Kisaraportti

Kisaraportti: 10 km Helsinki Marathonilla

Kolmas viikonloppu putkeen juoksutapahtumia. Jaksaa, jaksaa. Paitsi että ei meinannut jaksaa. Tai kyllä jaksoi, mutta alkoi tuntua, vietänkö liikaa vapaa-aikaani kaikenlaisissa juoksukarkeloissa. Ensi viikolla on tulossa taas lisää…

Olin ilmoittautunut lauantain Helsinki Marathonille oikeastaan jo viime vuonna. Tapahtuma jäljestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa, ja minun oli tarkoitus juosta siellä maraton.

Blogiani pidemmän aikaa seuranneet tietävät, että reilu vuosi sitten kärsin lonkan rasitusvammasta. En juossut Helsinki Marathonilla enkä paljon muuallakaan. Lääkärintodistuksella siirsin osallistumisoikeuden tälle vuodelle ja samalla lyhensin matkan kymmeneen kilometriin.

Tänä vuonna juoksin toukokuussa maratonin ja syyskuussa on tulossa toinen. Kymmenen kilometriä ei ole paljon, jos sen juoksee reipasta lenkkivauhtia. Emmin silti osallistumista lauantaiaamuun asti.

Koska jalkojeni puolesta voin osallistua juoksutapahtumiin vaikka joka viikonloppu (nyt näyttää siltä, että tästä voi tulla neljän viikon putki!), miksi en osallistuisi? Päätin lähteä juoksemaan kymmenen kilometriä Helsingin keskustaan.

Puin aivan liikaa päälleni. Kuvittelin, että merenrannassa tuulee, ja puin päälle pitkät trikoot ja t-paidan. Oli shortsikeli. Kun pääsin tapahtuma-alueelle Meripuistonrantaan, katselin maratoonareiden hikistä urakkaa. He olivat aloittaneet urakkansa jo aamuyhdeksältä. Kymmenen kilometrin startti oli vasta puoleltapäivin.

Tapahtuma-alueella huomasin, että en ollut kovin skarppina. Etuilin vahingossa vessajonossa (pahoitteluni!), kiinnitin numerolapun vinksin vonksin vinoon paitaani ja harhailin etsiessäni varustesäilytystä. Kun ei ole kisajännitystä, on kovin huolimaton tekemisissään.

Tapahtuma-alueella näkyi onneksi tuttuja. Ensimmäisenä menin juttelemaan Lauralle, joka juoksi 50 minuutin loppuaikaan tähtäävänä jäniksenä. Olemme Lauran kanssa molemmat Helsinki City Running Dayn Street Teamissä. Olen kerran juossut Lauran perässä, kun tähtäsin 50 minuutin alitukseen. Tuolloin onnistuin, mutta tänään ei ollut tarkoitus rikkoa ennätyksiä.

Helsinki Maraton on enemmän katsoja- kuin juoksijaystävällinen kisa. Reitti on mutkainen ja matkalla on jonkin verran mäkiä. Toisaalta juoksijat kiertävät pienellä alueella Kaivopuistossa, Eirassa ja Hernesaareessa, joten juoksijoita on monen tunnin ajan menossa ja tulossa. Maraton juostiin neljänä kierroksena.

Kun ryhmittäydyin lähtöön, näin lisää juoksututtuja. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja vertailla kisasuunnitelmia. Aioin asettautua 60 minuutin jänisten taakse ja pysyä siinä. Huomasin, että seisoin 55 minuutin jänisten takana. En totta puhuakseni edes nähnyt tunnin loppuaikaan tähtääviä jäniksiä.

Pari ensimmäistä kilometriä pysyin yllättävän hyvin jänisten matkassa. Ihmettelin, miten juoksu tuntuukin niin kevyeltä. Pian huomasin, että juoksen valmentajani Iran kannoilla. En ollut huomannut häntä lähdössä. Tiesin kyllä, että molemmat olemme juoksemassa.

Osallistuimme Iran kanssa viime viikonloppuna Paavo Nurmi Marathonin puolikkaalle Turussa. Tuolloin kummallakaan eivät kuulokkeet toimineet ja jouduimme juoksemaan ilman musiikkia. Nyt molemmilla pauhasi musiikki korvissa. Tyydyin heilauttamaan Iralle kättä, kun noin neljän kilometrin kohdalla ohitin hänet.

Loppuaikaan 55 minuuttia tähtäävät jänikset pysyivät koko ajan näkyvissä. Joukko ympärillä harveni ja lopulta kahden jäniksen kanssa juoksi lisäkseni vain 1-2 henkilöä. Vauhti tuntui jopa mukavalta, vaikka ohitimme kilometritolpan toisensa jälkeen. Oli myös hyvä, että edellä oli joku, joka tunsi reitin. Yhdessä risteyksessä tosin jäniksetkin joutuivat empimään.

Otin mukillisen urheilujuomaa molemmilla juomapisteillä. Jänikset eivät juuri hidastaneet, mutta juoksin heidät juomapisteiden jälkeen kiinni. Aloin odottaa reitin loppupuolta ja Hernesaarta, jossa tiesin tuttavani olevan kadun varrella. Hän oli ohjaamassa liikennettä, mutta ehti räpsäistä muutaman kuvan minusta.

En voinut edelleenkään uskoa, että pysyin kevyesti jänisten mukana. Pari viikkoa aiemmin olin juossut kymmenen kilometriä aikaan 53:08 minuuttia. Keskisykkeeni oli tuolloin 174 bpm. Nyt juoksin vain vähän hitaammin, mutta keskisyke pysyi maltillisena 156 bpm. En usko minkään muuttuneen kahdessa viikossa: jopa sää oli melko samanlainen. Juoksutestin perusteella aerobinen kynnykseni on 157 pbm. Sen mukaan juoksin osan juoksusta peruskestävyysalueella.

Tietenkin toivon, että hapenottokykyni nousee koko ajan. Maratoniin on enää neljä viikkoa aikaa. Haluaisin pystyä parantamaan aikaani Helsinki City Marathonilta 4:25. Oikealla vauhdinjaolla pystyn parempaan.

Mutta tämä ei ollut maraton vaan kymmenen kilometriä. Pian huomasin tuttavani reitin varrella. Olin hänen kohdallaan aiemmin kuin olin laskenut, mutta siellä hän oli puhelin kädessä valmiina ottamaan muutaman kuvan. Miten se onkin niin hienoa nähdä tuttuja kannustamassa reitin varrella? Jos tapaisin hänet muuten kaupungilla, en varmasti heiluttelisi hänelle innokkaasti jo muutaman kymmenen metrin päästä.

Hernesaareessa jänisten kanssa samaan ryhmään tuli juoksemaan Satu, jota olen nähnyt tänä kesänä muissa juoksutapahtumissa. Yhdeksän kilometrin jälkeen Satu lähti juoksemaan jänisten edelle ja hetken mielijohteesta lähdin perään. Lauantain tavoitteeni oli juosta mukava juoksu alle tuntiin. 55 minuuttia oli tuntunut koko ajan helpolta saavuttaa, joten miksi en ottaisi loppuun pientä rykäisyä.

Sadulla painoi jaloissa vielä viime viikonlopun maraton. Niinpä muutama sata metriä ennen maalia menin hänestä ohi. Helsinki Marathonilla kisattiin myös parhaasta 200 metrin loppukiristä. Painelin sen menemään niin kovaa kuin jaloista pääsin. Omasta mielestäni olin kuin Usain Bolt. En edes haluaisi nähdä, miltä menoni todellisuudessa näytti. Ei varmasti kovin lennokasta, vaikka se siltä tuntui.

Ohitin toisen juoksijan juuri ennen maalia. Hän yritti päästä vielä ohitseni, mutta ei onnistunut. Olin kovin iloinen, kunnes tajusin, että vierelläni juossut saattoi tulla maaliin maratonilta. Emme ehkä kisanneet samoista ajoista. Tuuletin silti maalissa.

Sain mitalin kaulaani ja maalihuollosta juomaa ja pientä purtavaa. Hain varusteet saman tien vaatesäilytyksestä, sillä halusin välttää jonot. Tapahtuma ei ollut kuitenkaan kokoluokaltaan verrattavissa kevään Helsinki10-tapahtumaan, jossa jouduin jonottamaan kisan jälkeen varustesäilytykseen muutan kymmenen minuuttia. Tällä kertaa sain varusteet jonottamatta.

Kun tavarat oli kerätty ja mitali kaulassa, oli aikaa jutella tuttujen kanssa. Huomasimme, että tulospalvelu ei toiminut, joten emme tienneet todellisia aikojamme. Vaikka olin seissyt maalissa jo kymmenen minuuttia, ajanottoni raksutti edelleen. Kävin kauhuissani infosta kysymässä, jäikö aika nyt saamatta. Infon työntekijä vakuutteli, että kaikki saavat kyllä loppuajan. Jonkin ajan kuluttua sainkin tekstiviestillä aikani, joka oli 54:25 minuuttia.

Kymmenen kilometrin ennätykseni viime vuodelta on 48:53 minuuttia. Sen jälkeen kärsin rasitusvammasta ja jouduin aloittamaan kunnon kohotuksen melko alhaalta. Nyt olen tyytyväinen, että voin juosta kympin helposti alle 5:30 min/km vauhdilla. Kunto on taas kasvanut. Edelleenkään en ole mikään nopea juoksija, mutta suunta on ylöspäin.

Helsinki Marathonin plussat ja miinukset kymmenen kilometrin juoksijan näkökulmasta:

+ helppo tulla julkisilla paikalle

+ selkeä tapahtuma-alue

+ urbaani juoksuympäristö

+ merenrannan läheisyys

+ sama hieno mitali kaikille

+ riittävä maalihuolto (vesi riitti!)

+ koko ajan oli juoksuseuraa

– 10 km lähtö huonosti merkitty

– 10 km lähdössä ei bajamajoja

– reitti paikoin kapea

– mutkitteleva reitti

– edelläni juossut jänis meinasi erehtyä reitiltä

5 kommenttia

  1. Koskaan en ole osallistunut lappujuoksuun ja harkitsen syyskuussa osallistumista Jyväskylän valon kympille kun paikkakunnalla asun. Kymppi vaan on minun tasoiselle läpsyttelijälle (lenkkivauhti n 8min/km) jo pikkasen haastava kun yleensä lenkitkin on viidestä seitsemään kilometriin ja kerta/pari viikossa. Eli vieläkö muistat miltä tuntui juosta eka lappujuoksu ja mitä nyt ehkä tekisit toisin?

    Tykkää

    1. Ehdottomasti kannattaa osallistua! Jos vielä on helppo mennä (samalla paikkakunnalla), niin en voi kuin suositella! Ei tule matka-, yöpymis- ym. kuluja.

      Mun eka lappujuoksu oli HCR vuonna 2013. Silloin juoksin maltillisesti, enkä itse juoksussa tehnyt mitään aloittelijan virhettä. Tapahtuman jälkeen yritin vähän liian aikaisin lähteä lenkille, mutta puolimaratonin rasitus tuntui jaloissa ensikertalaisella pitkään. Se olisi ehkä yksi neuvo, jonka opin: palaudu kunnolla.

      Toisen lappujuoksuni juoksin syksyllä 2013 ja sekin oli puolimaratoni. Siellä tein klassisen virheen! Lähdin kuntotasolleni liian kovaa. Loppumatka oli taistelua. Vinkkini kympille on se, että juokse ensimmäiset 5-6 km maksimissaan vauhtia, jota olet nyt lenkeillä juossut. Jos tuntuu hyvältä, kiristä vähän vauhtia toisella puoliskolla. Älä lähde liian lujaa.

      Ensimmäisessä lappujuoksussa jännitin eniten sitä, löydänkö varustesäilytykseen ja osaanko mennä oikeaan paikkaan lähdössä. Kaikki meni hyvin, mutta ei se ihan hassu huoli ollut: kannattaa varata ainakin tunti siihen, että etsii varustesäilytyksen, käy vessassa ja vielä kerran vessassa. Varsinkin isommissa tapahtumissa vessoihin kertyy jonoa.

      Mä tykkään edelleen juosta tapahtumissa. Niissä on aina ihan erityinen tunnelma. Se on eri juttu juosta lappu rinnassa kuin tavallisella lenkillä, vaikka kuka mitä väittäisi.

      Ei kannata myöskään hämääntyä siitä, jos muut näyttävät kovin itsevarmoilta. Jokainen on joskus ensikertalainen ja kyllä itseänikin vielä joka kerta jännittää lähdössä! Se ei välttämättä näy ulospäin.

      Toivottavasti uskallat lähteä kokeilemaan! Ja varoituksen sana: lappujuoksuihin voi jäädä koukkuun. 😉

      Tykkää

  2. Olipa kiva tavata ennen kympin lähtöä. Itsellä meni ihan niin kuin ajattelinkin, eli mitali tuli….Pääsin siis maaliin. Samat miinukset sanoisin tapahtumasta kuin sullakin oli ja siihen vielä lisäksi se että vitosen väliaikaa ei meille kympin juoksijoille ollut, vaan vitosen kohta oli maratonin juoksijoiden vitonen. Meillä kun oli hiukan eri reitti, tai sama muuten mutta lähtö eri paikassa. Näin ainakin minulle kerrottiin. Nää lappujuoksut on kivoja tapahtumia ja niihin todellakin jää koukkuun.

    Tykkää

    1. Kiitos samoin, oli mukava nähdä! 😊 On aina antoisaa vaihtaa kokemuksia muiden kanssa ennen kisaa ja sen jälkeen. Eihän näitä juttuja esim. kotiväki jaksaisi kuunnella (paitsi sulla!!).

      Olet oikeassa tuon väliajan suhteen. Mä päädyin myös siihen lopputulokseen heti tuoreeltaan, että se 5 km oli maratoonareille ja puolikkaan juoksijoille. Katsoin jo juostessa, että matto tuli vastaan reilun 4 km kohdalla.

      Mukava tapahtuma kaikenkaikkiaan. Ensi vuonna uudestaan!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: