Tämän viikon ensimmäinen blogipostaus oli aprillipila ja toinen kirja-arvostelu, joten nyt on aika ihan oikeille kuulumisille. Jatkan siitä, mihin viimeksi jäin, eli flunssaan. Se määritti tämän viikon tekemiset.
Lapin loman jälkeen en palannutkaan töihin, vaan olin flunssan vuoksi sairauslomalla maanantaista torstaihin. Jos oikein muistan, olin ensimmäistä kertaa kuumeessa sitten loppuvuonna 2016 sairastamani keuhkokuumeen.
Juoksu oli tauolla ensin Lapin hiihtoloman vuoksi ja sitten luonnollisesti flunssan vuoksi. Perjantaina olin jo töissä, mutta en koe vielä olevani juoksukunnossa. Lauantaina eli eilen kävin mieheni kanssa tunnin pyörälenkillä.
En voi muuta väittää kuin että kyllähän se harmitti, kun piti maata alkuviikko sisällä. Ulkona paistoi aurinko kauniin keväisesti. Yritin nauttia siitä, mitä oli: luin Jenny Belitz-Henrikssonin kirjaa Uuteen nousuun, olin lapsia vastassa, kun he tulivat iltapäivällä koulusta ja mietin kiireistä alkuvuotta.
Rauhoittuminen
Nyt oli hyvä hetki seisahtaa. Jennyn kirja viritti iloiseen, myönteiseen ja kiitolliseen olotilaan. Kaikki on hyvin näin, eikä minun tarvitse olla enempää. Alkuvuoden olen ihan pelottavan tunnollisesti noudattanut maratonille tähtäävää harjoitusohjelmaa.
Tammikuusta alkaen olen juossut monta kertaa viikossa ja käynyt kuntosalilla kerran viikossa. Kun juoksuohjelmassa ei ole ollut maratonin mittaisia lenkkejä, olen ajatellut, että miten ikinä jaksan toukokuussa juosta 42,2 kilometriä.
Olen juossut ”vain” reilun 20 kilometrin lenkkejä. Niin minusta on tuntunut. Lepäilin kuumeisena olohuoneen sohvalla ja ymmärsin, että sehän on hiton hyvin sekin. Olen käynyt töissä, pyörittänyt mieheni kanssa yhdessä tätä viiden hengen taloutta ja vielä urheillut paljon. Enköhän voisi taputtaa itseäni olalle ja olla ihan tyytyväinen.
Flow
Aina kun ehdin, kuuntelen kaksi kerta viikossa ilmestyvää Jari Sarasvuon MojoMornings-podcastia. Jaksot on kuunneltavissa ilmestymispäivinä keskiviikkona ja perjantaina aamuneljästä puoleenpäivään.
Tämän viikkoisten podcastien aiheena oli flow. Sarasvuon sanoin se on innoituksen tila, jossa ihminen on kaikkein onnellisimmillaan ja tuottavaisimmillaan ja jossa ajantaju katoaa. Flow-tilassa ihminen ei väsy, hän muistaa käsittämättömästi asioita ja tuntee, että kaikki mitä hän tarvitsee, on tässä ja nyt.
Sarasvuo myös esitti, että päästäkseen flow-tilaan on ihmisen vaimennettava mielen kehittyneimmät tasot. Mielen eri tasojen jaottelussa hän käytti yhdysvaltalaistutkija Daniel Kahnemanin luomia termejä systeemi 1 ja 2. Systeemi 1 on nopea, intuitiivinen ja emotionaalinen ja systeemi 2 hitaampi, harkitsevampi ja loogisempi.
Systeemi 1 on se, jonka jaamme muiden eläinten kanssa. Systeemi 2 on Sarasvuon mukaan se, joka jää ”kelaamaan” ja ”hilloamaan” asioita ja joka ei esimerkiksi auta Lauri Markkasta koripallokentällä yhtään. Pelin tuoksinassa on oltava nopea eikä voi jäädä liikaa analysoimaan ja harkitsemaan.
Sarasvuo muistutti, että vaikka Markkanen on kahden koripalloilijan lapsi, on hänenkin täytynyt harjoitella. Kentällä ratkaisut ja liikkeet tulevat salamannopeasta systeemi 1:stä, jonne on kertynyt ikivanha ja eläimellinen tieto. Sinne on täytynyt myös systeemi 2:n kautta syöttää uutta tietoa eli harjoitella koripallossa tarvittavia taitoja.
Kerron esimerkin omasta elämästäni, miten aion systeemi 2:n kautta syöttää tietoa systeemi 1:en. Olen päättänyt tänä kesänä alkaa käyttää lukkopolkimia pyörässäni. Harjoittelen niiden käyttöä pitämällä ensin toista jalkaa kiinnitettynä polkimeen toisen ollessa vapaana. Napsauttelen jalkaa kiinni polkimeen ja taas irti niin kauan, että liike alkaa tulla selkäytimestä. Uskon, että lopulta liikkeestä tulee automaatio: olen syöttänyt sen systeemi 1:en.
Mitä tällä kaikella on tekemistä juoksun kanssa? Juoksussa voi päästä flow-tilaan. Flow-tila ei ole mahdollinen, ellei hiljennä mielen kehittyneempiä osia eli systeemi 2:ta. Parhaimmillaan juoksu on kevyttä ja olo on lähes painoton. Hilloaminen, kelaaminen, analysointi jäävät ja on vain se hetki.
Moni nykyihmisen ongelma juontaa siihen, että hän ”kelaa” liikaa asioita. Se, että ihmisellä on myös harkitseva ja hillitty puoli, on vaikuttanut olemassaoloomme ja selviytymiseemme. Ihminen voi kuitenkin olla liikaa systeemi 2:n ansassa. ”You’re too cerebral”, kuten englanninkieliset sanovat.
Luolaihmisellä ei ollut eksistentiaalisia kriisejä. Hän ei miettinyt, mitä naapuriluolan karvanaama miettii hänen luolansa sisustuksesta. Onko illalliselle käristetty liha ekologinen valinta? Pilaako nuotiosta lähtevä savu ilmaston? Miksi olen täällä?
Oma eksistentaalinen kriisini – jos sellaista on koskaan ollutkaan – ratkesi perheen perustamisella. Perheenjäsenet tekevät oloni joka päivä tarpeelliseksi. Mutta kuten Jennykin kirjassaan totesi, ei toisiin ihmisiin kannata nojautua liikaa. ”Turvaa ja rauhaa tulee etsiä ennen kaikkea omasta itsestään.” (Uuteen nousuun s. 156). Juoksu ja kirjoittaminen ovat itselleni asioita, joissa pääsen flow-tilaan ja joista nautin. Niin kauan kun pystyn tekemään molempia tai jompaa kumpaa, ovat asiat hyvin.
Mindfulness
Alkukeväästä lupauduin testaamaan mindfulness-kurssia, joka toteutetaan verkon välityksellä. Tiesin kurssin alkavan huhtikuussa. Etukäteen stressasin, miten ehdin suorittaa kurssin. Vähän huono lähtökohta mielen rauhoittamiselle.
Viikko Lapissa ja sen jälkeen melkein viikko kotisohvalla syvällisiä pohdiskellen tekivät tehtävänsä. Tätähän juuri tarvitsen. Rauhoittumista hektisen kevään keskelle. Sain käteeni verkkokurssin ensimmäisen viikon materiaalin.
Miltä kuulostavat tehtävät:
- Mene ulos ja etsi sinulle mieluisa avara maisema, hengitä syvään ja herkistä aistejasi.
- Katso tuulisella säällä huojuvia puiden latvoja ja hengitä luonnollisesti.
Olen aikaisemminkin tehnyt molempia harjoituksia tietämättä, että ne ovat mindfulness-harjoituksia. Kurssilla ei ainakaan alkuun ole tiedossa mitään kovin vaikeaa tai monimutkaista. Voin rauhallisin mielin aloittaa kurssin. (*Mindfulness luonnon äärellä -kurssi saatu blogiyhteistyönä T:mi Toteemieläin kautta.)
Nyt tuntuu, että neljän viikon mindfulness-kurssi tulee juuri oikeaan saumaan. Olin pakotettu rauhoittumaan, jolloin huomasin, että olen paahtanut menemään alkuvuoden kovalla vauhdilla. Aloin jopa miettiä, miksi harjoittelen niin paljon. Kun en enää ollut kuumeessa ja kykenin koti- ja pihatöihin, tunsin olevani täynnä energiaa.
Vastaus tuli hyvin pian. Ellen olisi hyvässä fyysisessä kunnossa ja harjoittelisi paljon, ei oloni olisi tauon aikana niin pirteä. Eihän taukoa harjoitteluun edes voisi tulla, ellei harjoittele. Hyvän kunnon ansiosta olo on lähes poikkeuksetta energinen. Sitä se ei taatusti olisi, jos en haastaisi itseäni fyysisesti.
Se on hyvän kierre, josta Jennykin kirjassaan kirjoitti. Hyvä fyysinen kunto saa aikaan monta muuta hyvää: nukkuu hyvin, töiden jälkeen jää energiaa muuhunkin kuin sohvalla makoiluun ja esimerkiksi juoksu voi olla suurin nautinto, mitä tietää.
Tällä viikolla oli pakko pysähtyä ja rauhoittua. Mutta eihän se niin paha juttu ollutkaan. Sain paljon ajattelemisen aihetta ja lähden taas kiitollisena juoksemaan, kun siihen kykenen. Älkää vertailko itseänne muihin ja olkaa onnellisia siitä, mihin tällä hetkellä pystytte.
LENKILLÄ 