Mitä juoksuanalyysi kertoi juoksutekniikastani?

Saucony Stride Lab -juoksuanalyysi saatu blogin kautta.

Olin keväällä 2017 parkkeerannut autoni Eläintarhan kentän viereen ja menossa juoksutekniikkakurssille. Parkkiautomaatilla tapasin tuttavani, joka oli menossa töihin teatterin iltanäytökseen. Kerroin juoksukoulusta, johon sain hyväntahtoisen mutta huvittuneen vastauksen: tarvitseeko juoksua opetella?

Voi kyllä tarvitsee. Eikä se näytä loppuvan koskaan. Mitä enemmän tietää, sitä vähemmän huomaa tietävänsä. Tällä viikolla olin Saucony Stride Lab -juoksuanalyysissa, jossa Ville Keskisaari kuvasi juoksuani kolmella suurnopeuskameralla. Testijuoksu tehtiin juoksumatolla.

Juoksuani on aiemminkin kuvattu videolle ja vielä useampi on silmämääräisesti arvioinut menoani. Osasin jo ennalta arvata, mihin tässäkin testissä tullaan kiinnittämään huomiota. Niinpä en väkisin yrittänyt korjata kanta-askellustani, suoristaa liioitellusti lantiotani tai liikuttaa käsiäni leikkisotilaan lailla.

Ennen juoksumatolle hyppäämistä ja kameroiden kytkemistä päälle Ville kyseli, onko minulla ollut ongelmia ja mitä kenkiä yleensä juostessa käytän. Onhan minulla ollut. Kerroin viime vuonna vaivanneesta lonkkavammasta ja siitä, että mitään tiettyä syytä kipuilulle ei löytynyt. Heikko lihaskunto ja yksipuolinen harjoittelu olivat varmasti suurin tekijä.

Säädin juoksumaton nopeuden itselleni sopivaksi ja Ville kuvasi juoksuani kymmenen sekunnin ajan. Olen jonkin verran juossut juoksumatolla, joten alusta ei tuonut yllätyksiä. Uskon, että juoksin itselleni luonnollisella juoksutyylillä.

Suurnopeuskameran pysäytyskuvia tutkiessamme sieltä löytyi tuttuja virheitä.

1. Askel tulee eteen kantapäälle, minkä vuoksi ponnistus jää vajaaksi.
2. Pää on edessä, mikä ohjaa vartalon asentoa väärin.
3. Jalkaterä vuotaa ponnistuksessa ulkosyrjälle.
4. Keho huojuu ja kädet karkaavat sivuille.

Luulen, että askel tuli niinkin paljon eteen, että Ville siitä huomautti, koska juoksumaton nopeus oli melko matala. On luonnollista, että nopeuden lisääntyessä juoksuasento muuttuu eteenpäin nojaavaksi ja askel ohjautuu päkiälle. Sinänsä päkiäaskellus ei ymmärtääkseni ole ainoa oikea tapa, kunhan askel tulisi painopisteen alle.

Olen ennenkin kuullut ohjeen, että juostessa pitäisi olla tunne, että joku pitää päälaelta kiinni. Siten leuka ei puristu rintaan, ylävartalo mene suppuun ja sitä kautta vaikuta keskivartalon hallintaan. Tämä oli hyvä muistutus itselleni, että muistan jatkossakin kiinnittää pään asentoon huomiota.

Kohdat kolme ja neljä olivat itselleni uutta tietoa ja testin ehdottomasti parasta antia. Ei ole tietenkään hienoa kuulla, että omassa juoksutekniikassa on näinkin paljon virheitä. Ville kuitenkin muistutti, että vaikka kehitettävää onkin, kannattaa se masentumisen sijaan nähdä hyödyntämättömänä potentiaalina ja oppimismahdollisuutena.

Ponnistusvaiheessa jalkaterän paino pitäisi olla enemmän isovarpaalla kuin muilla varpailla tai ulkosyrjällä, kuten itselleni videokuvauksen perusteella käy. Puhuimme asiasta Villen kanssa ja parasta lääkettä tähänkin on voiman lisääminen pakaroihin ja takareisiin. Itse pohdin, että koordinaatioharjoituksia tekemällä löytää parhaiten oikean tekniikan.

Merkittävin ”löytö” oli kehon huojuminen ja käsien karkaaminen sivulle. Yksi kameroista kuvasi juoksuani suoraa edestä. Sen kuvista näki, miten oikea jalkani astuu keskemmälle, kuin vasen. Ville arvioi, että saattaa olla jopa niin, että vasen jalkani onkin heikompi jalka ja kompensoin heikkoutta oikein pomppaamalla oikealle jalalle.

Juoksuani takaa päin kuvannut kamera näytti lantion ja käsien liikkeen juoksussa. Kuvien perusteella lantio tipahtaa jonkin verran, kun jalka osuu maahan. Tämä on myös kehon ”huojumista”. Korjaan sitä heilauttamalla käsiäni irti vartalosta.

Minusta on jo blogin vuoksi otettu paljon valokuvia, kun juoksen. Kun olen testin jälkeen katsonut kuvia, joissa käsi karkaa pitkälle irti vartalosta, ne huutavat kuin isot huutomerkit. Miten en ole ennen huomannut! Saman käden liikkeen näin nyt suurnopeuskameran kuvista.

Vartalon huojuminen on varmasti ollut aiheuttamassa lonkkavammaani. Huojumisen korjaamiseen on sama lääke kuin muihinkin ongelmiini: lihaskunnon vahvistaminen. Samat ohjeet sain jo viime kesänä osteopaatilta, mistä voit lukea tarkemmin täältä.

Kerroin Villelle, että minulla ei koskaan ole mitään ongelmia polvien kanssa. Ne kestävät juoksua vaikka kuinka, eivätkä ole koskaan kipeät. Ville arvioikin, että polvien sijaan kipu tuntuu muualla ja minun tapauksessani lonkka rasittui. Lisäksi opin nyt, että minun on pidettävä käteni hallinnassa, eikä heiluteltava niitä sivulla.

Juoksuanalyysi oli silmiä avaava. Villen kehotuksen mukaisesti en aio tästä lannistua vaan ainoastaan oppia lisää. Omat ongelmani ovat yhdenlaisia ja jollakin toisella toisenlaisia. Haluan kuitenkin tuoda esiin, että ongelma ei välttämättä ole siellä, missä kipu on. Ratkaisua kannattaa etsiä kokonaisvaltaisesti eikä esimerkiksi tuijottaa pelkästään polvea, jos kipu esiintyy siellä.

Loppuun keräsin vielä oikeanlaisen juoksutekniikan pääkohdat Aki Nummelan kirjasta Juokse! Koko arvioni kirjasta voit lukea täältä.

• Askeleen tulee tulla suoraan vartalon painopisteen alle etukautta rullaten.
• Askeltiheys noin 165-175 askelta minuutissa.
• Vartalo rentona ylävartalosta lähtien, mutta keskivartalossa ja nilkoissa hallittu pito.
• Pieni etunoja (mahdollistaa askeleen saannin painopisteen alle). Älä kuitenkaan taita itseäsi kaksin kerroin lantion kohdalta.
• Käsien liikkeen pitäisi tapahtua mahdollisimman suoraviivaisesti eteenpäin ilman muuta ylävartalon liikettä. Noin 90 asteen kyynärkulma on sopiva.

Follow my blog with Bloglovin