Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, että olemme perheen kanssa jo useamman vuoden ajan käyneet omatoimimatkoilla Välimeren maissa. Varaamme erikseen lennot, auton ja majoituksen.
Kun lapset olivat pienempiä, piti asunnon varustukseen kuulua pinnasänky. Kammoksuin huoneistoja, jotka eivät olleet maan tasossa tai joissa oli kaksi kerrosta ja portaat.
Kivilattiat ovat lähes sääntö esimerkiksi Espanjassa. Ei miellyttävin yhdistelmä seisomaan opettelevan vauvan kanssa. Pää kopsahtaa holtittomasti lattiaan muutama kerran, ennen kuin lapsi oppii varomaan.
Kivilattian kanssa pystyin elämään, kunhan jompi kumpi vanhemmista oli turvaamassa lapsen selustaa. Sanomattakin selvää, että se tiesi istuskelua lattian rajassa. Portaat ilman kaiteita tai liian matala kaide parvekkeella saivat minut lähes suunniltani.
Noista päivistä on tultu kauas nykyhetkeen, kun nuoriso-osasto tarvitsee aivan ehdottomasti wifin ja äiti moitteettomat lenkkimaastot.
Jälkikasvu marmattaa, jos ”netti lagaa”, eikä äiti tykkää, jos ovesta ei pääse suoraan juoksemaan. Tällä kertaa homma on kunnossa: 100 Mb:n valokuitunetti ja rantapromenadia kilometrikaupalla etelään ja pohjoiseen.
Viime kirjoituksessa mainitsin myös, että etelän auringossa työkiireet ja kotityöt unohtuvat nopeasti. Jos totta puhutaan, lomatunnelmaan pääsemisessä menee aikansa. Takahampaita ei enää pure niin tiukasti yhteen, kun on saanut muutaman päivän vain olla. Silloin lopulta uskoo, että on tosiaan lomalla ja voi ottaa aivan rennosti.
Kahden kokonaisen lomapäivän ja kolmen hyvin nukutun yön jälkeen tunsin, että olin valmis lähtemään ensimmäiselle lenkille Espanjassa. En halua loman olevan suorittamista, joten lähdin liikkeelle vasta, kun paikoillaan olo, syöminen, lukeminen ja uiminen eivät enää riittäneet päiväohjelman sisällöksi.
Lämpötila Katalonian rannikolla nousee päivällä 30 asteeseen. Laitoin jo illalla juoksuvaatteet valmiiksi odottamaan ja kellon soimaan. Halusin päästä liikkeelle ennen kuin aurinko alkaa kärventää ihoa.
En tarvinnut lopulta herätyskelloa, vaan aloin itsekseni heräillä kuuden jälkeen. Loikoilin aikani, nousin ja join vähän vettä. Laitoin juoksuvaatteet päälleni ja yritin poistua asunnosta muita herättämättä. Onnistuin siinä, sillä palatessani puolitoista tuntia myöhemmin kaikki vielä nukkuivat.
Vuokrahuoneistomme on aivan Välimeren rannassa. Piti vain päättää, lähdenkö juoksemaan etelään vai pohjoiseen. Olemme olleet samoilla seuduilla kaksi kertaa aiemmin. Valitsin etelän, jossa oli enemmän uutta katseltavaa.
Lenkin pituudesta minulla ei ollut oikein mitään suunnitelmaa. Olin juossut edellisen lenkin neljä päivää aiemmin Espoossa. Olin sen jälkeen saanut levätä ja keho tuntui olevan täynnä energiaa. Ainoastaan kuumuus tulisi rajoittamaan lenkin pituutta.
Minulla on reissussa mukana uusi juomaliivi. En pukenut sitä päälleni vaan varustauduin kolmella euron kolikolla. Hakisin helpotusta jostain rantakadun kioskista tai aamupalaa tarjoilevasta kahvilasta, jos jano yllättäisi kesken lenkin.
En pelkää lomakohteissa juostessani muuta kuin koiria. En pieniä puudeleita, jotka ovat taluttajalla hihnassa vaan isoja koiria, joita omistajat pitävät vapaina. Vaaratilanteita ei ole koirien tai muiden kanssa koskaan onneksi ollut.
Huomasin, että olin levännyt riittävästi edellisen lenkin jälkeen. Yleensä peruskestävyyslenkeillä vauhtini on noin 6:30 minuuttia/kilometri. Nyt vauhti oli välillä jopa alle 6 minuuttia/kilometri. Ei ole optimaalista juosta korkeilla sykkeillä, mutta menkööt, ajattelin. Jos kulkee niin antaa kulkea.
Kun olin juossut reilu seitsemän kilometriä, päätin kääntyä takaisin. Kävin ottamassa muutaman kuvan ja lähdin juoksemaan tulosuuntaan. Meno tuntui melko kevyeltä, mutta tiesin 15 kilometrin aamulenkin tyhjällä vatsalla tuntuvan jo jossain.
Olin oikeassa. Paluumatkalla kolme euroa taskussa alkoivat polttaa ja katselin sopivia kauppoja tai kahviloita, josta voisin hakea juomista. Mietin myös Helsinki Half Marathonia, joka oli ollut edellinen hellejuoksuni.
Hyödyin Helsinki Half Marathonilla siitä, että tiesin, miltä hellejuoksu tuntuu ja mitä tuntemuksia kuuma aiheuttaa. Niinpä päätin nytkin vain juosta eteenpäin pysähtymättä. Kehoa on hyvä totuttaa siihen, että suun kuivuminen ei ole vielä merkki välittömästä nääntymisesä.
Juoksin ilman juomista takaisin asunnolle. Kiersin vielä korttelin, jotta sain 15 kilometriä täyteen. Keskivauhti oli 6,01 minuuttia/kilometri ja keskisyke 167 lyöntiä minuutissa. Syke oli aivan liian korkea. Sen pitäisi peruskestävyyslenkeillä olla enintään 139. Ihan jotain muuta kuin tässä Sport-lehdelle antamassani haastattelussa.
Juoksu on kuulunut lomaohjelmaani vuodesta 2013 alkaen. Silloin juoksin ensimmäisen puolimaratonini. Lenkkarit piti ottaa mukaan myös kesälomamatkalle. En edes osaa enää olla pakkaamatta juoksuvarusteita mukaan.
Reissuun otin tällä kertaa vain lyhyet juoksushortsit ja kaksi juoksutoppia. Ne ja urheilualusvaatteet tungin lenkkareiden sisään. Ei tule heti mieleeni muuta harrastusta, jossa varusteet mahtuisivat näin pieneen tilaan.
Nyt palaan loman muiden perusasioiden äärelle eli uimaan ja aurinkoa ottamaan. Lepään päivän-kaksi ja lähden taas uudestaan lenkille. Pysykää matkassa mukana!
LENKILLÄ 