yhteislenkki

Vaihteeksi jotain muuta kuin yksin juoksemista

Viime viikolla juoksin kolmen päivän aikana 38 kilometriä: perjantaina 15 kilometriä ja sunnuntaina puolimaratonin sekä pari kilometriä bussipysäkiltä kotiin. Kilometrimäärässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä yhteensä 45 juostua kilometriä viikossa on melko tavallinen määrä. Ihmeellistä on se, että näin pitkästä aikaa juoksukavereita.

Pidin helatorstain jälkeisenä perjantaina vapaapäivän. Olin sopinut aamuyhdeksäksi juoksutreffit kaverini kanssa. Olimme nähneet viimeksi Midnight Runilla elokuussa, joten aivan liian harvoin tulee lähdettyä yhdessä juoksemaan. Korona-aikana olen kunnioittanut hallituksen toivetta välttää turhia sosiaalisia kontakteja ja juossut enimmäkseen yksin. Kun rajoituksia on höllennetty, olen uskaltautunut näkemään enemmän ihmisiä.

Olin luvannut viedä kaverilleni raparperia, joten juoksin vihreät varret kainalossa ensimmäiset 1,5 kilometriä. T-paidassa ja aurinkolasit päässä oli kesäfiilis. Kaverin pihassa pidimme nopean palaverin siitä, minne päin menisimme juoksemaan. Päätimme suunnata meren rantaan.

munkkiniemi ranta koivut
Koivut Munkkiniemenrannassa.

Suuntasimme kohti Talin golfkenttää ja sieltä Munkkiniemeen. Koivuissa oli jo isot lehdet. Huokaisin ihastuksesta, kun katselin kesäistä maisemaa. Munkkiniemenrannassa oli iso kuvausryhmä kuvaamassa joko elokuvaa tai kotimaista sarjaa. Nainen roolivaatteissaan seisoi merenrannassa, ja ympärillä hyöri kameramies sekä avustajia. Juoksimme kaverini kanssa kuvausryhmän läpi, sillä meneillään näytti olevan pieni tauko. Noin vuosi sitten olin vähältä joutua aamu-tv:n taustakuvaksi, kun ohitin eräs arkiaamu kamerat Hietaniemessä.

Jotkut olivat töissä, mutta minä lomailin. Voisin elää tällä tavalla, ajattelin. Aamulla lenkki aurinkoisessa säässä, ja loppupäivä puuhastelua kotona. Hyvää ruokaa ja juomaa unohtamatta.

Juoksuohjelmassani oli perjantain kohdalla tunnin pk-lenkki, mutta aikaraja paukkui jo paljon ennen kotia. En välittänyt, sillä piti nauttia täydellisistä olosuhteista. Ikuisen marraskuun jälkeen kesä on vihdoin täällä. Siitä todistivat myös kaksi pääskystä Laajalahdella.

tarvon sillan kunnostus
Tarvonsilta Laajalahdella.

Tunnin pk-lenkki venyi tuntiin ja 40 minuuttiin. Matka oli yhteensä 15,35 km, keskinopeus 6:37 min/km ja keskisyke 137. Huomasin, miten erilaista oli juosta, kun oli lenkkiseuraa. Kilometrit etenivät ihan huomaamatta. Vaikka tykkään juosta myös yksin, on varsinkin pidemmillä lenkeillä seurasta hyötyä. Yhtä tärkeää on toki päästä vaihtamaan viimeiset (lue: puolen vuoden) kuulumiset kaverin kanssa.

Juoksuvalmentajani Ira Hassinen oli kysellyt minua seurakseen juoksemaan läpi tämänvuotisen Helsinki City Runin reitin. Sunnuntaina ei ollut muuta tärkeää ohjelmaa, joten lähdin hänen kanssaan juoksemaan puolimaratonin Helsingissä. Mukaan tuli vielä kolmas juoksija. Lähes muistin, millaista on juosta oikeilla yhteislenkeillä.

kaskisaari silta
Helsinki City Runin reitti kulkee Lauttasaaresta Kaskisaareen johtavaa siltaa pitkin.

Tänä vuonna Helsinki City Runin reitti juostaan myötäpäivään. Lähdimme Töölön kisahallilta Töölönlahdelle ja Musiikkitalon editse kohti Baanaa. Viime vuonna puolimaratonin ja maratonin reitti kulki toiseen suuntaan. Loiva ylämäki Kansalaistorin kupeessa on hyvin muistissa. Siitä piti kivuta kohti parin kilometrin päässä ollutta maalia. Jaloissa painoivat 40 kilometriä ja päivän kuumuus. Kaikesta huolimatta täytyi näyttää nurmikolla istuskeleville ihmisille, että ei tässä mitään! Jalka nousee vielä. Kaiken huipuksi valokuvaaja ikuisti menoa niillä main.

Toukokuisena sunnuntaiaamuna kello 10 kaupunki oli vielä hiljainen. Ei näkynyt ihmisiä Kansalaistorilla tai paljon muuallakaan. Ruoholahdessa oli pakko pysähtyä ottamaan kuvaa seinään jätetystä viestistä. Elinan päivä oli pelastettu.

graffiti ruoholahti
Ruoholahdessa joku oli jättänyt viestin seinään.

Tykkään Helsinki City Runin merellisestä reitistä. Sunnuntaina ei juurikaan tuullut ja oli t-paitakeli kuten perjantainakin. Reitissä ei kauhistuta mikään muu kuin tieto siitä, että lokakuun Helsinki City Marathonilla pitää jaksaa juosta reitti kahteen kertaan. Yksi kierros meni vielä niitä näitä jutellen ja maisemia ihaillen. Maratonilla matka alkaa painaa vasta jossain 25 kilometrin jälkeen. Kokeneempien mukaan koko maraton alkaa 30 kilometrin jälkeen.

Jatkoimme matkaa juosten Ruoholahdesta Lauttasaareen ja sieltä Kaskisaaren, Lehtisaaren ja Kuusisaaren kautta takaisin Meilahteen. Helsinki City Run -puolimaraton kiertää pidemmän lenkin Meilahdessa kuin Helsinki City Marathon, jonka ensimmäinen kierros taas tekee ekstralenkin Helsingin keskustaan.

Pikku Huopalahteen ja Keskuspuistoon mentäessä olimme jo reitin loppupuolella. Olin ottanut yhden geelin noin seitsemän kilometrin kohdalla ja toisen noin 14 kilometriä juostuani. Juomaliivissä oli mukana litra vettä. Kisapäivänä puolimaratonilla on viisi juomapistettä, joissa on tarjolla vettä ja urheilujuomaa.

HCR reitti puolimaraton
Sunnuntaina juoksemani lenkki.

Helsinki City Run (samoin kuin Helsinki City Marathon ja Helsinki City 5) päättyvät remontoidulle Olympiastadionille. Sunnuntaina stadion oli vielä työmaa-aitojen takana, joten viimeiset sadat metrit piti saada kasaan juoksemalla ympyrää Kisahallin luona. Huikkasin Iralle, että miten nämä viimeiset metrit etenevätkin näin hitaasti!

Lopulta urheilukello näytti 21,1 kilometriä. Aikaa oli kulunut 2:14 tuntia. Keskinopeus oli 6:22 min/km ja keskisyke 138. Sykkeen perusteella olin juossut kevyttä pk-vauhtia, jolla matka ei tuntunut erityisen rasittavalta.

puolimaraton aika
Puolimaratonin mittaiseen lenkkiin kului aikaa 2:14 tuntia.

Mitä juoksuun tulee, viime viikon kohokohdat olivat ehdottomasti pienimuotoiset yhteislenkit. Ilonpilkahduksia toivat myös kesäiset päivät, kukkapenkkien laitto ja pikainen mökillä käynti. Koronatilanteen vuoksi kesästä tulee erilainen kuin edellisistä kesistä. Huomaan, että jokakesäisestä ulkomaanmatkasta luopuminen tuntuu haikealta. On otettava kaikki irti siitä, mitä kesäinen Suomi tarjoaa. Niin pian kuin mahdollista, menen uimaan luonnonvesiin. Ehkä yhdistän sen juoksulenkkiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: