Paavo Nurmi Marathonille Turkuun tuli äkkilähtö. Juoksuvalmentajani Ira Hassinen oli voittanut kaksi osallistumisoikeutta tapahtumaan ja pyysi minua mukaansa. Kutsu tuli perjantaiaamuna eli vain vuorokausi ennen h-hetkeä. Neuvottelin perheen kanssa viikonloppusuunnitelmiin tulleesta muutoksesta. Perhe näytti vihreää valoa, mutta se ei poistanut tosiasiaa, että en ollut juurikaan valmistautunut.
Iran kanssa päätimme juosta PNM:lla puolimaratonin. Kymmenen kilometrin juoksun takia ei kannata lähteä yli 150 kilometrin päähän. Maratonille ei juuri nyt ole asiaa. Molemmat meistä aikovat vielä tänä vuonna juosta maratonin: minä Rantamaratonilla Espoossa ja Ira Berliinissä.
Jos tankkaan nesteitä ja hiilihydraatteja puolimaratonille, lopetan tankkauksen jo päivää ennen juoksua. Liiasta syömisestä edellisenä päivänä tulee vain raskas olo. Niinpä olin perjantaina jo aivan liian myöhässä tankkaamisen suhteen. Söin kaloreita säästämättä, mutta en niin, että tuli ähky. Kahvin kanssa otin makeaa vailla tunnontuskia.
Puolimaratonin ja maratonin lähtö olivat molemmat keskipäivällä. Lähdin Espoosta ajamaan kohti Turkua Iran ja Annariinan kanssa. Annariinaan olin tutustunut Naisten Kympillä toukokuussa. Söin aamulla normaalin aamupalani mysliä ja kahvia. Ajaessa join litran Jaksamisjuomaa (saatu pr-näyte) ja perillä söin yhden eväsleivän ja omenan. Tiesin, että pelkällä aamupalalla en pärjäisi ja lounasta en ehtisi syödä. Pieni eväs tuntui toimivan hyvin.
En ollut aikaisemmin juossut PNM:lla. Kaikki kisatoimistoa, expoa ja varustesäilytystä myöten oli uutta. Kesti aikansa, että sain vietyä repun juoksun ajaksi säilytykseen ja numerolapun kiinnitettyä rintaan. Oudosta paikasta huolimatta juoksututtuja näkyi paljon. En ehtinyt kenekään kanssa paria sanaa enempää jutella, mutta jokaisen näkeminen lämmitti mieltä ja vähensi kisajännitystä.
Tavoitteeni oli alittaa kaksi tuntia. Olen tänä vuonna juossut yhden puolimaratonin. Helteinen Helsinki Half Marathon kulki aikaan 1:57:35. Puolimaratonin ennätykseni on kahden vuoden takaa 1:53:13. Turkuun oli tarkoitus lähteä fiilistelemään, mutta kahden tunnin alittaminen tarkoittaisi juoksua vauhtikestävyysalueella.
Lähtökarsinassa huomasin, että puhelimeni ei yhdistänyt Bluetooth-kuulokkeiden kanssa. Olen käyttänyt kuulokkeita alkuvuodesta asti, eikä yhdistämisessä juuri koskaan ole ollut ongelmia. Olen käyttänyt kuulokkeita isoissa tapahtumissa kuten Helsinki City Marathonilla. Ongelma saattoi johtua suuresta väkimäärästä ja muista bluetooth-laitteista. Päätin lähteä juoksemaan ilman musiikkia ja yrittää yhdistämistä myöhemmin.
Ensimmäiset kaksi kilometriä olikin hyvä keskittyä juoksuun, juoksualustaan ja muiden juoksijoiden seassa kulkemiseen. Reitti Aurajoen rannassa oli jokseenkin ruuhkainen. Yritin pitää näkyvillä kahden tunnin jäniksen ison ilmapallon. Pelkäsin, että jos kadotan jäniksen näkyvistä, en jaksa enää juosta sitä kiinni. Luulo oli turha, sillä juoksu tuntui melko helpolta.
PNM:lla oli juomapisteitä ilahduttavan tiheään. Kuusi pistettä keskimäärin kolmen kilometrin välein tulivat tarpeeseen. Sää vaihteli auringonpaisteesta sadekuuroihin ja ilma oli kostea. Join jokaisella juomapisteellä kaksi mukillista tarjolla ollutta urheilujuomaa. Otin juomaa hieman riskillä, sillä en yleensä käytä kyseistä merkkiä. Mukanani oli kaksi saman merkin geeliä ja päättelin, että eivätköhän ne sovi yhteen.
Jollakin juomapisteellä kahden tunnin jänis jäi taakseni, eikä enää mennyt ohi. Olin hieman epäuskoinen: mitä, jos en vain ole huomannut jääneeni kauas taakse. Kahden tunnin alitus tarkoittaa noin 5:40 minuutin kilometriaikoja ja minulla ne olivat 5:11-5:33 ensimmäisen puoliskon aikana. Aloin uskoa, että alitan kaksi tuntia.
Bluetooth-kuulokkeeni eivät suostuneet yhdistämään koko matkan aikana. Viimeisen kerran kokeilin paluumatkalla Ruissalossa. Takaani tullut mies kysyi, että chattailenko jonkun kanssa. Vastasin, että en sentään. Kerroin hänelle, että otin pari valokuvaa ja yritin saada kuulokkeita toimimaan. Hän naureskeli, että pitää olla hyvässä kunnossa, että on aikaa puuhastella puhelimen kanssa juostessa.
En voi sanoa, että juoksu oli koko ajan mitenkään helppoa. Olin jonkin verran hengästynyt, mutta tunsin, että jaksan juosta ja ylläpitää vauhtia. Kahden tunnin jänis oli jäänyt kauas taakse ja olin turvassa. Kun matkaa oli jäljellä viisi kilometriä, laskin, että tasan viiden kilometrin kilometriajoilla juoksisin uuden ennätyksen. En lähtenyt tavoittelemaan sitä vaan pysyin päätöksessäni juosta mukava juoksu.
Kun pääsimme Ruissalosta takaisin satama-alueelle, alkoi taas sataa. Sade tuntui mukavalta ja raikkaalta. Katselin Turun linnaa ja laivaterminaalia, jonka editse reitti kulki. Olin ollut satamassa tasan kuukautta aiemmin, kun kävin perheen kanssa miniristeilyllä Turusta Tukholmaan. Maisemat näyttivät ilahduttavan tutuilta.
Satama-alueelta oli mukava tulla lähemmäs kaupungin keskustaa. Iloisia ihmisiä istui joenrannan ravintoloissa. Näin vastarannalla juoksijoita ja kesti hetki tajuta, että ne olivat maratoonareita toisella kierroksella. Kelloni pysyi hyvin synkassa kilometrimerkintöjen kanssa ja ilahduin, kun matkaa oli aina vain vähemmän jäljellä.
Näin loppusuoran ja maaliportin, mutta silti en ollut varma, että tuossako se nyt on. Otin loppukirin, vaikka paljon ei enää ollut voimia jäljellä. Sivusilmällä näin digitaalisesta näytöstä, että aikani meni juuri ja juuri yli 1:55 tunnin. Oma kelloni näytti 1:54:34, mutta virallinen bruttoaikana lähtölaukauksesta maaliin oli 1:55:16. Olin tyytyväinen.
Tavoitteeni kaksi tuntia alittui kirkkaasti. Jos en olisi kävellyt kaikilla juomapisteillä ja laittanut pahvimukeja kiltisti roskikseen, olisi bruttoaika saattanut olla alle 1:55. Se kuitenkin oli toissijaista. Join maalissa lisää urheilujuomaa, sain mitalin kaulaani ja keräsin syötävää ja juotavaa maalihuollosta.
Hain reppuni varustesäilytyksestä ja menin tapahtuma-alueen nurmikolle syömään maalihuollosta saamiani eväitä. Tapasin Annariinan, joka oli tullut pian perässäni maaliin. Hän oli parantanut puolimaratonin ennätystään huimalla seitsemällä minuutilla. Jollakin muullakin oli ollut hyvä päivä ja juoksu. Oli mukava vaihtaa kokemuksia tuoreeltaan. Pian maaliin saapui myös Ira, joka oli malttanut juosta suunnittelemansa rauhallisen juoksun.
Muutaman matkalle osuneen sadekuuron jälkeen lauantain sää Turussa oli kesäinen. Olin pakannut mukaan vaihtovaatteet ja -kengät, mutta en lopulta tarvinnut niitä. Kaivoin repusta vain hupparin päälleni, että en palelisi hikisessä paidassa. Valkoiset juoksukengät olivat saaneet katu-uskottavuutta lisääviä roiskeita. Sauconyn Kinvara 10 vakuutti minut ja aion juosta niillä myös maratonin ensi kuussa. Kimmoisa kenkä sopii hyvin pidemmille matkoille.
Ensimmäinen PNM yllätti positiivisesti. Reitti oli melko tasainen ja maisemat kauniita. Ruissalon osuudella oli yllättäen jonkin verran mäkiä, mutta toisaalta maasto oli kumpuilevaa eli ylämäen jälkeen sai heti rullata alamäkeen. Alusta oli enimmäkseen asfalttia, vaikka paluumatkalla olikin pätkä kaunista hiekkatietä.
Oli mukava juosta uusissa juoksumaastoissa. Olen tänä kesänä käynyt kaksi kertaa Turussa ja Ruissalossakin on tullut joskus poikettua. Silti reitti oli itselleni uusi, mikä aiheutti tunteen, että matka meni äkkiä. En tiedä, voiko vasta kaksi maratonia juossut sanoa näin, mutta puolimaraton on alkanut tuntua lyhyeltä matkalta ylipäänsä.
Tykkäsin tapahtuma-alueesta, joka oli aivan Aurajoen rannassa ja keskustan läheisyydessä. Maalihuollon jälkeen oli mukava oleilla rauhassa nurmikolla. En yhtään ihmettele, jos joku siitä jatkoi suoraan tai korkeintaan suihkun kautta matkaansa johonkin jokivarren ravintoloista.
Iran kanssa kävelimme suoraan autolle, jonka olin pysäköinyt noin kilometrin päähän tapahtuma-alueesta. Olo oli hyvä, eikä jaloissa tuntunut mitään erityistä. En jaksanut irrottaa numerolappua paidasta saati riisua mitalia kaulasta. Ajelin moottoritietä pitkin kotiin ylpeänä taas yhdestä saavutuksesta. Olipa mukava reissu ja ei muuta kuin seuraavaan kertaan!
LENKILLÄ 