arki

Kaikki ei aina ole sitä, miltä ensisilmäyksellä näyttää

Pari vuotta sitten ystäväni todisti vakuutuspetosta, joka tapahtui lähes hänen silmiensä alla. Tapahtumien kulku tallentui sattumalta videolle, joka jäi ystäväni haltuun. Videon ansiosta paikalle saapuneille poliiseille valkeni, että kyseessä ei ollut onnettomuus. Tekijöillä oli tarkoitus saada tapahtuma näyttämään onnettomuudelta ja huijata näin rahaa vakuutusyhtiöltä.

Pian sosiaalisessa mediassa alkoi keskustelu ”onnettomuudesta”. Keskustelijat esittivät mitä mielikuvituksellisimpia teorioita siitä, miten tapahtumat ovat mahdollisesti edenneet ja mikä oli ollut syynä ”onnettomuuteen”. Ihmisten kekseliäisyydellä ei tuntunut olevan rajaa. Osa varmasti myös uskoi teorioihinsa. Tiesin, että mikään niistä ei ollut totta.

Tätä nykyä ystäväni kameratallenne on opetuskäytössä vakuutusyhtiöllä. Kaikki ovat tyytyväisiä, paitsi ehkä siinä esiintyvät ihmiset. Heidän osaltaan tarina päättyi nolosti.

helsinki-city-running-day-lahettilas
Aloitin Helsinki City Running Dayn Street Teamissa vuonna 2019. Tässä olen edustamassa HCRD Expossa toukokuussa 2019.

Tällä viikolla Helsinki City Running Day julkisti vuoden 2021 tapahtumalähettiläät. Olen itse mukana kolmatta vuotta. Moni on ollut pidempään, ja uusia kasvoja on kolme. Kokoonpano sai heti tuoreeltaan kipakoitakin kommentteja sosiaalisessa mediassa. Moni niistä tuli Instagram-tililleni, koska taidan olla joukossa se, jolla on eniten seuraajia.

Myönnän heti alkuun, että naisista koostuva lähettiläsryhmä vääristää sitä kuvaa juoksijoista, jota esimerkiksi itse haluan tuoda esiin. Mukaan olisi nyt ja jo aiemmin kannattanut haalia enemmän miehiä.  Nykyisessä ryhmässä heitä ei ole lainkaan. Tätä epätasapainoa ollaan nyt korjaamassa. HCRD ottaa mukaan 1-2 miestä, jotka ovat innostuneita toimimaan lähettilästehtävässä.

Se, miten minä ja muut tähän ryhmään päädyimme, ei kuitenkaan mennyt siten, kuten joku omalle Instagram-tililleni kommentoi. ”…nyt tuo teidän meininki näyttää siltä, että haun sijaan on käyty läpi kaverilistoja.” Päädyin myös lukemaan nettikeskustelua, jossa eräs kirjoittaja pohti, suunnataanko tapahtumaa vain 25-35 -vuotiaille naisille, kun kaikki lähettiläät ovat tuosta samasta muotista.

On totta, että en päätynyt lähettilääksi haun kautta. Minua pyydettiin mukaan. Olen kasvattanut aktiivisen seuraajakunnan ja onnistunut viemään juoksun ilosanomaa eteenpäin. Seuraajissani on sekä miehiä että naisia, hitaita ja nopeita juoksijoita sekä aloittelijoita ja kokeneempia kehäraakkeja. Nähtävästi sovin joukkoon.

helsinki city running day lahettilas
Tässä olen Espoo Rantamaratonin Expossa syksyllä 2019 jakamassa Helsinki City Running Dayn esitteitä.

Osana HCRD:n lähettiläsporukkaa olen osallistunut kahtena vuotena Helsinki City Marathonille. Olen ollut expoissa ja messuilla seisomassa HCRD:n osastolla, jakanut esitteitä, houkutellut ihmisiä mukaan ja tavannut myös osaa teistä seuraajistani. Tietenkin olen myös kirjoittanut harjoittelustani sekä blogiin että muille sosiaalisen median kanavilleni.

Tätä ovat myös muut ryhmän jäsenet tehneet. Osalla on karttunut enemmän kokemusta esimerkiksi messuilla olosta, ja olen heiltä oppinut paljon. Osa on vetänyt yhteislenkkejä, vaikka se ei lähettilästehtävään kuulukaan. Siellä tapaa tapahtumaan osallistuvia muita juoksijoita ja pysyy kärryillä, mitä juoksijat keskenään supisevat.

Kun olen nyt kaksi vuotta katsellut lähettiläsryhmän toimintaa, se ei korostu mitenkään juuri naisille sopivana. Yhtä lailla voin kuvitella miehen samaan tehtävään. Kyse ei ole ollut miesten sortamisesta vaan siitä, että ryhmästä on vuosien saatossa muodostunut sellainen kuin on. Vanhoja on jäänyt pois ja uusia tullut tilalle – minä yksi niistä.

Kokemuksesta voin sanoa, että on olemassa erilaisia lähettilästehtäviä. Olin ennen tätä nykyistä tehtävää Helsinki Midnight Runin tapahtumalähettiläänä. Siihen oli vähintään yhtä tarkka haku kuin oikeisiin työtehtäviin. Lähetin hakemuksen ja kun olin päässyt jatkoon, vielä videoesittelyn itsestäni. Kun minut oli valittu tehtävään, kirjoitin kirjallisen sopimuksen. Minut lähetettiin lentokoneella Tukholmaan, jossa sain perehdytyksen tehtävään.

go expo messukeskuksessa
Go Expo -messut kevättalvella 2020 jäivät toistaiseksi viimeisiksi messuiksi, joissa olen ollut edustamassa Helsinki City Running Dayta. Koronapandemian jälkeen jatketaan taas!

Tätä nykyä saan ajoittain tarjouksia ulkomaalaisilta firmoilta, jotka pyytävät, että ryhtyisin heidän lähettilääkseen – ambassadoriksi. Siihen tehtävän pääsee, kun ottaa firmalta vastaan esimerkiksi juoksutrikoot, maksaa itse postitusmaksun ja laittaa Instagramiin kuvan itsestään firman mainostrikoot päällä. Kiitos, mutta ei kiitos.

Moni lähettilästehtävä menee kahden edellä mainitun esimerkin väliin. Ensin mainitussa hakutavassa kuluu rekrytoijan työtunteja ja rahaa, mutta rekrytoinnin tulos voi olla parempi kuin hakuammunnalla tehty. Jälkimmäisessä työtunteja ja rahaa kuluu lähettiläällä, kun hän maksaa postikulut Atlantin takaa ja ottaa mukavia kuvia Instagramiin. Käytettävissä olevat resurssit eri tahojen välillä vaihtelevat, ja tämä näkyy myös valintaprosessissa.

On myös muistettava, että kaikilla ei ole Instagram-tiliä eivätkä kaikki ole Facebookissa. Tämä blogini on luettavissa ilman mitään sovelluksia internetissä, kunhan sinne on pääsy.

Jos HCRD:n lähettiläät olisi valittu pelkästään Instagram-tilien perusteella (kuten eräs närkästynyt henkilö ehdotti), ei heitä välttämättä pääsisi seuraamaan muita kanavia pitkin. Facebook alkaa olla profiloitunut keski-ikäisten temmellyskentäksi. Nuoremmat ovat runsaammin määrin Instagramissa. Lisäksi on tullut uusia sovelluksia, joiden nimiä en edes muista.

Olen yksi kolmesta ylläpitäjästä noin 3 500 jäsentä käsittävässä Facebook-ryhmässä. Siinä olen oppinut, miten helposti aikuiset alkavat solvata ja jopa uhkailla toisiaan, puhua pahaa maahanmuuttajista, (heidän mielestään) väärää puoluetta edustavista kansalaisista tai muuten vain erilaisista ihmisistä kuin he itse ovat. Joudun viikoittain poistamaan asiattomia kommentteja keskusteluista ja välillä myös perustelemaan, miksi näin on tehty.

Tämän vuoksi kävin myös lukemassa erään keskustelufoorumin kommentit liittyen HCRD:n lähettiläsvalintaan. Siellä oli kuvani ja näyttökuva Instagram-tililleni jätetyistä kommenteista. Tämä kaikki on toki sallittua, ja onneksi keskustelu foorumilla oli asiallista. Tietäen ihmisten alttiuden ylilyönteihin pidän varani, ettei kukaan syyllisty kunnianloukkaukseen.

lehti talvijuoksuun
Oli outoa katsoa omaa kuvaansa netin keskustelupalstalla. Lähettiläiden ikähaarukaksi arvioitiin 25-35. Kuva: Jenni Somervalli

Keskustelupalstan eräästä kommentista päättelin, että meidän lähettiläiden uskotaan olevan noin 25-35-vuotiaita. Tätä en 40 vuotta täyttäneenä laittanut lainkaan pahakseni. Tietenkin harmitti, että kommentoija ei ollut vaivautunut yhtään perehtymään, minkä ikäisiä olemme. Saatatte yllättyä – en todellakaan ole HCRD-lähettiläsryhmän vanhin.

Kaikki ei ole sitä, miltä se ensi silmäyksellä näyttää. Tällä viikolla satuin katsomaan TV:stä pätkän Fitnesspäiväkirjat-ohjelmaa. Tässä reality-ohjelmassa yksi päähenkilöistä näytti videomateriaalia pr-tilaisuudesta, jossa itsekin kesällä kävin. Hän kertoi televisiossa näytetyssä pätkässä jotenkin niin, että ”kiva kun on tällainen ulkotapahtuma”. Väärin!! Tapahtuma oli sisätiloissa. Moni jäi ulos seisoskelemaan, koska oli kesä, kaunis ilma ja runsaasti valoa lehti- ja somekuvien ottamiseen.

Saattaa olla, että henkilölle tuli tarve vakuuttaa, ettei ole käynyt missään ”koronalingossa”. On myös mahdollista, että valinta on tehty leikkauspöydällä ja se oli tuotannon kannanotto. Sitä en voi katsojana tietää. Kannattaa kuitenkin aina kritiikillä suhtautua näkemäänsä ja kuulemaansa.

hcrd ambassadors
Helsinki City Running Dayn lähettiläsporukka tällä hetkellä. Muutoksia on vielä tulossa.

Oli ikävä kokemus lukea raivostuneita kommentteja, joissa epäiltiin kavereiden suosimisesta tai viisasteltiin, että toinen juoksutapahtuma otti viimeksi puolet naisia ja puolet miehiä lähettiläiksi. Asiat eivät aina ole niin yksiselitteisiä kuin ne ulospäin näyttävät. Kaikki elämä ei myöskään tapahdu Instagramissa (tai edes somessa, big news!), vaan esimerkiksi HCRD tavoittaa ihmisiä niinkin alkukantaisella medialla kuin lehdellä. Sieltä voi esimerkiksi käydä lukemassa kunniamaratoonareista (s. 42). Klikkaa lehteen tästä.

Kuten kuvasta näkyy, jatkan HCRD:n edustamista myös ensi vuonna. Se ei tule tapahtumaan muita arvostelemalla. Tähtään jälleen Helsinki City Marathonille ja aloitan tavoitteellisen harjoittelun viimeistään vuodenvaihteen jälkeen. Olen esillä Instagramissa, Facebookissa, Twitterissä, omassa blogissani ja kunhan koronatilanne helpottaa, minut tapaa myös yhteislenkeillä ja messuilla. Monia iloisia kilometrejä kaikille!

9 kommenttia

  1. Näin facebookkia ja instagrammia välttelevänä henkilönä, on tämä kirjoitus eka mikä ensi vuoden hcr tapahtumasta on mun silmille pompannut. Ikävää, että valintoja pitää alkaa ruotia, tuskin se pakollinen 50-50 jako naisia ja miehiä ainakaan mitään lisäarvoa toisi. Mukavia lenkkejä ja hyvää lähettiläisyyttä.

    Tykkää

    1. Kiitos! Ei tätä välttämättä olisi pitänyt blogissa alkaa ruotia, mutta olet oiva esimerkki siitä, että Instagram ei tavoita kaikkia! Hyvässä ja pahassa. Instagram perustuu lyhyille kommenteille, eikä siellä kukaan edes jaksa lukea mitään – kunhan katsoo kuvan. Näin tässä pienimuotoisessa kohussakin kävi, että kuvaa katsomalla oli tehty pitkälle meneviä päätöksiä siitä, miten valinnat oli tehty ja mm. minkä ikäisiä olemme. Metsään meni ne tulkinnat.

      Kiitos oikein paljon kommentistasi ja mukavaa loppuvuotta! 🙂

      Tykkää

  2. Näin. Hieno kirjoitus. Niinkuin sinulle kirjoitinkin ajatukseni itselläni on jakaa juoksumotivaatiota, vinkkejä ja omia kokemuksia. Näillä asioilla ei mielestäni ole sukupuolella, kansalaisuudella tai juoksuvauhdilla mitään väliä. Itseäni jotenkin harmittaa, että näin positiivisesta asiasta on saatu käännettyä näin negatiivista. Loppujen lopuksi ollaan kaikki lähettiläät hyvin erilaisia ihmisiä sekä juoksijoita. Satutaan vain kaikki olemaan naisia.

    Tykkää

    1. Kiitos! Näin sisältä päin katsoen tämä näyttäytyy hyvin eri tavalla kuin vain Instgram-päivitystä katsomalla. En toki moiti heitä, jotka tähän puuttuivat. Nythän me olemme saamassa miesvahvistusta näihin tehtäviin ja se on vain ja ainoastaan hieno juttu.

      Tykkää

  3. Hei,
    Tämä tulikin vähän yllätyksenä. Olen vain ollut niin onnellinen, että olen löytänyt hyvän harrastuksen ja useita juoksemista koskevia ig-tilejä ja blogeja mistä saa esim. hyviä vinkkejä. Ja hienoa tuo lähettilästoiminta.

    Tämä on vähän asian vierestä, mutta se mistä olen huolestunut, on että harvoin törmää juoksublogeihin ja ig-tileihin missä olisi tutkittua tietoa omien mielipiteiden ja kokemusten lisäksi. Sen sijaan kaupalliset yhteistyöt täyttävät useampaakin sisältöä. Tosin ymmärtäähän sen, monella on juoksemisen intohimon lisäksi vakityö, perhe ja useita vastuutehtäviä. Miten siinä kirjoittaa hyvin perusteltua tieteellistä tekstiä. En itse siihen ainakaan pystyisi. Silti huolestuttaa tämä mainontaan painottuva kehitys. Kaikki tärkeä ja huolellisesti tehty kun tuppaa viemään pirusti aikaa.
    Ps. Nyt saa vinkata asiantuntija/lähdepainotteisia blogeja ja ig tilejä

    Tykkää

    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Tuo on tosiaan hieman huolestuttava yhtälö, kun blogeista ja ig-tileiltä haetaan tietoa, mutta sieltä löytää lähinnä kirjoittajan omia kokemuksia. Niitä pitäisi osata suodattaa kriittisesti, mutta se ei kaikilta onnistu. Itse olen huolestunut tämän ilmiön leviämisestä esim. self help -kirjoihin, joita saatetaan kirjoittaa olemattomilla tiedoilla ja mutu-tuntumalla. Puhumattakaan ruokavalio- ja treeniohjelmista.

      Olet oikeassa siinä, että tutkittua tietoa kirjoitetun tekstin kirjoittaminen vie aikaa. Lisäksi, kun siitä ei saa mitään palkkaa, niin useinkaan ei viitsi ilmaiseksi kuluttaa aikaansa. Itse tykkään tästä bloggaamisesta niin paljon, että annan tälle joskus vähän liikaakin aikaa. Toisaalta mulla on myös ne muut velvoitteet täysipäiväinen työ, kolme lasta ja myös heidän harrastuksensa ja menonsa. Sen vuoksi joutuu usein menemään sieltä, missä rima on matalin.

      Asiapainotteisista ig-tileistä mulle tulee mieleen esim. turkulaispariskunta https://www.instagram.com/anniliukka/ ja https://www.instagram.com/juoksunaattori/ sekä esim. https://www.instagram.com/helea_training/ (heillä on myös aktiivinen blogi). Voi vinkkailla myös muita tänne, kenellä tulee mieleen jotain asiapitoisia tilejä!

      Tykkää

  4. Mielenkiintoista, että näkemäsi vakuutuspetos on myös nykyään vakuutusyhtiöillä opetuskäytössä. Ilmeisesti tätä tapahtuu ajoittain. Olen ymmärtänyt uutisten perusteella, että myös yksityisetsiviä käytetään vakuutusyhtiöiden apuna selvittäessä mahdollista vakuutuspetosta.

    Tykkää

    1. Näin oli ainakin joitain vuosia sitten, kun tämä tapahtui. Kameravalvonnan lisääntyminen on kyllä siinä mielessä hyvä juttu, että yhä useampi epärehellinen jää kiinni. Vielä kun niissä olisi hyvä kuva, josta saa jotain selvää.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Juoksemiseen hurahtanut Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: