Viime vuonna tähtäsin Helsinki10:llä ennätysjuoksuun – tänä vuonna aivan johonkin muuhun. Viime vuonna juoksin Helsinki10:llä loppuajan 48:53 minuuttia – tänä vuonna 1:07:13. Viime vuonna lonkkakipu ärtyi ennätysjuoksun jälkeen niin pahaksi, että olin juoksematta kaksi kuukautta. Tänä vuonna palasin juoksutapahtumasta hyvinvoivana ja juoksin heti seuraavana aamuna 20 kilometriä pitkän lenkin.
Ilmoittauduin Helsinki10:lle edellisenä iltana hieman ennen kisatoimiston sulkeutumista Forumin kauppakeskuksessa. Jatkoin mieheni kanssa illalliselle kreikkalaiseen ravintolaan. Alkuruoaksi mezejä, pääruoaksi moussakaa, ruokajuomaksi lasillinen kreetalaista viiniä ja jälkiruoaksi sakea kreikkalainen kahvi. Nautiskelin ja aioin nautiskella myös seuraavana päivänä. Ei verenmaku suussa juoksua tällä kertaa.
Kolmen viikon päästä on Helsinki City Marathon, jota kohti olen harjoitellut koko alkuvuoden. Kulunut viikko oli vielä kova harjoitusviikko, ennen kuin harjoittelu alkaa kohti maratonia keventyä. Valmentajani Ira oli suorastaan kieltänyt kovaa juoksemisen, joten päätin lyöttäytyä Juoksujalka vipattaa -blogia pitävän Merituulin ja muiden seuraan, jotka tähtäsivät 1:10 h aikaan.
Lauantaiaamuna minulla oli numerolappu ja muu tarvittava kotona valmiina, joten sain rauhassa tehdä lähtöä. Vaatteiksi valitsin vajaamittaiset trikoot ja t-paidan. Juoksin New Balancen Fresh Foam Zante -kengillä (kengät saatu), jotka ovat omiaan vähän lyhemmille matkoille. Päivä oli todella lämmin, ja heitin vain hupparin juoksuvaatteiden päälle matkan ajaksi. Sama huppari saisi riittää myös paluumatkan lämmikkeenä.
Sidoin kylpyhuoneessa hiuksiani kiinni ja huomasin huvittuneena pohtivani juoksukaveriani ja bloggaajakollegaani Poppista. Hän kirjoitti eräässä maratonraportissaan, miten edellä olleen juoksija ponnari ärsytti. Peilasin itseäni ja mietin, onkohan minulla nyt sellainen ärsyttävä poninhäntä päässäni.
Pyöräilin juna-asemalle ja hyppäsin Leppävaarasta lähijunaan vähän ennen kahtatoista. Onnistuin ostamaan matkan, vaikka lauantai oli suuren juoksujuhlan lisäksi päivä, jolloin koko pääkaupunkiseudun matkalippujärjestelmä uudistui. Mietin, mitä kautta pääsen nopeimmin kävelemään Esplanadille ennen varustesäilytyksen sulkeutumista. Tarkistin junassa, että lähtö on tänä vuonna Senaatintorilta. Sinne siis.
Vein varusteet säilytykseen ja suuntasin vessajonoon. Sen jälkeen aloin katsella, missä ovat Merituuli ja muut jänikset. Pian he löytyivät torin laidalta, ja siirryin 1:10 h jänisten seurassa lähtökarsinaan. Fiilis oli iloinen ja rento, koska edessä oli juoksu hyvässä seurassa ja hienoissa merimaisemissa. Normaalisti olisin lämmitellyt kympin kisaan, mutta nyt lämmittelyksi riitti seisominen lähes pätsiksi muuttuneella Senaatintorilla. Kuulin jonkun kysyvän englanniksi, onko meillä Suomessa aina huhtikuussa tällaista.
Lähtölaskenta saattoi nopeimmat matkaan. Ryhmällämme meni noin minuutti kävellä ruuhkassa lähtöviivalle. Matka jatkui Senaatintorilta kohti Etelärantaa. Siitä eteenpäin reitti kulkikin lähinnä pitkin merenrantaa. Olin valmis maksamaan tästä huvista, että pääsin juoksemaan hyvässä porukassa aurinkoisena kevätpäivänä.
Loppuaikaan 1:10 h tähtäävän ryhmän juoksuvauhti oli 7:00 min/km. Etukäteen pohdin, onko niin hitaasti juokseminen luontevaa. Mukavaltahan se tuntui. Todellisuudessa vauhtimme oli hieman nopeampi, jotta saatoimme kävellä juomapisteillä 4 ja 8 kilometrin kohdalla. Join molemmilla pisteillä kaksi mukia urheilujuomaa, jotka tulivat kuumassa ilmassa tarpeeseen.
Kahdeksan kilometrin jälkeen päätin ottaa loppukirin. Yhdeksännen kilometrin keskivauhtini oli 5:44 min/km ja viimeisen kilometrin vauhti 5:01 min/km. Baanaa pitkin paahtaessani tuli olo, että olen kuin olenkin juoksutapahtumassa ja menossa hyvää vauhtia kohti maalia. Bruttoaikani oli 1:07:13. Oma Garmin näytti ajaksi lähtöviivalta maaliin 1:06:14.
Maalihuollossa ihmettelin jonoa, joka kiemurteli kohti osallistujamitalien jakopistettä. Seuraavaksi hämmästelin, miksi myös varustesäilytykseen on ulkopuolelle ulottuva jono. Lopulta tajusin, että viime vuonna en havainnut ruuhkaa, koska olin maalissa lähes 20 minuuttia aiemmin. Talkootyöntekijät ahkeroivat yhtä ahkerasti kuin aikaisemminkin. Minä olin se hidas tällä kertaa.
Maalihuollossa ruuhkaan joutuminen oli ainoa harmi, joka aiheutui rauhallisesta juoksusta juoksutapahtumassa. Osoittautui, että voi kunniansa säästäen juosta kisassa harjoituslenkin vauhdilla tai jopa hitaammin. Näin juoksututtuja, annoin läpsyjä käsiin reitin varrella olleille lapsille ja nautin aurinkoisesta päivästä. Kotiinviemisinä oli hauskannäköinen mitali ja ehkä punaa hieman myös poskissa ja nenänpäässä.
LENKILLÄ 