Tiukka täti vai rento mutsi?

Tilaisuuden tarjosivat Suomen Urheiluliitto, Nestlé ja Domakers Finland.

Omakohtaista kokemusta koululaisten liikkumisesta ja syömisestä riittää, sillä perheessämme on 7.-, 5.- ja 3.-luokkalaiset lapset. Äitinä mietin usein, tarjoanko heille riittävän terveellistä ja monipuolista ravintoa ja liikkuvatko lapseni tarpeeksi.

Itse liikun paljon ja sen seurauksena syön nirsoilematta, joten hyvää esimerkkiä ainakin olen näyttämässä. Jos ei syö, ei jaksa ja nälkäkiukku se vasta kamala kaveri on.

Lasten liikkumista ja syömistä käsiteltiin keskiviikkona tapahtumassa, jossa esiteltiin Suomen Urheiluliiton ja Nestlén yhteistyöohjelmaa Nestlé for Healthier Kids. Samalla julkistettin yhteistyöohjelman uusi lähettiläs aitajuoksija Annimari Korte.

Nestlén ja Suomen Urheiluliiton yhteistyöohjelma tarjoaa ilmaisia liikunnallisia iltapäiväkerhoja 20 paikkakunnalla. Ohjelman tavoitteena on ollut lisätä koululaisten liikkumista ja tietoa terveellisestä ravinnosta.

Omien lasteni koulussa kyseinen kerho ei ole toiminut, mutta yleisesti ottaen kaikelle lapsia liikuttavalle toiminnalle on tarvetta.

Lapseni käyvät ohjatussa liikunnassa, mutta olen tehnyt saman huomion kuin tilaisuudessa puhunut valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Minttu Korsberg. Lapset, jotka liikkuvat urheiluseuroissa, eivät välttämättä liiku sen enempää kuin ne lapset, jotka eivät varsinaisesti harrasta mitään.

Ilmiö on sama kuin aikuisilla. Käydään kaksi kertaa viikossa salilla ja kuvitellaan, että ollaan todella aktiivisia. Sitten syödään paljon, kun olevinaan kulutetaan paljon. Lopputulos on, että viikossa on juuri ja juuri kaksi tuntia liikuntaa ja energiaa tulee yli tarpeen.

Aktiivisuus arjessa on tärkeää. Omia lapsiani pyydän usein mukaan kävellen tai pyörällä kauppaan tai muille asioille. Viikonloppuisin saatan houkutella heitä kanssani keräämään tyhjiä pulloja, joista saaduilla rahoilla he saavat ostaa karkkia tai jäätelöä.

Lapset näkevät mahdollisuuksia liikkua, kiipeillä ja hyppiä siellä, missä aikuinen ei niitä välttämättä näe. Kaiken ei tarvitse olla valmiiksi pureskeltua. Lasten liikkuminen on spontaania ja he ottavat mieluummin spurtteja kuin jatkavat samalla vauhdilla pitkään.

Lapset haluavat juosta portaissa, kiipeillä ja kieriä. Kahden poikalapsen äitinä tämä on tullut monesti todettua. Liian usein myös todistan sitä, että pitää olla hiljaa, heilumatta ja juoksematta.

Keskimmäinen lapseni käy pelaamassa sählyä läheisellä koululla, jonka iltavahtimestarille olen antanut lisänimen natsivaksi. Hän valvoo, että pukuhuone on välittömästi tyhjä harrastuksen jälkeen (vaikka iltakäyttö vielä jatkuu), näkymättömiä rajoja ”koulun alueen” ja ”iltatoiminnan alueen” välillä ei ylitetä ja että turhaa ilakointia ei harrasteta.

Viimeksi natsivaksi tuli viereen tuijottamaan, kun mukanani ollut nuorin lapseni istui lattialla kirjansa päällä ja pyöri siinä hyrränä. Teki mieli sanoa, että tuijota vain, on oma kirja. Meillä kirjat saavat olla luetun ja käytetyn näköisiä eivätkä ne ole mitään reliikkejä. Antaa pojan liikkua.

Lapset ovat luonnostaan liikkuvaisia – jotkut enemmän kuin toiset. Kaikki ohjattu liikunta on hyvästä ja ilmaisiin kerhoihin on matala kynnys. Niin meidän aikuisten kuin lastenkin kohdalla tulee muistaa se, että arkiaktiivisuus on yhtälailla tärkeää.

Keskiviikon tilaisuudessa oli puhetta myös lasten ruokailusta ja etenkin välipaloista. Kukaan lapsistani ei ole enää iltapäiväkerhossa, joten he syövät välipalan kotona – jos muistavat. Yritän pitää aina runsaasti hedelmiä esillä ja esimerkiksi leipää saatavilla, jotta välipala ei unohtuisi.

UKK-instituutin ravitsemusasiantuntija Anna Ojala totesi tilaisuudessa hauskasti, että hyvä ravitsemus ei ole rakettitiedettä. Olen samaa mieltä. Hyvä perusta on säännölliset ruoka-ajat ja perheen yhteiset ateriat, joita olen omassa perheessäni yrittänyt haalia.

Jos enimmäkseen syö tavallista kotiruokaa, mahtuu sekaan myös joskus hampurilaisaterioita ja makeaa herkkua. Kukin toimii toki omalla tavallaan, mutta omassa perheessäni olen ottanut sen kannan, että karkkia voi syödä vaikka joka päivä. Karkit on otettava heti ruoan päälle ja sen jälkeen syötävä xylitol-purkkaa.

Olen todennut toimintatavan hyväksi. Kun karkki ei ole ”kielletty herkku”, eivät lapset syö sitä salaa tai liikaa kerralla. Pöydällä voi olla päiväkausia aukinainen karkkipussi, mutta se ei meillä ”itsestään” tyhjene. Jos näin käy, niin syyllinen on jompi kumpi vanhemmista.

Ojala totesi myös, että lapsi oppii mallista. Mallina toimivat omat vanhemmat, mutta myös huippu-urheilijat kuten aitajuoksija Annimari Korte. Lapset kasovat ylöspäin yleisurheilijoita, hiihtäjiä, jalkapalloilijoita ja jääkiekkoilijoita. Heillä on vastuuta roolimalleina mutta myös valtaa vaikuttaa lapsiin.

Paljon puhutaan siitä, että lapset eivät liiku tarpeeksi. Netlé ja Suomen Urheiluliitto tekevät hyvää työtä Nestlé Healthier for Kids -yhteistyöohjelmallaan. Kannatan matalan kynnyksen toimintaa ja etenkin sitä, että lapset pääsisivät liikkumaan koulupäivän jälkeen.

Olen kuullut kärjistetysti sanottavan, että lapset näkevät päivän aikana vanhemmistaan vain takaraivon, kun nämä kuljettavat iltaisin jälkikasvuaan harrastuksiin. Se ei ole kovin kaukaa haettu.

Ylhäältä päin annetut ratkaisut eivät ole mielestäni ainoa ratkaisu ongelmaan. Jo pelkkä asenne lapsia kohtaan ratkaisee. Lapsista lähtee ääntä, he sotkevat eivätkä aina noudata neuvoja. Kun tulin keskiviikon tilaisuudesta kotiin, yksi lapsistani pomppi trampoliinilla kaverinsa kanssa. Ilman takkia ja lakkia ja sukat ja housun takamus märkänä. Kehuin heitä siitä, että olivat tulleet ulkoilemaan.

Joskus harmittaa, jos lapsi on välipalaksi syönyt loput pähkinäni tai sotkenut keittiön, kun on paistanut kaverinsa kanssa banaanilettuja koulun jälkeen. Jos lapsen käyttävät sohvaa parkouriin tai juoksevat sisällä, älähdän. Muuten annan lasten olla luovia. Kirjaakin voi joskus käyttää liikuntavälineenä.