En ollut kuullut BookTokista ennen vuotta 2023. Booktok tarkoittaa TikTokin yhteisöä, jonka jäsenet arvioivat lukemiaan kirjoja ja vinkkaavat niistä julkaisuissaan muille.
TikTok puolestaan on suosittu kiinalainen sosiaalisen median palvelu. Sen käyttäjät voivat katsella, luoda ja jakaa lyhyitä videoita. Suosituimmat videot ovat hieman alle tai yli 30 sekuntia.
En ole TikTokissa eikä minulla ole aikomusta ladata sovellusta puhelimeeni. Puoli minuuttia on lyhyt aika kertoa kirjasta. Palvelu mahdollista toki pidemmätkin videot, mutta on eri asia, katsooko niitä kukaan.
Blogini postauksista ehdottomasti eniten aikaa vieviä ovat kirja-arvostelut. Niiden tekemiseen kuluva aika lasketaan tunneissa. Luonnollisesti myös arvosteltava kirja on luettava ennen arvion kirjoittamista.
Kirja-arvosteluni ovat blogini vähiten luetuimpia postauksia. Se ei poista sitä tosiasiaa, että pidän niiden tekemisestä eniten.
Jotkut kirja-arvioni nousevat luetuimpien listalle. Tällainen on esimerkiksi arvioni kirjasta, jonka Oskari Saari kirjoitti Aki Hintsasta. Voittamisen anatomiaa koskevalla arvostelulla on yli 6 000 lukukertaa.
TikTokissa massat ovat suurempia. Sen käyttäjäkunta on nuorta. Nuoret käyttävät paljon puhelinta ja viettävät aikaa sosiaalisessa mediassa. TikTokilla on miljardi käyttäjää.
Kun TikTokin käyttäjä suosittelee lukemaansa kirjaa, ja video algoritmien armollisella suosiolla tavoittaa miljoonia käyttäjiä, on selvää, että kirja nousee suosioon.
Näin on käynyt yhdysvaltalaiselle kirjailijalle Colleen Hooverille. Hänen kirjojensa suosio lähti nousuun BookTokin kautta ilman isojen kustantamojen apua.
Colleen Hoover on julkaissut vuodesta 2012 lähtien yli 20 kirjaa. Kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa kappaletta. Suosio lähti hurjaan nousuun pandemia-aikana.
En ole TikTokissa enkä useimpien Colleen Hooverin kirjojen keskeisintä kohderyhmää, joten luin hänestä ensimmäisen kerran Helsingin Sanomien artikkelista (HS 8.1.2023 ”TikTokin avulla jättimenestykseen”).
Koska olen kiinnostunut lukemisesta, kirjoista ja kirjallisuudesta, piti ilmiöön tutustua paremmin. Millaisia kirjoja suureen suosioon nousseet #coho -kirjat oikein ovat?

Minulla on kotona odottamassa kolme koskematonta joululahjakirjaa. Niiden väliin kiilasi Colleen Hooverin Regretting You (Montlake 2019, 354 sivua). Ostin sen kirjakaupasta, jonne menin poikani kanssa käymään varmana siitä, että en osta kotiin yhtään uutta kirjaa ennen kuin vanhat on luettu.
Kun näin useammankin Colleen Hooverin kirjan hyllyssä, muistin aikaisemmin mainitsemani Helsingin Sanomien jutun ja kiinnostuin. Valitsin Regrettin Youn takakannen tekstin perusteella.
Regretting You on nuorille aikuisille suunnattua romanttista kirjallisuutta, kuten iso osa Colleen Hooverin tuotannosta. Siinä varmasti syy siihen, että tunnettuus on lisääntynyt nuorten suosimassa TikTokissa. Nelikymppisenä perheenäitinä en ole varsinaista kohderyhmää.
Colleen Hoover on syntynyt vuonna 1979 ja minua vuotta vanhempi. Hän näyttää tietävän, miten kirjoittaa nuorempia kiinnostavaa kirjallisuutta.
Luin Regretting You -kirjan yhden viikonlopun aikana. Kirja on englanninkielinen, eikä sitä toistaiseksi ole suomennettu. Ei-natiivillekin kieli on helposti luettavaa.
Päähenkilöitä ovat pian 17-vuotispäiviään viettävä Clara ja hänen äitinsä Morgan. Morgan sai Claran olleessaan teini ja on edelleen yhdessä tämän isän Chrisin kanssa. Vanhemmat ovat kirjan tapahtuma-aikaan kolmekymppisiä.
Muita keskeisiä henkilöitä ovat Morganin sisko Jenny ja tämän kumppani Jonah. Myös Jenny ja Jonah ovat tunteneet high schoolista asti. Tosin he eivät nähneet toisiaan vuosiin, kunnes tapasivat Jonahin isän hautajaisissa. Yhdeksän kuukauden kuluttua syntyi Elijah-poika.
Kirja alkaa aurinkoisilla ja huolettomilla päivillä Texasin taivaan alla. Auto-onnettomuus pyöräyttää kaiken päälaelleen ja seuraa yllättäviä juonenkäänteitä.
Kuka petti ketä ja kuka on kenenkin isä? Teini-ikäinen Clara kipuilee uudessa tilanteessa. Hän kokeilee kannabista, lintsaa koulusta ja menee sänkyyn pojan kanssa, jota ei ole tuntenut kauaa.
Draamaa ei puutu, mutta kirja on ensi sijassa viihteellinen rakkausromaani. Se keskittyy kahteen heterosuhteeseen. Normista poikkeaa vain Claran ystävän Lexien treffikumppani, jolla on filippiiniläiset juuret ja joka on Lexietä lyhyempi. Ominaisuus muistetaan mainita kahdessakin eri yhteydessä.
Kirjassa vuorottelevat kappaleet, joissa tapahtumia kuvataan äidin Morganin ja tyttären Claran näkökulmasta.
Seuraa kliseitä tyyliin miten hän katsoi/kosketti/hyväili toisin kuin kukaan muu aikaisemmin, miten juuri tätä kehoni/mieleni on aina kaivannut jne.
On paidan alle eksyviä käsiä, pamppailevia sydämiä, huokailua ja huohotusta. Kirjan viimeiset sivut ovat niin imelää siirappia, että pelkäsin kirjan jäävän käsiini kiinni. Loppu on tietenkin onnellinen.

Regretting You on viihdettä. Kirjan luki siinä missä katsoisi romanttisen komedian. En tosin sellaisia Hollywood-tuotantoja paljon katso juuri niiden ennalta-arvattavan juonen ja kliseiden vuoksi.
Kirjan viihdearvoa ei voi vähätellä. Mielenkiinto pysyi yllä loppuun asti, vaikka tarinan päätös oli arvattavissa. Juonenkäänteet olivat nopeita ja ne olisi osannut aavistaa vähemmälläkin vihjailulla.
Yhdysvaltalainen elämäntapa tulee kirjassa hyvin esille. 16-vuotiaat ajavat omilla autoillaan kouluun, kavereidensa luokse, Starbucksiin. Koulussa tarjoillaan lounaalla pussi Doritos-sipsejä ja limutölkki. Kannabis ei ole huumetta, kuten oikeat huumeet, vaikka se ei Texasin osavaltiossa olekaan laillinen aine.
Colleen Hoover on valinnut kirjaan Regrettin You kaksi kertojaa, ja se toimii. Yleensä en pidä siitä, että kertojia on useampia. Tässä kirjassa se ei häirinnyt yhtään.
Päähenkilöiden ja tapahtumapaikkojen vähyys auttoi pysymään kärryillä, vaikka kertoja vaihtui. Ei ollut vaaraa, että putoaisi kyydistä.
Regrettting You edustaa helppolukuista, kevyttä ja viihteellistä kirjallisuutta, jossa moni asia annetaan valmiiksi pureskeltuna. Henkilöhahmot ovat enimmäkseen uskottavia. Rakkaus tosin on välillä niin suurta, kaikenkattavaa ja ylitsevuotavaa, että kyyninen minäni heräsi.
Hahmogalleria on nuori, valkoinen, keskiluokkainen, heteronormatiivinen. Poikkeuksen tekee Claran poikaystävän isoisä, joka on vanha ja sairas. Isoisällä on syöpä, eikä hänellä ole paljon elinaikaa. Isosisä kuitenkin odottaa hyväntuulisena nojatuolissa kuolemaansa.
Colleen Hooverin Regrettin You oli virkeä välipala. Luulen, että monen samantyylisen kirjan lukeminen peräkkäin alkaisi kyllästyttää. Colleen Hooverin kirjat voisivat toimia hyvin esimerkiksi matkalukemisena.
Kirjoja lukiessani pidän siitä, että oivallan jotain. Samaistuminen hahmoihin ainakin ajatusten tasolla on kiehtovaa. Regrettin Youssa en pystynyt samaistumaan paljon muuhun kuin siihen, että nuoruudestani, kuten päähenkilön Morganin nuoruudesta, ei ole muita kuin filmistä kehitettyjä kuvia.
Nuoret aikuiset ovat luonnollisesti kohderyhmä kirjoille, jotka kertovat nuorista aikuisista. Hieman kohderyhmää vanhempana jaksoin kuitenkin lukea kirjan loppuun ilman ongelmia. Kirjan kanssa kului tunti jos toinenkin sohvalla makoillen.
Colleen Hooverilla on ehdottomasti kirjallisia lahjakkuuksia. Voin sanoa sen jo yhden kirjan perusteella.
TikTok on onnistunut nostamaan maailmanlaajuiseen suosioon aikaisemmin lähes tuntemattoman kirjailijan.
Jos kirjojen lukeminen tällä tavalla lisääntyy, ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Toivon, että lukuinnostus leviää muihinkin lajityyppeihin.
Romanttisen viihdekirjallisuuden lukemisessa ei ole mitään väärää. Viihdyinhän itsekin hyvin yhden viikonlopun Colleen Hooverin teoksen kanssa.
Tiedetään, että sosiaalisen median kuva- ja videovirta aiheuttaa ulkonäköpaineita nuorille naisille ja miehelle. Sen luoma kuva normaalista nais- tai miesvartalosta on epätodellinen. Kaikkien sukupuoli-identiteetti ei edes sovi nainen-mies-jakoon.
Kun kirjassa erilaisuus rajoittuu siihen, että joku on lyhyt, ollaan aika kaukana ihmisten moninaisuudesta.
Colleen Hooverin kirjoja on suositeltu paljon nimenomaan sosiaalisen medin palvelussa TikTokissa. Se, miten videot leviävät ja saavat katselukertoja, on paljon algoritmien varassa. Emme tiedä, miten algoritmit tarkkailevat toimintaamme ja oppivat siitä.
Sillä, miten laajalle videot leviävät, ei ole lopulta enää paljon tekemistä sen kanssa, miten merkityksellistä niiden sisältö on.
Kirjojen lukemisen lisääntymiselle annan ison peukun. Sen sijaan näytän peukkua alaspäin liian yksipuolista kuvaa ihmiselämästä antaville teoksille.
Kirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden tutustua sellaisten ihmisten elämään, joka poikkeaa omasta. On virkistävää päästä kirjan kautta katsomaan maailmaa eri näkökulmasta kuin itse. Viihdekirjallisuus tarjoaa sitä, mitä kaipaamme, eli viihdykettä. Mitään kovin uutta ja mullistavaa sillä ei ole tarjota.