Mathildedalin ruukkikylään Saloon on pääkaupunkiseudulta reilun puolentoista tunnin ajomatka. Istuin pelkääjän paikalla, kun kaverini ajoi. Katselin yhä vehreämmäksi muuttuvaa maisemaa ja valkoisia hattaroita taivaalla. Kuumana hellepäivänä ei haitannut, vaikka taivas ei ollut pilvetön.
Olimme lähteneet päiväretkelle Mathildedaliin. Kaverini ei ollut koskaan siellä käynyt ja kun hän pyysi minua mukaansa, en kauan miettinyt vastaustani: kyllä! Hain töistä vapaata, ja sattumoisin myös harjoitusohjelmassani oli lepopäivä. Niinpä starttasimme aurinkoisena torstaiaamuna auton Espoossa ja suuntasimme pitkin Turun moottoritietä Saloon.
Mathildedaliin pääsee autolla aivan perille asti. Ajaa vain niin pitkälle, että tulee meri vastaan ja pysäyttää ennen sitä. Aivan kiinni ruukkikylässä on iso ilmainen parkkipaikka. Mathildedaliin voi tulla myös veneellä tai pyörällä. Olin itse käynyt kylässä kesällä 2018, kun olin tutustumassa Rannikkoreittiin.
Miten ihanaa onkaan olla reissussa ihmisen kanssa, joka haluaa tehdä asiat aivan samalla tavalla kuin itse. Autolta kävelimme kaverini kanssa suoraan sataman ravintolaan syömään. Mottoni voisi olla ”aina nälkä”. Valitsimme samat lounassalaatit, paikan auringossa ja kilistelimme juomiamme. Mikä ihana alku päiväretkelle!
Rannassa puhalsi vilvoittava merituuli. Vatsat täynnä lähdimme tutustumaan itse ruukkikylään. Moni rakennuksista on peräisin 1800-luvulta, jolloin ne ovat palvelleet rautaruukin erilaisina tiloina. Yhdessä rakennuksessa on esillä paikan historiaa kuvina, kirjoituksina ja esineinä. Siellä kannattaa ehdottomasti piipahtaa.
Enimmäkseen vanhan ruukkikylän rakennukset on herätetty uuteen eloon pienten putiikkien, kahviloiden ja ravintoloiden voimin. Myynnissä on alpakanvillaa ja siitä tehtyjä erilaisia neuleita, vaatteita, paikallisten yrittäjien tuotteita kuten kynttilöitä ja pannunalusia, erilaisia leikkuulautoja ja harjoja pienpanimo-olutta ja siideriä unohtamatta.
Minulle mukaan tarttui kaunis kynttilä, savipajan kahvikuppi ja kolme pientä pulloa siideriä ja olutta Kyläpanimosta. Omenan ja raparperin makuinen siideri oli niin maukas, että perillä heti harmitti, etten ostanut sitä enemmän. Kyläpanimon oma Olutpuoti sijaitsee turhan kaukana Espoon kodistani.
Alpakan villan lisäksi Mathildedalin ruukkikylässä pääsee ihastelemaan ihan oikeita alpakoita. Niitä oli kahdellakin eri laitumella, joskin kuumana päivänä alpakat vetäytyivät puiden varjoon. Kävimme kaverini kanssa niille juttelemassa saamatta juurikaan vastakaikua. Alpakat ovat alun perin Etelä-Amerikan asukkeja.
Alpakat oli jokin aika sitten keritty, minkä vuoksi ne näyttivät kovin laihoilta. Mathildedalissa on oma kehräämö, jossa villasta kehrätään lankaa. Ovelta pääsee kurkistamaan sisään kehräämöön, jossa koneet olivat ainakin omana vierailupäivänäni kovassa käytössä. Suhina ja kohina kuului ulos asti.
Mathildedalissa on ravintoloissa ja kahviloissa mistä valita. Koko alue on helposti saavutettavissa jalan, ja kannattaa käydä kiertämässä kaikki rakennukset ja kurkistaa sisäpihoille. Ehdotin kaverilleni samaa kahvilaa, jossa kävin kolme vuotta sitten. Päädyin myös samaan suklaakakkuun ja kahviin, joihin viimeksikin. Miksi mennä hyvää vaihtamaan?
Mathildedalista löytyy mm. minigolf-rata, padel-kenttä, uimaranta ja kesäteatteri. Uimarannalle ei saa leiriytyä, mutta ruukkikylästä löytyy monenlaisia yöpymismahdollisuuksia: hotelli, B&B-majoitus ja mökkejä. Niistä voi valita mieluisensa. Me olimme vain päiväretkellä Mathildedalissa ja suuntasimme illaksi kotiin.
Aika kului ruukkikylää ihaillessa nopeasti. Olisimme viihtyneet pidempäänkin, mutta seuraavat menot kutsuivat jo. Mathildedalissa saa kulumaan helposti kokonaisen päivän. Varsinkin, jos vierailulle sattuu lämmin ja aurinkoinen päivä, kuten minulle ja kaverilleni. Olisin hyvinkin voinut mennä vielä uimaan, pelaamaan ehkä kierroksen minigolfia, nauttimaan vielä yhden paikallisen oluen jollekin monista terasseista…
Historiaa henkivä ruukkikylä on ainutlaatuinen kohde. Rakennukset kertovat omaa tarinaansa Suomen teollistumisen alkuvaiheista, mutta myös luonto on Varsinais-Suomessa huomiota herättävän vehreää. Viereisessä lehdossa linnut visersivät niin, että korvissa tuntui. Historian havinan saattoi aistia myös, kun katsoi vinhasti pyörivää vesiratasta. Siinä se rullaa paikoillaan vuodesta toiseen. Seuraavalla kerralla nähdään taas!
LENKILLÄ 