yhteislenkki

Uusia polkuja yhteislenkillä

Vantaanjoki, Keravanjoki ja niiden ympäristö eivät ole minulle kovin tuttua maastoa. Kun ajan autolla Kehä I:stä pitkin, ylitän tummana virtaavan Vantaan. Katson maantiesillalta joelle päin ja mietin, että tuota vettä join vuonna 2008, kun odotin toista lastamme. Vettä pääkaupunkiseudulle tuova Päijännetunneli oli huollossa, ja juomavesi otettiin jonkin aikaa Vantaanjoesta. Harkitsin silloin vakavasti, että juon yhdeksän kuukautta pelkkää pullovettä.

Tätä juttua varten etsin tietoa Vantaanjoesta. Ilmeni, että pääkaupunkiseudun juomavesi otettiin pelkästään siitä ennen vuotta 1982. En tuolloin vielä asunut pääkaupunkiseudulla. Ilmeisesti ihmiset ovat ihan hyvin selvinneet asian kanssa. Jyväskyläläisillä on oma mielipiteensä Päijänteen veden laadusta ja soveltumisesta juomiseen. Siitä lisää postauksessani viime kesältä Päiväretki Kelventeelle.

Kuva, jossa vantaanjoki.
Joen ympäristössä on vihreää.

Oli vesi kuinka mustaa tahansa, joet, järvet ja merenrannat vetävät puoleensa. Sunnuntai ja pitkä lenkki kuuluvat yhteen, joten lähdin Juoksujalka vipattaa -blogia pitävän Merituulin järjestämälle yhteislenkille Vantaalle. Kävi vieläpä niin hyvin, että tuttuni Juoksuliike Espoon treeniryhmästä oli tulossa samalle lenkille, ja sain häneltä autokyydin. Juoksukaverit ovat kultaa!

Lähtöpaikka oli Tikkurilan uimahallin edestä. Merituuli jo odotteli varjossa portailla, kun saavuimme paikalle. Oli tulossa jälleen lämmin päivä. Olin ottanut mukaan kaksi Salomonin lötköpulloa, joihin mahtuu yhteensä puoli litraa vettä. Meidän oli tarkoitus pysähtyä ja pitää tauko lenkin puolivälissä. Taukopaikalla voisin täyttää pullot.

Kuva, jossa salomonin juomavyo.
Sunnuntaina varjossakin tarkeni. Salomonin juomavyössä kulki kaksi lötköpulloa ja puhelin.

Lenkille osallistui neljä naista, joista kolme oli juossut edellisenä viikonloppuna Helsinki Half Marathonilla – minä mukaan lukien. Nyt ei ollut aivan yhtä kuuma, mutta aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Puhuimme siitä, miten on luotettava kehon merkkeihin ja hiljennettävä vauhtia, jos alkaa tuntua huonolta.

HHM:n jälkeen ymmärsin, että olen hyötynyt Italiaan ja Espanjaan suuntautuneilla matkoilla juoksemistani lenkeistä. Keho ei tietenkään muista 25-30 asteen helteessä juostuja lenkkejä, mutta minä muistan, miltä tuntuu, kun keho alkaa liikaa lämmetä.

Kuva, jossa juoksiojoita sillalla.
Lenkkikaverini Pia, Anna-Liisa ja Merituuli.

Kesällä Etelä-Euroopassa en pysty juoksemaan kuin enintään tunnin lenkkejä. Jos sattuu olemaan pilvisempi ilma, juoksen pidempään. Kesä-heinäkuussa Italiassa ja Espanjassa on kuitenkin aina niin kuuma, että pidemmät lenkit ovat pohjoismaalaiselle lähes mahdottomuus.

HHM:llä tunsin, miten iho alkoi kihelmöidä. Tunne oli tuttu etelän lenkeiltä. Se oli merkki, että oli turha puskea kovempaa. Jatkoin juoksua, mutta en välittänyt siitä, että vauhti hiljeni. Helteellä ja kuumassa juoksu ei ole lempipuuhaani, mutta ilmeisesti sitä kannattaa treenata. Kuten teimme sunnuntain yhteislenkillä.

Kuva, jossa kolme juoksijaa.
Juoksemassa Tuomarinkylässä.

Merituuli johdatteli porukkaa Vantaanjoen vartta kohti Tuomarinkylää. Sielläkin olen ollut vain talvella: hevostallin laskiaistapahtumassa sekä vinttikoiraradalla. Keväällä juoksin pellonlaitaa pitkin Helsinki Spring Marathon -tapahtumassa.

Vauhti oli Merituulin lenkillä rento noin 6:50 min/km. Muutenkaan emme turhaan jäykistelleet, vaan kävimme jäätelöllä lenkin puolivälissä. Pääsin myös täyttämään juomapulloni, joista olin hörppinyt ahkerasti vettä.

Kuva, jossa Keravanjoki.
Tässä kohtaa joki on Keravanjoki.

Tuomarinkylän kartanon luota lähdimme juoksemaan takaisin kohti Tikkurilaa. Juoksimme osan matkaa joen toista puolta. Ympärillä oli vihreää ja kukat täydessä loistossaan. Näin muutaman rohkean uimarin.

Välillä pensaiden lomasta näkyi nouseva lentokone tai monikerroksinen rakennus. Muuten luonto oli todellä lähellä. Paikka on juoksijan paratiisi, sillä saimme juosta lähes koko matkan pitkin hiekkapolkuja.

Kuva, jossa hiekkatie juoksuun.
Upeat puitteet juoksuun.

Juoksimme yhteensä 17 kilometriä. Testasin samalla vähän pidemmällä matkalla Sauconyn Freedom -lenkkareita, jotka sain muutama viikko sitten käyttööni. Kenkä on pehmeä ja kimmoisa. Se mukautuu jalkaan eikä hiertymiä tai hankaumia tule. Pehmeys hieman arveluttaa, sillä tarvitsen jonkin verran tukea jaloilleni. Ei kuitenkaan niin paljon, että kenkä alkaisi ohjata askelta.

Kuva, jossa juoksija sillalla.
Joen yli menevät sillat ovat kaikki omalla tavallaan kauniita.

Hieman alle kahden tunnin lenkillä keskisykkeeni oli 139. Se on tavoitesykkeeni peruskestävyyslenkeillä. Vaikka puhuimme koko ajan ja ilma oli kuuma, syke pysyi aisoissa. Seitsemää minuuttia lähentelevät kilometriajat eivät päätä huimanneet, mutta kuumana päivänä oli järkevintä pitää vauhti ja syke kurissa.

Hyvän juoksudatan lisäksi parasta oli tietenkin juoksuseura ja rentouttavat maisemat joen äärellä. En juuri nyt noudata mitään juoksuohjelmaa, mutta yhteislenkit ovat hyvää syy lähteä liikkeelle. Sai Vantaanjoki mahdollisuuden näyttää nekin kasvot, jotka eivät näy kehätiellä autoilevalle.

Follow my blog with Bloglovin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: