Ruokaa saa Prismasta, enkä tunne kovin suurta tyydytystä siitä, että jonotan parkkihalliin ja lataan lähtiessäni farmariauton takaluukun jauhelihalla, salaatilla ja maidolla. Hyvä olo tulee lenkkipoluilla, pyöräilemässä tai hikisen lihaskuntotreenin jälkeen.
Liikunta on kivaa, ei pakko. Se auttaa jaksamaan yksipuolista toimistotyötä niin henkisesti kuin fyysisesti. Liikunta on ihmiselle luontaista. Niin kauan kuin motivaatio tulee sisältä, ollaan turvallisilla vesillä. Ja niin kauan kuin liikunta tuottaa iloa ja hyvää oloa, on määrä oikea. Mukavuusalueella ei tarvitse aina pysyä, se on selvä. Mutta palkintona siitäkin on hyvä olo ja tyytyväisyys siitä, että sainpa itseni liikkeelle.
LENKILLÄ 