hiihto

Laduilla elämä on enemmän

Irrotin hiihtomonot suksista ja kävelin aurausvallin yli autotielle. Latu jatkui tien toisella puolella ja laski pellon halki kohti Pitkäjärven rantaa. Ennen kuin ylitin tien, katsoin vasemmalle ja oikealle ja vielä kerran vasemmalle. Olin kesällä pyöräillyt samaa tietä pitkin ja nauttinut lempeästä tuulesta kasvoillani. Asfalttista tienpiennarta oli tullut tampattua myös pitkillä juoksulenkeillä. Kun olin ylittänyt tien ja olin seuraavan pellon reunalla, laitoin monot takaisin suksiin kiinni ja jatkoin matkaa.

Laduilla elämä on enemmän. En tarkoita sinne kuulumattomia koiria, koiranjätöksiä, hiihtäjien taskuista pudonneita nenäliinoja, irronneita sompia tai karkkipapereita. Kaikkia edellä mainittuja näin viime lauantain hiihtolenkillä. Tarkoitan jotain muuta. Se on uusi näkökulma, jonka tuttuun ympäristöön saa laduilta käsin. Se on käsien ja jalkojen vastavuoroinen liike, joka sujuessaan vapauttaa aivot ajattelemaan ihan muita asioita tai olemaan ajattelematta juuri mitään. Ladun yli kipittävä hiiri havahduttaa nykyhetkeen.

latu pellon halki
Pellolle oli muodostunut useampi latu-ura. Melko liukkaalla kelillä hiihtäminen oli helppoa.

Kotini lähellä on Leppävaaran urheilupuiston kuntorata, jossa tällaisena runsaslumisena talvena on yli viiden kilometrin mittainen latu. Latu on mäkinen, ja mäet ovat jyrkkiä. Kuntoradan hyvä puoli on se, että latu siellä on koko matkalta valaistu. Pimeinä talvi-iltoinakin pääsee hiihtämään ilman otsalamppua. Jos lähden kapuamaan ylämäkiä ja laskettelemaan alamäkiä, saan hyvän hikitreenin. Viime talvena korvasin osan maratonohjelmani intervalliharjoituksista hiihtämällä kuntoradalla. Hyvistä tuloksista päätelleen se kannatti.

Viikonloppuisin, kun pääsen valoisaan aikaan hiihtämään, suuntaan mieluiten tasaisemmille laduille. Ne sijaitsevat enimmäkseen pelloilla tai ulkoilureiteillä, joilla ei ole valaistusta. Metsä- ja peltoreittien yksi hyvä puoli on se, että niillä on harvoin ruuhkaa. Kehä III:n sisäpuolella on paljon vaadittu, että ei hiihtäessä näkisi muita liikkujia, mutta lauantain pitkällä hiihtolenkilläni se oli lähellä.

pitkajarvi latu espoo
Hiihdin Pitkäjärven rantaan. Muita ihmisiä ei matkalla juuri näkynyt,

Hiihdin lauantaina yli kahden ja puolen tunnin ajan Leppävaarasta Pitkäjärven rantaan ja takaisin, kiertelin latuja pelloilla ja kävin kääntymässä lähellä Leppävaaran stadionia. Kilometrejä kertyi yhteensä yli 24. Ohjelmassani olisi ollut 20 kilometrin juoksulenkki, mutta valitsin sen sijaan hiihdon. Olin käynyt aamupäivällä hiihtelemässä nuorimman lapseni kanssa ja ihastunut aurinkoiseen talvipäivään, joka kutsui hiihtämään. Jätin sukset ulos odottamaan omaa hiihtolenkkiäni.

Viime blogikirjoituksessani totesin, että juoksukilometrit voi muuttaa hiihtokilometreiksi kertomalla ne kahdella. Se olisi tarkoittanut minulle 40 kilometrin hiihtoa, mutta tyydyin vähempään. Etenemiseni oli paikoin hidasta, sillä välillä piti ottaa sukset pois jalasta ja kävellä tien yli tai hiihtää metsässä polulla, jossa ei ollut kunnon latua. 40 kilometrin hiihtämiseen olisi kulunut melkoisesti aikaa.

Keskisykkeeni lauantain hiihtolenkillä oli 123. Keskivauhti oli sama kuin pitkillä juoksulenkeillä eli noin 6 minuuttia 30 sekuntia kilometriä kohden. Jo tämä kertoo, että hiihtäminen ainakin perinteisellä tyylillä on kevyempää kuin juokseminen. Juostessa sykkeeni olisi ollut 20 pykälää korkeampi. Mitä parempi luisto, sitä kevyempää hiihtäminen on. Lauantain hiihtolenkillä luisto oli keskimääräisen hyvä, ja hiihtäminen oli kevyttä.

hiihtaja pellolla
Hiihto on aina myös luontokokemus. Kaksi ja puoli tuntia raikasta ilmaa teki hyvää.

Kun hiihdän, en kuuntele musiikkia, äänikirjaa tai vastaavaa. Osin kyse on myös turvallisuudesta, sillä haluan kuulla muiden hiihtäjien lähestymisen. Kuviakin tulee matkan varrelta otettua vähemmän, kun ei jaksa jatkuvasti pysähtyä irrottamaan sauvoja käsistä ja kaivamaan puhelinta taskusta. Kun ei voi ikuistaa maisemia puhelimelle, pitää ne painaa omaan mieleen. Se auttaa keskittymään olennaiseen sen sijaan, että katselisi maisemia puhelimen ruudulta.

Juokseminen on minulle usein myös luontokokemus, minkä vuoksi käyn hyvin harvoin sisällä juoksumatolla tai hallissa juoksemassa. Samoin hiihdossa luontokokemus on vahvasti läsnä. Odotan jo ensi kuun Ylläksen matkaa ja hiihtämistä tunturimaisemissa. Ilman puhtaus ja totaalinen hiljaisuus ovat jotain, jota kannattaa odottaa. Siihen asti on tyydyttävä lähiseutujen maisemiin, jotka nekään eivät aivan huonoja ole.

sininen hetki
Ilta ehti hämärtyä lauantain lenkillä. Onko tämä sininen hetki?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: