Olen juossut Helsinki City Runissa puolimaratonin vuosina 2013, 2014, 2015 ja 2017. Vuosina 2016 ja 2018 tapahtuma on eri syistä jäänyt väliin ja siitä tuonnempana. Vuoden 2013 HCR oli ikimuistoinen, sillä se oli ensimmäinen juoksutapahtuma, johon osallistuin.
HCR:stä tekee ainutlaatuisen tunnelma, jonka luovat tuhannet ja tuhannet osallistujat. Mukana on aina paljon ensikertalaisia (minäkin olin kerran), mikä tekee tapahtumasta rennon. Meno muistuttaa välillä karnevaalia.
Tänä vuonna HCR juostaan 18.5. Itse aion osallistua Helsinki City Marathonille, joka juostaan samana päivänä HCR:n jälkeen. Tänä vuonna on mahdollisuus osallistua myös molempiin juoksuihin, joka on nimeltään Helsinki City Double. Pituutta on 63,3 kilometriä.
Vuoden 2013 HCR oli ensimmäinen juoksemani puolimaraton. Tapahtuman jälkeen selvisi, että en ollutkaan juossut puolimaratonin mittaista matkaa. Kuten ei kukaan mukaan tuhansista osallistujista reitin alimittaisuuden vuoksi. Matka jäi noin puoli kilometriä puolimaratonista, mutta se oli silti pisin koskaan juoksemani matka ja pidin itseäni sen jälkeen puolimaratoonarina.
Ensimmäisestä juoksutapahtumaan osallistumisestani jäi mieleen Keskuspuiston hiekkatiet, naamiaisasuihin sonnustautuneet juoksijat ja mieskaksikko, jonka perässä hetken juoksin kuunnellen heidän keskusteluaan. Heidän mielestään oli hauskaa katsella, kuultavatko naisten trikoohousujen läpi alushousut ja minkäväriset alushousut kullakin on jalassa. Toivon, että heillä ei sentään ollut kykyä nähdä minun juoksutrikoiden läpi, sillä ohitin pian heidät.
Vuoden 2014 tapahtumaan sain edullisen osallistumisen, jonka järjestäjät tarjosivat hyvityksenä reitin alimittaisuudesta. Niinpä olin taas lähtöviivalla toukokuussa 2014. Syksyllä 2013 olin juossut toisen (oikean) puolimaratonin ja harjoitellut talven aikana. Valmistautumisen viime metreillä tein kuitenkin virheen.
Vain alle viikkoa ennen HCR:ää tein kuntosalilla yhden jalan kyykkyjä, joka oli uusi liike minulle. Big mistake! Jalat tulivat niin kipeiksi, että kävely sattui. Eräs tuttava lupautu hieromaan jalkojani ja toinen tarjosi lihasrelaksantteja. Tartuin molempiin tarjouksiin ja viimeisenä oljenkortena sivelin reidet täyteen tiikeribalsamia.
Lähdin juoksemaan varovaisesti. En ollut lainkaan varma siitä, pääsenkö maaliin. En enää muista, sattuiko juokseminen tai miten paljon se sattui. Ylitin maaliviivan vähän reilussa kahdessa tunnissa, enkä olisi voinut olla tyytyväisempi. Kahden tunnin alitus puolimaratonilla sai vielä odottaa, mutta se ei Olympiastadionin humussa haitannut.
Vuodesta 2014 opin, että ennen juoksutapahtumaa pitää malttaa keventää treenejä, eikä missään tapauksessa kokeilla mitään uutta. Lämmitti kuitenkin kaverien tarjoama apu. Tiikeribalsami viilensi. Pahoitteluni näin neljän vuoden jälkeen siitä, että lemusin balsamille varmaan kilometrin päähän.
Toukokuussa 2015 koitti jo kolmas perättäinen HCR. Aamupäivän vietin katsellen tyttäreni tanssikoulun kevätnäytöksen kenraaliharjoituksia. Mieheni tuli katsomaan varsinaista näytöstä, kun hyppäsin Haagasta bussiin ja köröttelin kohti lähtöpaikkaa. Bussissa treffasin sovitusti juoksukaverini. Veimme tavarat vaatesäilytykseen ja odottelimme lähtöä rennoissa tunnelmissa maassa istuen.
Vaikka juoksutapahtumiin osallistuminen alkaa olla jo tuttua, on lähdössä aina jännittävää. Ei voi enää paeta, kun seisoo lähtökarsinassa muiden kanssa. Ainoa suunta on eteenpäin. Massatapahtumissa ensimmäiset kilometrit menevät ohitse huomaamatta, kun kuuntelee kengänpohjien tasaista töminää ja katsoo, ettei astu kuoppaan tai huonosti katukivetyksen päälle.
Vuonna 2016 harjoittelin ensimmäiselle maratonilleni, joka oli huhtikuun lopulla. En ollut ilmoittautunut lainkaan HCR:lle, sillä tapahtumien välissä oli vain kolme viikkoa. En tiennyt, miten tulisin palautumaan maratonilta.
Voitin Facebook-arvonnassa osallistumisoikeuden ja näytti siltä, että juoksisin sittenkin muiden mukana. Pari viikkoa maratonin jälkeen juoksin jo kympin lenkin ja tunsin olevani valmis puolimaratonille. Sitten nousi kova kuume ja olin viikon sairauslomalla. Viimeisenä sairauslomapäivänä olin jo tolpillani ja kävin kisaexpossa hakemassa paidan sekä muun muassa ilmaisen sampoopullon ja rusinapaketin.
Ymmärsin kuitenkin tilanteeni ja sen, että lähtöön ei ollut mitään asiaa. Vuosi 2016 jäi HCR:n osalta väliin, mutta opetti, että kaikenlaista voi viime metreillä sattua. Jos ei itse mokaa mahdollisuuksiaan, niin sitten voi tulla tauti, joka pakottaa jäämään syrjään.
Talven 2016/2017 harjoittelua sotki sairastuminen. Olimme perheen kanssa marraskuussa lomailleet Teneriffalla, jossa olin iloisena juossut auringon laskiessa Atlanttiin. Koneemme ehti laskeutua Suomeen ja pian olin jo keuhkokuumeessa. Kukaan muu perheestä ei sairastunut, mutta minä makasin koton lopulta yli kolme viikkoa. Tauti lähti paranemaan vasta suonensisäisillä antibiooteilla, joita kotisairaala kävi kolme kertaa vuorokaudessa minuun tiputtamassa.
Sairauslomani päättyi ennen joulua, ja lupasin itselleni, että en enää juokse vuoden 2016 aikana. Uudenvuoden aatonaattona löysin kuitenkin itseni juoksemasta ensimmäisen viiden kilometrin lenkin. Tuntui, kuin olisin juossut puolimaratonin. Keuhkot tuntuivat hyviltä, mutta kunto oli rapissut.
Näillä eväin en odottanut paljon myöskään kevään 2017 HCR:ltä. Olin vain iloinen, että juoksin taas. En lähtenyt tavoittelemaan uutta ennätystä. Juoksin kuitenkin niin hyvän juoksun, kuin silloisella kunnolla kykenin.
Talvella 2017/2018 harjoittelin enemmän ja intensiivisemmin kuin koskaan. Tuolloin varsinainen tähtäimeni oli loppukesän maraton. Se jäi juoksematta samoin kuin joka ikinen juoksutapahtuma huhtikuun jälkeen. Ehdin osallistua Helsinki10:lle, jossa juoksin nykyisen kymmenen kilometrin ennätykseni 48:53. Sitten iski lonkan rasitusvamma.
Olin ilmoittautunut jokakeväiselle HCR:lle, mutta sinne ei ollut mitään asiaa. Halusin kuitenkin tapahtumapaidan itselleni. Kaverini haki sen minulle ja toi samalla monitoimityökalun, jonka olin voittanut arvonnassa. Ne jäivät käteeni vuoden 2018 tapahtumasta.
”Itse en ole koskaan oppinut mistään enempää kuin huonosti menneistä tapahtumista.”, kirjoittaa Aki Nummela kirjassaan Juokse! Kirja-arvioni Akin kirjasta voit lukea täältä. Varsinkin, jos koko vuoden harjoittelu tähtää yhteen tapahtumaan, on vain inhimillistä, että juuri tuona päivänä iskee flunssa, ei sittenkään ole harjoitellut tarpeeksi tai on harjoitellut liikaa ja on uupunut.
Toivon kaikille osallistujille iloista juoksujuhlaa toukokuulle, sillä sellainen HCR on! Keväinen Helsinki, paljon iloisia ihmisiä ja toiveita täynnä oleva ilma, jota voisi melkein veitsellä leikata. Ehdottomasti haluan olla mukana juoksupäivässä ja ehkä sinäkin olet siellä.
Tarjoan nyt lukijoilleni 20 % alennuksen osallistumismaksusta HCR-puolimaratonille 29.4.2019 saakka. Klikkaa HCR:n nettisivuille ja syötä koodi HCR19LENKILLA ilmoittautumisen yhteydessä sille varattuun kenttään ja muista klikata ”käytä koodi”. Hinta ennen alennusta on 74 € (alennuksen jälkeen 59,20 €). Jälki-ilmoittautuminen puolimaratonille maksaa 80 €.
LENKILLÄ 