Pr-tilaisuus.
Dingo-musikaalia esitetään tulevana kesänä Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa. Näytöksiä on yhteensä 45 ajalla 27.6.-19.8.2023.
Musikaali kertoo, miten Pertti Niemisestä tuli Neumann ja Dingosta Dingo. Isoimmassa osassa ovat tietenkin Dingon monet hittikappaleet.
Ja kukapa ei näitä hittejä tuntisi: Levoton Tuhkimo, Sinä ja minä, Lakatut varpaankynnet, Nimeni on Dingo.
Isoin osa Dingon kappaleista on Pertti ”Nipa” Neumannin kynästä. Dingo-musikaalissa päähenkilöä esittää Joel Mäkinen.

Osallistuin tällä viikolla pr-tilaisuuteen, jossa Dingo-musikaalin taustahahmot ja esiintyjät pääsivät ääneen.
Täytyy sanoa, että alkoi minullakin vasen jalka hakata musiikin rytmiin, kun kuuntelin hittikimaraa.
Parin tunnin mittainen musikaali, jota tullaan esittämään Hämeenlinnassa myöhemmin kesällä, sisältää vielä laajemman kattauksen musiikkia.
Dingon huippuvuodet ajoittuvat 80-luvun alkuun. Hysteria alkoi vuonna 1984, kun Sinä ja minä -kappaleen musiikkivideo esitettiin Levyraadissa.
Vuonna 1986 Dingo ilmoitti lopettavansa. Pori-rockin yhden ilmiön menestysvuodet jäivät lyhyeen, mutta olivat sitäkin kiihkeämpiä.

Olen syntynyt vuonna 1980, joten en muista juuri mitään Dingon huippuvuosista. Ajalta ennen kouluun menoa muistan, miten Sinä ja minä soi radiossa.
Muistan toki Levyraadin ja monta muuta asiaa 1980-luvulta. Muistan Dingon hajoamisvuodelta avaruussukkula Challengerin tuhon, mutta en Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuutta.
Kävin lukion Porissa kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Dingo oli jo hajonnut. Vuosituhannen vaihteessa olin kesätöissä kaupungin keskustassa.
Tapasin tuolloin, reilu parikymmentä vuotta sitten, Neumannin kesätöissäni, ja juttelinkin hänen kanssaan silloin. Neumann ei sitä tietenkään muista, mutta minä muistan. Ja muistan aina mainita, että se on ollut kaikkien tekemieni kesätöiden huippuhetki.

Monelle nuoremmalle Dingo ja sen keulahahmo Neumann merkitsevät varmasti samaa, kuin itselleni Tapani Kansa, Eino Grön tai Pepe Willberg.
Ei ole Neumann enää nuori mies, mutta se ei poista hänen tekemiensä kappaleiden hohtoa. Dingo-musikaali on yksi kunnianosoitus sille elämäntyölle.
Musiikkinsa ja koko luomansa hysterian kautta yhtye on antanut paljon faniensa elämälle.
1980-luku muutti paljon musiikin saralla. Dingoa kuuntelivat kaikki vauvasta vaariin. Populäärimusiikki ei tunne tiukkoja rajoja siitä, kuka sitä voi kuunnella.

Dingo-musikaalissa kuullaan Dingon kappaleita, mutta näyttelijäkaartin esittämänä. Mukana on myös livebändi.
Esitykset pidetään Hämeenlinnassa. Kesäteatterin lava ja katsomo ovat ulkoilmassa Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa. Katsomo on kokonaan katettu ja penkeissä on selkänojat.
Sen perusteella, mitä kuulin tämän viikon pr-tapahtumassa, ei selkänojaan paljon ehdi nojailla, kun pitää jammailla biisien tahtiin.

Dingon hitit ovat tunnettuja, mutta ei niin tiuhaan radiossa soitettuja, että niihin olisi ehtinyt kyllästyä. Dingo-musikaalia varten kappaleisiin on tietenkin tehty omat sovituksensa.
Jos olet valmis aikamatkalle 1980-luvulle, pääsee lippuja Hämeenlinnan Uuteen Kesäteatteriin varaamaan Ticketmasterin nettisivuilta.
Itse ainakin odotan, että pääsen kesäkuussa fiilistelemään sifonkihuivien suihketta.