Self help -viidakossa

Jotkut kirjat ovat sellaisia, että ensin niitä ei edes aio lukea, sitten vilkaisee, kiinnostuu ja lopulta ahmii kirjan hetkessä alusta loppuun.

Näin minulle kävi kirjan Hyvinvoinnin vallankumous kanssa (HarperCollins Nordic 2022, 391 sivua). Sain kirjan kierrätettynä sukulaiseltani.

Hyvinvoinnin vallankumous kuulostaakin jo self help -kirjalta. Se tarjoaa yhtä totuutta lähes kaikkiin ongelmiin.

Ruotsalaisen Maria Boreliuksen kirjoittama kirja vannoo hiljaisen tulehduksen nimeen. Tai tarkemmin siihen, että sitä ei olisi.

Todistetustikin hiljainen tulehdus elimistössä lisää esimerkiksi verisuonisairauksien ja 2-tyypin diabeteksen riskiä. Se on ymmärtääkseni täysin kiistatonta.

Koska Borelius kirjoittaa hyvinvoinnin vallankumouksesta, hän uskoo hiljaisella tulehduksella olevan yhteys myös masennukseen ja vaikkapa ADHD:hen.

Koukutuin kirjaan, koska se on innostavasti kirjoitettu tyypillinen self help -opas. Pystyin skeptisyydestäni huolimatta allekirjoittamaan kirjan monia väitteitä.

Self help -kirjoille on tyypillistä henkilökohtaisuus. Ihminen löytää avaimen omaan hyvinvointiinsa ja haluaa tarjota keinojaan muille.

Ongelma on, että yksityistä ei voi yleistää. Se mikä toimii yhdellä, ei toimi kaikilla. Jouduin aikaisemmin hakkaamaan päätäni seinään monesti esimerkiksi koronapandemian aikaan.

Se, että jollain korona oli muutama nenän niiskaisu, ei poista tosiasiaa, että teho-osastoilla henkilökunta työskenteli raskaissa varusteissa ja yritti pelastaa pahemman tartunnan saaneiden elämän. Kaikki eivät selvinneet.

Mutta takaisin asiaan. Kuivasta tieteellisestä tekstistä saa vetävää, kun siihen lisää henkilökohtaisen tarinan. Näin on Maria Boreliuksenkin kohdalla.

Väsyneestä neljän lapsen äidistä tulee uusi ihminen, kun hän alkaa noudattaa hiljaista tulehdusta estävää elämäntapaa. Jopa hänen selkäsärkynsä katoaa uuden ruokavalion myötä.

Matala-asteista tulehdusta vähentävässä ruokavaliossa vältetään liikaa sokeria, gluteiinia, laktoosia, prosessoituja ruokia, alkoholia ja kahvia.

Koska kyse on hyvinvoinnin vallankumouksesta, on lähestymistapa kokonaisvaltainen. Meditaatio, jooga, auringonlaskujen ihmettely ja seesteisyys vähentävät hiljaista tulehdusta, joka nakertaa hyvinvointiamme sisältä päin.

Liikunta vähentää hiljaista tulehdusta. Se oli kirjan ilahduttavin sanoma ja korjasi mielipahaa siitä, että kahvi, sokeri ja alkoholi lisäävät tulehdusta elimistössä. Kahvista en aio luopua, juoksija tarvitsee sokeria ja alkoholia aion jatkossakin käyttää kohtuudella.

Luin kirjaa mielenkiinnolla, sillä moni asia osui kohdalle. Hieman ontuvasta suomennoksesta huolimatta teksti oli helposti luettavaa.

Se, mikä särähtää korvaan, on yhden totuuden nimeen vannominen. Syö, liiku ja mietiskele näin, niin voit hyvin. Tapahtuu suorastaan vallankumous.

Se, mikä toimii yhdelle, ei toimi kaikille. Borelius joka tapauksessa käsittelee kirjassaan asioita, joita moni muu on lähestynyt hieman eri näkökulmasta.

Boreliuksen kirjassa käsitellään monen kymmenen sivun verran ihmetyksen merkitystä hiljaisen tulehduksen taltuttamisessa.

Kun vuonna 2017 innostuin tosissani kirjoittamisesta ja aloitin muun muassa tämän blogin, tutustuin yhdysvaltalaisen kirjoitusopettaja Julia Cameronin teeseihin.

Yksi hänen metoideistaan on aamusivujen kirjoittaminen. Kolme sivua mitä tahansa tekstiä aamulla ennen kuin puhuu kenenkään kanssa, lukee lehteä tai tuijottaa puhelinta.

Aamuvirkkuna minun on helppo noudattaa puhumattomuutta, sillä saan etenkin viikonloppuaamuina usein olla pitkäänkin yksi, kun juttukaverini nukkuvat. Puhelin pitää tällaisina aamuina jättää huomiotta aktiivisella päätöksellä.

Aamusivut ovat kuuluneet rutiineihini silloin tällöin yli viiden vuoden ajan. Cameron uskoo niiden päästävän valloilleen luovuuden, jota meissä kaikissa on.

Toinen Cameronin metodi on taiteilijatreffit. Niistä olen kirjoittanut muun muassa täällä. Taide-elämys virkistää luovuutta ja niitä pitäisi olla viikoittain.

En käy taiteilijatreffeillä viikoittain, mutta olen oivaltanut niiden tärkeyden hyvinvoinnin edistäjänä. Välillä on unohdettava ryppyotsaisuus ja muut elämän kiireet ja antauduttava taiteen vietäväksi.

Se voi olla vaikkapa hyvän elokuvan katsominen televisiosta. Kunhan elokuvaan tai vastaavaan keskittyy, eikä samaan aikaan räpellä toisella kädellä puhelinta.

Blogissani olen usein kirjoittanut siitä, miten luontokokemus on läsnä juoksulenkeillä tai talven hiihtelyissä.

Borelius vahvistaa uskoani siihen, että luontokokemuksella todellakin on merkitystä hyvinvoinnin kannalta. En tiedä sen vallankumouksellisuudesta, mutta olen huomannut luontokokemusten vaikutukset hyvinvointiini.

Kirjasta sain yhden mahdollisen selityksen sille, miksi tuntuu niin hyvältä juoksulenkillä katsella auringonnousua tai -laskua tai muuten vain kaunista maisemaa. Borelius toteaa, että etenkin avointen maisemisen katselu laskee tulehdusta.

Kerroin edellä aamusivuista ja taiteilijatreffeistä, joista Julia Cameron kirjoittaa kirjassaan Tie luovuuteen. Hän kirjoittaa loistavassa kirjassaan myös synkronisiteetista.

Julia Cameron kuvaa synkronisiteettia sattumien summana ja näkymättöminä käsinä, jotka auttavat meitä.

Rikot yhden neljästä glögilasista ja näet seuraavan kerran kirpputorilla käydessäsi aivan vastaavan lasin ja ostat sen itsellesi. Joku muu on ehkä rikkonut kolme neljän lasin sarjasta ja myy yhden pois tarpeettomana.

Huomaat nettikirpputorilla myynnissä kirjan, jota ei saa enää uutena. Sovit kaupat ja huomaat, että myyjä asuu työpaikkasi vieressä.

Välillä kyse voi olla isommistakin elämän asioista, mutta edelliset pikkujutut ovat käyneet itselleni. En edes muista kaikkia tilanteita, joihin tuntuu liittyvän hauska sattuma.

Sen voi toki nähdä niinkin, että kun kiinnostuu jostain aiheesta, sitä näkee ympärillään. Kun haaveilee raskaudesta, näkee kauppakäynneillä vain isovatsaisia naisia ja niin edelleen.

Synkronisiteetti lähes käveli eteeni viime viikolla. Menin odottelemaan lapseni konsertin alkua kirjastoon. Olin ottanut luettavakseni Boreliuksen kirjan (sanoinhan, että se piti ahmia äkkiä loppuun).

Astelin kohti punaisia nojatuoleja, jotka olivat kirjaston aulassa. Siellä oli myös suosittujen lainakirjojen Best seller -hylly, jota piti vilkaista, vaikka kädessäni oli kesken oleva kirja ja kotona odotti läjä lisää.

Aivan ensimmäisenä silmiini osui Tiedenaisten To do: Terveys (Tuuma-kustannus 2021, 163 sivua). Ei ehkä vähiten kannen värin perusteella. Kirja oli lainattavissa kahden viikon laina-ajalla.

Olin aikonut kirjoittaa blogiini jotain Boreliuksen kirjasta. Sekä myötäillen joitain sen ideoita että hieman arvostellen sen ”vallankumouksellisuutta”. Usein elämä on tasapainottelua, kuten kolmen lapsen äiti arki-iltana kirjastossa toppapuvussa hikoillessaan tietää. Ehdottomuus ei toimi.

Otin keltaisen kirjan käteeni. Ei voi olla totta! Se oli kirja aiheesta, jota aioin itsekin tulevassa blogikirjoituksessani sivuta. ”Yhden ihmisen kokemusta ei voida yleistää niin, että se pätisi kaikille – – -”, Tiedenaiset muun muassa kirjoitti.

Tuntui ihmeelliseltä. En ollut ennen kuullut Tiedenaisten kirjasta, vaikka kanteen oli liimattu Best seller -tarra.

Sen sijaan, että olisin jatkanut Boreliuksen hiljaisen tulehduksen kirjaa, aloin lukea Tiedenaisten opusta. Ehdin sivulle 24 ennen kuin oli lähdettävä lapsen konserttiin viereiseen rakennukseen.

Minulla ei ollut kirjastokorttia mukana, mutta onneksi sain lainattua kirjan ajokortilla. Vilkulla ei käännytä eikä kortilla ajeta, mutta sillä voi lainata kirjastokirjoja.

Kaupunkiin oli saapunut lumimyrsky ja kirjastossakin oli melko rauhallista. Astelin tiskille ja keskeytin kirjastovirkailijoiden kahdenkeskisen keskustelun. Toinen heistä teki ajokorttini avulla minulle lainauksen, hymyili virkansa puolesta, kääntyi ja jatkoi jutustelua toiseen suuntaan.

En pahastunut edellisestä, sillä olin haltioissani. Kotiin päästyäni jatkoin kirjan lukemista.

”Tieteen tekeminen on siis jatkuvaa kyseenalaistamista, kun taas arkiajattelussa tyydymme hyvältä kuulostaviin päätelmiin.” kirjassa todetaan. Luin eteenpäin: ”Kun etsimme tietoa, tulemme usein huomaamattamme vahvistaneeksi jo olemassa olevia ajatusmallejamme.”

Juuri tällaiset asiat hiersivät, kun luin ”vallankumouksellista” kirjaa hiljaisesta tulehduksesta. Siinä oli paljon hyviä vinkkejä liikkua riittävästi, syödä monenvärisiä kasviksia ja ihmetellä auringonlaskuja.

Borelius tuntui kirjassaan lentävän maailman ääriin, jotta löysi samalla tavalla ajattelevia ihmisiä ja vahvistusta teorialleen.

Elämä on tasapainottelua, kuten edellä totesin. Hyvin monessa asiassa. Jos vielä alan huolestua, aiheuttaako juomani aamukahvi, syömäni irtokarkit tai nauttimani saunaolut tulehduksen elimistössäni, stressaannun. Stressistä syntyvä stressihormoni kortisoli lisää tulehdusta kehossa, Borelius kirjoitti. Voi ei!

Tiedenaisten kirjan loppupuolella tuotiin esiin yksi hyvin tärkeä seikka: sosioekonominen asema vaikuttaa ihmisen terveyteen. Hyvinvointi ja terveys eivät ole aina ihmisen omia valintoja.

Jo se, millaiseen perheeseen syntyy, vaikuttaa ihmisen terveyteen. Äidin ravitsemus ja muut terveysvalinnat vaikuttavat syntymättömään lapseen. Korkeakoulutetuilla on korkeampi elinajanennuste kuin pelkän peruskoulun käyneillä.

Ihmisillä on eri määrä voimavaroja panostaa omaan terveyteensä. Sekä henkisiä voimavaroja että taloudellisia. Pelkkä motivaatio ei useassa tapauksessa riitä.

Nyt olen lukenut sekä Boreliuksen teoksen että Tiedenaisten oppaan. Ne olivat sattuman yhteen tuoma hauska kirjapari. Innostava selp help -opas, joka melkein jo innosti alkaa noudattaa intialaista ayurveda-ruokavaliota, sekä pilvilinnoista maanpinnalle palauttava tiedepläjäys.

Tie autuuteen, toteaa Borelius hiljaista tulehdusta vähentävästä elämäntavasta. Flirttailua uskonnollisten käsitteiden kanssa, kirjoittavat Tiedenaiset ruokavaliota myyvistä markkinoijista.

Maria Boreliuksen Hyvinvoinnin vallankumous vetosi tunteisiin. Se on yhden ihmisen mielenkiintoisesti kertoma kokemus oman hyvinvointinsa kasvusta. Ihmetys vähentää matala-asteista tulehdusta. Älä stressaa. Vähennä sokeria.

Tiedenaiset tyytyvät toteamaan, että terveyskeskustelussa äänekkäimmin puhuvat ne, joilla ei ole koulutusta tai tieteellistä asiantuntemusta aiheesta.

Self help -kirjan jälkeen käsiini osui sattumalta kirja, joka opasti, miten sellaisia kirjoja pitää lukea. Jos olisin ensin lukenut Tiedenaisten kirjan, en varmaan olisi lukenut loppuun Boreliuksen kirjaa. Kriittinen minäni olisi saanut siitä muistutuksen ja alkanut pitää liian kovaa ääntä.

On osuva nykyajan kuva, että self help -kirjallisuus vaatii rinnalleen toisen kirjan, joka palauttaa maanpinnalle. Ei ihme, jos välillä on hukassa self help -viidakossa.