Kulunut viikko oli pitkästä aikaa täysin ehjä harjoitusviikko. Torstain harjoitus oli liipaisimella, kun yhdelle lapsistani tuli melko laaja nokkosihottuma. Soittelin töiden jälkeen läpi kaikki mieleeni tulleet lääkäriasemat, mutta missään ei ollut vapaita aikoja. Terveyskeskuspäivystyksen jonoista oli mediassa puhuttu koko viikko, joten se olisi ollut viimeinen paikka mennä viettämään aikaa.
Soittokierroksen aikana lapselle antamani allergialääke alkoi vaikuttaa. Näytti siltä, että selviäisimme sittenkin kotona. Lisäksi saimme ohjeen antaa vielä lisää allergialääkettä. Huh! Pääsimme säikähdyksellä tällä kertaa, ja uskalsin lähteä itsekin treenaamaan. Lapsen ihottuma katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Samalla todistin otsikot päivystyksen ongelmista todeksi. Parempi pysyä terveenä, sillä hoitoon ei helposti pääse.
Maanantai
Lumimyrsky. Kävin aamupäivällä reppuni kanssa lähikaupassa hakemassa ruokaa jääkaappiin. Puhelimeni 112-sovellukseen tuli viranomaisilta tiedote, että ei kannata lähteä liikenteeseen, ellei ole pakko. Eipä tehnyt mielikään.
Illansuussa kävin mieheni kanssa kahlaamassa lumikinoksissa pienen kävelylenkin. Jo kävely kohotti sykettä, sillä jalkoja piti nostella korkealle. Kävelylenkin jälkeen jäin kolaamaan lunta pois pihasta, ja mieheni meni laittamaan saunan kiukaaseen tulen.
Harjoitteluohjelmassani oli maanantaille 30 minuuttia jotain muuta kuin juoksua ja lyhyt lihaskuntoharjoitus. Muina kuin juoksuna on harjoitteluohjelmassani mainittu muun muassa uinti, pyöräily (ulkona tai sisällä), soutu ja crosstrainer. Lumen kolaaminen sieltä puuttuu, mutta uskon, että se korvasi maanantain treenin oikein hyvin.
Tiistai
Lumentulo oli hetkeksi tauonnut, ja uskalsin käynnistää auton ja ajaa aamulla kuntosalille. Virhe. Kuntosalilla käyminen ei ollut virhe, sillä sain juostua juoksumatolla päivän treenin. Virhe oli lähteä ajamaan autolla. Salilla käymiseni aikana ehti sataa 10-15 senttimetriä uutta lunta ja taivaalta tuli lisää.
Kerron ensin treenistä. Ohjelmassani oli tiistain kohdalle merkitty ”helppo kahdeksan kilometrin juoksu”. Helpointa oli juosta ja vaikeinta päättää, millä mittaan juoksemani matkan. Olen huomannut, että sekä urheilukelloni että juoksumaton mittari näyttävät mitä sattuu. Yleensä niin, että kelloni näyttää enemmän juostuja kilometrejä ja juoksumatto vähemmän. Ulkona kelloni näyttää kilometrit oikein.
Juoksin tiistaiaamuna juoksumatolla, kunnes sen näytössä näkyi kahdeksan kilometriä. Kelloni väitti, että olisin juossut jo lähes 9,5 kilometriä. Luvuissa oli 1,5 kilometrin ero. Ainoat, joihin luotin, olivat kulunut aika 53 minuuttia ja keskisyke 140. Sykkeen perusteella juoksu oli ”helppo” ja myös siltä tuntui. Matkaa kertyi todennäköisesti enemmän kuin kahdeksan kilometriä.
Jos olin kokenut lukemien suhteen jännittäviä hetkiä juoksumatolla, varsinainen jännitysnäytelmä oli vasta edessä. Ajan paljon autolla ja olen tottunut monenlaiseen keliin. Sankka lumipyry yhdistettynä auraamattomiin teihin oli hankala. En nähnyt, missä kaistat menivät. Pelotti pysäyttää vauhti yhtään missään, sillä en tiennyt, pääsisinkö enää uudestaan liikkeelle.
Huokaisin helpotuksesta, kun sain auton kotona parkkiin omaan katokseen. Vannoin, että en sinä päivänä ajaisi enää yhtään mihinkään. Jotkut naureskelivat varoitukselle olla liikkumatta ulkona lumimyrskyn aikana. Varoitus oli aiheellinen.
Mitä enemmän ihmisiä liikkuu ulkona huonolla kelillä, sitä enemmän sattuu onnettomuuksia. Sitä kiireisempiä ovat myös hälytysajoneuvot, joille niillekin on haastavaa ajaa pitkin lumenpöpperöisiä katuja. Kaikki tämä vielä yhdistettynä alussa kuvaamaani terveydenhuollon ongelmiin saa viranomaiset repimään hiuksia päästään ja vain toivomaan, että suosituksia noudatetaan. Aina ei riitä se, että kyllä minä pärjään ja huolehdin itsestäni, sillä joskus voi tarvita muiden apua.
Keskiviikko
Harjoitusohjelmaani oli keskiviikolle merkitty viiden kilometrin helppo juoksu ja lihaskunto. Ulkona keli oli parantunut. Vannomukseni olla nousematta enää auton rattiin oli päättynyt. Jotta sain tehtyä myös lihaskuntotreenin, menin jälleen kuntosalille. Kun olin autolla lähtenyt liikenteeseen, päätin käydä kuntosalin jälkeen vielä tekemässä isommat ruokaostokset.
Jos olin edellisenä päivänä juossut maton näyttämien kilometrien mukaan, tällä kertaa juoksin vain aikaa vastaan. Juoksin matolla 30 minuutin juoksun. Matto ja kello näyttivät molemmat taas omia lukemiaan. Kello yli ja matto alle viisi kilometriä. Keskisyke oli 126.
Matolla on kevyempi juosta kuin ulkona. Matolla ei ole ilmanvastusta, mäkiä, mutkia tai muita epätasaisuuksia. Etenkin talvella juoksumatolla voi juosta huomattavasti kevyemmissä vaatteissa, mikä helpottaa osaltaan juoksemista.
Jotkut nostavat maton kulmaa, mikä kompensoi puuttuvaa ilmanvastusta. Tällä viikolla tuli poikkeuksellisesti juostua paljon juoksumatolla, mutta yleisesti juoksen ulkona myös talvella. Jos juoksisin lähes kaikki lenkkini talvella juoksumatolla, lisäisin itsekin nousukulmaa, sillä silloin juoksemisen helppoudella/raskaudella olisi jo merkitystä.
Puolen tunnin lenkin jälkeen tein ylävartalon treenin: ylätalja, hauis ja ojentaja, face pull, pystypunnerrus, rintalihas. En tehnyt ihan kaikkia ylävartalon treeniini kuuluvia liikkeitä, mutta tämäkin jo herätteli ylävartaloa hyvin työpäivän jälkeen. Teen töitä yksinomaan tietokoneella, jossa staattinen asento rasittaa ylävartaloa.
Syyskuisen maratonin jälkeen olen käynyt kuntosalilla vähintään kahdesti viikossa ja tehnyt sekä jalka- että ylävartalon treeniä. Jalkatreenin tekeminen on ollut pikkuinen pakko, sillä vasemman etureiden syrjä alkoi oireilla maratonin jälkeen. Pakaran ja lantion alueen lihaksia vahvistavien liikkeiden tekeminen on selvästi auttanut, sillä reisi ei juurikaan enää oireile.
Tällä viikolla tein vain ylävartalon lihaskuntotreenin, sillä maanatain salikäynti jäi väliin lumimyrskyn ja lumitöiden vuoksi.
Torstai
Korvasin viiden kilometrin juoksun hiihdolla. Edellisessä blogipostauksessani kerroin hiihtomaniastani. Mainitsin muun muassa, että jos korvaan juoksun hiihdolla, hiihdän enemmän kuin olisin vastaavasti juossut. Tavoite on tuplata kilometrit, mutta se ei aina onnistu. Olen sen verra hidas hiihtäjä, että pitkistä lenkeistä alkaisi tulla ajallisesti turhan pitkiä.
Hiihdin torstaina melko mäkisellä reitillä 9,98 kilometriä. Juoksulenkeillä saatan sahata kotikadulla vielä viimeiset puuttuvat kymmenet metrit tasaluvusta. Sukset jalassa en ryhtynyt samaan, vaikka kotikadullani voikin hiihtää tällä hetkellä. Napsautin kellon pois päältä, kun olin kirjaimellisesti kotini ulko-ovella.
En ollut edes huomannut, miten kylmä ulkona oli. Olin vain innoissani, kun pääsin tekemään päivän treenin, vaikka aluksi näytti huolestuttavalta. Pääsin vieläpä hiihtämään, johon on taas tullut himo, kun ladut aivan kotinurkilla ovat kunnossa. Olen hidas hiihtäjä, eivätkä varusteeni ole huippua, mutta se ei latista intoa.
Perjantai
Viikon ensimmäinen kahdesta lepopäivästä. Kolmen peräkkäisen treenipäivän jälkeen lepopäivä oli tervetullut. En ollut tehnyt viikolla mitenkään vaativia tai raskaita treenejä, mutta yksi ilta oli mukava rauhoittaa muulle tekemiselle. Suunnittelin myös jo viikonlopun pidempää lenkkiä. Sekin helpotti oloa lepopäivänä.
Lauantai
Olen ottanut harjoitusohjelmani valmiina maratonoppaasta, eli sitä ei ole tehty varta vasten minulle. Kahdeksan viikon peruskuntokauden ohjelmassa lähdetään melko varovasti liikkeelle. Ohjelmaan merkityt pitkät lenkit ovat alle 15 kilometrin mittaisia. Olen nyt ohjelman kolmannella viikolla, ja vasta ensi viikolla teen ensimmäisen vauhtikestävyysharjoituksen.
Lauantain pitkä lenkki oli merkitty ohjelmaani vain 11 kilometrin mittaiseksi. Viime viikonloppuna juoksin jo 18 kilometrin lenkin. Pidän itseäni rutinoituneena juoksijana, ja olen uskaltanut juosta pidempiä pitkiä lenkkejä, kuin ohjelmassa alkajaisiksi on.
Olen aamuvirkku. Herään itsekseni aikaisin ja tykkään treenata aamulla. En katsonut tarpeelliseksi laittaa lauantaiaamuksi herätystä vaan luotin siihen, että herään ajoissa. En yllättynyt, kun kello näytti hieman vajaata aamukuutta, kun avasin silmäni. Oli aivan pimeää, ja auringonnousuun vielä aikaa.
Nousin ylös, keitin kahvia, söin aamupalaa ja lueskelin kirjaa. Sain kirjan päätökseen, ja kirjoitin siitä mieleeni nousseita ajatuksia muistiin tietokoneelle. Julkaisen tekstin myöhemmin blogissani, kun saan luettua vielä toisen samaan aihepiiriin liittyvän kirjan. Sen lisäksi, että tykkään treenata aamulla, myös ajatukseni kulkee kirkkaimmin päivän ensi tunteina.
Ennen aamukahdeksaa olin valmiina lähtemään hiihtoladulle. Hylkäsin ajatuksen juoksulenkistä, sillä hiihtokelien jatkuvuudesta ei ollut varmuutta. Jouluviikolle luvattiin jo vesisateita. Oli edelleen pimeää, mutta aamu alkoi sarastaa. Laduilla oli hiljaista, ja näin vain muutamia muita hiihtäjiä.
Laduilla olimme selvästikin me todella aikaisin tulleet, sillä ihmisiä ei alkanut näkyä enempää, vaikka kello läheni yhdeksää. Seuraava ”aalto” hiihtäjiä odotti tulemistaan. Näin aamuhämärässä sen verran, että pystyin hiihtämään tasaisia peltolatuja, vaikka niillä ei ollut valaistusta.
Hieman jännitti hiihtää hämärässä. Mietin kuitenkin, että sekin on itsensä ylittämistä, että tekee asioita, jotka pelottavat. Koko juoksuharrastukseni aikana olen mennyt ja tehnyt asioita, jotka ovat etukäteen jännittäneet, mutta jotka ovat lopulta antaneet todella paljon.
Jotta sain kerättyä kilometrjä, kiersin muun muassa viisi kertaa eräällä pellolla olleen kilometrin mittaisen ladun. Maisemat olivat kauniit, joten ei haitannut katsella niitä uudestaan kerta toisensa jälkeen. Lähdin pellolta, kun olin hiihtänyt yhteensä kymmenen kilometriä. Pidin pienen juomatauon: otin mukanani olleen energiageelin ja join pienen 2,5 desilitran lötköpullollisen vettä.
Kauniiden peltomaisemien lisäksi keräilin tasaisella kilometrejä Leppävaaran urheilupuiston liepeillä. Aivan Leppävaaran stadionin kylkeen on nousemassa uusi harjoitteluhalli. Massiivisen rakennustyömaan tuloksena on massiivinen halli.
Hallin kasvottoman harmaa päätyseinä palautti mieleeni aamulla lukemani kirjan. Sen mukaan avarien maisemien katselu vähentää hiljaista tulehdusta elimistössä. Etenkin auringonlaskujen on todettu vaikuttavan tulehdusta vähentävästi. Matala-asteinen tulehdus lisää esimerkiksi verisuonisairauksien riskiä.
Kirjoitan kirjasta ehtiessäni lisää blogiin. Oli väite hiljaisesta tulehduksesta totta tai ei, luonnossa on mukavampi liikkua kuin ihmisten aikaansaamien rakennelmien keskellä. Hiihtäen pääsee paikkoihin, joihin juosten ei pääse – vaikkapa nyt keskelle peltoa, ellei ole viehättynyt umpihankijuoksusta.
Vaikka hiihto on kevyempää kuin juoksu, väsyttää erilainen kehonkäyttö oudokseltaan. Olin ajatellut, että hiihdän 20 kilometrin lenkin, mutta tulin toisiin aatoksiin. Kun olin ollut ladulla jo lähes kaksi tuntia, päätin suunnata takaisin kotiin. Hiihtolenkin pituudeksi tuli 17 kilometriä ja 2 tuntia.
Hiihtämiseen tulee himo, mutta siihen pätee sama kuin kaikkeen muuhunkin liikuntaan. On lähdettävä maltilla liikkeelle. Silitin myöhemmin päivällä pyykkejä ja huomasin, että oikea käteni oli jossain asennossa hieman voimaton. Yhdistin sen heti hiihtoon. Käsi ei mitenkään muuten vaivannut, ja voimattomuus oli vain ohimenevää, mutta sain huomata, että keho voi olla ihmeissään uudenlaisesta rasituksesta. Onneksi en jääräpäisesti hiihtänyt 20 kilometriä, vaan lopetin silloin, kun siltä tuntui.
Sunnuntai
Lepopäivä.
Viikon saldo oli juoksua 13 kilometriä, hiihtoa 27 kilometriä, yksi salikäynti ja lumityöt. Viikon jälkeen urheilukelloni näyttää pitkästä aikaa tuottavaa harjoittelua, jihaa! Viikko oli hyvä, sillä ehdin tehdä lähes kaikki ohjelmaan merkityt treenit. Lapsiperhearjessa liikkuvia osia on niin paljon, että se ei aina ole itsestäänselvyys.
Kahdeksan viikon peruskunto-ohjelma päättyy tammikuun puolivälin jälkeen. Sitten on aika aloittaa 16 viikon maratonille valmistava ohjelma. Olen ensi viikon vielä töissä, mutta pidän joulun ja uudenvuoden välipäivät vapaata. Ensi viikko on varmasti kiireinen, mutta joulun jälkeen aion ottaa kaiken irti vapaapäivistä, liikkuen tietenkin!
LENKILLÄ 