Olen palaamassa perheeni kanssa kotiin viikon kestäneeltä laskettelumatkalta Ylläkselle. Navakka pohjoistuuli saattelee matkaamme.
Ennen lomalle lähtöä pakkasin mukaan tarvittavia puteleita, purnukoita ja muita tarvikkeita. Se oli yhtä tahmaista kuin vessan laatikosta löytyneen toilettilaukun sisäpinta.
En ollut ollut yhtäkään yötä poissa kotoa yli puoleen vuoteen. Yleensä käyn vähintään lasten kanssa isovanhempia katsomassa. Niissä reissuissa vierähtää muutama päivä.
Monena vuonna ennen koronapandemiaa kävimme perheen kanssa loppusyksystä Kanarian saarilla: Teneriffalla tai Gran Canarialla. Nyt on pitänyt kahlata kaamos läpi ilman viikon kirkasvalohoitoa.
Blogipostauksistani pystyin tarkistamaan, että olin viimeksi nukkunut muualla kuin omassa sängyssäni viime kesänä.
Heinäkuun lopulla yövyin mieheni ja nuorimman lapsemme kanssa teltassa järven rannalla. Iltauinti lämpimässä järvivedessä ja Trangiassa keitetty aamukahvi tuntuvat nyt hyvin kaukaisilta muistoilta. Ja niinhän ne ovatkin. Kävimme myös tuttavan mökillä Kustavissa viimeisellä kesälomaviikolla.
Onneksi on tämä oma blogini, josta voin tarkistaa, missä olen milloinkin ollut. Tuntuu, että muisti tekee välillä tepposet, ja pidän varmana asioita, jotka eivät sitten olekaan aivan varmoja.
Ennen Ylläksen matkaa tosin pesin työkaverini kahvipöytäkeskustelussa, kun muistelimme, kuka tuli toiseksi Suomen Euroviisukarsinnoissa vuonna 2006. Googletuksen päätteeksi työkaverini oli myönnettävä tappionsa: olin ollut oikeassa.
Tällä viikolla on tehty uusia muistoja, kun Ylläs näytti parhaat kasvonsa. Viikko oli aurinkoinen ja suhteellisen lämmin. Olimme jo viidettä kertaa perheen kanssa maaliskuussa Ylläksellä.
En päässyt kertaakaan hiihtämään ja juoksin vain kerran 15 minuutin ajan. Koronaviruksen aiheuttamasta taudista toipuminen on kestänyt. Vaikka jaksan hyvin arjessa, en ole vielä entisenlaisessa juoksu- tai hiihtokunnossa.
Vaikka kevättalven pohjoisen matka alkaa olla perheessämme traditio, on edelleen jatkuva koronapandemia muuttanut matkustustottumuksiamme. Koska perheeni tykkää matkustamisesta, olemme matkustaneet kotimaassa ja Pohjois-Norjassa.
Kotimaan matkailu on kovassa nosteessa, minkä huomasin jo ensimmäisenä koronakeväänä kaksi vuotta sitten. Sen vuoksi varasin heti vuodenvaihteen jälkeen majoituksen juhannukseksi. Aiomme perheen kanssa viettää keskikesän juhlaa Saimaan rannalla samassa vuokramökissä, jossa olimme viime vuonna.
Kesälomamatkan osalta emme ole vielä tehneet suunnitelmia, mutta Lappi vetää puoleensa. Haikailen sinne takaisin, vaikka vasta olemme kotimatkalla.
Tämänhetkinen maailmantilanne langettaa matkustamisen ylle oman varjonsa. Olen miettinyt tilanteen mahdollista eskaloitumista ja sitä, jos lentoliikenne äkisti lakkaa tai häiriintyy.
Tiedän, että jotkut ovat lähteneet pois Suomesta Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi, mutta pidän kotimaata parhaana paikkana mahdollisessa kriisitilanteessa.
Ylläksen lomalla ehdin laskettelun ohella myös lukea kirjoja, saunoa joka päivä ja vain olla. Maisemanvaihdos sai ajatukset toiseen asentoon, kun ei tarvinnut huolehtia töiden tekemisestä, siivoamisesta tai muista kodin askareista, jotka arjessa vaativat huomiotani yksi toisensa perään.
Ihmisen olotila on hyvin pitkälle hänen mielentilansa. Mielen virkistymiseksi ei kuitenkaan tarvitse lähteä matkoille hienoihin paikkoihin – jos lainkaan.
Joskus hyvän olon kanavaa häiritsevät fyysiset tai psyykkiset kivut ja tuskat, joille ei voi mitään. Niiden vuoksi vuoksi lähetys saattaa rätistä ja pätkiä. Huomasin tämän viimeksi, kun koronaviruksen aiheuttama tauti kolotteli vielä viimeisenä oireenaan pitkin kehoani.
Ei ihme, että kirjoittamisen opettaja ja luovuuden lähettiläs Julia Cameron kehottaa käymään viikoittain taiteilijatreffeillä. Taiteilijatreffit eivät tarkoita, että pitäisi olla joka viikko kainalossa uusi muusa.
Taiteilijatreffien tarkoitus on pitää yllä sisäistä taiteilijaansa ja virkistää sielua. Se voi tarkoittaa elokuvan katsomista, kirjan lukemista, musiikin kuuntelua tai taidenäyttelyssä käymistä.
Uskon, että moni tunnistaa olotilan, johon jää vaikuttavan taidekokemuksen jälkeen leijumaan. Ne nostavat arjen yläpuolelle. Kun näitä kokemuksia on säännöllisesti, ei yhteys pääse katkeamaan.
Hyvä kirja voi parhaimmillaan olla matka toisiin maailmoihin. Ylläksen lomalla luin loppuun Antti Tuurin Ikitien ja aloitin Elizabeth Gilbertin uutuusteosta Tämä kokonainen maailmani. Gilbert tunnetaan etenkin Eat Pray Love -kirjastaan, josta on tehty myös Julia Robertsin tähdittämä elokuva.
Ikitie vei suomalaisten matkassa 1930-luvun Neuvosto-Karjalaan ja Tämä kokonainen maailmani 1800-luvun Yhdysvaltojen itärannikolle.
Antti Tuuri kertoi kirjassaan koskettavan tarinan, jota höysti musta huumori. Kerronta oli pohjalaisen suoraviivaista. Elizabeth Gilbertin tyyli on runsaampaa ja pirskahtelevampaa, josta nautin myös suuresti.
Kirja voi myös olla matka, joka saa harkitsemaan omaa matkustamistaan. Tällainen vaikutus oli Ilja Leonard Pfeijfferin tiiliskivellä Grand Hotel Europa, jonka luin joululomalla. Se kyseenalaisti halun hakea äärimmäisiä kokemuksia maailman kaukaisimmista kolkista.
Pfeijffer kuvasi ivallisesti ja karskistikin eurooppalaisten kulttuurista ylemmyydentuntoa. Eurooppa on vanha ja hauras, kiinalaiset tulevat ja peittävät kitschillä kaiken aidon ja oikean ja amerikkalaiset ne vasta tyylittömiä ovatkin. Muualla maailmassa asuu villi-ihmisiä, vaikka he pukeutuisivat farkkuihin ja kantaisivat mukanaan iPhonea. Piintyneet käsitykset ovat syvässä.
Elämykset voivat olla lähtöisin oikeista kokemuksista tai ne voivat olla nojatuolimatkoja. Parhaimmillaan pitkä juoksulenkki on puhdistava ja virkistävä kokemus. Jos juoksen yksin, saattavat ajatukseni kulkea aivan omia ratojaan ja jalkani edetä lähes ajatuksistani irrallisina kapistuksina.
Matkustamisessa parasta on arjen yläpuolelle pääsy. Se ravistelee sopivasti sielua ja ruumista, avaa uusia näkökulmia ja inspiroi. Meille tarjottiin mahdollisuutta yöpyä vuokramökissä vielä toinen viikko ensimmäisen perään, mutta nyt on aika asettaa jalat taas tukevasti maan kamaralle, jatkaa arkea ja odottaa seuraavaa irtiottoa.
LENKILLÄ 