Osallistuin keväällä ja alkukesästä Helsinki Triathlonin järjestämälle Tutustu triathloniin -kurssille. Kurssi alkoi huhtikuussa ja loppui kesäkuussa. Se kesti yhteensä kymmenen viikkoa. Kurssilla oli oma valmentaja ja vajaa kymmenen osallistujaa. Lisäksi eri lajeilla oli omia valmentajiaan. Kurssin tarkoitus oli tutustuttaa lajiin, eikä se tähdännyt mihinkään tiettyyn tapahtumaan. Aluksi lajeja harjoiteltiin erikseen. Kurssin loppupuolella oli yhdistelmätreenejä ja leikkimielinen ”minitriathlon”.
1. Triathlonkurssi osui sopivaan saumaan
Varpaan murtuminen joulukuussa ja vapaauintikurssi tammi-helmikuussa
Kävin alkuvuonna kahdeksan viikon mittaisen Vapaauinti alkeet -kurssin. Se oli ensikosketukseni vapaauintiin. Olen aina pitänyt uimisesta ja vedessä olosta, mutta sopivaa hetkeä uimataidon parantamiseen ei ole aikaisemmin ollut. Ensin minulla oli kolme pientä lasta ja tuntui, että olin koko ajan raskaana tai imetin. Kun nuorin lapsista jo käveli omilla jaloillaan, aloin juosta. Se on vienyt ison osan vapaa-ajastani vuoden 2012 jälkeen.
Tammikuussa 2026 en voinut juosta. Mursin varpaani tapaninpäivänä, mutta onneksi en tuolloin vielä tiennyt, että juoksutauko venyisi kolmen kuukauden mittaiseksi. Ilmoittauduin uintikurssille, jossa opin vapaauinnin alkeet. Kun kurssi helmikuun lopussa päättyi, huomasin, että juoksemisen ja pyöräilemisen lisäksi osasin uida. Triathlonin kaikki kolme lajia olivat jollain tapaa hallussa.
Minun piti maalikuussa juosta ensimmäinen ulkomaan maratonini, mutta en päässyt edes matkalle – maratonista puhumattakaan. Varvas oireili edelleen, mutta juoksutauon loppu häämötti. Kukaan ei ollut asettanut minulle aikarajaa juoksun aloittamiselle. Osasin kertoa sen parhaiten itse. Viikko viikolta sattui vähemmän, ja yhtenä päivänä huomasin vanhaan tuttuun tapaan istuvani toinen jalka koukussa allani.
Kuntosaliketjun sisäpyöräilytunnit korvasivat maratontreenin
Alkuvuonna vielä tosissani luulin, että pystyn osallistumaan maratonille maaliskuussa. Murtunut varpaani kesti sisäpyöräilyä, sillä pyöräilykengän pohja on kova. Pyöräillessä varpaaseen ei kohdistu vääntöä. Pyöräilystä puuttuu myös juoksulle tyypillinen iskutus. Aloin heti vuodenvaihteessa käydä kuntosalin sisäpyöräilytunneilla, jotta säilyttäisin kuntoni.
Suosikkini oli 90 minuutin mittainen peruskestävyysharjoitus. Osallistuin myös lyhyemmille tunneille, joissa pääpaino oli sykkeenkohotus erilaisten intervallien avulla. Olen tottunut pitkäkestoisiin ja matalatehoisiin harjoituksiin. 45 minuuttia hillitöntä huhkimista ei ollut se, mitä eniten kaipasin, mutta aloin siitä huolimatta pitää sisäpyöräilystä. Jatkoin sisäpyöräilytunneilla käymistä, vaikka jossain kohtaa kevättä jouduin hylkäämään maratonprojektin.
Pyöräily on vuodesta 2015 alkaen kulkenut juoksuharjoittelun rinnalla. Olen pyöräillyt työmatkoja ja välillä myös pidempiä lenkkejä ilman sen suurempaa päämäärää. Kun alkuvuonna ensimmäisen kerran lähdin pyöräilemään omalla pyörälläni, huomasin, että se tuntui tavallista kevyemmältä. Sisäpyöräilysaleissa hikoilu oli kannattanut. Juoksemalla hankittu kunto auttaa tietenkin pyöräillessä, mutta siinäkin vaaditaan lajinomaista voimaa ja hyvää tekniikkaa. Pyöräily alkoi kiinnostaa uudella tapaa.
Kun on päässyt vauhtiin, ei malta lopettaa
Ensimmäiset kerrat uintikurssilla olivat olleet haastavia. Uuden taidon opettelu 45-vuotiaana ei ole helppoa. Jollain ensimmäisistä uintitunneista ääni väristen sanoin altaan reunalla seisoneelle ohjaajalle, että ei tästä meinaa tulla mitään. Osasin yhtäkkiä asettua sellaisen ihmisen asemaan, joka jättää kesken innolla aloittamansa harrastuksen, jää saapumatta, ei vastaa viesteihin ja lopulta katoaa jälkiä jättämättä.
Harjoittelin uintia myös omalla ajalla, mikä saattoi olla käänteentekevä asia. Vapaauinti tuntui kerta kerralta helpommalta. Uintikurssin loputtua olin seulonut netistä itselleni kaksi vaihtoehtoa: joko menen vapaauinnin jatkokurssille tai aloitan huhtikuussa Tutustu triathloniin -kurssin. Jälkimmäisessä saisin jatkaa viikoittaisia uintiharjoituksia ja lisäksi palata alkeisryhmän kanssa juoksuharrastuksen pariin. Pyöräilystä en tuossa vaiheessa jaksanut ottaa paineita. Osasinhan pyöräillä.
Maaliskuun alussa kävin pienessä operaatiossa, jonka jälkeen en saanut kahteen viikkoon hikoilla, käydä saunassa tai uida. Vapaauinnin jatkokurssi piti unohtaa, mutta Helsinki Triathlonin Tutustu triathloniin -kurssi alkoi sopivasti liikuntakieltoni jo päätyttyä ja vietettyäni viikon Lapin keväthangilla. Palasin Lapin matkalta pääsiäisenä ja ensimmäisenä arkipäivänä pyhien jälkeen istuin Liikuntamyllyn tiloissa kertomassa muille osallistujille, kuka olen ja mikä minut oli sinne ajanut.
En enää muista, minkä kerroin syyksi sille, että haluan kokeilla triathlonia. Ehkä kerroin samaa kuin mitä edellä kirjoitin. Toivottavasti tein sen lyhytsanaisemmin, sillä paha tapani on selittää liikaa. Uppoudun asioihin, teen täysillä tai en lainkaan ja kaipaan kokemuksia. Käytännön syinä vaikuttivat kurssin kompakti kymmenen viikon kesto ja lähellä olevat harjoituspaikat. Vaikka innostun herkästi uusista asioista, tiedän rajani. Työt on hoidettava, perheelle on jätettävä aikaa ja lepo vasta paljon liikkuvalle onkin tärkeää. Ihminen ei ole kone.
2. Uinti pysyi heikoimpana lenkkinä
Uimahallista järveen
Helsinki Triathlonin Tutustu triathloniin -kurssiin kuului toukokuun loppuun asti kertaviikkoiset harjoitukset uimahallissa. Kävin enimmäkseen Leppävaaran uimahallissa Espoossa, sillä se sijaitsee lähellä kotiani. Yhtenä viikkona ajoin Helsinkiin Pirkkolan uimahallille, koska en päässyt vakiovuorolleni Leppävaaraan.
Uintitreenit, joihin osallistuin, järjestettiin aukioloaikojen ulkopuolella. Leppävaaran tunti oli lauantaiaamuisin seitsemästä kahdeksaan. Pirkkolassa uitiin torstaisin iltauutisten aikaan. Olen aamuvirkku, joten minulle aamu-uinnit sopivat. Niiden jälkeen jäi lisäksi aikaa käyttää loput lauantaipäivästä haluamallaan tavalla. Kävin uintitreenien päälle muun muassa juoksemassa juoksutapahtumissa Tuusulan maratonilla ja Naisten Kympillä.
Triathlonkurssia varten oli hankittava räpylät, pullari ja lättärit. Uimalakki ja -lasit minulla oli ennestään, sillä niitä tarvittiin alkuvuoden uintikurssilla. Saatoin olla mukana taidoilleni liian vaativassa ryhmässä, mutta räpiköin muiden mukana. Ajoittain tunsin jopa onnistumisen tunteita.
Uintitreeneissä hiottiin vapaauinnin tekniikkaa apuvälineiden avulla ja ilman sekä harjoiteltiin erivauhtista uintia. Pääosin harjoitukset painottuivat uintitekniikkaan ja vauhtiin, mutta triathlon lajina näkyi myös. Yhdelle radalle mahtui kolmesta neljään uimaria, joiden kanssa harjoittelimme peesissä uimista ja ohittamista. Tämä on tärkeää, sillä triathlontapahtumissa ei ole tarjolla sellaista luksusta, että saisi uida yksin kenenkään häiritsemättä suoritusta.
Kesäkuun alusta alkaen Tutustu triathloniin -kurssin uintiharjoitukset järjestettiin Kuusijärvellä Vantaalla. Avovesiuintia varten ostin märkäpuvun ja uimarin poijun. Märkäpuku oli kallein hankinta, jonka kurssia varten tein. Märkäpuvun voi ostaa käytettynä, mutta ostin uuden, jotta sain varmasti mitoilleni sopivan koon ja mallin. Olen ollut erittäin tyytyväinen hankintaani.
Uimahallien uintiharjoituksissa oli ollut omat uintivalmentajansa, mutta avovesiuintia ohjasi Tutustu triatloniin -kurssin valmentaja. Hän neuvoi hieman tekniikassa, mutta enimmäkseen hänen tehtäväkseen jäi kannustaa meitä osallistujia uimaan rohkeasti pitkin järveä. Ja totta tosiaan! Uiminen järvessä ei ollut lainkaan pelottavaa. Jäin aina porukan hännille, koska olen edelleen toivottoman hidas uimari, mutta oli riemastuttavaa uida lopulta 200 tai 400 metriä järvellä.
Kaiken kaikkiaan pärjäsin kurssilla hyvin vähäisellä uimataidolla. Triathlonissa uidaan vapaauintia eli niin sanottua kroolia, jota en vielä kunnolla osaa. Se taito vaatii harjoittelua. Tarvittaessa voi vaihtaa uintityyliin, jolla parhaiten pysyy pinnalla, tai kellua selällään. Harjoituskertojen myötä uintitaitoni kehittyi, mutta suurin anti oli usko itseeni. Ei tarvitse olla mestariuimari, jotta voi harrastaa triathlonia. Koska hyvästä uintitaidosta on hyötyä sekä triathlonissa että muualla elämässä, jatkan taitojeni hiomista.
Hybridipyörällä triathlonharjoituksiin
Tutustu triathloniin -kurssin aluksi tehtiin selväksi, että harjoituksiin voi osallistua millaisella pyörällä tahansa. Pyörä on kallis hankinta, jota ei kannata tehdä hetken mielijohteesta. Niinpä annoin ja annan edelleen hautua ajatuksen siitä, millainen on tulevaisuuden pyöräni. Toistaiseksi ajan syksyllä 2015 ostamallani menopelillä, joka fitnesspyöränä minulle myytiin.
Huhtikuun ajan triathlonseuran viikoittaiset pyöräilyharjoitukset järjestettiin sisätiloissa. Kävin sekä Lauttasaaressa Endurance Clubilla että Vuosaaren Fressissä, joissa triathlonseuralla oli omia vuoroja. Alkuvuoden spinningtunneilla käynneistä oli hyötyä. Treenit olivat rankkoja, mutta eivät ylivoimaisia. Spinningpyöräilyssä on se hyvä puoli, että harjoituksen voi tehdä oman kuntotasonsa mukaan.
Pitkään kestäneen juoksuharrastuksen ansiosta osaan annostella voimiani ja ymmärrän, että oikeastaan mitään ei tehdä koskaan ”täysillä”. Yhdellä sisäpyöräilytunnilla teimme lisäksi FTP-testin, joka antoi suuntaviivat pyöräilyn tehoalueisiin. Osa kunto- ja spinningpyöristä mittaa tehoa eli watteja. Sain testissä lukemat, joihin pyöräillessä on milläkin tehoalueella pyrittävä. Koska omassa pyörässäni ei ole wattimittaria, hyödyn testin tuloksista vain sisäpyöräilyssä.
Sekä triathlonkurssin että kuntosalien sisäpyöräilyohjaajat eivät ole turhaan toitottaneet, että sisäpyöräily ja maantieajo ovat kaksi eri asiaa. Tämä näkyi käytännössä hyvin, kun sisätunnit loppuivat, ja ryhmämme siirtyi ulos ajamaan. Kokoonnuimme Tutustu triathloniin -ryhmän kanssa Malmin lentokentälle, jossa ei ole muuta liikennettä (autoja tai lentokoneita).
Käytöstä poistetulla lentokentällä harjoittelimme ryhmässä ajamista käsimerkkeineen, kaartamista ja pienten esteiden ylittämistä. Huomasin, miten on aivan erilaista ajaa letkassa ensimmäisenä kuin peesata jonkun takana. Ulkona pyöräillessä minun oli viimeistään otettava käyttöön lukkopolkimet myös omassa pyörässäni. Spinningpyörässä niiden käyttäminen ei ole pelottavaa, sillä pyörä ei kaadu. Ulkona pyöräilykengät on muistettava irrottaa polkimista ennen kuin pysähtyy.
Kesäkuussa kurssin pyöräilyt siirtyivät jälleen ja tällä kertaa uinnin pariksi Kuusijärvelle. Sinnikkäästi parkkeerasin hybridipyöräni järven rantaan paikkaan, jonne muut taluttivat gravel- ja maantiepyöriään. Harjoituksissa pyöräilimme enimmillään kymmenen kilometriä (paitsi kerran pyöräilin 12 kilometriä, kun eksyin reitiltä). Sellaisia matkoja varten en todellakaan tarvinnut vanhaa pyörääni kummempaa menopeliä.
Pyörän lisäksi minulla oli ennestään kypärä, ajolasit, pyöräilykengät ja pyöräilyvaatteita. En tehnyt pyöräilyn osalta hankintoja. Jatkoa ajatellen tarvitse triathlonasun, jonka voi pukea märkäpuvun alle ja jolla voi sekä pyöräillä että uida. Yhdistelmäharjoituksissa minulla kului turhaa aikaa vaatteiden vaihtoon, sillä märkäpuvun alla minulla oli bikinit. Ne piti mennä vaihtamaan rannalla sijainneisiin koppeihin.
Juoksu on helpoin osa triathlonia
Tutustu triathloniin -kurssin valmentaja veti muutamat ensimmäiset kurssin juoksuharjoitukset. Juoksuharjoituksia oli kerran viikossa. Ellen olisi juuri palannut tauolta vamman jälkeen, olisivat juoksuharjoitukset olleet minulle aivan liian helppoja. Huhtikuun lämpöiset ja aurinkoiset säät suosivat kurssia, ja pääsimme nopeasti ulos Liikuntamyllyn tiloista. Kävimme portaissa ja hiekkatiellä juoksemassa vetoja. Kerran satuin olemaan kurssilaisista ainoa, joka ehti harjoituksiin mukaan. Silloin teimme kahdestaan valmentajan kanssa vaativamman treenin.
Muiden menojen vuoksi minulta jäi osa juoksutreeneistä väliin. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä juoksu on triathlonin lajeista tutuin. Uutta siihen toivat yhdistelmäharjoitukset Kuusijärvellä, joissa joko uimme ja juoksimme tai yhdistimme samaan treenikertaan kaikki kolme lajia. Varsinkin uimisen ja pyöräilyn jälkeen kesti hetken aikaa, että jalat liikkuivat normaalisti. Opin, että ei ole sama lähteä juoksemaan tuoreilla jaloilla kuin jo valmiiksi väsyneillä. Varpaani kesti hyvin triathlonkurssin juoksuharjoitukset.
Innostuin triathlonkurssin myötä käymään myös monen vuoden tauon jälkeen juoksijan tasotestissä. Testissä mitattiin laktaatit eri syke- ja vauhtialueilla. Sain myös luotettavaa tietoa maksimaalisesta hapenottokyvystäni, sillä juoksin maski kasvoilla, joka mittasi hengityskaasuja. Sykerajani ovat tulleet alaspäin, mikä on luonnollista, kun ikää kertyy.
Harjoitteleminen ei silti ole merkityksetöntä, sillä oikeanlaisen harjoittelun myötä voin nostaa vaikkapa anaerobista kynnystäni. Se on raja, jolloin laktaattia kertyy elimistöön enemmän kuin sitä poistuu, ja vauhti väistämättä hidastuu dramaattisesti. Laktaattitestistä saamieni tulosten perusteella pystyn harjoittelemaan oikeanlaisilla sykkeillä.
Lues lisää: Laktaattitesti juoksumatolla
On ne kovia
Triathlonharjoituksissa tapasin todella kovakuntoisia ihmisiä. Nostan hattua kaikille, jotka ovat suorittaneet täysmatkan eli Ironmanin ja uineet 3,8 kilometriä, pyöräilleet 180 kilometriä ja juosseet siihen vielä päälle maratonin (42,2 kilometriä). Pelkkä maraton on tähän asti ollut minulle äärimmäinen ponnistus.
Kurssin viimeisellä kerralla järjestettiin ”minitriathlon”. Kurssin vetäjä otti aikaa, kun uimme 400 metriä, pyöräilimme kymmenen kilometriä ja juoksimme kolme. Minulla kului aikaa pitkälti yli tunti, sillä uin hitaasti, eksyin pyöräreitiltä ja vaihdoin varusteitani uimakopissa. Kokemus oli kuitenkin hauska ja riemu rajaton, kun selvisin jopa uinnista.
Tutustu triathloniin -kurssi opetti, että triathlon ei lajina vaadi yli-inhimillisiä taitoja. Lyhyemmät matkat voi suorittaa vajavaisella uimataidolla ja vanhalla pyörällä. Jos on yhtään kunnianhimoisempia tavoitteita, vaaditaan hyvää kuntoa, aikaa ja rahaa. Kolmen eri lajin harjoittelu vie aikaa. Tutustu triathloniin -kurssilla harjoituksia oli kolme kertaa viikossa. Se on aivan minimimäärä, ja varsinaisilla triathlonkursseilla yhteisiä viikoittaisia harjoituksia on enemmän. On myös päivänselvää, että harrastus vaatii rahaa, sillä pelkästään hyvä pyörä voi maksaa tuhansia euroja.
Alkuun pääsee vähemmällä panostamisella, kuten kymmenen viikon kokeiluni osoitti. Alkeiskurssia varten ei tarvitse hankkia varusteita viimeisen päälle. Kannattaa rauhassa katsoa, millainen pyörä, kisa-asu tai märkäpuku sopisi itselle ja omiin tarpeisiin parhaiten.
Triathlon on osin välineurheilua, mutta päällimmäisenä minulle jäi kuitenkin mieleen lajin monipuolisuus. Pidin siitä. Huomasin alkuvuonna, miten juoksukuntoni pysyi yllä uinnin ja pyöräilyn avulla. Juoksin keväällä kymmenen kilometriä ja puolimaratonin vain vähän hitaammin kuin syksyllä ennen juoksutaukoa. Hyväksi juoksijaksi tullaan juoksemalla, mutta muillekin lajeille kannattaa antaa mahdollisuus. Varsinkin, jos pelkkä juokseminen aiheuttaa helposti rasitusvammoja tai se kyllästyttää.
Helsinki Triathlonilla olisi syksyksikin minulle sopiva ryhmä, mutta minun on harkittava, riittävätkö aikani ja rahani. Se tuli todistettua, että kuntoni riittää. Sitähän ei voi rahalla ostaa ja siksi se onkin niin arvokasta. Se on myös pääomaa, josta kannattaa pitää kiinni, eikä antaa valua hukkaan. Päätin sitten mitä päätin, liikkeessä kannattaa pysyä. Tavalla tai toisella.
LENKILLÄ 