Viime viikonvaihteen ylioppilasjuhlissa huomasin olevani täti, joka kyselee opinnoista ja kesätöistä. Pääsin ylioppilaaksi samana vuonna, jona suurin osa nyt ylioppilaaksi kirjoittaneista näki päivänvalon ja rääkäisi ilmoille ensimmäisen huutonsa. En kuitenkaan haluaisi vielä olla kankeasti tuolista nouseva ja klenkkaava täti.
Toukokuu oli yhtä kenkkuilevaa lonkkaa ja ihmettelyä, eikö tämä jo mene ohi. Juhlahumussa sain ajatukseni kokonaan pois juoksusta, juoksemattomuudesta, väliin jääneistä juoksutapahtumista, kivusta, särystä. Juhlatunnelma nousi samaa vauhtia kuin kuplat samppanjalasissa.
Olin huhtikuun 28. päivä Helsinki10:ssä juossut uuden kymmenen kilometrin ennätykseni 48:53. Oikea jalka ja lonkan seutu olivat kisan jälkeen kankeita. Vielä vappujuhlinnoissa uskoin kivun häipyvän parin päivän levolla. Ei häipynyt. Ensin jouduin jättämään väliin Espoon iltajuoksun ja myöhemmin toukokuussa Helsinki City Runin. Ensimmäinen tuntui pahalta, mutta toisen kohdalla oli jo helpompaa.
Olen käynyt näyttämässä jalkaa lääkärille, joka määräsi viikon lepoa ja särkylääkkeitä. Pysähtyminen teki varmasti hyvää, mutta ei auttanut vaivaan juuri mitenkään. Osteopaattikäynti Suomen urheiluhierontakeskuksessa nytkäytti asioita eteenpäin. Hermotuksen ja oikeiden liikeratojen etsiminen päivittäin tehtävien harjoitteiden avulla on tuntunut parhaalta tavalta saada kipua hiljalleen laantumaan.
Toukokuu on vaihtunut kesäkuuksi, mutta jalka ei ole vieläkään täysin kivuton. Koska en muuten ole ollut kipeä, olen aktiivisesti etsinyt keinoja korvata juoksua muulla harjoittelulla. Yhden viikon olin kokonaan harrastamatta mitään hikiliikuntaa, ja tuosta viikon juoksutauosta voit lukea täältä. Sen jälkeen aloin käydä pyörällä töissä ja ajoin pari muuta noin 35 kilometrin lenkkiä. Pystyn jo varsin monipuolisesti liikkumaan, mutta ei tee edes mieli kokeilla juoksua.
Toukokuussa kävin myös kuntosalilla. Olen aikaisemmin ollut ahkera salilla kävijä ja on ollut ilo huomata, että vanhan saliohjelman mukaiset liikeradat ja voimaa löytyi jo muutaman käynnin jälkeen. Sain osteopaatilta ohjeet liikkeisiin, joita olen pystynyt tekemään myös kotona kahvakuulan, tennispallon, putkirullan, kuminauhan ja painonnostotangon avulla.
Harjoittelun monipuolistaminen tekee vain hyvää. Osteopaattikin muistutti, että jatkossa voin tehdä osan aerobisesta harjoittelusta pyörällä. Olen etenkin viime talvena vain juossut ja juossut. Jonkin verran hiihdin. Voiman ja lihasmassan lisääminen ei tee kenellekään pahaa.
Mikä jalassa sitten on? En tiedä. Osteopaatin veikkaus on, että lonkankoukistajan alueen kudokset ovat yliaktiivisessa tilassa ja rasittuneet. Rasitusvamma? Olemme lähteneet hakemaan voimaa alavatsaan ja pakaroihin, jotta lonkankoukistaja ei joudu työskentelemään liikaa.
Kipu tuli melko nopeasti, eikä juuri varoitellut etukäteen. Ajallisesti siihen liittyy uusien Hokan kenkien käyttöönotto, mutta teen liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, jos syytän ainoastaan kenkiä. Ne saattoivat muuttaa lantion asentoa ja olla se viimeinen tekijä, joka katkaisi kamelin selän.
Toukokuu meni siis hyvin eri tavalla kuin kuvittelin. Juoksukilometrejä pyöreä nolla. Totta kai on harmittanut, mutta ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Silmäni ovat auenneet monipuolisen harjoittelun tärkeydelle. Lihaskunnosta on pidettävä huolta. Voi myös välillä keskittää huomionsa aivan muuhun tai tehdä asioita eri tavoin. Relata. Hakea paikka auringossa, sulkea silmät ja tuntea kesätuuli.
Osteopaattikäynnit saatu blogin kautta.
LENKILLÄ 