Kukkia naistenpäivänä

Tänään 8.3.2021 vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Sen tavoitteena on edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja kiinnittää huomiota naisten kokemaan syrjintään. Kun aloitin nykyisessä työpaikassani 2000-luvun alkupuolella, sain aina naistenpäivänä työnantajaltani kukkia. Naistenpäivä onkin tulppaanien myynnin sesonkiaikaa.

Suomi on varmasti yksi maailman parhaimpia maita elää naisena. 40-vuotiaana naisena ja kolmen lapsen äitinä koen, että elän tasa-arvoisessa maassa. Olen toki joitain kertoja jäänyt suu auki ihmettelemään, kun huomaan vanhakantaisia ajatusmalleja.

Naispuolisena juoksun harrastajana olen esimerkiksi huomannut, että urheilukelloja ei esitellä naisille kovin innokkaasti. Kännykkäostoksilla myyjä on kysynyt minulta, minkä värisen puhelimen haluan. Aivan kuin sillä olisi jotain merkitystä. Kun täysin vieras ihminen kysyi syntyvän lapseni sukupuolta ja kuuli, että lapsi on poika, sain erityisonnittelut.

Vanhakantainen asenteellisuus on harmittavaa, mutta pientä siihen verrattuna, että joissain maissa tytöt eivät voi käydä koulua, naiset eivät saa päättää omasta vartalostaan tai heillä ei ole samoja kansalaisoikeuksia kuin miehillä.

Voin itse taistella pölyttyneitä ajatusmalleja vastaan. Oma blogini ja muut sosiaalisen median kanavani ovat loistavia paikkoja tuoda esiin ajatuksiani naiseudesta. Enimmäkseen teen sen näyttämällä esimerkkiä: kolme lasta synnyttäneenä ja 40 vuoden rajapyykin ylittäneenä voin olla elämäni kunnossa.

Nainen on nainen oli hänellä lapsia tai ei ja riippumatta siitä, miten hän elämänsä päättää elää. Olen pystynyt ammentamaan juoksuun äitiydestä ja toisin päin. Raskaudet ja synnytykset avasivat silmäni sille, miten hieno biologinen koneisto ihmiskeho on. Kymmenientuhansien vuosien evoluution ansiosta sekä vastasyntynyt lapsi että tuore äiti osaavat toimia vaistonvaraisesti oikein. Omiin vaistoihin pitää vain luottaa.

Kun pariviikkoisen lapsen laittaa ensimmäistä kertaa kylpyveteen, hän yrittää tarrautua sekä sormillaan että varpaillaan äitiin. Ihmisemo ei ole enää aikoihin ollut karvainen, mutta refleksi on säilynyt. Olemme vain hieman älykkäämpiä apinoita.

Juokseminen, kuten muukin liikunta, on ihmiselle luontaista. Geeneihimme on kirjoitettu myös tavoite säästää energiaa ja nauttia makeaa aina, kun se on mahdollista. Siinäpä nykyihminen sinnittelee kahden välillä. On inhimillistä nauttia joutenolosta ja herkuista, mutta hyvä olo siitä ei tule.

Ihmiskunnan kukoistus perustuu pitkälti siihen, että meillä on järjestäytynyt yhteiskunta, emmekä toimi vain vaistojemme varassa. Laadimme yhteisiä sääntöjä, joista osa on kirjoitettua lakia ja sopimustekstejä ja osa moraalista käyttäytymiskoodistoa. Heikommassa asemassa olevia on tuettava eikä jätettävä oman onnensa varaan ja pedon kitaan, kuten luonnossa saattaa käydä.

Hyväksyn sen, että naisena olen fyysisesti miehiä heikompi. Sitä vastaan on turha taistella. En silti pidä siitä, että minut lokeroidaan sukupuoleni perusteella. Kun Helsinki City Running Dayn lähettiläsvalinnoista nousi kohu, pahoitin mieleni eniten siitä, että minut nähtiin vain sukupuoleni edustajana. Haluaisin, että minut nähdään ihmisenä. Juoksijana. Siten suhtaudun muihinkin ihmisiin: he ovat ensisijassa ihmisiä, eivätkä sukupuolensa edustajia.

Sukupuolten tasa-arvoa ei lisätä sillä, että painetaan toisia alaspäin. Itsensä ylentäminen muita alentamalla ei elämässä muutenkaan ole pitkäaikainen ja kestävä ratkaisu. Täytyy nostaa ylöspäin niitä, jotka ovat altavastaajan asemassa. Myös se edistää tasa-arvoa, että kiinnitetään huomiota epäkohtiin. Sen vuoksi kirjoitin myös tämän kirjoituksen. Lisäksi tämä on omistettu kaikille naisille. Hyvää naistenpäivää!