On kulunut viikko kolmannesta maratonistani. Olen saanut kokea, että maratonit ja niiltä palautuminen ovat joka kerta erilaisia. Juoksin viime lauantaina parhaan maratonaikani (nettoaika 4:13:15 ja bruttoaika 4:14:26), mutta olen ollut paljon paremmassa kunnossa kuin toukokuun maratonin jälkeen.
Olin varautunut kivistävään lihaskipuun etenkin etureisissä. Sellaiseen, joka estää tuolilta ylös nousemisen ilman käsiapua tai portaissa kulkemisen. Toukokuun Helsinki City Marathonin jälkeen etureiteni olivat niin kipeät, että en päässyt lastenhuoneen lattialta ylös. Konttasin omaan makuuhuoneeseen ja kampesin itseni sängyn kautta ylös. Nauratti tuolloin ja naurattaa edelleen.
Rantamaratonin jälkeen pystyin kävelemään hyvin. Heti seuraavana päivänä matkustin kahden nuorimman lapseni kanssa lähijunalla Helsinkiin. Vietimme puolitoista tuntia keskustakirjasto Oodissa. Kirjoitin kannettavallani kisaraporttia ja lapseni lukivat kirjoja Pallotuolien uumenissa. Turistit olivat kiinnostuneita joko suomalaisesta designista tai suomalaisista lukevista lapsista ja räpsivät kuvia.
Kävelin Oodin kierreportaissa ihan vain siitä ilosta, että pystyin. Jaloissa tuntui väsymystä ja arkuutta, mutta mikään tietty kohta ei ollut erityisen kipeä. Jopa varpaani mahtuivat kävelykenkiin. Syyskuun viileydessä varvastossut olisivatkin olleet huonot jalkineet.
Turvauduin toukokuussa maratonia seuraavana päivänä varvastossuihin, kun jalat eivät kestäneet muita. Nyt sain pukea kaupunkikelpoiset vaatteet ja kengät kirjastokäynnille. Siinä olisikin ollut turisteille lisää ihmeteltävää, jos olisin läpsytellyt pitkin kirjaston tiloja flipflopeissani.
Kahden maratonin perusteella tiesin, että jalat lakkaavat juoksun maaliviivalla, mutta päässä vauhdikas meno saattaa kestää pari päivää. Etenkin ensimmäisen maratonin jälkeen olin ylivirittyneessä tilassa vielä seuraavana päivänä, kun menin töihin. Olin innoissani saavutuksestani ja tunsin olevani kaikkivoipa. Vauhti jää helposti päälle, mutta siitä ei sovi hämääntyä.
Fyysinen ja psyykkinen väsymys sekä kivut löytävät kyllä tiensä perille ennemmin tai myöhemmin. Maraton ottaa veronsa. Maratonin aikana sydämeni hakkasi yli neljän tunnin ajan keskimäärin 150 kertaa minuutissa ja otin tuhansia askelia.
Olisin teräsnainen, ellei sellainen tuntuisi jälkeenpäin kehossa. Suoritus on rankka sydämelle, keuhkoille (maratonin jälkeen yskittää helposti, kun keuhkoputkissa on virrannut ilma nopeassa tahdissa) ja jalkojen ja oikeastaan koko kehon lihaksille. Keho vaatii lepoa, ruokaa ja juomaa.
Vältyin pahimmilta jalkakivuilta, eikä väsymys vyörynyt niin voimakkaana päälle kuin pelkäsin. Tiesin, että olin laittanut kehoni kovaan rääkkiin, joten lepäsin, vaikka olo ei ollut kuin jyrän alle jäänyt.
Oli juossut maratonin tai ei, perheellinen ei paljon ehdi levätä laakereillaan. Sama koskee työssäkäyntiä. Maanantaiaamuna oli jälleen lähdettävä työpaikalle. Muistan, miten viime toukokuussa maratonin jälkeen pelotti, että kadun päähän pysäkille kaartaa bussi, johon on noustava portaita pitkin.
Etureidet olivat tuolloin niin arat ja kipeät, etten tiennyt, miten olisin selvinnyt portaiden noususta. Onneksi reitillä liikennöi vain matalalattiabusseja. Tällä kertaa en edes muistanut huolestua kyseisestä mahdollisuudesta. Töissäkin kiipesin portaat 5. kerrokseen.
Maanantaina iltapäivällä kotiin päin tullessa jouduin juoksemaan parisataa metriä bussiin. En tehnyt sitä mielelläni, mutta oli pakko. Tärinälle arat jalat, olalla heiluva käsilaukku ja toisessa kädessä roikkuva tietokonesalkku tekivät suorituksesta vähintäänkin haastavan.
Muuten rauhoitin alkuviikon kaikelta liikunnalta. En mennyt keskiviikkona Juoksuliikkeen vauhtitreeneihin. Pää tosin alkoi kaivata jotain liikuntaa ja ennen kaikkea raikasta ulkoilmaa. Pyysin keskiviikkoiltana nuorinta lastani mukaan pienelle pyörälenkille. Testasin samalla oman pyöräni valoja, sillä olin päättänyt pyöräillä seuraavana päivänä töihin.
Torstaiaamuun mennessä olin levännyt neljä kokonaista päivää. En tuntenut enää väsymystä vaan halusin jo liikkumaan. Lähdin pyöräilemään 13 kilometrin työmatkaani. Päivän aikana kertyy mukava 26 kilometrin matka. Pyöräilijöiden määrä oli silminnähden vähentynyt loppukesästä. Mielestäni oli loistava pyöräilysää.
Aion syksyllä pyöräillä enemmän työmatkoja, kun juoksuohjelma ei ole enää rajoittamassa pyöräilyä. 26 kilometrin pyöräily on mielestäni ihan urheilusuoritus, eikä sitä ole voinut sisällyttää juoksuohjelman lepopäiviin. Juoksupäivinä olen juossut. En myöskään harrasta muuta liikuntaa niinä päivinä, kun pyöräilen työmatkoja. Torstai-iltana tein lihashuoltoa putkirullan avulla ja venyttelemällä.
Maratonin jälkeen ei ole ollut vaikea olla tekemättä mitään. Maratonille harjoittelu vei taas jonkin verran perheen yhteistä aikaa ja on ollut mukava viettää rauhallisia koti-iltoja. Totaalinen lyhyt tauko juoksuun tuntuu parhaalta silloin, kun se todella tulee tarpeeseen.
Tiedän kunnollisen palautumisen tekevän minulle ja keholleni hyvää. Olen antanut sille aikaa korjata vaurioita. Olen juonut paljon ja yrittänyt syödä terveellisesti. Jos tankkasin maratonille jäätelöllä, niin palatumiseen sitä en enää ole tarvinnut. Sokerista keho ei saa mitään rakennusaineita.
On ollut kiva kellua tilassa, jossa tavoite on saavutettu eikä seuraavista ole vielä tietoa. Olen osallistunut tänä vuonna niin moneen juoksutapahtumaan, että olen pudonnut laskuissa kärryiltä.
Enimmäkseen kisatapahtumat alkavat olla ohi, vaikka jotain pientä on vielä ohjelmassa. Ensi vuonna haluan osallistua Helsinki City Marathonin juhlavuoteen, kun maraton juostaan 40. kerran. Sitä ennen on kuitenkin edessä vielä syksy ja talvi, enkä halua mennä asioiden edelle.
Se, että maratonin jälkeen olen ollut näinkin hyvinvoiva, voi johtua monesta syystä. Ensimmäinen on maratonpäivän lämpötila. 22 astetta toukokuussa tuntui lähes kuumalta. En ollut tottunut juoksemaan niin lämpöisessä. Nestetys onnistui hyvin, mutta olisiko kivistävä kipu reisissä voinut johtua suola- tai nestevajauksesta?
Toinen (ja toivottava) syy on parempi kunto. Kesällä en noudattanut juoksuohjelmaa, mutta juoksin paljon pitkiä lenkkejä. Maratonia kohden aloin taas noudattaa valmentajani Iran laatimaa ohjelmaa, jolla saimme kuntohuippua viilattua.
Yksi mahdollinen syy siihen, että olen ollut hyvässä kunnossa maratonin jälkeen, on pelkkä sattuma. Tällä kertaa näin ja ehkä toisella kertaa toisin. Se jos mikä tekee juoksuharrastuksesta mielenkiintoisen.
LENKILLÄ 