Helsinki10 aloitti kisakauden 2023

Kymmenen kilometriä on kammottava matka. (Epävirallinen) ennätykseni vuodelta 2021 on 48 minuuttia. Tein sitä juostessa lähes kuolemaa – tai siltä ainakin tuntui.

Virallinen ennätykseni kymmeneltä kilometriltä on vuoden 2018 Helsinki10:ltä. Tuolloin aikani oli 48 minuuttia 53 sekuntia.

Olin ilmoittautunut tämän vuoden Helsinki10:lle jo edellisenä syksynä. Tartuin tuolloin Black Fridayn, Cyber Mondayn tai jonkin muun markkinahenkilöiden kehittämän kulutusjuhlan tarjoukseen.

Olin suunnitellut, että Helsinki10 on mukava tapahtuma aloittaa vuoden 2023 kisakausi. Olin aiemmin osallistunut Helsinki10:lle vuosina 2018 ja 2019.

Hyvin alkanut suora katkesi koronapandemiaan. Viime vuoden Helsinki10:lle olin ilmoittautunut, mutta tapahtumapäivänä olin vielä toipilas koronaviruksen aiheuttaman taudin jäljiltä.

Tänä vuonna olen pysynyt paria tavallista flunssaa lukuunottamatta terveenä. Myös treeni on sujunut. Siitä huolimatta odotin kymmenen kilometrin kisaa kauhulla, sillä mitä lyhyempi matka, sitä kovempaa pitää juosta.

Harjoittelen seitsemännelle maratonilleni. Talven harjoittelu on tähdännyt siihen, että jaksan 27.5. juosta 42,2 kilometriä.

Nopeutta olen harjoitellut lähes viikoittain osana maratontreeniä, mutta tiesin, että kympin ennätyskunnossa en ole.

Hain numerolappuni ja varustepussin Katajanokalla sijaitsevasta Wanhasta Satamasta. Kauniit vanhat makasiinirakennukset toimivat kisakeskuksena ja Helsinki10:n maalialueena.

Helsinki10:n lähtö oli vasta illalla puoli yhdeksältä. En halunnut jättää mitään viime tippaan tai että tulee kiire. Samalla, kun vierailin kisatoimistossa, haistelin ilmaa Katajanokalla.

Olin suunnitellut, että juoksen t-paidassa ja pitkissä trikoissa. Viikko oli ollut lämmin. Mietin, tuleeko kuuma.

Käynti Katajanokalla vahvisti, että t-paita ja pitkät trikoot olisivat illaksi oikea valinta. Merituuli kävi sen verran viileänä, että ei tulisi kuuma.

Pidin ennen tapahtumapäivää kaksi lepopäivää harjoittelusta. Söin normaalisti eli en tankannut. Mielestäni kymmenen kilometrin kisaa varten se ei ole tarpeen.

Lauantaina huomioin riittävän nesteen saamisen. Join pitkin päivää vettä, että kisan aikana ei tarvitsisi juoda. Mielestäni kymmenen kilometrin kisassa ei tarvitse juoda. Tietenkin suun huuhtelu vedellä voi virkistää kesken matkan.

Ennen lähtöä kisapaikalle sekoitin pullollisen urheilujuomaa. Litkin sitä bussimatkan aikana.

Senaatintori tarjosi upeat puitteet kisan lähtöön. Aurinko oli laskelmassa ja toi kauniin valon torille. Kelpasi ottaa somekuvia.

Varsinainen Senaatintorin iltavalaistus on suunniteltu siten, että alue näyttää mahdollisimman hyvältä somekuvissa. Laskeva aurinko toi vielä valoa puoli yhdeksältä, eikä ylimääräisiä lamppuja tarvittu.

Asettauduin lähdössä 52:30 minuutin loppuaikaan tähtäävien jänisten taakse. Se tarkoitti 5:15 min/km -vauhtia.

Suunnitelmani oli kokeilla, miltä kyseinen vauhti tuntuu. Olen talven aikana tehnyt vetotreenit enimmäkseen juoksumatolla, joka antaa epämääräisiä matka- ja vauhtilukemia. En tarkkaan tiennyt, millaisella vauhdilla jaksaisin juosta kymmenen kilometriä.

Kävi, kuten juoksutapahtumissa usein käy. Alun adrenaliiniryöpyn jälkeen kovakin vauhti tuntuu kevyeltä. Minulla ei ollut mitään vaikeutta pysyä jänisten matkassa.

Ilman kahta jänistä ja niiden perässä seurannut juoksijajoukkoa olisin saattanut lähteä juoksemaan liian lujaa. Kevyt alku osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, kuten sain myöhemmin huomata.

Oman kelloni mukaan ensimmäisten kolmen kilometrin ajat olivat 5:11, 5:17 ja 5:13 minuuttia. Syke oli välillä 141-151. Hieman liiankin rauhallinen lähtö, kun seurasin sykkeitäni.

Etukäteen 5:15 min/km-vauhti oli tuntunut ajatuksen tasolla kovalta, mutta selvästikin voisin juosta kovempaa. Sykkeillä oli varaa nousta.

Kolmen kilometrin kohdalla oli ensimmäinen juomapiste. Koska en pysähtynyt juomaan, pääsin jänisten edelle. Jatkoin matkaa omaan tahtiini.

Olin lähtenyt juoksemaan ilman ennätystavoitteita. Nyt kun olin jättänyt 52:30 minuutin loppuaikaan tähtäävät jänikset taakseni, saatoin vain juosta sellaista vauhtia kuin hyvältä tuntui.

Neljännen kilometrin juoksin ajassa 5:04 minuuttia ja viidennen ajassa 5:07 minuuttia. Sykkeeni pysyi tasaisesti 155:ssä. En ollut kovin hengästynyt, mutta saanut sykkeen jo vauhtikestävyysalueelle.

Kaivopuistossa matkan puolivälissä samassa pienessä ryhmässä juoksi mies, jota ilmeisesti kaveri oli kannustamassa pyörällä. Tämä huikkasi, että kuuden kilometrin merkki meni jo.

En voinut olla vastaamatta, että ei muuten mennyt. Tuli mieleeni viime kesän Helsinki Half Marathon, jossa kuulin ensimmäisen ”Ei enää pitkä matka!” huudon kolmen kilometrin kohdalla.

En jäänyt enempää juttelemaan, vaan kiihdytin tahtia ja käytin energiani juoksemiseen. Ohitin kyseisen juoksijan ja tämän pyöräilevän kaverin.

Kuudes kilometri kulki ajassa 4:58 minuuttia. Syke alkoi lähennellä 160:ntä, mutta tuntui edelleen hyvältä. Oli rentoa juosta, koska olin paremmassa vauhdissa kuin uskalsin haaveilla.

Kuudennen ja seitsemännen kilometrin väliin osui loiva ylämäki Olympiaterminaalin edessä. Tulin mäen rauhassa ylös, sillä minulla ei ollut mitään tarvetta hapottaa jalkojani. Kilometriaikani laski hieman ja oli 5:04 minuuttia.

Rauhallisesti otettu ylämäki palkitsi tasaisella. Vanhan kauppahallin kohdalle asti juoksin samaa vauhti kahden miehen kanssa. Sitten lähdin taas kiihdyttämään, koska juokseminen oli edelleen melko kevyttä. Kauppatorilla oli hurjaa kannustusta.

Viimeiset kilometrit kiemurtelivat Katajanokalla. 8:s ja 9:s kilometri olivat minulla koko matkan nopeimpia. Juoksin ne aikaan 4:44 ja 4:51 minuuttia. Syke oli 162-165. Ohittelin vastaan tulleita selkiä.

Vauhdin ylläpitäminen alkoi jo tuntua. Jos vertaan olotilaani siihen, miltä se esimerkiksi tuntui juostessani kymmenen kilometriä 48 minuutissa, ei se ollut lähellekään sitä.

Viimeisellä kilometrillä oli jälleen loiva ylämäki. Olin pitänyt takanani 52:30 minuutin loppuaikaan tähtäävät jänikset, eikä toisaalta 50 minuutin alittaminen ollut enää mahdollista. Juoksin mäen rauhassa ylös.

Ennen maalia kadunreunasta joku huusi, että ”enää 200 metriä pelkkää alamäkeä”. En tuntenut kovin hyvin reittiä, joten en ihan uskonut huutelijaa.

Maali tosiaan oli jo lähellä. Otin jonkinlaisen loppukirin ja loikin yli ajanottomattojen. Oma kelloni pysähtyi aikaan 51:17 minuuttia, josta tuli nettoaikani (lähtöviivalta maaliviivalle). Virallinen bruttoaikani (lähtölaukauksesta maaliviivan ylitykseen) kilahti pian puhelimeeni ja oli 51:35 minuuttia.

Bruttoajasta laskettuna keskivauhtini oli 5:10 min/km. Tuijotan keskivauhteja, koska yritän juosta lyhyemmät ja pidemmät kisat tasaisella tai kiihtyvällä vauhdilla. Tästä saan jotain suuntaviivoja siihen, miten kovaa uskallan lähteä ensi kuussa maratonille.

En jäänyt kisan jälkeen harmittelemaan, että paukkuja olisi ollut nopeampaankin juoksuun. Mistä edes voin tietää, olisinko saanut kasaan onnistuneen juoksun erilaisella vauhdinjaolla.

Maalihuollosta sain mukaani mitalin ja neljää erilaista juomaa pulloissa ja purnukoissa. Otin pöydältä mukillisen tarjolla ollutta vettä, jonka jälkeen join puolen litran pullon urheilujuomaa ja pienemmän tölkin alkoholitonta olutta. Janotti.

Paikalla oli runsaasti juoksututtuja. Keskustelin heidän kanssaan ja vaihdoin tunnelmia heti tuoreeltaan. Monella oli ollut onnistunut juoksu.

Olin tyytyväinen loppuaikaani 51:35 minuuttia. Olin osannut kuunnella kehoani kisan aikana. Sykkeestä ja jalkojen tuntemuksista osasin päätellä, miten paljon uskallan kiristää vauhtia.

Keskivauhti 5:10 min/km oli vauhti, jossa alkoi jo kertyä maitohappoa lihaksiin. Tunsin sen aivan konkreettisesti. Määrä oli vielä sen verran alhainen, että se ei kangistanut jalkoja.

Vaikka kammoan kymmenen kilometrin juoksemista, tuli lauantain jälkeen olo, että matka pitää juosta vielä aivan tosissaan tänä vuonna.

Omalla ajallani olin Naiset 40 vuotta -sarjassa 19:s. Ennätysaikani olisi jo vienyt TOP 10:neen. Juoksijalle, joka mieltää itsensä hitaaksi maratoonariksi, on se itsetuntoa hivelevää.

Virallisesta ennätyksestä on jo aikaa viisi vuotta ja epävirallisesta kaksi. Ikää on tullut lisää, mutta on mukava pian 43-vuotiaana huomata, että aina vain jaksaa.

Muiden juoksututtujen tapaamisen ja yleisen juoksuhuuman lisäksi juoksutapahtumat tarjoavat parhaimmillaan kokemuksia, jotka kantavat pitkään. En olisi voinut saada parempaa starttia juoksukauteen 2023. Toivottavasti se jatkuu yhtä hyvien tähtien alla.