juoksupäiväkirja

Melko hyvällä harjoitusviikolla kohti maratonia

Viikko oli kiireinen. Lauantaina hautasimme lähiomaisemme. Kotonamme on alkamassa iso remontti, jota varten on tehtävä päätöksiä ja suunnitelmia. Kävin kampaajalla ja hammaslääkärin tarkistuksessa. Osallistuin lapseni opintoihin liittyvään Teams-palaveriin.

Tein viisipäiväisen työviikon. Onneksi saan tehdä etätöitä, minkä ansiosta päivittäin säästyy aikaa vähintään puolitoista tuntia. Ennen koronapandemiaa harrastin toisaalta jonkin verran työmatkaliikuntaa: juoksin ja pyöräilin työmatkoja. Sellaisina päivinä ei tarvinnut enää illalla lähteä lenkille.

nainen heittaa pakkaslunta ilmaan
Vaikka työmatkaliikunta on etätöiden myötä jäänyt, on minulla nykyään enemmän aikaa harrastaa.

Syksyn ylimenokauden jälkeen olen aloittanut taas määrätietoisemman harjoittelun kohti toukokuun maratonia. Tuntuu, että joka viikko jää jokin harjoitus väliin, sillä elämässä on menossa tällä hetkellä monta muutakin asiaa. Juoksu tuo niin paljon hyvää oloa, säännöllisyyttä viikkoihin ja onnistumisen tunteita, että yritän pitää kiinni harjoitteluohjelmasta myös silloin, kun kalenteri täyttyy monesta muuta menosta.

Maratonharjoittelussa tärkeintä on säännöllinen ja nousujohteinen tekeminen. Jos jokin harjoitus jää välistä, kannattaa vain mahdollisimman pian palata harjoitusohjelman pariin. Myönnän, että lenkkien väliin jääminen tai jättäminen aiheuttaa epämukavaa oloa. En osaa aina sanoa, johtuuko se siitä, että en pääse hakemaan hyvän olon annostani lenkiltä vai ahdistunko harjoituksen väliin jättämisestä itsestään.

juoksija lumen keskella
Juoksuharrastus tuo säännöllistä rytmiä päiviini ja viikkoihini. Tavoitteellisen harjoittelun myötä harrastukseni vaikuttaa ajankäyttööni myös vuositasolla.

En päässyt tekemään maanantain harjoitusta, joka olisi sisältänyt puoli tuntia jotain muuta aerobista harjoittelua kuin juoksua ja lihaskuntoharjoituksen. Viikko ei alkanut harjoitusmielessä hyvissä merkeissä. Loppuviikko oli täynnä kalenterimerkintöjä. Mietin, mitä tästä taas tulee.

Tiistaina kävin raidoittamassa hiukseni vakiokampaajallani. Halusin hiukseni kutoon lauantain hautajaisia varten. Kampaamossa oli hiljainen päivä, ja yksi työntekijä oli tuonut kaksi koiraansa työpaikalleen. Miten mukavaa olikaan päästä rapsuttelemaan koiria. Kampaajalla olo rentoutti muutenkin, vaikka onnistuin muun muassa kaatamaan kahvin syliini.

juoksija laittaa pipoaan suoraan
Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän sählään. Täytän kesällä 43 vuotta.

En edes katsonut, minkä pituinen lenkki ohjelmassani oli tiistaina. Sen tiesin, että piti juosta kevyt peruskestävyyslenkki. Lähdin mieheni kanssa kuntosalille, jossa juoksin matolla 45 minuuttia.

Viikon harjoituksilta oli nyt niin sanotusti pää auki. Minun olisi ollut tarkoitus juosta pidempään, mutta en ehtinyt. Juoksuharjoittelussa jokainen askel on eteenpäin, eikä tämäkään harjoitus ollut turha. Juoksin vauhdilla, jolla en hengästynyt. Sellaisen harjoituksen jälkeen tuntuu, kuin ei olisi juossutkaan. Se ei tarkoita, että harjoitus olisi mennyt hukkaan. Peruskestävyyslenkin jälkeen kuulukin tuntua siltä.

juoksija talvivarusteissa
Aloitin juoksuviikkoni sisällä, mutta eniten tykkään juosta ulkona. Ympäri vuoden.

Keskiviikkona lähdin työpäivän jälkeen sovitulle hammaslääkärikäynnille. Toivon, ettei hampaissa olisi mitään paikattavaa, etteivät suunnitelmani menisi mönkään. Pakkasin mukaani salikassin ja sinne lenkkarit, joilla juoksen ainoastaan sisätiloissa.

Muistelin, että juuri paikatulla hampaalla ei saa heti syödä. Pohdin, sovelletaanko juoksemiseen samaa sääntöä. Sellaiset olivat suurimmat huoleni hammaslääkärin penkissä makoillessani. Onneksi ei tarvinnut ryhtyä toimenpiteisiin, vaan sain kutsun tulla uudestaan tarkistukseen kahden vuoden kuluttua.

nainen heittaa pakkaslunta ilmaan
Luminen talvi on piristänyt. Tällä viikolla oli Heikin päivä, jolloin talvi on sanonnan mukaan puolivälissä. Voiton puolella siis ollaan jo.

Ajoin hammaslääkäristä suoraan kuntosalille. Tällä kertaa olin tarkistanut, millainen maratontreeni pitäisi tehdä. Ohjelmassa oli tempojuoksu: kymmenen minuuttia peruskestävyyssykkeillä, kymmenen minuuttia vauhtikestävyyssykkeillä ja lopuksi taas kymmenen minuuttia peruskestävyyssykkeillä.

Päivän harjoitus oli huomattavasti helpompi kuin viimeviikkoinen vauhtikestävyysharjoitus. Silloin juoksin kolme 20 minuutin vetoa juoksumatolla. Kello oli jo yli iltakahdeksan, kun käynnistelin kuntosalin juoksumattoa. Puolen tunnin pikainen treeni sopi paremmin kuin hyvin. Kuten todettu, kaikki harjoitukset vievät kohti tavoitetta.

nastalenkkarit ja säärystimet
Tänä talvena on ollut jälleen nastalenkkareille käyttöä. Sisäjuoksuun minulla on pelkästään siihen varatut lenkkarit.

Kesken ensimmäisen kymmenminuuttisen oli hetkeksi hiljennettävä vauhtia ja käveltävä, jotta sain valittua parempaa musiikkia korvanappeihini. Musiikki oli ainoa viihdytykseni, sillä juoksin yksin ja silmäni pystyivät vaeltamaan vain juoksumaton näytön ja haalean värisen seinän välillä.

Alkuviikon sää oli vaihteleva. Ulkona juokseminen ei houkutellut. En erityisemmin pidä juoksumatolla juoksemisesta, mutta vetotreeniin se on hyvä. Ulkona kylmä ilma voi ottaa henkeen, paksut talvijuoksuvaatteet tehdä juoksemisen kankeaksi ja pimeys lannistaa. Tylsä mattojuoksu peittosi tällä kertaa ulko-olosuhteet.

juoksija juoksee talvella nastalenkkareissa lumessa
Juokseminen on minulle myös luontokokemus – silloin kun voin juosta ulkona.

Sain puolessa tunnissa hyvän hien päälle. Kymmenen minuutin tempojuoksu oli tarkoitus juosta sykkeillä 80-90 prosenttia maksimisykkeestä. En tiedä tämänhetkisiä todellisia sykerajojani, koska viimeisimmästä laktaattitestistä on jo kulunut aikaa. Tempojuoksussa sykkeeni nousi jopa yli 160:n. Jos ajatellaan, että 42-vuotiaana maksimisykkeeni on noin 180, on 90 prosenttia maksimisykkeestäni 162.

Juoksu ei ole minulle matematiikkaa, mutta varsinkin matolla juostessani luotan enemmän sykkeeseen kuin juoksumaton tai kelloni näyttämiin vauhteihin. Mittaan sykettä Suunto-kelloni rannesykemittauksella. Se antaa mielestäni riittävän luotettavan tiedon sykkeestäni. Lähes 11 vuoden juoksuharrastukseni aikana olen myös oppinut muutoin tunnistamaan, milloin juoksen vauhtikestävyysalueella. Sen huomaan hengästymisestäni.

juoksija talvella
Olen harrastanut juoksua pian 11 vuoden ajan.

Torstaina pääsin vihdoin ulos juoksemaan. Iso osa juoksun viehätyksestä on minulle se, että pääsen liikkumaan ulkoilmassa ja luonnon keskellä. Juoksumatolla juostessa juoksun välinearvo on suurempi: juoksen, koska juoksuohjelmassani lukee niin ja se vie minut lähemmäksi maratonkuntoa. Ulkona juokseminen kasvattaa yhtälailla kuntoa, mutta silloin juoksun itseisarvo on vahvana läsnä. Juokseminen on kokonaisvaltainen nautinto.

Juoksuviikkoni oli siihen mennessä koostunut lyhyistä treeneistä. Jatkoin torstaina samalla linjalla. Juoksuohjelmaani oli merkittynä 5,5 kilometrin peruskestävyyslenkki. Aloitan varsinaisen 16 viikon maratonille tähtäävän jakson vasta tammikuun lopulla, jolloin myös alan kerätä enemmän viikkokilometrejä. Nyt kävin vielä juoksemassa lyhyen peruskestävyyslenkin.

Reilu puolituntinen oli helppo mahduttaa torstai-iltaan. Osa perheestä lähti uimaan. Uimahallissa on mielestäni kylmää ja märkää, joten lähdin sen sijaan pakkaseen juoksemaan. Juoksin yhteensä 5,63 kilometriä, ja aikaa kului 37 minuuttia. Keskivauhtini oli 6:33 minuuttia/kilometri. Ellen juostessa kummemmin vilkuile kelloani, noin kuuden ja puolen minuutin kilometrivauhti on minulle hyvin tyypillinen rauhallisten lenkkien vauhti.

nainen katsoo olan yli kameraan ja hymyilee
Viikko oli suhteellisen kiireinen, kun lähes joka päivälle oli sovittuna jotain menoa. Osin kiire on itse luotua, ja aikatauluttamalla kaaos muuttuu hallittavaksi kokonaisuudeksi.

Perjantaina kotonamme kävi katsomassa jos jonkinlaista remonttimiestä. Kuuntelin puhetta koolausväleistä, kattotuoleista ja pistekuormista ja käänsin päässäni millimetrejä senttimetreiksi. Olimme vielä samana päivänä lähdössä viikonlopuksi maalle, jossa tulisimme saattamaan viimeiselle matkalleen jouluna kuolleen lähiomaisemme.

Pakkasin nopeasti kaikki tavarat laukkuihin. Selvästikin pakkaan useammin juoksu- kuin juhlavaatteita, sillä muistin kaiken juoksuun tarvitsemani tuubihuiveja ja säärystimiä myöten. Osa juhla-alusvaatteista unohtui kotiin, mutta mieheni lempeästi muistutti, että enhän minä alusvaatteisillani juhliin mene. Enpä niin.

nainen juoksee talvella puiden lomassa
Matkustimme viikonlopuksi maalle, jossa ehdin juosta yhden viikon harjoituksista.

Lauantaipäivä oli luonnollisesti monella tapaa uuvuttava, koska osallistuimme silloin hautajaisiin. Lähdin joka tapauksessa mieheni kanssa illalla vielä juoksemaan, kun odottelimme saunan lämpenemistä. En taaskaan ollut katsonut juoksuohjelmaani, mutta mottoni säilyi samana koko viikon: kaikki on kotiin päin. Juoksimme saman reilun kymmenen kilometrin lenkin, jonka aina maalla juoksemme. Tuttuun tapaan juoksimme myös hieman turhan kovaa, sillä kuka nyt viitsisi pyytää hidastamaan?

Olen pitkien matkojen juoksija. Ensimmäiset 6-8 kilometriä vasta käynnistelen kehoani. Sen jälkeen alkaa tuntua siltä, että voisin jatkaa vaikka kuinka kauan. Menin sinne, minne mieheni otsalampun valokeila näytti, ja juoksin tismalleen saman lenkin hänen kanssaan. 11,48 kilometriä taittui ajassa 1:08 tuntia. Keskivauhdiksi tuli 5:57 minuuttia/kilometri, joka on kovempi kuin viimeaikaisten peruskestävyyslenkkieni. Keskisykkeeni oli 147 lyöntiä minuutissa.

nainen juoksee talvella
En laskenut viikon aikana juoksemiani kilometrejä, mutta sain kokoon neljä harjoitusta: kolme peruskestävyysjuoksua ja yhden vauhtikestävyysharjoituksen.

Juoksin kuluneen viikon aikana neljä lenkkiä ja pidin kolme lepopäivää. Lenkeistä kolme oli peruskestävyyttä ja yksi vauhtikestävyyttä. Kertyneitä kilometrejä en osaa sanoa, sillä juoksin osan lenkeistä matolla. En luota juoksumattojen ilmoittamiin kilometrimääriin.

Plussaa annan siitä, että ehdin tehdä lähes kaikki viikon treenit. Vain maanantai jäi välistä. Kun harjoittelu on säännöllistä ja osa arkea, siihen myös sellaisena tottuu. Jotain tuntuu puuttuvan, jos ei harjoittele. Liikunta tuo ehdottomasti myös vastapainoa etätöille, joita voin tehdä oman keittiönpöydän äärellä tai sohvan uumenista, jos niin tahdon.

Miinusta tulee siitä, että en juossut kunnollista pitkää lenkkiä. Toivon, että pitkiä lenkkejä ei jää paljon tulevana keväänä väliin, sillä pitkät lenkit ovat maratonharjoittelun kulmakivi. Pitkä rauhallinen lenkki on suosikkiharjoitukseni, joten esteenä on yleensä joku tai jokin muu kuin minä. Tällä viikolla se oli ajanpuute ja muut menot.

juoksijalla vaaleanpunainen tikkitakki ja mustat talvijuoksuhousut.
Talvijuoksuvarusteita on kertynyt vuosien varrella. Takin (Umbro) ja housut (Craft) olen saanut pr-lahjana samoin kuin Lidlin tuubihuivin. Pipo on yli 15 vuotta vanha, nastalenkkarit ostin neljä vuotta sitten, säärystimet olen tehnyt itse ja käsineet ostanut ehkä viimeisen kymmenen vuoden sisällä.

Viikko jää ehdottomasti plussan puolelle. Se onnistui melko hyvin ottaen huomioon, miten paljon oli kaikkea muuta ohjelmaa. Kun pyörittää palettia, jossa on omat työt, lasten harrastukset ja muut perheen menot sekä nyt vielä kotona alkava iso remontti, vaatii tavoitteellinen harjoittelu suunnittelua. Lisäksi on vain lähdettävä ovesta ulos. En muista, että olisin koskaan palannut lenkiltä huonotuulisena. Tälläkin viikolla astuin monta kertaa ovesta sisään ja yllätin jopa itseni pirteällä tervehdykselläni. Heippa!

2 kommenttia

  1. Ihanan rento ja lempeä kirjoitus. Vaikka olisi harjoittelemassa maratonille,ei tarvihe kulkea nutturatiukalla hermoillen kun ei aika riitä ja väkisin sulloa kaikki ohjelman harjoitukset kalenteriin,silti voi saavuttaa haaveet maratonin juoksemisesta.

    Tykkää

    1. Kiitos mukavasta kommentista. 😊 Ellei ole huippu-urheilija, ei voi koko elämäänsä omistaa urheilulle ja liikunnalle. Ja vaikka olisikin, silti elämä voi heittää kaikenlaista eteen. Kaikki ei ole omissa käsissä. Kuntoilijan kannattaa tehdä se, mitä ehtii ja kykenee. Vaikkapa maratonin pystyy juoksemaan läpi, kunhan harjoittelee riittävän säännöllisesti ja juoksee kerran viikossa tai kahden viikon välein pitkän lenkin. Olen monesti sanonut, että maratonia ei kannata pelätä, mutta sitä kannattaa kunnioittaa. Jos joku harjoitus jää välistä niin ei maailma siihen kaadu, mutta harjoitella täytyy – edes jonkin verran.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: