Suunnittelin, että joululomalla luen, liikun, syön sohvalla suklaata ja siemailen punaviiniä. Uutinen lähipiiriin kuuluneen henkilön poismenosta tavoitti minut aattoaamuna ja sekoitti suunnitelmat. Ajatukset olivat enimmäkseen muualla kuin lahjakirjoissa ja jouluruoissa.
Joulun pyhinä kävin kerran hiihtämässä yhden kymmenen kilometrin lenkin. Keli oli liukas ja suksi luisti. Myös juttu luisti ladulla tapaamani 70-vuotiaan herrasmiehen kanssa. Syntymävuoden lisäksi tuli selvitettyä molempien maratonajat ja se, että hän asuu yksin.
Surullisten ajatusten keskellä hyvä mieli voi tulla siitä, että pysähtyy kuuntelemaan, mitä ventovieraalla on sanottavaa.
Olen usein juossut pitkän lenkin joulun aikaan. Nyt en siihen kyennyt. Olin lomalla joulun ja uudenvuoden väliset päivät, joihin lopulta mahtui muutama lenkki.
Välipäivien aikana juoksin keskiviikkona 11,27 kilometrin mittaisen reippaan peruskestävyyslenkin. Keskivauhtini oli 5:57 minuuttia/kilometri. Normaalisti peruskestävyyslenkkieni keskivauhti alkaa kuudella.
Kovempaan vauhtiin kirittivät mukana ollut mieheni ja lapsuudenkotiani lähellä oleva tie, jossa ei ole valaistusta. Otsalampun pimeyttä halkova valokeila ja nastalenkkareiden rytmikäs nakerrus jäiseen tienpintaan aiheuttivat transsia lähentelevän olotilan.
Jälleen kaupunkiin päästyämme kävin juoksumatolla tekemässä viikon vauhtikestävyystreenin. Vetoharjoitus oli merkitty ohjelmaani keskiviikolle, mutta juoksin sen perjantaiaamuna.
Muunsin 800 metrin vedot neljän minuutin kestoisiksi vedoiksi. En luota juoksumaton näyttämään matkaan tai vauhtiin, joten juoksin ajan ja sykkeiden perusteella. Neljä minuuttia siten, että syke nousi yli 160:n, ja vetojen välissä 1,5 minuutin mittaiset hölkkäpalautukset.
Ennen ja jälkeen vetojen juoksin 15 minuuttia peruskestävyysalueella, ja koko harjoitus kesti noin tunnin.
Myönnän, että osa juoksemisen tuomasta hyvästä olosta tulee siitä, että saan suorituksen tehtyä, harjoituksen viivattua yli, piirrettyä rastin seinään ja viimeisteltyä päivityksen Instagramiin. Valehtelisin jos väittäisin, että juoksulla ei olisi minulle myös välinearvoa eli keino tavoitella samanaikaisesti jotain muuta.
Huolen ja murheen varjot lankesivat jouluiloni päälle. Muutama juoksuharjoitus piristi mieltä. Huomasin, että elämäni ja arkeni jatkuvat tavalliseen tapaan surun täyttämien päivien jälkeen.
Juoksemisella on mainitsemaani välinearvoa ja se tuo rutiineja päiviin ja viikkoihin. Nykyään juoksuharjoitteluni vaikuttaa myös vuodenkiertoon tavoitteellisen harjoittelun ansiosta.
Juoksulla on minulle myös itseisarvoa: juokseminen itsessään tuo välittömästi hyvää oloa. Uskon, että se liittyy liikunnan aiheuttamiin kemiallisiin muutoksiin kehossa.
Jos juoksu on riippuvuus, olkoon se positiivinen sellainen. Liikunta on välttämättömyys siinä missä moni muu riippuvuutta aiheuttava aine tai asia ei ole. Ihmisen kuuluu edes jonkin verran liikkua, jotta hän voi hyvin.
Maratonharjoittelu ei ole terveysliikuntaa, mutta näyttää siltä, että taas mennään. Vuoden viimeisenä päivänä valitsin lopulta kevään päätavoitteeni. Se on Helsinki Spring Marathon 27.5.2023, jolle ilmoittauduin kotisohvaltani.
Joudun tänä vuonna jättämään muiden menojen vuoksi kokonaan väliin Helsinki City Running Dayn, joka on monena vuonna ollut kauden päätapahtuma. Helsinki Spring Marathon on minulle ennestään tuttu tapahtuma, sillä juoksin siellä ensimmäisen maratonini huhtikuussa 2016.
Juokseminen on minulle (elämän)tapa, mutta juoksen myös tavoitteet kirkkaana mielessä. Juoksukaverini tiedusteli seuraa pitkälle lenkille heti uudenvuodenpäivänä. Takataskussani oli tuore ilmoittautuminen maratonille, joten lähdin mielelläni seuraksi.
Jäinen alusta jarrutteli menoa uudenvuodenpäivän pitkiksellä. Juoksin 17:45 kilometriä ajassa 1:55 tuntia. Keskivauhti oli rauhallinen 6:36 minuuttia/kilometri. Olen elementissäni pitkillä lenkeillä, sillä parhaiten juoksu kulkee vasta noin 6-8 kilometrin jälkeen.
Kuuden maratonin kokemuksella tiedän, että 42,2 kilometrin matkalla ensimmäiset 25 kilometriä ovat helppoja. Jos vaikeuksia on jo ensimmäisen puolimaratonin aikana, on loppu vielä hankalampaa.
Allekirjoitan väitteen, että maraton alkaa vasta 30 kilometrin jälkeen. En harjoittelukaudella juokse 25 kilometriä pidempiä lenkkejä, minkä huomaa tapahtumapäivänä. Maratonharjoittelu on rasittavaa ilman ylipitkiä lenkkejäkin, eikä mene terveysliikunnan puolelle, kuten edellä totesin.
Maratonharjoittelu altistaa vammoille ja ylirasitukselle, mutta olen liian ihastunut maratonien juoksemiseen, jotta voisin jättää ne väliin.
Juoksemisella on itseisarvoa, sillä se tuo välitöntä hyvää oloa. Sillä on välinearvoa, jonka huomaan arjessa jaksamisena, hyvinä yöunina ja sosiaalisena arvostuksena. Jostain syystä ainoastaan miehet ovat kiinnostuneita maratonajastani, ja onhan se mukana ilmoittaa kolmosella alkava luku. Näiden kahden asian ohella juokseminen vie lenkki lenkiltä kohti uusia tavoitteita.
Viikko 26.12.2022-1.1.2023 oli lopulta melko tavanomainen viikko harjoittelun suhteen. Juoksin yhden lyhyen ja yhden pitkän peruskestävyyslenkin ja yhden vetoharjoituksen. Kilometrejä kertyi yhteensä lähes 40.
Optimitilanteessa olisin juossut vielä yhden 5-8 kilometrin mittaisen lenkin ja käynyt kuntosalilla. Olosuhteet huomioiden oli kuitenkin onnistunut viikko.
Jos vastaan vielä otsikon kysymykseen, voin sanoa, että juoksen sekä tavan että tavoitteiden vuoksi. Juoksulenkit ovat niin olennainen osa arkeani, että huomaan niiden merkityksen vasta, kun niitä ei ole. Myös selkeä tavoite on kevään treeneille taas asetettu. Toukokuussa haluan ylittää maratonin maaliviivan ja toivottavasti kellottaa kolmosella alkavan lukeman.
LENKILLÄ 