Tauon jälkeen yhteislenkille
Juoksuharrastukseen ei heti yhdistä yhteisöllisyyttä. Juoksen usein vain musiikki kaverina. Parin kuukauden juoksutauon, jonka aiheutti lonkan rasitusvamma, aikana ehdin kaivata hauskoja yhteislenkkejä.
Olen ollut järjestämässä viimeisen vuoden aikana muutamaa yhteislenkkiä Juoksujalka vipattaa -blogia pitävän Merituulin kanssa. Usein mukana häärimässä on ollut myös Vastaisku ankeudelle Jenny, joka muuten hänkin on palannut telakalta takaisin juoksemaan.
Merituuli on viilettänyt koko kesä meidänkin edestämme. Kun hän huomasi minun ja Jennyn päässeen taas jaloillemme, Merituuli pyysi meitä mukaan järjestämään Merellistä yhteislenkkiä Helsinkiin. Se juostiin viime viikon lauantaina noin kymmenen naisen voimin.
Halutaan: treenikaveri
Social running, kuten englanniksi sanotaan, on mielestäni yksi juoksuharrastuksen hienoimpia ilmentymiä. Tällä hetkellä minulla ei ole varsinaisia harjoittelukavereita, vaan juoksen enimmäkseen yksin. Kun oikein pohdin, olen kyllä usein pyytänyt seurakseni mukaan lenkille joko mieheni (juoksemaan) tai ystäväni tai oman lapseni (pyöräilemään).
Viime talven treenasin viikoittain Espoon Tapioiden Juoksuklubi2:n kanssa, mutta tämän talvikauden valinta on Juoksuopiston verkkovalmennus (saatu blogin kautta). Olisin ehdottomasti jatkanut Juoksuklubi2:n kanssa, ellen pelkäisi lonkkani puolesta. Olen juuri saanut sen hyvään kuntoon, enkä halua riskeerata mitään. Tiedän kokemuksesta, miten kovaa juoksuklubilaiset treenaavat (kovaa).
Osa Allas Sea Poolille lauantaiaamupäivänä kokoontuneista naisista oli tuttuja ennestään joko aikaisemmilta lenkeiltä tai sosiaalisen median kautta. Aina on myös ilo tutustua aivan uusiin ihmisiin. Keskustelu soljuu yleensä juoksun ympärillä. Se on asia, joka yhdistää. Kuten nyt juokseminen kymmenen kilometriä yhdessä pitkin Helsingin rantoja.
10 kilometrin juoksu
Lauantain yhteislenkki oli extraharjoitus viikko-ohjelmaani. Juoksuopistolta sähköpostiini tulleessa ohjelmassa ei lukenut ”10 km pk-lenkki”, vaikka monta kertaa tarkistin. Nyt sinne tulisi sellainen. Vauhti oli ”pitää pystyä puhumaan” – olihan tarkoitus olla sosiaalinen. Käytännössä se tarkoitti 6:30-7:30 minuutin kilometriaikoja.
Juoksu oli helppoa. En ole alkukesästä iskeneen rasitusvamman jälkeen kovin monta kymmenen kilometrin tai sitä pidempää lenkkiä juossutkaan. Kunto varmasti antaisi myöten juosta pidempiä lenkkejä, mutta yritän ottaa opikseni. Liika on liikaa.
Helposta juoksusta tuli erittäin hyvä fiilis. Poutapilvinen sää ja merimaisemien ihailu oli omiaan lisäämään tyytyväisyyttä. Kilometrit kerääntyivät Garminiin kuin huomaamatta. Viimeiset parikymmentä metriä keräsin muutaman muun kanssa Allas Sea Poolin parkkipaikalla. Kymmenen kilometriä täynnä!
Turistina Helsingissä
Kulkuvälineiden sekakäyttäjä on Helsingin seudun liikenteen eli HSL:n lanseeraama termi, jolla viitataan pyörän ja julkisen liikenteen yhdistämiseen. HSL on helpottanut pyörän kuljettamista mm. junissa. Heittäydyin sekakäyttäjäksi.
Kun lauantaiaamuna matkasin Espoosta Helsinkiin, pyöräilin kotoa juna-asemalle, nostin pyörän junaan ja pääteasemalla Helsingin rautatieasemalla hyppäsin jälleen pyörän selkään. Jotta cocktail oli täydellinen, kuului päivään myös juoksua. Uiminen Allas Sea Poolilla olisi ollut jo yliannostus, overdose.
Pyöräily aivan ydinkeskustassa vaati keskittymistä. Baana kulkee toisaalla: Reitti Rautatieasemalta Kauppatorin reunaan Allas Sea Poolille on pyöräilytien pätkiä siellä täällä. Välillä piti nousta pois pyörän selästä, kun en aivan ollut varma, missä minun kuuluisi pyöräni kanssa olla.
En ollut niin hämilläni, kuin kaupungilla harhailevat turistit. He kuvasivat rakennusten kivisiä julkisivuja poikkikaduilla ja taittelivat paperi(!)karttojaan Havis Amandan luona. Lauantaiaamupäivänä moni tuntui tulleen kauempaa pääkaupunkiin kuin tämä junantuoma Espoosta.
Sekakäyttäjän viimeinen viettelys
Palasin yhteislenkiltä takaisin rautatieasemalle niin hyväntuulisena, että pohdin mahdollisuutta pyöräillä 13-14 kilometrin matkan kotiin. Reitti junaradan vartta olisi ollut tuttu, sillä kuljenhan samaa reittiä pyörällä töihin. Aurinko oli alkanut paistaa ja ilma oli kaunis. Mukanani oli pussi pähkinöitä, energiageeli ja vesipullo.
Päätin lopulta junaa odotellessa tankata itseni isoimmalla cafe lattella, joka aseman kahvilasta löytyi. Talutin pyöräni junalaiturille ja työnsin junanvaunuun. ”Pidetään tämä”, ajattelin. Fiilis kymmenen kilometrin juoksun jälkeen oli juuri sopivan energinen, enkä lopulta halunnutkaan väsyttää itseäni enempää.
Matkustin junalla lähtöasemalle Espooseen ja pyöräilin kaupan kautta kotiin. Takana oli erittäin onnistunut aamupäivä juoksun parissa ja edessä vielä iso osa viikonloppua ja kahta vapaapäivää. Näitä lisää!
LENKILLÄ 