Yhteistyössä Training for Warriors Konalan kanssa. TFW-peruskurssi saatu blogin kautta.
”Olen kuullut, että ne ovat aika kovia jumppaajia siellä”, sanoi ystäväni. Olin kertonut hänelle, että aloitan Training for Warriors -peruskurssin Konalan TFW-salilla. On myönnettävä, että myös minulla oli treenimetodista vääristynyt kuva. Ajattelin, että salilla lihaskimput työntävät rautaista kelkkaa vihreällä tekonurmella tai heiluttavat voimaköysiä naama irvistyksessä. Lopulta olen treeneissä nauranut enemmän kuin irvistänyt.
Kun valmentaja aloitti ensimmäisen tunnin motivaatiopuheella, mainitsi tarpeeksi monta kertaa sanan ”taistelija” ja opetti, miten valmentajan kysymykseen ”Hallussa?” kuuluu vastata, kohottelin kulmiani. Minne oikein olen tullut? Jenkkiläiseen armeijaan? Tai mistä minä tiedän, millaista siellä on. Kuvani siitä on muodostunut Hollywood-elokuvista.
Peruskurssin toisella tunnilla oloni oli paljon kotoisampi. Heitin yläfemmoja treeniparin kanssa, lämmittelyssä kävelin karhukävelyä, leikin kalkkunaa ja imitoin taistelevaa rapua. Valmentaja näytti seuraavan liikkeen ja kysyi ”Hallussa?”. Vastasin kovaan ääneen muiden kanssa: ”HALLUSSA!”
Peruskurssin tunteja oli kolmen viikon ajan kahdesti viikossa. Kurssilla kävimme valmentajan johdolla läpi perusliikkeitä kuten leuanvetoa, takakyykkyä ja maastavetoa. Olin tehnyt liikkeitä aiemmin, mutta kertaus oli hyvästä.
Peruskurssin jälkeen ostin loppuvuodeksi jäsenyyden salille ja olen käynyt tavallisilla lukujärjestykseen kuuluvilla tunneilla. Peruskurssin jälkeen on varmempi olo mennä tunneille, joilla tahti on kovempi ja treeniparina ehkä joku enemmän lajia harrastanut.
Omalla kohdallani aktiivisemmasta salitreenistä on puolentoista vuoden tauko. Huomasin, että voimatasot eivät ole huipussaan. Turhaan kuitenkin pelkäsin ”kovia jumppaajia”, vaikka ystäväni yritti minua pelotella. Kestävyyskunnolla olen hyvin jaksanut sekä peruskurssin että sen jälkeen käymäni tunnit.
En edelleenkään saa vedettyä leukoja ilman kuminauhan apua. Ns. Hurrikaani-tunneilla tunnen olevani omimmillani, sillä niissä on enemmän sykettä nostavaa kiertoharjoittelua. Saan aerobista treeniä juoksusta ja pyöräilystä, joten yritän käydä enimmäkseen voimaan keskittyvillä tunneilla. Hyödyn eniten niistä, kun treeneihin viikossa käytettävä aika on rajallista. Kaikki tunnit toki alkavat lämmittelyllä, joka sisältää esimerkiksi haara-perushyppyjä, saksihyppyjä tai kuminauhajumppaa.
Yksi TFW-treenimetodin hyvistä puolista on se, että treeni tehdään ohjattuna, mutta pareittain. Voi tuntua hassulta varmistaa oudon ihmisen takana hänen takakyykkyään tai seisoa telineen vieressä valmiina auttamaan levytanko takaisin telineisiin, jos pari ei sitä itse jaksa. Treenin sykkeessä kainous unohtuu ja huomaamattaan innostuu tsemppaamaan muita. Parin kanssa ei helposti luovuta, joten on kuin olisi oma personal trainer. Joka ikisessä treenissä.
Ennen peruskurssin aloittamista eräs toinen ystäväni kertoi työkaveristaan, joka oli aloittanut TFW-harrastuksen. Ystäväni mainitsi, että hänen työkaverinsa laihtui kahdeksan kiloa ja veti pian kahdeksan leukaa. ”Nyt se kulkee töissäkin TFW-paita päällä”, hän sanoi. Toistaiseksi pukeudun töissä toimistovaatteisiini, mutta kieltämättä metodi vetää puoleensa. Kun on päättänyt mennä tunnille, kova ja hikinen treeni on taatusti luvassa. Ei voi huijata.
Tavoitteeni on selvä: saada lisää voimaa ja lihasmassaa. Juoksu on päälajini ja harrastan myös työmatkapyöräilyä. Kesän vaivannut rasitusvamma oli muistutus siitä, että pelkkä juoksu ei riitä. Tarvitsen myös lihaskuntoharjoittelua. TFW-treeneissä saan juuri sopivaa koko vartaloa kehittävää lihaskuntotreeniä. En voi sitoutua noudattamaan mitään saliohjelmaa, koska ehtisin salille silloin tällöin. Nyt tiedän saavani kokonaisvaltaisen treenin, kun käyn TFW-salilla.
Into the roar eli karjuntaa päin – ei sitä karkuun. Taistele tai pakene. Myönnän, että ensi teki mieli juosta. Mutta onneksi uteliaisuus otti ylivallan ja uskaltauduin keltaisten seinien sisään.
LENKILLÄ 