juoksu

Kestä kroppa, kestä!

Osteopatiakäynnit Suomen Urheiluhierontakeskuksessa saatu blogin kautta.

Tämän kevään tavoite on 18.5. juostava Helsinki City Marathon. Viime vuonna juoksutapahtumani alkoivat ja loppuivat huhtikuussa. Juoksin Helsinki10:llä, jota seurasi kahden kuukauden juoksutauko. Oikeaan lonkkaan tuli epämääräistä kipua, ja pahimmassa vaiheessa kävelykin sattui. Nyt motivaatio pitää kroppa kunnossa on huipussaan.

Olen moneen kertaan ruotinut rasitusvamman mahdollisia syitä. Oli syy mikä oli, parhaiten estän tulevia vammoja huoltamalla kehoa ja kehittämällä lihaskuntoa. Sain kesällä kuntoutusohjeet osteopaatilta, jonka luona kävin Suomen Urheiluhierontakeskuksessa.

Vuoden alussa kävin tarkistuttamassa tilanteeni tutulla osteopaatilla Leppävaaran toimipisteessä. Osteopaatti Ari-Pekka Kanerva laittoi minut kyykkäämään ensin normaalisti molemmilla jaloilla ja sen jälkeen vuorotellen yhdellä jalalla. Puolieroja ja lihasheikkouksia löytyy edelleen. Sain käskyn jatkaa ohjeiden mukaista jumppaa. Kesällä saamani kotihoito-ohjeet löytyvät tästä postauksesta.

Kahvakuula
Ostin aikoinaan yhden kahvakuulan kotiin ja päädyin 10 kilogramman kuulaan.

Käyntiin kuului myös manipulaatio- ja mobilisaatiohoitoa. Osteopatia on erilaista kuin urheiluhieronta. Ari-Pekka kävi läpi alaselän nikamia, lonkan seutua ja koko oikean jalan nilkkaan saakka.

Hoitokerran vaikutukset tulivat kunnolla esiin vasta illalla. Lihaksissa tuntui, kuin olisin tehnyt rankan treenin. Janotti ja väsytti. Nukahdin hetkeksi alkuillasta, mikä ei ole lainkaan tyypillistä minulle. Olin selaillut puhelintani ja heräsin istuallani näyttö yhä auki.

Kuva, jossa kahvakuula, kuminauha ja foamroller.
Näillä varusteilla pystyn tekemään kotioloissa kuntouttavia liikkeitä.

Raukean olon lisäksi sain jotain muuta osteopatiakäynniltä. Osteopaatti oli sitä mieltä, että lonkkaa on turha varoa liikaa. Viime kesän kokemuksen jälkeen olen tullut varovaiseksi ja hieman epävarmaksi, kun puhun juoksuun liittyvistä suunnitelmistani. Lauseeni alkavat usein jos-sanalla. Jos lonkka kestää. Jos pysyn terveenä. Jos mitään erityistä ei tule.

En voi loputtomasti ajatella noin. Pitää alkaa kulkea kohti seuraavaa päämäärää ja katsoa, mitä elämä heittää eteen. En aio ajelehtia ajopuuna ja antautua rouva Fortunan käsiin. Voinhan vaikka kaatua portaissa ja katkaista kinttuni. Mitä hyötyä on silloin ollut siitä, että en ole uskaltanut jahdata unelmiani?

Kuva, jossa kahvakuula ja pinkki jumppamatto.
Pidän nykyään kahvakuulaa olohuoneessa, jossa se on aina ”käden ulottuvilla”.

Nyt olen tehnyt entistä ahkerammin kotona core-treeniä, sivukyykkyjä kahvakuulalla, lantionnostoa ja pohkeita vahvistavia liikkeitä osteopaatin ohjeiden mukaan. Halu pysyä kunnossa ja pystyä juoksemaan toukokuussa maratoni ovat nousseet aivan uudelle tasolle. Vaikka osteopaatti sanoi, että minun ei tarvitse liikaa varoa lonkkaani, en halua ehdoin tahdoin saattaa sitä samaan rasittuneeseen tilaan kuin viime keväänä. Isken vastaan jo ennakolta.

Jos joku nyt ajattelee, että kohtasin viime vuonna katastrofin, kun en kahteen kuukauteen pystynyt juoksemaan, se joku on väärässä. Rasitusvamma oli toki suurin vastoinkäyminen, joka juoksuharrastukseni aikana on tullut eteen.

Vuodenvaihteessa 2016/2017 jouduin juoksutauolle sitkeän keuhkokuumeen vuoksi. Keuhkokuume vei voimat pohjalukemiin. Ensimmäinen viiden kilometrin lenkki taudin jälkeen tuntui vähintään puolimaratonin suorittamiselta.

Toipilasaikana hätkähdin, kun huomasin, miten sohvalla olikin mukava viettää iltojaan TV:tä katsellen.  Ehkä olin tuolloin vielä toipumassa taudista, enkä kyennyt muuhun. Sitä mukaan kun jaksaminen kasvoi, liike lisääntyi. Sohva veti vähemmän puoleensa.

En ollut ensimmäistä kertaa valitsemassa suuntaa kohti terveellistä elämää. Muistan, kun olin sairaalassa kolmannen lapsen synnyttyä. Vein vauvan läpinäkyvässä sängyssään kansliaan sairaanhoitajille ja menin itse suihkuun. Katsoin vatsaani, jossa oli vielä pari päivää aiemmin köllötellyt kolme kiloa ja puoli metriä uutta perheenjäsentä. Nyt vatsan kohdalla oli hyvin kohonnut pullataikina. Tai siltä se ainakin näytti. Tuosta pitää päästä eroon ja saada takaisin vanha kroppani, ajattelin.

Kuva, jossa pinkit kynnet.
Kun kahvakuula on helposti saatavilla, tulee sen kanssa useammin jumpattua.

Töitä sen eteen, että vanhat vaatteet menivät taas päälle, ei tarvinnut kovin aktiivisesti tehdä. Kolme alle 5-vuotiasta lasta kotihoidossa ja kuopuksen imetys tekivät tehtävänsä. Olin ”töissä” seitsemän päivää viikossa kolmessa eri vuorossa. Puolen vuoden kuluttua 172-senttisenä painoin alle 60 kiloa. Sittemmin terveitä kiloja on tullut lisää.

Kun noina vuosina eräs ylijohtaja meni julkisuudessa tokaisemaan, että kotiäidit velttoilevat, teki mieleni pyytää häntä muutamaksi päiväksi kanssani ”velttoilemaan”. Näen herra ex-ylijohtajan ja nykyisen kansanedustajan joskus työmatkallani Kaisaniemen puistossa. Kun tiemme kohtaavat, voi ulkoisesta habituksesta helposti päätellä, kumpi on ehtinyt enemmän velttoilemaan.

Elämä on valintoja. Mihin haluat mennä? Lähde haluamaasi suuntaan äläkä jää ajelehtimaan ja vain toivo parasta. Sen murehtiminen, mitä tielle ehkä osuu, ei auta eteenpäin. Nyt liikuntaan liittyvät ajatukseni ovat kohdistuneet toiseen maratoniini. Motivaatio tehdä töitä sen eteen on huipussaan. Teen, kuten käsketään, omaa kehoa samalla kuunnellen. Äänen, joka käskee luovuttamaan, vaiennan.

Follow my blog with Bloglovin

Yksi kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s