Joulumietteitä

Vuoden pimein päivä talvipäivänseisaus on ohi. Jouluna päivä on kukonaskeleen verran pidempi, jos vanhaa sanontaa on uskominen. Eilen aatonaattona tähän oli helppo uskoa, kun lumi oli värjännyt maan ja puut valkoisiksi ja kaiken kruunasi pilvien takaa kurkkinut aurinko. Todellisuudessa päivä oli yksitoista sekuntia pidempi kuin vuoden lyhyin päivä, mutta en piittaa siitä. Kesäihmisenä nautin, kun lempivuodenaikani lähenee.

Tältä jouluna kuuluu näyttää! Ihan tarpeeksi monta mustaa joulua on ollutkin. En julistaudu jouluihmiseksi, mutta onhan keskitalven juhlaa mukavampi viettää talvisissa maisemissa. Aion nauttia näistä muutamista vapaapäivistä. Varsinaista lomaa en pysty tänä jouluna pitämään. Syksyn Kanarian matka ja keväälle suunniteltu Lapin reissu vievät lomapäiviä ja lopuista huolehtii kiky-sopimus. En ole katkera, mutta minulta vietiin kolme lomapäivää.

Kävin aatonaattona lähimetsässä kävelemässä sillä aikaa, kun keskimmäinen lapsista oli kaveriensa kanssa luistelemassa. Ihailin lumista maisemaa ja toivoin, että mukanani ollut kamera ei hyytyisi pakkasessa. IPhone pysyi tiukasti taskussa, sillä se oli vain mukana tällä kertaa vain siksi, että minut saisi kiinni. Omppupuhelimen altistaminen pakkasilmalle tietää sen melko nopeaa hyytymistä.

Olin niin hyvällä tuulella, että tervehdin vastaantullutta koiranulkoiluttajaa. Tiedän – metsässä kuuluu tervehtiä vastaantulijoita. En kuitenkaan noudata neuvoa lähimetsässä, jossa kulkijoita riittää yleensä niin paljon, että saisi olla molemmat kädet ojossa koko ajan. Metsässä oli myös muutama maastopyöräilijä lumisilla reiteillä ajelemassa. Heitä en edes yrittänyt tervehtiä vaan väistin sivuun.

Aurinko ei jaksanut kivuta kovin ylös, mutta kiipesin kalliolle, josta sen parhaiten näki. Kultainen valo värjäsi vienosti metsää. Luin syksyllä Markus Torgebyn kirjan Juoksijan sydän. Siinä hän kirjoitti, miten hänen täytyy nähdä horisonttiin, eikä siksi tykkää kaupungeista, joissa ikkunasta näkyy vastapäisen talon seinä. Olen onnekas, kun asun kaupungissa, mutta kävelymatkan päässä aukeaa näin ihanat maisemat. Metsässä kävely on luontokokemus parhaimmillaan.

Mietin myös, miten hienoa on, että tänä vuonna meillä on ollut ihan oikeat vuodenajat. Alkuvuonna oli lunta niin paljon, että pääsi etelässäkin hiihtämään. Kevät siirsi meidät pikakelauksella kesään ja mikä kesä se olikaan! Nautin joka hetkestä. Syksy oli pitkä ja lämmin ja pimeän ajan läpi rämmittyä tuli näin kaunis joulu.

Lasten syntymän jälkeen joulu ei ole tarkoittanut sohvannurkassa kirjan lukemista ja suklaan syöntiä. Varsinkin, kun lapset olivat pienempiä, kulkivat pyhäpäivät samaa rataa kuin arki. Nuorimmainen lapsi on syntynyt viikko ennen joulua. Se joulu meni täysin vauvan ehdoilla. Nyt tuosta joulusta on kahdeksan vuotta aikaa, ja jouluna pystyy jo nauttimaan vähän omasta rauhasta.

Jouluuni on jo useamman vuoden ajan kuulunut juosta pitkä lenkki. Sen olen juossut vasta aaton jälkeen joulunpyhinä, jolloin suurin hössötys on ohi ja on aikaa häipyä kotoa muutamaksi tunniksi. Silloin on myös hyvin levännyt olo ja etenkin hyvin syönyt olo. Keho on täynnä energiaa. Odotan jo innolla tämänvuotista lenkkiä.

Lauantai-iltana kävin ennen saunaa juoksemassa reilun tunnin vauhtikestävyystreenin. Lenkki oli raastoa ja siitä oli nautinto kaukana. Harjoitus tuntui sunnuntaina pohkeissa ja pakaroissa. Kävely metsässä ja lasten kanssa ulkoilu oli parasta palautumista. Kipeille lihaksille liikkuminen on parempi vaihtoehto kuin pelkkä paikoillaan olo.

Näiden talvisten kuvien myötä haluan toivottaa kaikille mukavaa ja rauhallista joulua. Olkoon se juuri sellainen joulu, jollaisen haluatte viettää!

Follow my blog with Bloglovin