arki

Flunssa irti!

Olen niin harvoin kipeänä, että vuoden ensimmäinen flunssa ansaitsee oman postauksensa. Säästän lukijan tarkalta taudin kuvailulta ja keskityn enemmän treenaamisen ja sairastamisen suhteen pohtimiseen.

Lapin loman loppupuolella iskenyt flunssa on itse asiassa koko talven ensimmäinen. En edes muista, koska olen ollut viimeksi kipeänä. Tapanani on sairastaa kerralla kunnolla.

Kuva, jossa aurinkoinen talvipaiva.
Ylläksellä oli lunta vielä runsaasti, vaikka kevätaurinko jo mukavasti lämmittikin.

Kevät kolme vuotta sitten oli kaikkien aikojen tautisin. Nuorin lapsistamme oli päiväkodissa, josta tunnetusti saa tauteja laidasta laitaan: oksennustaudista täihin ja flunssasta kihomatoihin. Ulko-ovella voisi lukea: ”You name it we’ve got it”.

Keväällä 2016 perheessämme kiersi kaksi eri oksennustautia ja kaksi eri flunssaa. Työkaveri alkoi olla jo epäuskoinen, kun ilmoitin, milloin joku lapsista tai itse olin kipeänä. Toinen oksennustaudeista osui ensimmäistä maratoniani edeltävälle viikolle huhtikuussa 2016.

Maratonin pystyin juoksemaan, mutta toukokuun Helsinki City Run oli jätettävä väliin. Olin ollut edeltävällä viikolla monta päivää kuumeessa ja sellaisissa säryissä, että ei tarvinnut miettiä, osallistua vai ei. Tajusin itsekin, että minun on pysyttävä poissa lähtöviivalta.

Kuva, jossa lunta ja puunrunkoja.
Lumi, männyt ja auringonpaiste – siinä silmä lepää.

Jos ei harrasta liikuntaa tai treenaa tavoitteellisesti kuten itse nyt teen, ei flunssien tulemisia ja menemisiä mieti niin tarkkaan. Toki muistan ajan, jolloin lapset olivat pieniä ja heitä usein joutui viemään ensiapuun flunssan aiheuttaman hengenahdistuksen vuoksi. Jossain vaiheessa kävin Jorvin päivystyksessä niin usein, että eräs sairaanhoitaja jo moikkasi minulle tuttavallisesti.

Tuntuu pahalta jättää treeni väliin. Kiusaus lähteä juoksemaan silloin, kun kurkku on karhea tai nenä vuotaa, voi kasvaa suureksi. Olen itse joutunut kamppailemaan asian kanssa, enkä aina pysty vastustamaan kiusausta. Jos sitä ihan pienelle lenkille raikkaaseen ilmaan…

sziols sunglasses
Sziols-aurinkolasit oli löytö Go Expo -messuilta.

Sairaana tai toipilaana treenaaminen on hölmöä. Tiedän sen, vaikka joskus itsellänikin lipsahtaa. Tällä viikolla tajusin, miksi asia on iskostunut takaraivooni.

Lasten kautta ymmärtää oman asemansa sukupolvien ketjussa. Minuun nyt iskenyt flunssa oli ensin yhdellä lapsista. Sanoin hänelle, että hän ei voi hiihtää ja rasittaa itseään toipilaana. Miksi, lapsi kysyi. Koska voit kuolla sydänlihastulehdukseen, vastasin.

Olin vähän jyrkkä, mutta vastasin lapsen kysymykseen kiertelemättä. Tieto lisää tuskaa, mutta niin minut on kasvatettu.

Puhuin loman aikana äitini kanssa puhelimessa. Hän on tehnyt työuransa sairaan- ja terveydenhoitajana. Äitini muisteli tilannetta, jossa sairaalaan oli tuotu elvytettäväksi sydänlihastulehduksesta kärsinyt nuori. Potilas pelastui, mutta siitä jäi hänelle pelko kytemään. Hän on varmasti lapsena minua varoitellut sydänlihastulehduksesta, vaikka en sitä niin tarkkaan muistakaan. Nyt jaan samaa perintöä omalle lapselleni. Mutta en suotta.

Kuva, jossa urheiluaurinkolasit
Flunssa iski, mutta kyllä tästä selvitään.

On vaikea päätellä, milloin on liian kipeä harrastamaan liikuntaa tai milloin on riittävästi toipunut taudista. En ala antaa ohjeita, kun en ole asiantuntija. Nyt minuun iskenyt flunssa tuntui heti keuhkoissa ja rintakehässä. Se oli merkki, vaikka kuume ei noussutkaan: ei enää hiihtoa Lapin lomalla.

Englannin kielessä on ohje pilkkusäännöistä: ”When in doubt, leave it out.” Eli jos epäilet asiaa, älä tee sitä. Sama sopii mielestäni siihen, kun miettii, onko tarpeeksi terve treenaamaan.

Uskon omaavani hyvän vastustuskyvyn. Sen ansiosta en ole paljon joutunut sairastamaan, eivätkä treenitauot ole viime aikoina johtuneet virustaudeista. Viime keväänä kävin luomenpoistossa, kesällä kärsin rasitusvammasta ja syksyllä olin toisessa pienessä operaatiossa. Ne toivat taukoa juoksuharjoitteluun.

Kuva, jossa lunta ja ulkolamppu.
Kevättä kohti!

Loppuvuodesta 2016 sairastin keuhkokuumeen. Sen jälkeen oli aloitettava juoksuharjoittelu melko huonosta kunnosta. Olin pelkästään töistä poissa 3,5 viikkoa. Treenitaukoa tuli luonnollisesti enemmän. Silloin ei voinut muuta kuin tyytyä kohtaloonsa ja uskoa, että suunta on ylöspäin.

Nyt olen saanut riesakseni flunssan, jonka uskon pian olevan menneen talven lumia. Kirjaimellisesti. Parhaat lenkkikelit ovat tulossa ja maraton lähenee kovaa vauhtia. Eilen oli tasan 50 päivää aikaa Helsinki City Marathoniin. Täältä tullaan – heti kun en enää epäile kuntoani.

Follow my blog with Bloglovin

Yksi kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s