Tämä ei ole kannanotto tekoälyn puolesta tai sitä vastaan. Tekoäly on hyvä asia. Miksi emme hyödyntäisi keskuuteemme saapunutta ylivoimaista tietäjää?
Tekoälylle on syötetty valtavia määriä internetissä kaikkien saavutettavissa olevaa tietoa, joihin sen äly perustuu.
Kukaan ihminen ei pysty omaksumaan kaikkea internetin tietoa, koska ihmisen kapasiteetti on rajallinen. Tekoäly pystyy.
Tekoäly vaikuttaa älykkäältä, koska sillä on lähes kaikki maailman tieto. Se ällistyttää.
Tekoälyä voi erehtyä pitämään inhimillisenä, koska chat-sovelluksissa se vastaa hämmästyttävän hyvin sille esitettyihin kysymyksiin.
Kaikesta huolimatta uskallan väittää, että tekoäly ei älyä mitään. Se arvailee, laskee todennäköisyyksiä ja päättelee, mikä olisi lähimpänä oikeaa.
On muistettava, että tekoäly on enimmäkseen summa tiedosta, joka sille on annettu.
Voi toki kysyä, onko (ihmis)älykkyys muuta kuin sitä, mitä ihminen on elämänsä aikana lukenut, nähnyt, oppinut ja kokenut.
Tekoälyyn liittyvä huoleni koskee luovuutta, yksilöllisyyttä ja omaperäisyyttä.
Koska tekoäly on se, mitä valmista tavaraa sille on annettu, se ei mielestäni voi luoda mitään täysin uutta.
Luominen liittyy niin tekstiin kuin kuviinkin. Tietenkin tekoälyn luomat kuvat ja tekstit ovat uniikkeja, sillä se järjestää sanat tekstissä ja hahmot kuvissa uudella tavalla.
Tekoälyä ei voi syyttää plagioinnista, mutta se ei ole järin omalaatuinen. Sen kokemusmaailma perustuu sille, mitä joku muu on jo luonut.
Jos ja kun ihmiset oikein innostuvat tekoälystä, on internet pian pullollaan tekoälyn laatimia artikkeleita ja sen valmistamia kuvia. Myös videoiden tekeminen onnistuu tekoälyltä pelkän tekstin avulla.
Tekoäly kirjoittaa oikeakielistä ja enimmäkseen paikkansa pitävää tietoa sisältäviä tekstejä. Mitä enemmän tekoälyä koulutetaan, sitä vähemmän sen valmistamissa valokuvissa on ylimääräisiä sormia tai muuta kummaa, jotka ihmissilmä erottaa välittömästi.
Mitä tapahtuu, kun tekoälylle syötetään sen itse tuottamia tekstejä ja kuvia, jotka se on koonnut sille aiemmin syötetystä materiaalista? Olen pohtinut, onko tekoälyllä edessään tyhmentyminen ja omaan kuplaansa sulkeutuminen.
Mitä tekemistä jää luovalle ihmiselle maailmassa, jossa tekoäly napin painalluksella kirjoittaa novellin tai tekee kuvituskuvan artikkeliin?
Tekoäly on taitava. En väitä vastaan. Tekeekö tekoäly muiden kuin itsensä luovasta työstä turhaa? Pelkään luovan kirjoittamisen, valokuvaamisen ja kuvataiteen puolesta.
Teen ilmaista sisältöä internetiin. Luet juuri sellaista. Olen pohtinut aihetta, josta päätin kirjoittaa, päiviä ellen viikkoja. Olen lukenut lehtiartikkeleita ja katsonut tv-lähetyksiä aiheeseen liittyen. Olen keskustellut muiden ihmisten kanssa. Olen kysynyt tekoälyltä, millaisia ideoita sillä olisi blogiini. Olen pohtinut asioita mielessäni monelta kantilta ja yrittänyt olla olematta liian jyrkkä kannanotoissani.
Alustavan työn jälkeen olen kirjoittanut tekstin käsin vihkoon. Teen niin lähes poikkeuksetta, kun alan tuottaa tekstiä. Ajatukseni virtaavat parhaiten, kun saan liikuttaa kynää paperilla.
Olen näppäillyt vajavaisella sormijärjestelmälläni tekstin digitaaliseen muotoon, jotta sen voisi julkaista kaikkien luettavaksi.
Minulta kuluu tunteja yhden blogikirjoituksen tekemiseen. Tekoäly pystyy samaan lähes silmänräpäyksessä. Alan syystäkin tuntea itseni hyödyttömäksi (sisällöntuottajana, en tietenkään muuten).
Jos laittaisin blogitekstini maksumuurin taakse, olisi lukijoita jäljellä pyöreä nolla. Ellen sitten lupaisi onlyfans-sisältöä. Kaikki ei ole kaupan – pahoitteluni.
Tekoäly voi hetkessä kirjoittaa tekstin maratonharjoittelusta, lenkkikengistä tai juoksemisen eduista. Jään tehokkuudessa toiseksi.
Tekoälyn käyttämänä materiaalina saattaa olla jokin kirjoittamani artikkeli. Sellainen, jonka julkaisukuntoon saattamiseen minulla on mennyt tunteja. Se, että olen pystynyt kirjoittamaan jotain järkevää juoksemisesta, on saattanut viedä minulta vuosia.
Tuon kaiken tekoäly minulta vie ja kutsuu itseään älyksi.
Tekstini ovat tietenkin hiekanjyväsiä aavikolla. Yksistään mitättömiä tiedonmurusia, mutta osa kokonaisuutta.
Kuvataiteesta on tullut enemmän esimerkkejä siitä, miten jonkun taiteilijan tyyli on varastettu. Mitä vähemmän materiaalia on voitu tekoälylle jostain asiasta syöttää, sitä lähempänä tekoälyn tuotos on alkuperäistä.
Internet on pullollaan tekstiä, kuvia ja videoita juoksemisesta. Tekoälyn juoksua koskevasta tekstistä en voi todellakaan tunnistaa mitään omaa.
Mitä enemmän tekoälyllä aletaan vaikkapa tuottaa luontokuvia, sitä vähemmän on enää merkitystä ihmisten ottamilla kuvilla.
Parhaimmat luontokuvat ovat usein tuotosta siitä, että valokuvaaja sattuu juuri oikealla hetkellä oikeaan paikkaan: laskeva aurinko saattaa värjätä maiseman sadunomaiseksi vain ohikiitävän hetken ajaksi, jonka valokuvaaja onnistuu vangitsemaan.
Kenenkään ei enää jatkossa tarvitse mennä päivystämään hiljaa koppiin keskelle metsää ja odottamaan, että karhu kävelee ohitse. Valokuvan karhusta metsässä voi luoda tekoälyllä, koska niin moni on nähnyt vaivaa, että on saanut vangittua karhun kuvaan. Tekoäly ”tietää” muiden ottamien kuvien avulla, millainen karhu on ja miltä suomalainen metsä näyttää.
Miten mielellämme katselemme tällaisia kuvia? Ehkä meiltä ei edes kysytä, sillä emme enää tiedä, ovatko valokuvat aitoja vaiko eivät.
Kun puhutaan luovasta työstä, se on nimenomaan työtä. Ei työtä, joka olisi velvollisuus ja pakko suorittaa, vaan työtä, johon on intohimo, mutta joka ei tule itsestään. Luova työ ei ole napin painamista.
Emme ole ihmiskuntana vielä saavuttaneet kaikkea. Maailma ei ole valmis. Emme ole siinä pisteessä, että kaikki ideat olisi käytetty, uutta ei enää tulisi ja että voisimme käyttää vain materiaalia, jota tähän asti on kertynyt.
En ole tekoälyä vastaan, sillä hyödyn siitä itsekin päivittäin. Otan valokuvia puhelimellani, kirjoitan tietokoneella tekstiä ja ajan sähköautoa. Tekoäly ei kuitenkaan ole syy lyödä hanskoja tiskiin, ryhtyä passiiviseksi ja antaa sen tehdä kaiken työn.
Elokuvissa, sarjoissa ja muualla viihdeteollisuudessa on tehty useita fiktiivisiä teoksia, joissa ihmisten keskuudessa liikkuu replikantteja tai mutantteja. Juoneen kuuluu saada selville, kuka on oikea ihminen ja kuka kone. Se tuntuu olevan inhimillinen tarpeemme. Miksi? Onko tekoälyssä sittenkin epäluotettava momentti?
Tämän tekstin on kirjoittanut ihminen, joka viehättyy kynistä ja pitää siitä, kun muste piirtää kaunista jälkeä paperille. En väitä tietäväni tekoälystä yhtään mitään. Silti kirjoitin tämän artikkelin. Saattaa olla, että tekoäly pitää sitä yhtenä lähteenään, kun joku pyytää sitä kuvailemaan itseään.
LENKILLÄ 