MATKAT

Lappi kesällä on muutakin kuin hyttysiä

Tänä kesänä Lappi oli kaikkea muuta kuin hyttysiä, sillä osuimme kolmeksi päiväksi Saariselälle kahden lämpimämmän sääjakson välissä. Elohopea pysytteli päivisin hädin tuskin 10 asteessa, ja yöt olivat sitäkin kylmempiä. Hyttysiä ei ollut nimeksikään.

Sattumaa oli vain kylmä sää, sillä olimme varanneet majoituksen jo maaliskuussa. Eikä minkä tahansa yösijan, vaan saman mökin, jossa yövyimme viime kesänä kaksi yötä. Silloin jatkoimme matkaamme Norjaan, mutta tänä vuonna Saariselkä oli automatkamme pääkohde.

Ei ihme, jos paarmat, mäkäräiset ja hyttyset hyytyivät koleudessa. Se oli lähellä myös itselläni, kun olin saapunut pohjoiseen melkein suoraan etelän helteistä. Sanotaan, että helteeseen tottuu, mutta kylmyyden kanssa on vähän niin ja näin. Mukanani ollut villapaita oli vielä enimmäkseen lankoina ja etukappale puikoilla valmistumassa.

novita seitseman veljesta villalanka
Lapin matkalla mukana ollut villapaita oli vasta tekeillä. Huomasin, että olin ostanut Lapintaika-nimistä villalankaa.
aurinko paistaa sateen lapi
Näky mökin pihassa oli lähes maaginen, kun samaan aikaan satoi ja aurinko paistoi.

Säiden viileneminen koko maassa oli tiedossamme jo ennen matkalle lähtemistä. Seurasimme mieheni kanssa sääennusteita eri palveluista helteisellä terassillamme Espoossa. Pohdimme ääneen jopa koko Lapin matkan perumista. Pelkkä ajatuskin parinkymmenen asteen pudotuksesta lämpötilassa sai hytisemään.

Jälkeenpäin mietteet matkan perumisesta sään vuoksi tuntuivat hassuilta. Ajoimme Saariselälle Vuokatin ja Kuusamon kautta. Vuokatissa yövyimme kaksi yötä ja Kuusamossa yhden. Ilma viileni päivä päivältä, eikä matkan edetessä pitkien housujen pukeminen tuntunut enää niin oudolta.

Tiedossamme oli, että vuokramökkiin Saariselällä ei tule vettä, sisävessa puuttuu eikä netti toimi. Kun kannoin ensimmäisenä iltana ämpärillä vettä lähteestä, pakotin itseni konkreettisesti perusasioiden äärelle. Sytytin tulen padan alle, jotta saimme lämmintä pesuvettä saunaan. Toiseen ämpäriin otin lähteestä juomavettä. Saunasta kävimme vielä virkistäytymässä tunturipuron syvimmässä kohdassa.

tunturipuro saariselalla
Vuokramökin edustalla virtasi tunturipuro.
juomavesi tunturipurosta
Matka puron vieressä olleelta lähteeltä mökkiin oli lyhyt, eikä veden kantaminen tuntunut raskaalta.

Etelä-Suomessa illat olivat ehtineet jo hämärtyä yhä aikaisemmin, mutta Lapissa kello hiipi huomaamatta puolille öin, ennen kuin peti alkoi kutsua. Valoisuus oli ihmeellistä. Netin puuttuessa tai yhteyden ollessa huono pelasimme korttia, kuuntelimme radiota, paistoimme makkaraa ja minä neuloin keskeneräistä villapaitaani ja kävin kerran juoksemassa kahdeksan kilometrin lenkin.

Totuttujen virikkeiden kuten television tai netin puuttuminen aiheutti hyvin äkkiä sen, että piti kohdata omat ajatuksensa ilman häiriötekijöitä. Niitä ei päässyt karkuun oheistekemiseen. Tunne oli jännä, koska samaan aikaan tunsin haikeutta ja sitä, että juuri nyt mitään ei puutu. En olisi halunnut olla missään muualla.

haaveilua mokin portailla
Kun hälinä ympärillä rauhoittuu, kuulee paremmin omat ajatuksensa.
tulija saariselka mokki
Mökin edessä oli tulisija, jossa grillasimme makkaraa.

Kahta kokonaista päivää Saariselällä ei tarvinnut kuluttaa peukaloitaan pyöritellen eikä tuleen tuijotellen, vaikka jälkimmäinen olisikin ollut ihan mukavaa. Ensimmäisenä päivänä ajoimme autolla Kiilopäälle niin ylös, kuin pääsi. Ylimmältä parkkipaikalta oli 1,9 kilometrin mittainen kävelyreitti 546 metrin korkeudella sijaitsevalle tunturin huipulle.

Viime vuonna, kun olimme Saariselällä, lähdimme kunnianhimoisesti lasten kanssa kävelemään koko matkaa Kiilopäälle. Emme päässeet perille asti, vaan söimme lohileipämme jossain puurajan yläpuolella. Tällä kertaa otimme varman päälle ja ajoimme alkumatkan autolla. Päätös oli oikea, sillä loppumatkan nousu oli jyrkähkö.

Reitti oli suosittu ja väkeä meni ylös ja alas. Ei silti tullut oloa, että ihmisiä olisi ollut liikaa. Tuulisessa tunturissa en pelännyt koronan vuoksi. Tunturin laella oli hyvin tilaa, eikä putoamisvaaraa ollut mihinkään suuntaan. Otimme muutamia kuvia, katselimme maisemia ja lähdimme laskeutumaan alas samaa reittiä kuin jota olimme saapuneet. Tunturin laelta on mahdollista palata takaisin alas myös toista hieman pidempää reittiä.

kavelyreitti kiilopaa saariselka
Nousu Kiilopään huipulle oli paikoin jyrkkä. Portaat helpottivat nousua.
vaeltaja kiilopaan tunturissa
Kiilopään huippu nousee yli 500 metriin. Tämä kuva on matkalta huipulle.

Toisena lomapäivänä Saariselällä ajoimme noin tunnin matkan Tuulijärvelle Inarin kirkonkylän liepeille (luontoon.fi). Parkkipaikalta oli vielä 1,5 kilometrin mittainen matka järven rannalle. Kävelyreitti oli kivikkoinen ja epätasainen, joten sinne ei ole asiaa esimerkiksi lastenrattailla. Sateen jälkeen reitti oli mutainen, ja lenkkarit likaantuivat.

Perillä odotti kirkasvetinen Tuulijärvi. Se on tunnettu rauduistaan (nieriä), jotka viihtyvät kylmissä pohjoisen vesissä. Olimme ottaneet mukaan Trangian, makkaraa, mehua ja vettä aikomuksena lämmittää mehua ja syödä makkaraa kodassa, jollainen oli merkitty karttoihin. Sää oli tuulinen, sateinen ja kolea.

Järven rannalla meitä odotti uusi ja tilava kota, jonka kaminassa hehkui vielä edellisen kävijän jäljiltä hiillos. Kodan oven sai kiinni, minkä vuoksi lämmin ilma ei päässyt karkaamaan ulos. Sen sijaan, että olisi pitänyt lämmittää mehua, riisuimme päällysvaatteet ja teimme mukeihimme kylmää mehua. Makkarat kypsyivät hetkessä hiilloksessa. Retkeilijät pääsivät tällä kertaa todella helpolla.

makkara hiillos
Edellisen kävijän jäljiltä kodassa oli täydellinen hiillos, jossa paistoimme makkaraa lounaaksi.
kirkasvetinen tuulijarvi inari
Tuulijärven vesi on niin kirkasta, että laiturilta näki vaivatta pohjan.

Kolme yötä ja kaksi kokonaista päivää Saariselällä vahvistivat ihastustani pohjoiseen luontoon. En yhtään ihmettele heitä, jotka viihtyvät pidempiä aikoja Lapin rauhassa. Kun turha häly poistuu, kuulee paremmin omat ajatuksensa. Sitä ei aina huomaakaan, millaisessa häiriötekijöiden täyttämässä maailmassa elää. Elleivät muut häiritse, itse kyllä hakeutuu helposti somen selailun ja muun päämäärättömän haahuilun pariin sen sijaan, että rauhoittuisi paikoilleen.

Koronapandemian edelleen jyllätessä katson aiheelliseksi sanoa muutaman sanan turvallisesta matkustamisesta. Yleisesti ottaen kotimaan matkaajat tuntuvat olevan vastuullista väkeä. Lähes kaikilla oli maskit kasvoilla kaupoissa, kahviloissa ja ravintoloissa. Myös käsidesipisteet olivat ahkerassa käytössä.

Yövyimme automatkallamme enimmäkseen erillisissä mökeissä, joissa olimme oman perheen kesken. Kohtaamisia muiden ihmisten kanssa tuli vain kaupoissa ja ruokapaikoissa. Vuokatissa kävimme kylpylässä, mikä oli tietoinen riskinotto. Siellä turvavälit eivät toteutuneet.

hilla lakka suomuurain
Hilla eli lakka eli suomuurain. Niitä kasvoi Tuulijärven rannalla.
tunturipuro saariselalla
Saariselällä kävin kerran juoksemassa latupohjia pitkin. Juoksin noin kahdeksan kilometriä.

Tämä oli jo toinen peräkkäinen kesä, kun Espoosta ei päässyt etelään vaan piti lähteä kohti pohjoista. Huomaan, että kotiympyröistä poistuminen auttaa unohtamaan työ- ja muut turhat asiat. Sillä ei ole niin väliä, mihin suuntaan lähtee. Tykkään matkustella ja olla tien päällä, ja onnekseni muu perhe jakaa saman intohimon.

Viime kesänä kaikki ravintolat esimerkiksi hiihtokeskuksissa eivät pitäneet oviaan auki, mutta tänä kesänä tilanne oli parempi. Kotimaanmatkailijoihin on varauduttu. Tosin joillekin asiakasmäärät ovat tulleet yllätyksenä, eikä palvelu aina pelannut.

Ymmärrän yrittäjien aseman vaihtuvien rajoitusten edessä, mutta silti tuntui välillä kohtuuttomalta odottaa kahvin saamista lähes yhtä kauan kuin ruokaa. Yhdellä pysähdyspaikalla piti odotella suodatinkahvin tippumista ja toisessa kahvilassa oli vain yksi työntekijä valmistamassa erikoiskahveja. Jono liikkui niin hitaasti, että pitkäpinnaisempikin alkoi hermostua.

Lisäksi Suomessa – ikävä kyllä – on edelleen havaittavissa 60-lukulaista asennetta, jossa asiakas huomaa olevansa ”vain asiakas”. Eräänkin kerran astuin pizzeriaan, jossa vastaanotto oli niin tylyä, että olisin kääntynyt kannoillani, ellei se olisi ollut ainoa paikka, jossa syödä. Lisämyyntiin ei aina olla halukkaita, vaikka asiakas jotain kysyisikin. En ymmärrä, miten yrityksillä on vaikeassa tilanteessa tällaiseen varaa. Vähintä, mitä voisi tehdä, olisi opettaa asiakaspalvelijat hymyilemään.

kivilaatoista tehdyt portaat
Löysin jälleen upeita paikkoja Lapista. Lasten kanssa matkustaessa piti tehdä asioita heidän ehdoillaan, mutta toivottavasti heilläkin retkien myötä syttyy innostus luonnossa kulkemiseen.

Takana on joka tapauksessa onnistunut reissu, sillä enimmäkseen oma viihtyminen on suhtautumisesta kiinni. Tässä kohtaa pitää olla iloinen, että kukaan ei joutunut loman alla karanteeniin ja kaikki pysyivät terveinä. Seuraava Lapin loma on suunnitteilla ainakin puheissa, vaikka vasta pääsemme purkamaan matkalaukkuja edelliseltä reissulta. Lappi on lumonnut meidät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: