MATKAT

Muistoja Kanarialta

Lapsuuteni Vaasa-Uumaja -risteilyistä ja karvamadoista (tuolloin ”luikero”) on tullut sketsejä lauantai-illan TV-ohjelmiin. 80-luvulla kävin vanhempieni kanssa laivamatkoilla Merenkurkussa. Välillä laivaan hypättiin Turusta kohti Tukholmaa. Se oli meidän matkailuamme.

Oman jälkikasvuni kanssa matkustin tänä syksynä Kanarialle. Kanarian matkoistakin on väännetty vitsejä tai ainakin lauluja. Matkustamosta kuului ”läpy-läpy” kun ”ländättiin”. Oli marraskuinen perjantai-ilta ja viisihenkinen perheemme oli saapunut viikon reissulle Gran Canarian saarelle.

Perheemme on käynyt viimeksi pakettimatkalla Egyptissä Hurghadassa joulukuussa 2009. Sen jälkeen olemme lähes vuosittain tehneet omatoimimatkoja Euroopan kohteisiin. Nytkin olimme erikseen varanneet lennot, auton ja majoituksen.

Hotelleissa emme myöskään juuri majoitu. Internet tuo lähelle monet muut majoitusvaihtoehdot, joskin Google-hakukone näyttää ensin monta sivua maksettuja sivuosumia ja välitysfirmoja. Edullisinta on ottaa yhteyttä suoraan majapaikkaan ja kysyä hintoja, jos vain onnistuu kaikkien mainosten seasta löytämään yhteystiedot.

Löysimme majoituksen viidelle hengelle ilman aterioita 95 euroa yöltä. Kauppaan kuului kahden makuuhuoneen huoneisto täysin varustellulla keittiöllä, kylpyhuoneella ja oleskelutilalla, jossa oli jätti-TV. Ruokapöytä oli ulkona terassilla ja terassin alla suoraan kompleksin yhteinen uima-allas.

Naapureina oli vaihtelevin kokoonpanoin brittejä, yksi koira ja kissa nimeltä Lady. Altaalla uimassa kävivät lähinnä meidän vaalea ja outoa kieltä puhuva porukkamme. Huoneiston omisti ruotsalainen perhe, jota emme tavanneet, mutta josta kieli ulkona kyltti ”Välkommen till Fransson”, vessan kyltti ”toalett” ja IKEA-sisustus lattiasta kattoon ja keittiön kattiloihin.

Teimme yhden kerran päivällisen huoneistolla, haimme kerran take away -pizzaa ja -kiinalaista. Aamupalaa söimme aina huoneistolla oman aikataulumme mukaan ja lounaan myös useimpina päivinä. Matkan edetessä lounas venyi aina vain myöhäisemmäksi, kuten muukin aikataulu, kunhan pääsimme lomarytmiin.

Huoneisto sijaitsi kilometrin kävelymatkan päässä Puerto Ricon rannasta, aivan vieressä oli paljon kauppoja ja ravintoloita (oikeasti paljon!) ja terassilta näkyi pala Atlanttia ja vastapäinen rinne. Meillä oli auto, joten koko aikaa ei pitänyt katsoa vastakkaista vuorenrinnettä.

Ensimmäiset kaksi päivää olivat sen verran pilvisiä ja sää näytti paranevan vasta myöhemmin viikolla, joten päätimme lähteä ajamaan saaren toiselle puolelle heti toisena lomapäivänä. Siellä sijaitsi Caldera de Bandema eli tulivuoren kraatteri. Pohjalla oli ihmisasutusta, joten kyseessä ei ollut mikään savuava jäänne tulivuoresta. Puolen kilometrin korkeudesta oli hienot näkymät Las Palmasiin päin ja merelle.

Ilma oli hieman ylempänä ihanan raikasta ja puhdasta. Ilmavirtaus kävi koko viikon matkan ajan lännestä, mikä tarkoitti hieman viileämpää ja epävakaimpaa ilmaa kuin jos ilmamassa olisi tullut Saharasta päin. Aikaisemmilla matkoilla olemme saaneet nauttia calimasta, joka on taannut helteiset lomasäät. Nytkään ei ollut aivan huonot säät, sillä useana päivänä paistoi aurinko ja oli suorastaan rantakelit.

Matkan jälkeen ihmettelin helposti tarttunutta rusketusta kaverilleni, joka aikaisemmin asui Kanarian saarilla. Hän huomautti, että caliman eli Saharasta puhaltavan tuulen aikaan ilmassa on niin paljon hiekkaa, että se vaikuttaa auringonpaisteeseen. Nyt, kun tuuli toi lännestä raikasta ilmaa, se oli myös puhdasta ja kirkasta. Mielenkiintoisia juttuja, joita tällainen Pohjolan kylmyydestä ja pimeydestä keskelle valoa tupsahtanut ei edes tule ajatelleeksi.

Lämpöisempinä päivinä kävimme rannalla ja meressä uimassa. Ensin testasimme lähimmän Puerto Ricon rannan, jossa emme olleet aiemmin käyneet. Kahtena seuraavana päivänä ajoimme autolla viereiselle Anfin rannalle, joka on yksi kauneimmista Gran Canarian rannoista. Se oli tuttu aikaisemmilta reissuilta vuosilta 2013 ja 2015, mutta jaksoi ihastuttaa edelleen. Rannan vaalea hiekka sai veden näyttämään turkoosilta. Kelluin selälläni suolaisessa vedessä ja katselin rannan palmuja. Tästä ei paljon loma parane!

Neljättä rantapäivää vietimme Moganin rannalla. Siinä, missä muiden rantojen läheisyydessä on lähinnä muutama ravintola, matkamuistomyymälä ja ehkä pari vaate- ja kosmetiikkakauppaa, on Moganin rannan läheisyydessä hyvinkin paljon ostosmahdollisuuksia. Olimme rannalla perjantaina, jolloin tarjontaa lisäsi vielä paikalliset markkinat.

Kokemukseni Gran Canarian rannoista on, että ne syvenevät nopeasti. Meillä kaikki lapset osaavat uida, mutta silti heidän kanssaan oli aina jompi kumpi aikuisista vedessä. Rannat on rakennettu suojaisiksi isoilla aallonmurtajilla, mutta silti olen varuillani mahdollisten merivirtausten vuoksi. Itsellekin riitti uiskentelu rannan läheisyydessä.

Hyvää ruokaa, rannalla ja altaalla oloa, lepäämistä ja lukemista. Siitä koostui hyvin pitkälti meidän lomamme. Lomamatkan lenkeistä kirjoitin kootusti edellisessä postauksessa Lenkillä Gran Canarialla. Luin myös kaksi kirjaa: Juoksijan sydän (lue arvostelu täältä) ja Jere. Jälkimmäisestä Jere Karalahdesta kertovasta kirjasta en kirjoittanut blogiini, mutta Instagramissa se herätti keskustelua. Selvästikin ajatuksia herättävä kirja.

Lentokentältä ostettua hajuvettä lukuunottamatta en ostanut reissusta juuri mitään. Matkustimme kevyesti kahdella ruumaan menevällä matkalaukulla ja yhdellä isommalla käsimatkatavaroissa menevällä vetolaukulla. Isoille ostoksille ei olisi ollut edes oikein tilaa. Suunnittelimme, että mikäli huonot säät jatkuvat, menemme pääkaupunkiin Las Palmasiin ostoksille. Loppuloman ajan oli niin hyvä sää, että ostosten teko jäi.

Tuntui, että hetken aikaa maailmassa oli värit, kun marraskuinen Suomi oli ollut niin väritön. Vain harmaan monet sävyt. Viikon valohoito teki hyvää, vaikka hyvin äkkiä kotiin palattua tuntui, että vastassa oli pimeä seinä. Sinne jäi Gran Canaria valoineen ja väreineen. Kunnes taas tavataan!

1 kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: