terveys

Alhainen ferritiini, mitäs nyt?

Kävin maratonia edeltävällä viikolla työterveyslääkärin lähetteellä verikokeissa. Sain tietää tulokset jo ennen maratonia. Ne kuultuani kaduin, että olin kiirehtinyt verikokeeseen menoa. Hemoglobiini oli hyvä, 134, mutta varastorauta eli ferritiini vain 15!

Työterveysasemamme käyttää viitearvoja, joissa alaraja veren ferritiinipitoisuudelle on 13. Lääkäri oli merkinnyt tietoihini, että ”ferritiinipitoisuus alle 15 µg/l aikuisilla merkitsee riittämättömiä rautavarastoja.” Kun puhuin lääkärin kanssa puhelimessa, hän sanoi, että kannattaa pyrkiä vähintään arvoihin 30-50, joka sekin on vielä harmaata aluetta.

obsidan rautavalmiste

Olen nyt siis rautakuurilla. Lääkärin ohjeen mukaisesti otan rautatabletin (100 mg) vain kolme kertaa viikossa. En enää muista hienoa sanaa, jonka lääkäri sanoi, mutta hänen mukaansa peräkkäisinä päivinä otettu rauta ei imeydy niin hyvin. Niinpä otan tabletin noin joka toinen päivä.

Rauta-asioissa on monenlaista koulukuntaa. Onneksi työterveyslääkärini mielestä viitearvojen alarajalla oleva ferritiinipitoisuus on liian matala. Sain ohjeeksi syödä lisärautaa kolmesti viikossa vähintään vuoden loppuun. Käyn uudestaan verikokeissa tammi-helmikuussa 2021.

En tankkaa rautaa ensimmäistä kertaa, joten tämä on tuttu juttu. Viimeksi rautavarastoni kävivät alhaalla vuonna 2014. Söin silloin samaa Obsidan-rautavalmistetta kuin nytkin hain apteekista. Se sopi minulle ja nosti arvoja. Toivon, että nyt käy samoin. Muut veriarvot olivat lääkärin mukaan ”priimaa”, joten uskon olevani muuten ihan kunnossa.

obsidan rautavalmiste anemiaan

Hakeuduin testeihin silkasta mielenkiinnosta. Heikko ferritiiniarvo oli yllätys, sillä en ollut tuntenut olossani mitään muutosta. Huomasin, että tieto lisää tuskaa. Pelkästään ajatus siitä, että rautavarastot olivat melkein loppuunsyödyt, meinasi tehdä jalat heikoiksi vain pari päivää ennen maratonia. Ajattelin kuitenkin, että olen jaksanut hyvin harjoitella ja tehnyt koviakin treenejä ilman totaalista uupumusta. Päätin olla uhraamatta asialle liikaa ajatuksia ja palata asiaan maratonin jälkeen.

Kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, maraton meni paremmin kuin hyvin. Pääsin tavoitteeseeni suhteellisen helposti. Keskisyke maratonilla oli 154, enkä kauheasti hengästynyt. Jalat olivat loppumatkasta kankeat, mutta pystyin kävelemään juoksun jälkeen ja kulkemaan jopa portaissa. Lihakset ovat palautuneet normaalisti.

Onnistuneen maratonin perusteella voin vielä ihan hyvin. Kävin sittenkin verikokeessa ns. kreivin aikaan: ferritiinipitoisuus ei ehtinyt laskea liian alas ja hemoglobiini oli vielä hyvä (134). Pääsen korjaamaan tilanteen ennen kuin tulen oikeasti aneemiseksi (hemoglobiini alle 117).

obsidan rautatabletit

En yleensä jaa terveystietojani näin tarkasti, mutta tiedän, että aihe koskettaa monia. Usea naisjuoksija kamppailee saman asian kanssa. Luulin selättäneeni kuuden vuoden takaisen ongelmani, mutta se oli salakavalasti hiipinyt takaisin. Koska en ole lääketieteen ammattilainen, ainoa neuvoni on, että menkää sellaisen luo ja testauttakaa arvonne, jos yhtään mietityttää.

Nyt helpottuneena onnistuneen maratonin jälkeen otan kiltisti rautatabletit ja pohdin, miten rautaisessa kunnossa sitä ensi keväänä onkaan. Olen myös erittäin tyytyväinen, että kohdalleni osui lääkäri, joka otti asian tosissaan ja päätti, että sille pitää tehdä jotain.

7 kommenttia

  1. Oho. Mulle on sanottu että kaikki yli 10 arvot on plussaa eikä hätää. Kaksin vuotta sitten arvoni olivat hb 90 ja ferrit 3, enkat ferritiineissä 39 ja hbssa 127, tänä kesänä arvoissa hb 110 ja ferrit 3 again. Ne nousee hetkellisesti jos tankkaan rautaa kahdesti päivässä, mutta romahtaa heti jos lopetan ja kaksi vuotta rautaa on tehnyt mahan ihan entiseksi. Mutta olen kuullut, ettei rautaa suositella, jos hb noin hyvä, sillä voi olla että se nousee liikaa ja ferrit ei, joten aika yllättävää että rautaa suositeltiin noilla arvoilla, joista itse kiljuisin riemusta. 😀

    On tämä masentava suo, saa nähdä loppuuko ongelma ikinä.

    Tykkää

    1. Heippa Katja! Tästä sun ongelmasta olenkin ollut tietoinen ja tätä kirjoittaessa mietin, että mitkähän arvot sulla olikaan viimeksi. On kyllä lääkärit näköjään monta eri mieltä tästä asiasta! Mä käyn alkuvuodesta mittauttamassa arvot uudelleen, niin nähdään, miten ne käyttäytyy.

      Mä en ihan kilju riemusta, mutta etenkin tuo hyvä Hb estää vajoamasta epätoivoon. Ymmärrän itsekin, että ei tässä vielä hätää.

      Toivottavasti joskus vielä sullakin tämä helpottaa. Anemia vaikuttaa niin moneen asiaan.

      Tykkää

    1. 😆 Mulle olisi mennyt läpi molemmat. Lääkärillä oli niin paljon asiaa, kun soitti, että en kaikkea ehtinyt kirjoittaa ylös, enkä sitten enää kehdannut kysyä uudestaan.

      Kuuntelen yhtä jenkkiläistä juoksupodcastia, jossa puhuttiin jo pari vuotta sitten tästä, että rauta imeytyisi paremmin, jos sitä ottaa vain joka toinen päivä.

      En sitten tiedä, mikä on totuus (olen saanut myös viestiä, että ei tällä tavalla vaan joka päivä), mutta olen nyt koekaniini. 🙂 Alkuvuodesta nähdään tulokset.

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: Nyt kulkee! – LENKILLÄ

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: