Nastalenkkareiden valinta – ei ihan helppo nakki

Uusien nastalenkkareiden valinta osoittautui vaikeammaksi kuin luulin. En olisi voinut kuvitella, että tielleni osuisi sellaisia esteitä kuin että jalkaani ei löydy tarpeeksi isoa kenkää tai löydän sopivat, mutta palautan ne takaisin kauppaan.

Juoksin talvesta 2012/2013 alkaen samoilla Icebugin kengillä. Ne kestivät kokonaiset kuusi talvea. Harjoittelin niillä ensimmäiselle maratonilleni kevättalvella 2016 ja juoksin monia muita lenkkejä. Kengät pääsivät jopa Gloria-lehteen, joka haastatteli minua työmatkajuoksusta. Aiemmassa numerossa Juhani Tamminen oli esitellyt omaa työmatkajuhtaansa: uuden uutukaista Volvoaan.

Icebugit olivat loistavat. Kehuin niitä tutuille ja tuntemattomille. Jätin erään kävelijän katsomaan suu auki, kun juoksin jäistä alamäkeä. Kengissä oli huippupito. Yhtään nastaa ei lähtenyt enkä kaatunut kertaakaan. Icebugit ja koko nastakenkäteollisuus ovat tehneet huiman harppauksen kuuden vuoden aikana.

Kun ostin Icebugit, toinen valittavissa oleva kenkä oli Asics. En muista, että tarjolla olisi ollut muita merkkejä. Vuosien varrella on tullut nastakenkiä usealta valmistajalta: Salomon, Inov, Sarva… Jotkut juoksijat kertovat itse nastoittavansa kenkänsä. Nyt on, mistä valita. Paitsi että olin niin Icebug-kenkieni lumoissa, että en suostunut edes miettimään muita merkkejä, kun tuli aika vaihtaa saumoistaan jo repsottavat kengät uusiin.

Ja kuinkas sitten kävikään? Marssin urheiluliikkeeseen ja ilmoitin, että haluan uudet Icebugit. Liikkeessä oli hyvä valikoima kenkiä ja kokoja oli jäljellä. Olin liikkeellä ennen suuria massoja, sillä joulukuun alkupuolella ei ollut vielä lunta maassa. Muut juoksivat vielä tyytyväisinä kesälenkkareilla. Olin liikkeellä myös ennen niitä, jotka kerran kaaduttuaan ja luita murrettuaan tulevat ostamaan nastakenkiä. Heitäkin joka vuosi riittää, urheiluliikkeen myyjä kertoi.

Liikkeessä kokeilin suurinta naisten mallin kokoa, jota Icebug valmistaa. Pieni. Kokeilin miesten kenkää. Liian leveä lesti. Myyjä laittoi kenkään pohjallisen, ja itse nappasin tilkkeeksi sovitussukkalaatikosta villasukan. Ei auttanut. En voisi ostaa lenkkareita, jotka ovat melkein sopivat. Niillä pitää pystyä juoksemaan satoja kilometrejä.

Lähdin kaupasta lopulta mukanani Salomon Speedspiket. Olin vannonut, että en osta muuta kuin Icebugit, mutta olin pakotettu ratkaisuun. Salomonin kengät olivat tuntuneet heti sopivilta jalkaan. Minulla on yhdet Salomonin polkujuoksukengät, ja niiden kapea lesti sopii hyvin pitkään kapeaan jalkaani. Ostin kengät ehdolla, että saisin 30 päivän sisällä vaihtaa ne toisiin, ellen olisi tyytyväinen.

Salomonien pito oli huippuluokkaa. Talvi tuli pian kenkien oston jälkeen, ja pääsin heti kokeilemaan niitä erilaisilla alustoilla: pehmeällä pakkaslumella, pakkaantuneella kovalla lumella ja jäällä. Kengät pääsivät heti kunnon testiin. Juoksin ylös Malminkartanon lumisia portaita ja rullasin vauhdilla alas. Icebug-uskovaisen on tätä vaikea sanoa, mutta kengät olivat vähintään yhtä pitävät kuin vanhat tossuni.

Juoksin Salomin Speedspikeilla yhteensä himpun verran yli 100 kilometriä. Kaksi pitkää reilun 20 kilometrin mittaista lenkkiä ja useampia kymmenen kilometrin molemmin puolin olleita lenkkejä. Juoksin myös yhden vauhtileikittelylenkin, jolla pääsin tosissani testaamaan kenkien pitävyyttä.

Huomasin kenkien ongelman hyvin pian: ne olivat aivan liian kovat minulle. Kengät istuivat jalkaani täydellisesti, eikä pitkillä lenkeillä tullut hiertymiä tai muuta vastaavaa, joita uudet kengät helposti voivat aiheuttaa. Pohjan kovuus aiheutti säären alaosan jomotusta lenkkien jälkeen. Myös vasen pohje alkoi mennä tukkoon. Harmitti. En löytänytkään Icebugeille korvaajaa.

Loppiaisen jälkeen palautin kengät liikkeeseen. Mielessäni toivoin, että kaikkia muiden merkkien kenkiä ei olisi vielä myyty. Olihan talvi tullut ihan toden teolla pääkaupunkiseudullekin. Olin sosiaalisen median kautta saanut paljon suosituksia kotimaisen Sarvan nastalenkkareista, joten pyysin myyjää etsimään minulle hyllystä sopivan koon. Kokeilin Sarvan Xante-mallia, josta meni minulle koko 42,5. Salomonit olivat olleet kokoa 43 1/3 . Se ei ole kenkäkokoni, vaan kävelykengistä mahtuu yleensä koko 41. Juoksukenkien mitoitus on oma maailmansa.

Sarva tuntui heti lenkkarimaisemmalta kuin muut nastakengät. Ulkoisestikin kenkä näyttää siltä, että kesälenkkariin on isketty nastat alle. Hieman raskastekoisten Salomonien jälkeen kenkä näytti raikkaalta, vaikka tuli hieman jo ikävä pakkaskeleihin ja lumihankeen soveltuvaa kenkää. Kokeilin Sarvastakin miesten mallia, sillä ensimmäisellä kokeilulla tuntui, että kengissä ei ole riittävästi tilaa varpaille. Päädyin kuitenkin naisten malliin. Sarva Xante. Parempi sopia, sillä nyt vaihtomahdollisuutta ei enää olisi.

Tähän mennessä olen juossut Sarvoilla vasta kolme alle kymmenen kilometrin lenkkiä. Salomonien jäykkyys ja kovuus tuli esille jo ensimmäisillä lyhyillä lenkeillä. Sarvojen kanssa en ole kokenut vastaavaa. Ne näyttävät ja tuntuvat tavallisilta kesälenkkareilta. En ole juossut vielä jäällä, mutta kovalla lumella ne pitävät erittäin hyvin. Juostessani olen unohtanut, mitkä kengät minulla on jalassa. Se on hyvä merkki. Silloin kun kenkiä ei tarvitse miettiä, ne mitä todennäköisimmin sopivat jalkaan.

Tällä viikolla juoksin Sarvoilla lähes kymmenen asteen pakkasessa. Kenkien kesälenkkarimainen olemus sai minut pelkäämään, että varpaat paleltuisivat kylmillä keleillä. En taaskaan edes muistanut koko asiaa, sillä ei tullut kylmä. Juoksin pitkiä vetoja Espoon Keskuspuistossa, ja kenkä toimi treenissä erinomaisesti.

Kenkäfarssin jälkeen voin vain nauraa ehdottomalle minälleni, joka käänsi päänsä pois, kun joku mainitsi muun nastakenkämerkin kuin Icebugin. Markkinoille on tullut hyviä nastalenkkareita sitten talven 2012-2013. Kengissä on eroja, kuten olen saanut huomata.

Jos suuntaat ostamaan nastalenkkareita, vertaile eri valmistajien kenkiä ja malleja. On erilaisia lestejä, kangasmateriaaleja, vaimennusta, nastoituksia ja nastamalleja. Salomon Speedspikeissa on pohjan keskellä kaksi nastaa, jotka Sarvoista puuttuvat. Sarvojen nastat ovat pienet ja tähden malliset kun taas Salomonin nastat ovat isommat ja pidemmät.

Nastalenkkarit ovat aika arvokkaat, mutta ne kannattaa ajatella monen vuoden investointina. Icebugini kestivät kuusi talvea. Varsinkin Etelä-Suomessa on päässyt monena talvena juoksemaan kesälenkkareilla vielä joulun aikaan, joten kausi on jäänyt lyhyeksi. Kengät eivät pääse kulumaan.

Silloin kun nastalenkkareita tarvitsee, ne ovat ehdottomat. Nastalenkkareilla voi lähteä kelissä kuin kelissä juoksemaan, eikä tarvitse varoa kaatumista. Kuten sain viime vuonna huomata, itsensä voi juoksulla rikkoa ilman onnettomuutta. Vähiten kaipaan sitä, että joudun telakalle kaatumisen ja luiden rikkomisen takia.

Nastalenkkareilla on ollut käyttöä muutenkin kuin juostessa. Jos pihamaa on ollut peilijäässä ja päällä on kiillellyt kerros vettä, en ole lähtenyt edes postilaatikolle ilman nastakenkiä. Vahinko ei tule kello kaulassa, ja vaara voi vaania jo lyhyellä matkalla. Ja varsinkin sillä ja juuri silloin, kun vahinkoa vähiten odottaa. Olen pitänyt nastalenkkareita jalassa myös tehdessäni lumitöitä, jos lumikerroksen alla on ollut jäätä. Se jos mikä on vaarallinen yhdistelmä.

Yhden varoituksen sanan vielä sanon: älä kävele nastakengillä sisällä tai kävele hyvin varoen. Parketille tai muulle aralle lattiamateriaalille meno nastakengillä on ehdoton no, no. Varo myös puisia kynnyksiä. Kaupoissa tai porraskäytävissä on kuljettava varoen, sillä kovalla alustalla nastakengät ovat liukkaat. Olen kuullut kerrostaloasujilta, että jotkut heistä ottavat nastakengät pois liikkuessaan portaissa. Viisas teko.

Nyt ulkona on yli 10 astetta pakkasta ja maisemat hyvin talviset. Näyttää siltä, että kesälenkkareita ei tarvita hetkeen. Tosin pakkaslumi ei ole liukasta ja nastattomilla lenkkareilla pärjää, jos ei halua käyttää rahojaan nastallisiin kenkiin. Oikein hyviä talvisia juoksulenkkejä kaikille!

Follow my blog with Bloglovin